En saa töitä, koska minulla on pieni lapsi.

  • Viestiketjun aloittaja nuijittu
  • Ensimmäinen viesti
nuijittu
Työpaikallani on yt-neuvottelut ja työkaveri toisensa perään saa töitä. Me jotka juoksemma haastatteluissa ja emme saa paikkaa yhdistää yksi asia. Meillä kaikilla on päiväkoti-ikäsiä lapsia.
Kun minulle soitetaan ja ilmoitetaan etten tullut valituksi ei osata oikein kertoa miksi en saanut paikkaa vaikka haastattelun alussa minusta ollaan todella innoisaan. Innostus lopahtaa, kun kerron olevani äiti.

Tuleeko minusta työtön vain koska olen saanut lapsen? Tämä tuntuu todella epäreilulta ja paniikki alkaa iskemään vasten kasvoja.
 
viera.s
Pyydetään kertomaan itsestäni ja elämästäni, miltä se vaikuttaisi jos en kertoisi lapsesta? Ei herätä kauhesti luottamusta.
Kaikkia itselleen haitallisia asioita ei kuitenkaan kannata kertoa. Tottakai työnantajat kammoaa pienten lasten äitejä, sillä poissaolot lapsen sairastelujen takia tulee heille kalliiksi. Jos on pakko mainita lapsista/lapsesta (en suosittelisi valehtelua sentään) niin älä nyt ainakaan täräytä "Olen äiti.". Et sinä työpaikalla ole äiti ja jos määrittelet itsesi työhaastattelussa äidiksi, syntyy kuva että äitiys on päällimmäinen asia elämässäsi ja työ ihan toissijaista.
 
  • Tykkää
Reactions: Hilpuri Tilli
nuijittu
Mitä väliä sillä luottamuksella on enää sitten, kun työsopimus on allekirjoitettu, olet ollut jo pidempään töissä ja asia jotain kautta tulee ilmi?
Koeaikana voidaan irtisanoa aika helposti. Mitä jos 4kk sisään tulee tilanne, että lapsi sairastuu. Mitä työnantaja sanoo, kun soitan etten voi tulla töihin kun lapsi on kipeä?

Miksi minun pitäisi hävetä sitä, että olen saanut lapsen. Minä en ole tehnyt mitään väärää. Sen ei pitäisi olla asia mikä estää minua saamasta töitä, olen alani ammattilainen ja todella hyvä työssäni.
 
rebbis
Kaikkia itselleen haitallisia asioita ei kuitenkaan kannata kertoa. Tottakai työnantajat kammoaa pienten lasten äitejä, sillä poissaolot lapsen sairastelujen takia tulee heille kalliiksi. Jos on pakko mainita lapsista/lapsesta (en suosittelisi valehtelua sentään) niin älä nyt ainakaan täräytä "Olen äiti.". Et sinä työpaikalla ole äiti ja jos määrittelet itsesi työhaastattelussa äidiksi, syntyy kuva että äitiys on päällimmäinen asia elämässäsi ja työ ihan toissijaista.
Tämä on totta. Vaikka kyllähän äitiys (siis lapset) on kaikille äideille tärkeämpää kuin työ ja kaikki sen ymmärtää. Ei sitä kannata silti korostaa. Korosta sellaisia puolia jotka ovat hyödyksi työssä.
 
nuijittu
Kaikkia itselleen haitallisia asioita ei kuitenkaan kannata kertoa. Tottakai työnantajat kammoaa pienten lasten äitejä, sillä poissaolot lapsen sairastelujen takia tulee heille kalliiksi. Jos on pakko mainita lapsista/lapsesta (en suosittelisi valehtelua sentään) niin älä nyt ainakaan täräytä "Olen äiti.". Et sinä työpaikalla ole äiti ja jos määrittelet itsesi työhaastattelussa äidiksi, syntyy kuva että äitiys on päällimmäinen asia elämässäsi ja työ ihan toissijaista.
No en nyt ole sanonut "olen äiti", se oli tähän lyhenetty versio siitä mitä kerron.
 
esimies
No vaikuttaahan se. Omassa työpaikassa pienten lasten äidit saikuttavat koko ajan, isät vastaavasti ei juuri koskaan. Molempia siis löytyy :) Äidit jää aina kotiin, sit sairastuu toinen lapsi/tai itse... Mies ei koskaan voi jäädä kotiin kun on niiiiiin tärkee työ. Hah.
Kyllä omakin lapsi sairasti tarhaiässä mutta miehen kanssa tasattiin sairastumiset, molemmilla samanlainen työ. Eri asia jos yh...
Vakuuta haastattelussa että puoliso hoitaa osan saikuista...
 
pitääkö kertoa?
En ole kertonut pomolle, että mulla on pk-ikäinen lapsi. Ei ole tullut yksityiselämä koskaan puheeksi, enkä ole töistäkään ollut lapsen takia pois. En edes ymmärtänyt, että olisin velvollinen kertomaan yksityiselämästä, ellen sitten olisi töistä pois sen takia?
 
viera.s
Koeaikana voidaan irtisanoa aika helposti. Mitä jos 4kk sisään tulee tilanne, että lapsi sairastuu. Mitä työnantaja sanoo, kun soitan etten voi tulla töihin kun lapsi on kipeä?

Miksi minun pitäisi hävetä sitä, että olen saanut lapsen. Minä en ole tehnyt mitään väärää. Sen ei pitäisi olla asia mikä estää minua saamasta töitä, olen alani ammattilainen ja todella hyvä työssäni.
Yleensä työntekijät pyrkivätkin järjestämään asiat niin, etteivät jo heti koeaikana ole lapsen sairauden takia pois. Juuri mainitsemastasi syystä. Mutta sinä ilmeisesti olet yksinhuoltaja?

Et sinä ole tehnyt mitään väärää lapsen saadessasi, eikä työnantajatkaan niin ajattele. Sen sijaan he ajattelevat rationaalisesti kuluja ja haittoja, joita sinun palkkaamisestasi työnantajalle aiheutuu. Minä ymmärrän kyllä heitäkin. Systeemissä on vika, kun yksityiselämän valintojen kustannukset tippuvat yksittäisten työnantajien kontolle. Ne pitäisi joko jakaa tasan työnantajien kesken tai yhteiskunnan kompensoida ne. Sillä ei syrjintää saada muuten ikinä poistettua.
 
Tjtj
En palkkaisi missään olosuhteissa naista, jolla alle 17v. Lapsi. Saattaisin harkita, mikäli lapsi olisi todistettu perusterveeksi JA isä olisi kotona eikä työssäkäyvä.

Kuulostanee veemäiseltä, mutta en näe syytä miksi minun firmani tulisi maksaa sairaslomaa koska LAPSI on kipeänä, stressata tuuraajista yms. Kyse on prioriteeteistä.

Ei pahalla mammat.
 
Mun miehellä taas isät ja äidit töissä ja hän jopa enemmän ottaa töihin ihmistä kenellä on jotain vastuuta elämässä, eli vaikka lapsi, koska kokemuksien mukaan sellaisille työntekijöille työt maistuu paremmin :)
 
Itse olen ollut mukana rekrytoimassa (seulonnassa hakemuksia ja tekemässä päätöksiä haastattelujen perusteella). Kyllä minua pistää enemmän silmään äitiys- ja hoitovapaiden aiheuttamat aukot (jos siis jättää kertomatta äitiydestään) kuin se, että hakijalla on lapsia.
 
Spencer Hastings

Mitä ootte olleet mieltä "potentiaalisista sikiävistä"?

Koska mä kuulin, että yks syy mun työn vaihtamisen vaikeuteen voi olla se, että oon optimaalisessa lastentekoiässä ja tilanteessa :D
 
Yhteistyössä