En sitten taida olla täydellinen äiti...

...onneksi täydellisyys ei ole ylin tavoiteeni. Mutta kyllä silti joidenkin äiti-ihmisten kommentit pahoilta tuntuu. Miksi ei joskus voisi ensin miettiä ja sitten sanoa tai jättää oma mielipiteensä kertomatta?

Taustana: meillä on 2 vuotias poika, joka on viime syksyyn asti ollut kotihoidossa. Jouduimme hänet yllättäen laittamaan hoitoon pph:lle, koska kaksoset syntyivät rv25. Minun piti päästä hoitamaan kaksosia keskolaan ja se ei ollut taaperon kanssa mahdollista. Matkaa keskolaan on meiltä ajallisesti puolitoista tuntia suuntaansa, joten siellä ei noin vain piipahdettu.

Tapasin erään äidin, kun kaksosilla oli ikää kuukausi. Hän tietysti kyselemään, että miten meillä menee jne. Kerroin pääpiirteittäin lasten voinnista yms. Ja tuo äiti, kauhistelevaan ja syyllistävään äänensävyyn, totesi, että ei hän voisi äitinä päiväsaikaan olla missään muualla kuin lastensa vierellä sairaalassa. Ei hän voisi kuin nukkumassa käydä kotona. (ja hän todella korosti sanaa äiti)
Ja samaan syssyyn kyseli, että missäs meidän kaksi vuotias on. Ja kun kerroin, että hoidossa nykyään. Niin eikös tuo ala päivittelemään, kuinka hän ei voisi äitinä laittaa noin pientä hoitoon, eikä ainakaan koko päiväiseksi. Ja kyllä isomman lapsen voi hoitoon laittaa mutta päiväkotiin, pph kun on vähän, no, niistä kun ei aina tiedä, miten hyviä kasvattajia ovat.

Mie en oikein osannut noihin mitään kommentoida. Olisihan se kiva tietää miten täydellinen äiti tuon yhtälön hoitaa? On sairaalassa lastensa vieressä ja kotona hoitamassa yhtä :whistle: Ja pph:lle poika laitettiin, koska silloin altisuts infektioille on vähäisempi.

Kaksoset ovat nyt kotiutuneet ja tämä uutinen oli kiirinyt myös kyseisen äiti-ihmisen korviin. Kaupassa sattumalta törmättiin ja erehdyin mainitsemaan, että poika jatkaa miehen isyysvapaan jälkeen puolipäiväisenä hoidossa. Siis eihän hän äitinä voisi laittaa isompaa sisarusta hoitoon, kun itse on kotona vauvan kanssa. Niskojaan nakkeli ja silmiään pyöritteli, kun jatkettiin matkaa.

Minäpä voin, ja nimenomaan äitinä, laittaa isomman hoitoon puolipäiväiseksi. Koska olisi väärin vilkasta ja aktiivista poikaa kohtaan vaatia tätä olemaan kotona kaksosten ja äidin kanssa. Me kun emme saa infektioriskin vuoksi lähteä perhekerhoihin yms vielä pitkään aikaan ja ulkoilullekin on -5 asteen pakkasraja. Hulluksihan ja turhautuneeksihan tuo poika tulisi parissa viikossa |O

Minusta ei siis täydellistä äitiä tule. Ja kiukutti nuokin kommentit niin, että pakko oli päästä ne jonnekin purkaamaan. Kun ei se elämä ole niin mustavalkoista, niin miksi ei voisi joskus kuunnella millä perusteella joku ratkaisunsa tekee?
 
Non compos mentis
Yleensä ne täydelliset ihmiset hajoavat jossain vaiheessa siihen omaan täydellisyyteensä.

Mulle on käynyt hieman samoin kuin sulle, ap, tosin pienemmissä mittakaavoissa. Esikoinen oli eristyksessä infektio-osastolla ja kotona oli vauva. Mun olis yh:na pitänyt hajota kahteen paikkaan. Sain kuulla monelta taholta tästä, mutta todellisuus saneli mun olinpaikan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hipkukka:
Minäpä voin, ja nimenomaan äitinä, laittaa isomman hoitoon puolipäiväiseksi. Koska olisi väärin vilkasta ja aktiivista poikaa kohtaan vaatia tätä olemaan kotona kaksosten ja äidin kanssa. Me kun emme saa infektioriskin vuoksi lähteä perhekerhoihin yms vielä pitkään aikaan ja ulkoilullekin on -5 asteen pakkasraja. Hulluksihan ja turhautuneeksihan tuo poika tulisi parissa viikossa |O
Olisit vastannut juuri noin, ja painottaen äitinä-sanaa :D

 
siis hei
noita syyllistäjiä on joka nurkan takana. totuus on kuitenkin, että jos se nainen olis sun pöksyissä, niin tekis varmaan samanlailla ku sinäki, jos olis mahollisuus. mun mielestä pitää luottaa siihen mikä itestä tuntuu hyvältä, mut kyllä muaki vituttais tollaset kommentit. itel vasta lapsi mahassa, ja tuntuu et nyt jo on kaikennäköstä neuvojaa tulossa joka suunnasta. oon tehny aika selväks, etten ala ottaa mitään paniikkia asioista. kaikilhan meil on omat tapamme hoitaa asiat. eli se minkä parhaaks näkee itelle ja lapselleen/lapsilleen.. ja noi syyllistäjäthän ei sitten maailmasta lopu. pitää olla valikoiva kuulo vaan sitten ittellä :)! tsemppiä!
 
4n äiti
minusta te olette hoitaneet vaativan elämäntilanteen hienosti. ja mahtavaa, että 2 veelle paikka löytyi, ei hän hoidossa pilalle mene. empatiakyvyn puutetta on monilla ihmisillä, valitettavasti. ole ylpeä siitä, että olette hoitaneet tilanteen hienosti ja perheenne voi hyvin. tämä kommentoija ei voi tod näk itse kovin hyvin. voimia.
 
Tuollaisen ääliö emännän kommenteista ei kannata välittää. Te olette tehneet teidän tilanteeseen parhaiten sopivan ratkaisun. Varmasti yhdenkin keskoslapsen kanssa on rankkaa saati sitten kahden. Onko tällä kyseisellä äiti ihmisellä muita lapsia?
 
No just. Älä välitä hyvä äiti olet. Kaksosten kanssa varmasti puuhaa riiittää ja tosiaan isompi saa siellä hoidossa leikkiseuraa. Ja eikös alle 3v. suositellakin nimenomaan perhepäivähoitoa, kun on enemmän kodinomaista hoitoa :hug:
 
Täytyy kyllä lisätä, että on niitä ihania ihmisiä onneksi suurinosa, jotka viitsii katsoa asioita toisenkin näkökulmasta. Ja ovat myötäilleet ja olleet samaa mieltä. Ja eipä tuonkaa äidin kommentit kummemmin haitanneet, aluksi lähinnä huvittivat, kun kuvittelin hänet hoitamaan kotia ja matkaamaan sairaalaan yhtäaikaa :snotty: Siinä olisi tiukkanuttura hiukan löystynyt.

Mutta tuo, että syyllistää meidän pistävän pojan hoitoon vain, jotta olisi helpompaa ärsyttää kaikista eniten. Miellelläni minä kaikki kotona hoitaisin, mutta pakko se on omaakin jaksamista ajatella. Ja sitä onko lapselle oikein, joutua olemaan vain neljän seinän sisällä.

Pari päivää ja tämäkin kiukku hellittää. Kiitos kommenteistanne =)
 
vieras
Mielestäni teit oikean ratkaisun :)

Huvittaa vaan nää palsta-mammat kun itse joskus täällä otin puheeksi esikoisen laittamisen päivisin 9-13 hoitoon mummolaan lähelle meitä että saisin rauhassa omien kaksosteni kanssa levätä ja viettää aikaa aamupäiväsin niin minut ja ratkaisuni kyllä teilattiin tyystin... :D
 

Yhteistyössä