En uskalla kertoa vanhemmilleni raskaudestani

Tai ainakaan äidilleni. Olen 23-vuotias, mies muutaman vuoden vanhempi. Molemmat vakituisessa työsuhteessa, mutta itse vielä samalla opiskelen. Lapsi on meille molemmille ensimmäinen ja kovasti toivottu.

Äitini kohtelee minua edelleen kuin teini-ikäistä ja tuskin on vieläkään sisäistänyt, että olen aikuinen ihminen ja en ole asunut vanhempieni luona enää kuuteen vuoteen. Hän on aivan liian ylihuolehtivainen, sillä saattaa soittaa ja muistuttaa vuokran maksamisesta, terveellisestä ruokavaliosta, nukkumaanmenemisestä ajoissa jne. Olen pärjännyt hienosti ilman hänen jatkuvaa huolenpitoa enkä ole koskaan ollut hankala lapsi tai rahallisesti pulassa tai mitään muutakaan sellaista, mikä antaisi syytä hänen huoleensa.

Hän on myös ilmaissut oman kantansa lapsiin: ei lapsia ennen kuin koulut on käyty, on työpaikka, omistusasunto, auto ja ties mitä. Hän jaksaa vähän väliä muistuttaa, että älä sinä ala vielä hankkimaan lapsia, ei ole oikea aika. Minusta tuo on jo loukkaavaa, koska meille tämä on oikea aika ja aikuisina ihmisinä luulisin saavamme päättää meidän elämästämme.

Nyt olen onnellisesti raskaana ja edessäni olisi raskaudestani kertominen. Pelkään sitä ihan törkeästi: mitä jos äiti suuttuu, mitä jos hän vaatii aborttia, mitä meidän välillemme tapahtuu. Tiedän, että nämä ajatukset ovat todennäköisesti liioiteltuja ja loppupeleissä äitini mielipiteellä ei ole mitään väliä, koska me olemme maailman onnellisempia tästä raskaudesta. Sen ainakin tiedän, että äitini tulee olemaan hyvin järkyttynyt.

Kommentteja, kokemuksia? Piti saada purkaa tämä jännitys ja ahdistust tästä asiasta. Ensi viikolla aion kertoa ja voin vaikka informoida mikä oli reaktio.

 

Veikkaisin että kun äitisi on saanut sulatella uutista rauhassa, niin on lopulta kuitenkin onnellinen teidän puolestanne ja innoissaan tulevasta vauvasta. Vaikutat itse kypsältä ja olet varma päätöksestänne saada vauva, joten eiköhän se äitikin sitten näe että asiat on hyvin ja vauvasta tulee hänen silmäteränsä. Tsemmpiä ja onnea!

 

Taitaa sulla olla vielä napanuora tiukalla äitiin

 

Usko pois, äitisi joko ensin järkyttyy, tai sitten heti riemulla ottaa uutisen vastaan.

Minä olin 22-v. kun ilmoitin omalle äidilleni raskaudesta, oli ensimmäinen lapsenlapsi ja äiti oli vain että "ai jaa!". Kesti ilmeisesti hetken sulatella asiaa tjt. Mutta tuleva pappa oli heti aivan onnesta soikeena.

 

Äitisi kohtelee sua noin koska annat sen kohdella. Oikeasti aikuinen uskaltaisi kertoa raskaudestaan. Tuo että hermoilet asiaa kertoo siitä että et ole vielä oikein irti äidistäsi.

 

[QUOTE="vieras";28242935]Äitisi kohtelee sua noin koska annat sen kohdella. Oikeasti aikuinen uskaltaisi kertoa raskaudestaan. Tuo että hermoilet asiaa kertoo siitä että et ole vielä oikein irti äidistäsi.[/QUOTE]
Oma äitini kohtelee pikkusiskoni juurikin tällä tavalla, koska hän on perheen kuopus. Pikkusiskoni on todellakin kasvanut äidistä irti, elää täysin itsenäisesti ulkomailla ja todella monet kerrat tästä käytöksestä äidille sanonut, koska se on hänelle raskasta ja ei jaksa sitä. Meillä se on kyllä äiti, joka ei ole katkaissut napanuoraansa kuopukseen. Esim. minä tulin raskaaksi 21-vuotiaana ja äitini oli onnessaan, mutta jos siskoni tulisi nyt raskaaksi ollessaan 21-vuotias, äiti saisi sydärin. Pikkusiskoni on vieläpä meistä se älykkäämpi, tunnollisempi ja kaikin puolin helpompi lapsi kuin mitä mä olen aikoinani ollut

 

varmaan eka järkyttää mutta eiköhän rauhoitu pian myös kun tajuaa asian.

 

Mä oli 29 kun aloin ekaa odottaa. Ja olo oli kans niin jännittynyt kun poti kertoa äidille ja siskoille. Itsekin ollut ain se pienin ja vauva viel aikuisenakin. Mut eiköhän se siitä. Toivottavasti äitisi osaa suhtautua asiaan aikuisella tavalla eikä pilaa välejänne.

Ehkä kannattaa kertoa asia oikealla mielellä jotta ei jää epäselväks et lapsi on tahdottu. Eli ilmotat et jee mulla on ihan mahtavia uutisia!!!

 

Tiedän ihan tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, ja mitä käyt läpi.
Ole itsekkin "nuori-äiti" (22-vee) odotan esikoistamme, nyt viikolla 22. enkä ole kertonut kellekkään.
Mahani ei onneksi ole vielä kasvanut. Vaikka olen hoikka, ei raskauttani uskoisi enkä itsekkään voisi olla asiasta ihan täysin varma, ellei mahassa joku tai jokin potkisi taukoamatta : D

Olen saanut aiemmin yhden keskenmenon, josta äidilleni kerroin. Kerroin siis vasta kun keskenmeno oli "päällä" ja olin vierailulla vanhemmillani ja kovat kivut alkoivat. En ollut uskaltanut kertoa aiemmin. En tiedä miksi, vaikka meillä on läheiset välit, jotenkin se vaan jännitti.

Samoin on nyt. En usko että äitini alkaisi mitään päätään aukomaan tianteesta, sillä sisarenikin sai lapsensa ollessaan 21-vuotia. Äiti on täysin hurmaantunut heidän pienokaiseensa ja uskon (sekä toivon) että niin olisi nyt meidänkin kohdalla.
Enkä usko että äitisi alkaa sinulle räyhäämään. Jos alkaa, niin anna hänen olla ja älä vaikka ota vähäään aikaa yhteyytä, ennen kuin hän pyytää anteeksi käytöstään. Olet kuitenkin jo aikuinen ihminen, ja joku esim. abortiinn kannustaminen on jotenkin sairasta jos kysessä on oma äiti vielä. Hän on itsekin kuitenkin saanut lapsia, osaisi kuvitella miltä se tuntuu raskaana olevasta,e ttä jos toinen sanoo "Et saa pitää tuota lasta. Minä tiedän paremmin kuin sinä. Ja sinä teet nyt abortin. Minä määrään niin sinun puolestasi. !!"
Toivon että äitisi ottaa asian hyvin. Ja uskon niin.
Asia on kuitenkin sinun ja miehesi välinen.

Tule kertomaan miten kävi, niin ehkä saan itsekkin rohkeutta pullauttaa asian ilmoille.

 

Mä olin saman ikänen kuin sinä, kun kerroin mun vanhemmille raskaudesta.

Äitini reaktio oli: Mä en nyt tiiä, että miten tähänkin pitäs suhtautua. En ole osannu tähän valmistautua mitenkään ja nyt yht'äkkiä musta tuleekin mummo. Tässä on vielä tää ero prosessi päällä ja veljelläs menee huonosti ja sä ilmotat, että musta tulee mummo. En tiiä, miten pitäis suhtautua, sä asut niin kaukana ja mun on vaikee kuvitella tässä iässä itseni mummoks. En tiedä, mikä tähän olis oikee tapa reagoida. Mun mummoni, eli isäni äiti, jutteli mun äitini kanssa ja sano, että toihan on ihana uutinen. Mun mummini ihmetteli, että miks äiti reagoi noin oudosti tohon uutiseen. En tiedä itekkään, enkä ole kehannu kysyä. Ihmettelin sillon, että äiti kuulosti jotenkin oudolta ja hieman närkästyneeltä. Tytär nyt 3v ja äitini on hyvä mummi tyttärelle ja tytär tykkää mummeistaan paljon. Kaipaileekin välillä paljon, jos on pitkä tauko, ettei ole nähty kumpaakaan mummia. Kyselee koska mummu tulee, koska saan olla mummun kanssa taas jne.