Ennenaikaiset supistukset/vaikutukset!?

Löysin kyllä ketjua jos jonkilaista mutta kysymykseeni en apuja saanut, onko jollakulla tullut supistuksia jo tosi aikaisin, ennen rv20, siten että ne olisivat jotain tehneet tuolla kohdunkaulalla/sielläpäin? Itsellä rv 19 ja risat ja supistelee suht tuntuvasti, edellisessä raskaudessa tällaisia tuli paljon myöhemmässä vaiheessa, ja tekivät jo "töitänsä"... huolettaa nyt, ja olisi kiva tietää mitä tehdään jos tuolla jotain jo tapahtuu, ja saako ne supistukset millään loppumaan...
 
Minulla on aiemmissa raskauksissa alkaneet kivuttomat (muttei silti miellyttävät :| ) supistukset n. rv20. Ei niille mitään tehty, kun eivät liian aikaisin alkaneet paikkoja availla. Vähän hidastivat elämää.

Eri asia sitten, jos supparit availevat liikaa paikkoja, niistä lienee jollain muulla kokemuksia?
 
Mulla on toinen lapsi tulossa, supparit alkoivat jo viikolla 12-13. Yhden päivän ajan olivat kivuliaita, muuten kivuttomia. Sisätutkimusta ei ole tehty koko raskausaikana, ensi käynnillä meinaan kyllä sellaisen vaatia... (en asu Suomessa). Mulle sanottiin vain, että supparit kuuluvat etenkin uudelleen synnyttäjällä asiaan, kertovat vauvan hyvinvoinnista ja kohdun hyvästä kasvusta, he olisivat enemmän huolissaan, jos niitä ei tulisi. Nyt on rv 18+ jotain menossa, ensi viikolla ultra+kätilöllä käynti jolloin sit pääsen tutkittavaksi.
 
Mä odotan nyt kolmatta. Kahdesta ensimmäisestä alkoi supistukset aikaisin... ehkä rv15 tietämillä. Ei ollut kivuliaita ja lähinnä iltaisin ja meni yleensä nopeasti ohi kun kävin pitkäkseni... ei kypsyttänyt paikkoja.
Tästä kolmosesta supistuksia ollut ja ainakin rv15:sta. Tullut myös päivisin, aamulla ennen ylösnousua ja muutenkin levossa. Lähinnä kivuttomia, mutta viime viikolla alkoi tuntua paineen tunnetta alavatsassa supistellassa ja nyt olenkin sitten sairaslomalla äitiyslomaan asti (rv28+). Iisisti pitää ottaa, vaikkei olekaan supistukset kypsytelleet kohdunkaulaa. Nostaminen ja kantaminen kaikkein pahimmasta päästä ja myös pidempi istuminen...
 
hei

Mulla on ollut suppareita aika aikasesta vaiheesta lähtien...mutta ei ne hirveemmin muutoksia ole tehnyt vaikka kiusallisia ovatkin..vähän ovat paikkoja kypsytellyt mut ei ennenaikaisuuden vaaraa kuiteskaan nyt on 34+0 viikkoja ja alkaa tosiaan toivomaan että edes vähän paikat lyhenis ja pehmenis ettei sentä viikolle 42 tartteis kärvistellä.
 
rv 30+1 ja supistellu jo vk 19 lähtien.Ei oo avannu onnekseni mitään,mutta mulle määrättiin
sillon heti supistusten estolääkitys,jonka toinen lääkäri kauhuissaan käski lopettaa eettisistä
syistä...kuulemma jos on tulossa niin tulee...luonto hoitaa...Joo tottahan se on,mutta omalla
kohdalla sitten tuntuu aika hurjalta...
No meillä on puoltoistavuotias nuorimmainen ja viisi vanhempi.meinasin tukehtua nauruuni
kun määrättiin vuodelepoa...

Mutta meillä kävi todellinen tuuri!!!saatiin nimittäin kotipalvelu-ihminen 3xviikos ja perhetyöntekijä 2xviikos ja nyt on supistukset hieman helpottanut,kun ulkoiluttavat lapset
ja auttavat siivoomisessa.
Mies töissä ja tukiverkosto onneton.
 
mulla ollu supistuksia jostain 15vko lähtiin.. tänään kävin lääkärissä ja kohdun kaula lyhentyny 5cm kahteen senttiin ja paikat pehmentyny nyt 23vko. lähete äitipolille ja vuodelepoa, tosin hankalaa- kolme ja viis vuotiaat pojat kotona mies päivät töissä eikä apua heru muualtakaan.... aika synkissä fiiliksissä lähin lääkäriltä...
 
mar-i koitappa saada koti-apua itsellesi!!!antavat sitä nihkeesti ja kannattaa heti vedota
tohon omaan mieleen.Kyllä se laittaa masentaa kun on ns.liikuntakyvytön.
Meillä vein asiaa eteenpäin lastensuojelun kautta kun ulkoilu ja kaikki jäi minimiin.

voimia sulle ja jaksamisia.
 
täällä supistellu reippaasti ennen 20 viikkoa. ja tuhoa ikävä kyllä tehneet supistukset.
rv 24 kohdun sisäsuu oli jo auennut vähäsen. ja kohdunsuu verestävä.
sit rv 30 aukeaminen jatkui ja kohdunkaulaa ei paljoa jäljellä.
nyt mennään 34 viikkoa eteenpäin ja vielä yhdessä kasassa ollaan.
mut mitään ei saa tehdä. vuodelepoa ainoastaan. ainut mikä auttaapi tuohon ku on tosiaan tuota sisäsuun aukeamista.
nyt ollaan onneks jo turvallisemmilla viikoilla menossa jos päättääkin syntyä.
lepoa vaan kovasti. kotityöt kaikki jätettävä pois ja kaikki nostelut.
 
Lääkäri reissu ok, paikat kiinni ja kiinteät, käski kanssa levätä ja olla rehkimättä ja imuroimatta jne... ja kahden pienen lapsen kanssa kotona ollessa sehän onnistuu! :LOL:

Ehdotteli myös kotiapua, mutta itellä on melko korkea kynnys ottaa joku vieras tänne siivoomaan...
Runsaasti edelleen supistelee, pitänee vaan pyytää tarkistelemaan tilannetta tiheästi...
 
mulla on ens viikolla äitipolille meno ja tarkempaa tuomiota saan sitten!
anoppihan tuo jo kovasti luppaili tulla siivous avuksi, saa nähä.. sillä itellään ollu samanlainen tilanne poikiesa kans...
koitetaan pärjäillä ja pitää pienet matkassa mahdollisimman pitkään!!!! :hug:
 
Mä en ole siivonnut itse enää aikoihin. Nostelut yritän pitää aivan minimissä... jos olen muksujen kanssa yksin kotona niin sitten nuorimmaista (1v5kk) joutuu välillä syöttötuoliin tai peppupesulle nostamaan. Sylittelyt yms. hoidetaan lattianrajassa tai sohvalla.
Minua auttaa se että meillä on au pair...pystyn olemaan lasten kanssa "kevyesti" kun hän voi päiväsaikaan nostella ja pukea yms. Siitä huolimatta iisisti pitää muistaa ottaa.
Ja tosiaan yritetään pitää pienet matkassa mahdollisimman pitkään!!!
 
kyllä oli rankka viikonloppu. supistusta kolotusta oikein kunnon kädellä :'(
otin eilen kipulääkettä selän kolotukseen ja helpotti onneks vähän piti vääntäytyä edesmenneen ukin muistotilaisuuteen ja sainkin puskettua tilaisuuden läpi joten kuten!!
eilen säikäytti jo et limatulppaa irrotteli mutta tais olla jotain muuta ku oli kuitenkin ihan kirkasta limaa. poikien aikaan limatulppa oli ainakin sellanen verestävä :ashamed:
mutta uuteen päivään taas rauhallisin mielin.
 
eli jotain tehduksen tapaista vissiin, toivottavasti vain tästä johtui nuo "timmimmät" supistukset...
MAR-I:lle tsemppiä kovasti, onneksi sulla sen verran isompia lapset jo että osaavat vissiin vähän jo olla keskenään ja leikkiä?! Onko teillä mahd. saada kunnalta/kaupungilta kotiapua? meillähän tarjosivat heti... en vaan tosiaan ole kovin kärkäs ottamaan vierasta apua vastaan ennenkuin on pakko...
 
kotiavusta menasin kysellä äitipoli käynnin jälkeen. soitin polille ja aika on perjantaina aamupäivällä.
juu pojat on 3 ja 5 vuotiaita ja osaava (sillon kun haluaavat) ni leikkiä keskenään ja muutenkin toimia itsenäisesti.

on muuten ollu yllättävän rauhallinen aamupäivä vauvalla että supistustenkin puolesta. pitää päikkäreiden aikaan vähä laskeskella liikkeitä..

onko teillä tietoa et jos mahdollisesti joudun osastolle niin mites lapset hoitoon vai saako mies palkan kotiin...
meijän kunnalla on kaikki hoitopaikat täynnä ja kotiin hoitajaa tai lapsia jonkun kotiin muun ku oikean perhepäivähoitajan luo en halua. inhottaa maksaa samat maksut vaikka ei ole pätevää hankilökuntaa..täällä on vaikka millasta lasten hoitoa tarjottu...
 
taitaa olla työpaikkakohtaista tuo "palkka kotiin", 3 pvää normisti saa sitä "hoitopaikan etsimis lomaa", muuta en tiedä... ja kunnillahan on se velvollisuus järjestää hoitopaikka 2 vkossa... sitä vaan ei sitte tiiä mihin hoitopaikkaan joutuu... meillä ainakin yksityinen päiväkoti maksoi vain 20e enemmän kun mitä kunnallinen ois maksanut, joten oisko se vaihtoehto? onhan niitä yksityisiä perhepäivähoitajiakin... tai sitten vaan kummit kaimat ja kaikkimuut avuksi, tai miehelle kesälomat sunmuut jo nyt?!
 
siinäpä se et täällä ei ole mitään yksityisiä tms... mies on opettaja ni ei voi pitää lomiaan nyt.
kyllä tänä aamuna taas veti tiukille muutama kipee supistus herätti ja siitä selän kolotus alkoi, pitäs yrittää olla freesinä nuohoojat tulee tänään jossain vaiheessa. onneks muksut ollu ihania tämän aamua...ei yhtään tappelua vielä tänään :attn: =)
pitäs riisipuuron keittoon venyä |O
 
Mulla on meneillään rv 17 (vasta !!) ja mulla alkoi supistukset sunnuntaina, kesti koko pvän - hellitti vasta illalla kun menin sänkyyn makoilemaan ja alkoivat taas maanantaina töissä, käväisin neuvolassa kysymässä että mitäs nyt ja neuvolamama passitti 3 pvän sairaslomalle ja lepoon. Sanoi että supistukset on toki ihan normaaleja mutta jos se ei meinaa hellittää yhtään niinkuin mulla tuntuu käyvän että on jatkuva kiristys päällä niin se ei ole hyvästä. Levossa kun on niin hellittää. Nyt sitten lepäilen kotona oikeastaan tekemättä yhtään mitään...ei kivaa :( oon tottunut liikkumaan viitisen kertaa viikossa jotakin urheilua ja nyt sekin pitää jättää pois ainakin toistaiseksi, kurjaa mutta minkäs teet, vauvan olohan se tärkein on. Jos tää ei lopu niin sitten pitää mennä kuulemma lääkärille joka katsoo paikat ja katsoo mitä tehdään, jatketaanko sairaslomaa vaiko ei.
Asia on tuiki tärkeä ja ajankohtainen mullekin, kirjoitelkaa siis ihmeessä juttujanne tänne tästä aiheesta, kiinnostaa tietysti että miten muilla on nämä jutut menneet!

 
Alkuperäinen kirjoittaja MAR-I:
siinäpä se et täällä ei ole mitään yksityisiä tms... mies on opettaja ni ei voi pitää lomiaan nyt.
kyllä tänä aamuna taas veti tiukille muutama kipee supistus herätti ja siitä selän kolotus alkoi, pitäs yrittää olla freesinä nuohoojat tulee tänään jossain vaiheessa. onneks muksut ollu ihania tämän aamua...ei yhtään tappelua vielä tänään :attn: =)
pitäs riisipuuron keittoon venyä |O
Pakkohan se on asioiden jollain tavalla järjestyä jos joudutkin osastolle, pääasiahan silloin on että lapset johonkin hoitoon pääsee... ei muuta kuin isä hoitovapaalle ennen lomia :) ja siitäkin pitäisi ilmoittaa 2kk ennen työnantajalle... hankalaa on... toivotaan parasta!
 
Bee
Mulla alkoi kivuttomat (ja loputtomat..) supparit 22+2, rankan työviikonlopun kunniaksi. Pahimmillaan niitä tuli kymmeniä päivässä, myös levossa.. Kävin tarkistuttamassa kohdunkaulan tilanteen ja olihan siellä k.suu jo pehmentynyt! 4vkoa yhteensä saikkua ja tod.näk. jatkuu äitiysloman alkuun asti! :|
Kannattaa siis ottaa vakavasti nuo kivuttomatkin..
 
Vakavuus tosiaan kannattaa tässä asiassa. Minulla alkoi tulla supistuksia ekassa raskaudessa rv 23. En edes itse ymäärtänyt niiden olevan suppareita, mutta kun tuntemuksiani terkkarille kuvailin hän passiti mut heti lääkärille. Kohdunkaula oli lyhentynyt ja liikuntarajoitteinen saikku alkoi heti ja kesti loppuu asti. Vaikka kuinka himmailin niin vauva syntyi rv 35. Hyville viikoille kuitenkin päästiin ja vauva oli terve sekä hyväkuntoinen. Nyt toinen raskaus meneillä ja samankaltaiset supparit alkaneet. Nyt olen viikolla 19+6 ja saikkua tuli heti kuukausi ja varmaan jatkuu loppuun asti ,vaikka ei vielä muutoksia.
 
onko muilla kauheeta paineen tunnetta alapäässä??
eilen oli vähän pakko venyä kumppari ostoksille, esikon kumpparit oli talven aikaan hataroitunu et vuoti joka nurkalta. kaupassa noin vajaa tunti ja aivan kauhee painon tunne allaalla. kotia tultiin (automatka 30min. aivan hirveetä) seurasi myös hirmusta vihlontaa. supistuksia ei nyt kyllä ollu nimeksikään... taitaa jäähä shoppailut vauvalle tekemättä jos tähän malliin jatkuu. tykkään niin käydä kirppareilla. :'(
 
Miulla oli vkoilla 20+ kipeitä jatkuvia supistuksia, menivät ohi viikon petilevolla..Nyt viikoilla 31+ pääsin osastolle asti samojen tunteiden takia, Adalatia supistusten estoon ja levossa pitää pysyä. ja mieluusti pysynkin punkassa, olo tulee koivn tukalaksi kovin nopsaan, jos meinaan alkaa mitään ruuan laittoa isompaa miettimään!!!
Paikat on alkanut kypsymään ja sisä suu liikkeelle aukeneva, vähän koko rööri lyhentynyt ja pehmentynyt :| Tässä jäi muutot ja sun muut härpäkät muiden niskoille, saa mie shoitaa loput vauvan ostokset, kaukalosta osaan vaatteita vielä :(
 
Mulla on toinen lapsi tulossa, suppareita tullut säännöllisesti viikosta 12 alkaen. On myös tuota painon tunnetta, "kuin vauva kurkkis" kohdunsuulta. Mulle sanotaan koko ajan kätilön luona, et älä stressaa, ovat ihan normaaleja, etenkin uudelleen synnyttäjällä kuuluvat asiaan. Painon tuntu johtuu siitä, et kohtu ja vauva siirtyvät alemmaksi (ja siitä voi seurata myös niitä ah niin ihania liitoskipuja, kun elimistö tekee lantioon lisää tilaa...)
Oireista huolimatta mulle ei oo vieläkään tehty gynen tutkimuksia... vauva on kyllä ultrattu ja kasvaa ja voi hyvin. Viikkoja on 19+.

Katotaan, millanen stressaaminen alkaa kun n.1,5kk päästä muutetaan takas Suomeen, siellä kun stressataan ihan joka asiasta ja ollaan niin kamalan varovaisia... tottakai raskaana olleessa on hyvä olla tarkkana äidin ja vauvan hyvinvoinnista, mut välillä kun näitä juttuja kuuntelee/lukee, ni tuntuu vähän liioittelulta... enkä nyt väitä, etteikö saikut tulis tarpeeks, tottakai jos supparit avaa paikkoja, täytyy ottaa tosi varovasti!
 
Löysin tälläsen ketjun ja ajattelin purkaa tunteitani tänne.

Tulin tuossa kättäriltä lääkärin vastaanotolta, joka teki ultran myös. Kaikki muuten hyvin, mutta kohdunkaula oli jo lyhentynyt suppareista... joten määräs lepoa. Mut kun olen yksin odottava niin on mun hoidettava asioita ja käytävä kaupassa.

Kamala painon tunne on tosiaan tuolla ihan alhaalla ja vauva siellä olikin kääntynyt niin, että on ihan siellä alhaalla :eek: Lääkäri käski sitten herkästi mennä näytille jos suppareita tulee paljon.

Seuraava kontrolli on sitte siel kättärin äippäpolilla parin kk päästä eli elokuun alussa. Mua pelottaa, et mitä nyt :'( Lääkäri sano, että saattaapi syntyä aiemmin.

Apua :'(

Rinzessa ja papuNeiti rv.19+5
 

Yhteistyössä