Epäkunnioittava käytös

Haluaisin kuulla kommentteja siitä, kuinka tulisi suhtautua siihen, että mies avioitumisen jälkeen muuttuu epäystävälliseksi ja ivalliseksi. Elän tällaista kokemusta jo toista kertaa, ja mietin ovatkohan kaikki miehet sellaisia... Seurustellessa ollaan niin hellää ja keskustelevaista - voi jopa kävellä käsi kädessä ja suukotella. Kun mennään naimisiin, miehellä on varaa (?) käyttäytyä miten vain. Kaikki hermopaineet saa kaataa vaimon niskaan nalkuttamalla ja raivoamalla pikkuasioista. Nykyisen mieheni hermot eivät taida kyllä olla ihan kunnossa, eikä humalakaan enää meinaa kelvata minulle lieventäväksi asianhaaraksi.

Toisaalta tiedän, että olen herkästi loukkaantuvaa tyyppiä, ja minun on vaikea antaa anteeksi, jos ei sanallakaan pahoitella törkeää käytöstä. Ja loukkaukset, joita ei mitenkään saa purettua (mies hermostuu lisää, jos haluan selvitellä asioita), tahtovat mielessäni kertyä isoksi mustaksi möykyksi. Mies vain seuraavassa hetkessä saattaa hyräillä ja edellyttää, että minunkin pitäisi vain unohtaa huonot hetket noin vain. Vaikeaa on unohtaa esim. joitakin matkoilla tapahtuneita juttuja, kuten sellaista että tultuani hotellihuoneelle iltakävelyn päätteeksi (riidan jälkeen kylläkin - riita syntyi kun kyllästyin jatkuvaan kiukutteluun lomaviikolla), on yökkärini huoneen oven ulkopuolella ja kaikki vaatteeni ja tavarani heitelty parvekkeelle ja käsketään muualle nukkumaan. Tai sellaista että mukavan leirintäalueviikonlopun päätteeksi saan niskaani raivokohtauksen, kun en osaa pimeässä sulkea asuntovaunun ikkunaa ensimmäistä kertaa oikealla tavalla (ja uskallan puolustautua), ja kun tulen iltapesulta, on ovi lukittu. Avain oli, mutta tuo ele. Ja seuraavana päivänä pitäisi vain hymyillä? Tuleekohan tästäkin avioero.

Oma lukunsa on se, ettei minua voi koskettaa ilman alkoholia. Jotenkin sekin tuntuu loukkaavalta. Itse rakastelisin ja muutenkin hellisin mieluiten selvin päin, vaikka vauva ja uusi raskaus ovat verottaneet haluni aika minimaalisiksi. Mutta juoneen miehen kosketus saa minussa jonkinlaisen "jarrureaktion" päälle, enkä helposti syty, vaikka ne tilanteet ovat ainoita. Olenko vain liian herkkä itseni kohtelun suhteen??

 

Ikävä kyllä miehesi käyttäytyy väärin.. Keskustelu ei auta, yritä saada hänetkin johonkin ammattiauttajalle juttelemaan. Lue tämä:
http://salattu.vuodatus.net/
ja tämä:
http://www.naistenlinja.com/paanavausSUOMI.pdf

:hug:

 

Hyihyihyi mitä touhua!!!!! En voi muuta sanoa.
Lähde tuollaisen tyypin luota niin pian, kuin vain pääset!
Oma elämäni oli muutama vuosi sitten ihan samanlaista, kuin mitä kirjoitat, kodista ulosheittämisineen, henkisine väkivaltoineen ja välinpitämättömyyksineen. Lisäksi minuakaan ei voinut "koskettaa" kuin humalassa, siihen lisänä vielä se, että mies petti jatkuvasti, jopa ollessani raskaana!
Minä venytin liian kauan lähtöä ja jouduin kerta toisen jälkeen kuulemaan olevani mielisairas ääliö#&%?$!*, joka "on niin helppo lannistaa" koska "et sä kuitenkaan ikinä pystyis mua jättämään, oot niin heikko!!"
No, pystyinpä kuitenkin ja tässä ollaan. Lapseni voi paremmin kuin koskaan, aikaa on kulunut paljon. Tapaavat isän kanssa toisiaan säännöllisesti, mutta onneksi minun ei tarvitse edes nähdä tätä hirviötä enää. Lapselle osaa olla kiltti ja kunnon isi, mutta siihen tällaisten ihmisten resurssit sitten loppuukin. Muutosta tuskin tapahtuu...
Löysin sitten elämäni miehen, kiltin, rehellisen ja kunnollisen. Hän osaa arvostaa vaimoaan sekä naisena, ihmisenä että äitinä. Minulta meni kaksi vuotta ennenkuin osasin elää mieheni kanssa; kokoajan odotin "pommia", pelkäsin tästäkin paljastuvan samat piirteet kuin exästäni. En osannut luottaa ja kaiken tulkitsin v.ttuiluna. Nyt vasta olen oppinut luottamaan jollakin lailla ja mies on kerta toisensa jälkeen osoittanut olevansa juuri sitä miltä näyttääkin. Ehkä opin vielä olemaan onnellinen.
(taisi tulla kunnon vuodatus, sori..)
Sydämestäni toivon sinulle voimia ja jaksamista. Sinä tietenkin teet itse ratkaisusi, mutta muista asettaa itsesi ja lapsesi etusijalle!!!
:hug:

 

Mä myös tiedän millaista tuollainen elämä on. Ikävä kyllä.

Aloimme seurustelemaan 16 kesäisinä, olemme samanikäisiä.
Ensimmäiset pari-kolme vuotta olimme todella rakastuneita.

Kun olimme olleet kuusi vuotta yhdessä menimme naimisiin.
Sitten syntyivät lapset. Silloin huomasin hillittömän itsekkyyden miehessäni.
Oli niin vaikeaa henkisesti hänen kanssaan, sillä hän oli todella välinpitämätön. Omat menot oli aina etusijalla.
Ei ollut merkitystä sillä vaikka lapset sairastivat ja minä olin aivan lopussa, kun en saanut koskaan nukkua tuntia-paria kauempaa.

Kodin ylläpitoon hän ei osallistunut millään tavalla.
Rakentamisen aikana hän oppi juomaan kaljaa. Ja se tapa jäi.
Janotti joka ikinen ilta ja aamuisin aina keräilin kaljapullot ja ruokalautaset olohuoneesta.

Itkin niin paljon tuona aikana salaa lapsilta ja mieheltäni, että sitä on vaikea kuvailla. Olin todella surullinen tilanteestamme. Keskustella hän ei halunnut mistään. sain aina töykeän tiuskaisun vastaukseksi kysyin sitten mitä vain. Hän varmaan lakkasi jostain syystä rakastamasta minua, mutta sitä en ymmärrä miksi hän vihasi minua, tai ainakin hän käyttäytyi niin.
Sitten hän teki elämäni törkeimmän tempun. En voi sitä tähän kertoa, sillä se on niin paljastava että saatan paljastaa henkilöllisyyteni, enkä sitä halua. Se ei kuitenkaan (vielä) ollut pettäminen.

Silti elin hänen kanssaan vielä neljä vuotta, jonka aikana meille syntyi vielä yksi lapsi. Siitä hän sanoi, että tee abortti. Minä en sellaiseen pystynyt. Ja onneksi en, sillä tuo lapsi on maailman ihanin !

Sitten hän eräänä päivänä soitti kotiin ja kertoi, että hänell on toinen nainen. Meidän nuorimmainen oli silloin vuoden vanha.

Hän jätti kaiken hartioilleni, velat, laskut, kaikki. Olin henkisesti todella tiukoilla.

Tein todella paljon työtä sen eteen, että lapsemme saivat kasvaa turvallisessa ja rakastavassa kodissa.

Perään en koskaan soitellut, vaikka hän minua haukkuikin "pitkin kyliä"

Ystävämme ihmettelivät moista käytöstä, sillä he tunsivat minut ja tiesivät, että perhe ja mies olivat minulle kaikki kaikessa.
En nalkuttanut, minulla ei ollut omia menoja lainkaan. Töissä tietenkin kävin. Hänellä oli kolminkertainen palkka minun palkkaani verrattuna, mutta laskut maksoimme tasan puoliksi ja sen lisäksi minä ostin ruuat ja puhtauden taloon. Joten minulle ei koskaan jäänyt ns. omaa rahaa.

Jos jotain joskus jäi, ostin lapsille vaatteita.

Olin todella henkisesti pohjalla n. vuoden-puolitoista.

Sen jälkeen alkoi helpottaa. Sain voimaa ihanista lapsistani ja pikkuhiljaa, noin reilut kaksi vuotta erosta, lähdin jopa ravintolassa käymään.

Muutaman käynnin jälkeen tapasin siellä juuri eronneen miehen.

Hän alkoi piirittää minua. En ollut aluksi kiinnostunut, sillä olin menettänyt uskoni miehiin. Minua ei tippaakaan kiinnostanut koko aihe.

Hän soitteli minulle joka päivä. Juttelimme tuntikausia puhelimessa. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä.

Pikkuhiljaa minäkin kiinnostuin. Kävin iltakahvilla hänen luonaan sillon tällöin, pikkuhiljaa se tiivistyi joka iltaiseksi.

Hän piti heti lapsistani, vaikka hänellä ei omia ollutkaan, hän oli tosi luonnollinen lasten kanssa.

Sama homma minulla kuin joku muukin tuossa kirjoitti, että minun oli todella vaikea luottaa tähän mieheen. Hän kärsi siitä varmasti. Mutta minussa oli niin syvä haava sielussa, etten sille mitään voinut.

Meni kaksi-kolme vuotta ennenkuin uskoin edes, että hän rakastaa minua. Minua, kuka minua voisi rakastaa, minuahan sai kohdella ihan miten vain...

Olin aivan hämmentynyt hänen antamastaan huomiosta. Hän tosiaan ajatteli minua ja meitä , tehdessään suunnitelmia ja päätöksiä.

Hän kohtelee minua edelleen kuuden vuoden jälkeen kuin olisimme vastarakastuneita. Hellyys ja läheisyys on meille jokapäiväistä.

Olen löytänyt aarteen ja kohtelen häntä sen mukaan.

Kumpikin puhumme joskus siitä, kuinka ikävä on toisiamme päivän aikana, kun olemme töissä.

Rakastamme toisiamme todella syvästi ja toivon, että tämä kestää.

Toivottavasti teille muillekin käy yhtä onnekkaasti kuin minulle.

Koskaanhan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt olemme onnellisia.

Sanottakoon vielä, että ulkopuoliset ovat yrittäneet teoillaan ja jutuillaan meitä erottaa, mutta olemme niín tiiviisti yhtä, ettei meidän väliin ihan helposti pääse.


:heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

 

Minullakin on kokemusta vähän vastaavasta. Hirveä määrä on p.askaa niskaan satanut. Nykyään onneksi vähemmän kuin ennen. Mieheni aikoinaan totesi, että kenelle hän sitten kaiken purkaisi, jos ei minulle... Hermojen hallinta on myös aivan olematonta. Tavaroitani ei ole ulos nostettu, mutta hajotettu kyllä. Kerran mies jopa repi minut ulos autosta ja jätti siihen. Mitään en ollut tehnyt sen ansaitakseni. Kurjaahan se on elää jännittäen ja tietä siloitellen, jotta purkauksilta vältyttäisiin. Ja sitä olen minäkin ihmetellyt, kun mieheni mielestä kaikki pitäisi kyetä unohtamaan samantien.
Eroa en ole tosissani miettinyt koskaan, vaikka sydämeni taisi jollain tapaa särkyä heti alkutaipaleella. Kauheaa on se, että olen ikään kuin tottunut tuollaiseen käytökseen. No, pahalta tuntuu edelleen, kun syyttä haukutaan, mutta ei yhtä pahalta kuin joskus aikaisemmin. Meillä on kuitenkin onneksi paljon hyvääkin, sen voimalla kai tässä suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta edelleen.
Oma isäni on perhediktaattori/alkoholisti. Vannoin aina, että miehekseni en ketään äreää hermoheikkoista tyyppiä huoli. Vaan kuinkas kävikään... Mieheni tunsin pitkään jo ennen seurusteun aloittamista. Alkuaikoina kehuin kavereilleni, miten hyvä hän minua kohtaan on. Ilmeisesti uskalsi näyttää todelliset kyntensä vasta, kun suhde oli vakiintunut. Mieheni on myöntänyt, että vika on hänessä. Anteeksipyynnöt vain eivät enää kymmenennen tai sadannen kerran jälkeen hirveästi lämmitä.

 

Sanottakoon vielä, että ulkopuoliset ovat yrittäneet teoillaan ja jutuillaan meitä erottaa, mutta olemme niín tiiviisti yhtä, ettei meidän väliin ihan helposti pääse.


öö, kysymys heräs, että miks ihmeessä ne teitä yrittää erottaa? Kateudesta, vai meneekö jonkun mielestä teillä huonosti? -Ihmeellistä!
Elkää antako ulkopuolisten häiritä, jos teistä itestänne hyvältä tuntuu! Kaikkea hyvää, rakkautta ja lämpöä teille myös tuleville vuosille! =)