Eräs ihminen haluaa meille koko ajan kylään, eikä tunnu ymmärtävän, ettei se sovi

Itselläni on nyt 3 kuukauden ikäinen lapsi ja olemme lapsen kanssa kotona. Minulla on yksi vuosikausia hyvin etäisenä pysynyt lapsuudenkaveri, joka on viime aikoina aktivoitunut ihan toden teolla ja pyrkii nyt kaveeraamaan kanssani koko ajan.

Emme ole tavanneet tämän henkilön kanssa kymmeneen vuoteen ja nyt hän tuppautui meille kylään omasta aloitteestaan, kun lapsi oli kuukauden ikäinen ja sen jälkeen kysynyt lähes joka viikko, voisiko hän tulla kylään. Hän on töissä lähikaupassa ja jatkuvien kyselyiden takia olen alkanut vältellä kaupassa käymistä, koska tuntuu, ettei hänelle millään mene perille, ettei minulla ole nyt aikaa tavata häntä tuntitolkulla viikottain (enkä tiedä, onko varsinaisesti mitään haluakaan...). Itselle tämä henkilö tuntuu melko vieraalta ja mitä enemmän hän kyselee kylättelyistä, sitä enemmän häneen vain ärsyynnyn. Viimeinen niitti oli nyt se, että on alkanut häiritä nyt kaupassa asioivaa miestänikin ja pyytänyt häntä kyselemään minulta, voisiko tulla kylään silloin ja silloin.

Nyt kun hän viimeksi kysyi kaupassa, saisiko tulla kylään tiistaina, vastasin melko tiukasti, että "en todellakaan tiedä, meillä on aikalailla kädet täynnä töitä tämän lapsen kanssa ja kaikki kotihommat odottaa tekijäänsä, hyvä kun ehtii välillä kauppaan". Hän tuntui vähän loukkaantuvan ja pyysi ilmoittelemaan viimeistään maanantaina, että käykö se tiistai. Eli ei mennyt perille.

Tänään sitten laitoin pitkän viestin hänelle siitä, että pahoittelen, mutta meillä arki on niin hetkistä, pieni lapsi ja remontit kesken, ettei millään ehditä ottamaan vastaan vieraita lastenhoitoapuna käyviä isovanhempia lukuun ottamatta. Tilanne on nyt tällainen ja toistaiseksi ei ehditä eikä jakseta enempää. Hän pyysi ilmoittelemaan, milloin sopii tulla taas käymään.

Siis mitä? Asia ei siis mene millään perille, varmaan viikon päästä on taas kysymässä, että joko tilanne on helpottanut ja joko voi tulla käymään. Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa, kun kaikki ystävälliset keinot alkaa olla käytetty ja kaupassa käyntikin jo ahdistaa? Mitä sanoisitte tällaiselle henkilölle ensi kerralla, kun taas tarjoaa itseään kylään?

Mitä tuon ihmisen päässä oikein liikkuu? Miksi yhtäkkiä tällainen tilanne, vuosikausien hiljaisuuden jälkeen? Miksi hän ei ehdota näkemistä jossain muualla, kahvilassa tai kotonaan, vaan on aina tunkemassa meille?

 

Olet kai kirjoittanut tästä ennenkin, ehkä toiselle palstalle? Oli niin samankaltaiset kirjoitukset kuin aikasemmin lukemani.

 

Tupsahtiko hän yhtäkkiä teidän lähikaupan kassaksi?

Onko sinulla ongelmia sanoa ei sovi, sen sijaan, että sanot et tiedä.

 

Sinulle annettiin jo viimeksi samaa kysellessäsi hyviä ohjeita. Mikä siinä on niin vaikeaa, ettet voi noudattaa niitä. Sanot vaan, ettei käy. Et jaksa ottaa vierailijoita lainkaan vastaan. Piste.

 

Onko tää se sama juttu ku mikä oli aikasemminkin?

 

Olet kai kirjoittanut tästä ennenkin, ehkä toiselle palstalle? Oli niin samankaltaiset kirjoitukset kuin aikasemmin lukemani.

Viimeski tämä päätyi siihen, että osa äideistä opettaa lapsilleen, että on tavattoman epäkohteliasta sanoa ei... sen sijaan käytetään mitä kummallisempia kiertoilmaisuja, jonka jälkeen ahdistutaan ja suututaan kun kuulija ei ymmärrä lukea rivien välistä.

Mitenkähän tuon kasvatuksen saaneet naiset torjuvat epämieluisat ehdotukset miehiltä?

 

En ole kirjoittanut tästä aikaisemmin mihinkään. Enkä puhunut kellekään. Nyt vaan tuntuu, että nyt tuli viimeinen niitti, ja pakko päästä purkamaan tämä asia jonnekin ja samalla kysyä neuvoja :x

Tupsahti viime kuussa kaupan kassaksi tähän lähikauppaan. Sitä ennen alkoi jo tuo kysely kylässä käymisestä ja nyt on vaan pahentunut koko ajan...

Olen jo aika monta kertaa sanonut, että ei käy, on muuta menoa/remontti kesken/mies kipeänä/vauva valvottanut, mutta ei mene perille. Viimeksi tuli jo vähän hermostuttuakin, kun ei tunnu menevän perille, että ei käy. Miten sen voisi enää selvemmin ilmaista? Luulisi kyllä, ettei enää kyselisi, kun toinen viikkotolkulla vastaa, ettei kylässä käynti ihan oikeasti käy. Tai että ymmärtäisi, kuinka pikkuvauvan perheessä vieraiden kylättely ei ole se prioriteetti numero 1, vaan täällä halutaan välillä myös levätäkin, vaikkei aina olisi kädet täynnä tekemistä.

 

ehkä tällä ystävälläsi on vauvakuume itsellään ja siksi haluaa käydä kylässä? Ja miksei muka vuosienkin jälkeen voisi alkaa tapailla taas enemmän? Ehkä hän on yksinäinen?

Jos sinulle ei käy niin kerro se suoraan. Jos et halua tavata aina teidän kotona sano, että tavataan jossain muualla.

 

Sanot suoraan, ettet halua olla tekemissä hänen kanssaan. Minulle on puolituntemattoman ihmisen loukkaantumiset aika sama, joten älä ota siitä stressiä, joka nyt tuntuu olevan sinulle se ydinjuttu.

 

Viimeksi kun kävi, sanoi, ettei tiedä, haluaako koskaan lapsia. Joten en oikein usko, että vauvakuumetta olisi?

Kieltämättä tulee vähän sellainen fiilis, että onkohan hän vain todella yksinäinen? Facebookissakin kyselee aika ajoin, haluaisiko joku seuraa sinä ja sinä päivänä, eikä yleensä saa vastauksia keltään :|

 

"En halua että tulet meille enää ikinä kylään" Ei taatusti kysele enää.

Ja siinä sun toisessa versiossa se nainen oli teidän lähihuoltsikalla töissä.

 

Jäi epäselväksi että haluatko olla ollenkaan tekemisissä hänen kanssaan enää? Jos et niin sano vaan ihan suoraan.

Jos haluat vaan taukoa, niin valitettavasti varmaan joudut keikkumaan tuppautumisen ja kieltämisen rajalla pitkään.

Sano vaikka että kaksi tuntia kahvittelua kerran kuussa tai puolessatoista on ok, ei enempää.

Mutta muista että kukaan ei osaa lukea ajatuksiasi ja kaikki ei todellakaan lue sanomaa rivien välistä vaan ottaa asiat kuin ne sanotaan.

 

En ole lukenut sitä toista keskustelua - tai itsekään asiasta mihinkään kirjoittanut, mutta tilanne muistuttaa erästä omaa ihmissuhdettani. Sillä erotuksella, että mulla kyse on sukulaisesta. Kyseessä on masennusta sairastanut henkilö ja jotenkin olen saanut sellaisen mielikuvan, että jossakin ryhmäterapiassa tms. on kehoitettu olemaan itse aktiivinen ja sopimaan tapaamisia.

Itselläni vähän sama juttu, en oikein jaksaisi tapailla kun yhteisiä mielipiteitä ja elämänkatsomusta on aika vähän... mutta ajattelin nyt kuitenkin hyödyntää toisen innokkuutta. Itse kaipaan välillä lisäkäsiä vauvanhoitoon, vaikka itse paikalla olisinkin.

 

mun perheen tukiverkostoon kuului kerran sukulaisperhe jota nähtiin pari kertaa vuodessa. Yllättäen sukulaisille ei sopinut koskaan enää mun ehdottamat näkemiset ja ehdotin yleensä että tullaan heidän luokseen kun asuvat maalla ja lapset tykkää käydä siellä. Eniten mua ärsytti ne kaiken maailman selitykset että kiirettä, pihatöitä tai en tiedä ollaanko paikalla. Itse toivon kyllä ihmisiltä rehellisyyttä eli sanotaan suoraan että parempi ettei nähdä vaikka se kirpaisee kerran. Mikäli oikeesti haluaa tavata toisen löytyy siihen kyllä aika. En ole enää kyseisen sukulaiseni kanssa tekemisissä, mutta siihen liittyy muutakin kuin ed. mainitut asiat.

 

En ole kirjoittanut tästä aikaisemmin mihinkään. Enkä puhunut kellekään. Nyt vaan tuntuu, että nyt tuli viimeinen niitti, ja pakko päästä purkamaan tämä asia jonnekin ja samalla kysyä neuvoja :x

Tupsahti viime kuussa kaupan kassaksi tähän lähikauppaan. Sitä ennen alkoi jo tuo kysely kylässä käymisestä ja nyt on vaan pahentunut koko ajan...

Olen jo aika monta kertaa sanonut, että ei käy, on muuta menoa/remontti kesken/mies kipeänä/vauva valvottanut, mutta ei mene perille. Viimeksi tuli jo vähän hermostuttuakin, kun ei tunnu menevän perille, että ei käy. Miten sen voisi enää selvemmin ilmaista? Luulisi kyllä, ettei enää kyselisi, kun toinen viikkotolkulla vastaa, ettei kylässä käynti ihan oikeasti käy. Tai että ymmärtäisi, kuinka pikkuvauvan perheessä vieraiden kylättely ei ole se prioriteetti numero 1, vaan täällä halutaan välillä myös levätäkin, vaikkei aina olisi kädet täynnä tekemistä.

Tekstissäsi kirjoitit että viimeksi vastasit "en tiedä" kun hän kysyi. Ei tuo ole kieltävä vastaus. Mitäs jos ens kerralla sanot "ei sovi" ja sitten katsot mitä hän sanoo?

 

En ole kirjoittanut tästä aikaisemmin mihinkään. Enkä puhunut kellekään. Nyt vaan tuntuu, että nyt tuli viimeinen niitti, ja pakko päästä purkamaan tämä asia jonnekin ja samalla kysyä neuvoja :x

.

Ihan samanlaisesta asiasta tänne joku kirjoitti, olisko ollut viikko sitten.
Tuttava kymmenen vuoden takaa tupannut itsensä väkisin kylään perheeseen, jonne on juuri syntynyt vauva. Ja tämä tuppautuja myös lähikaupan kassalla töissä.

Oletko siis varma, että et ole tästä aikaisemmin kirjoittanut....

 

"Ja siinä sun toisessa versiossa se nainen oli teidän lähihuoltsikalla töissä." Ööh, siis missä "toisessa versiossa"? :stick: Kerrotko, mitä oikein ajat takaa?


Siis mun puolesta voitaisiin ollakin tekemisissä. Joskus pari viikkoa sitten, kun hän kyseli meille tulosta, sanoin, ettei nyt käy ja ehdotin, että mitäs jos me tultaisiin lapsen kanssa hänen luokseen seuraavalla kerralla. Nyökytteli vastaukseksi, mutta seuraavalla kerralla kyseli taas meille tulosta.

Siis kyllä olisin ollut valmis näkemään uudelleen, mutta nyt kun tuo kyselee joka viikko samaa, niin en tiedä, mitä mieltä olisin koko ihmisestä Kyllä minäkin tiedän, että jos oikeasti haluaa jotain ystävää tavata, niin sille järjestyy aikaa. Meinaa vaan oikeasti olla aikamoista rallia tämä pienen lapsen vanhempana oleminen, varsinkin kun mies on ylitöissä ja muun aikaa väsynyt ja levon tarpeessa, ja remonttihommat pitäisi saada tehtyä. Tuntuu, ettei tuollaiselle puolitutulle nyt jaksakaan järjestää aikaa tämän kaiken keskellä. Saisi vaan tuon toisen ihmisen ymmärtämään saman, että joskus kyllä, mutta nyt ainakaan toistaiseksi ei kahvitella ja ei ainakaan meillä jatkuvasti.

On sanottu ei, siitä nyt ei ole kyse, vaan siitä, miten se menis jakeluun, että ei on ei, ennen kuin toisin sanon.

 

Mikä tuossa jäi epäselväksi? Ystävä sanoi, että ilmoittele kun sopii taas tulla käymään, eli sinä ilmoitat sitten, kun sopii taas tulla käymään. Eli kun elämäntilanne on muuttunut.

 

"Ja siinä sun toisessa versiossa se nainen oli teidän lähihuoltsikalla töissä." Ööh, siis missä "toisessa versiossa"? :stick: Kerrotko, mitä oikein ajat takaa?


Siis mun puolesta voitaisiin ollakin tekemisissä. Joskus pari viikkoa sitten, kun hän kyseli meille tulosta, sanoin, ettei nyt käy ja ehdotin, että mitäs jos me tultaisiin lapsen kanssa hänen luokseen seuraavalla kerralla. Nyökytteli vastaukseksi, mutta seuraavalla kerralla kyseli taas meille tulosta.

Siis kyllä olisin ollut valmis näkemään uudelleen, mutta nyt kun tuo kyselee joka viikko samaa, niin en tiedä, mitä mieltä olisin koko ihmisestä Kyllä minäkin tiedän, että jos oikeasti haluaa jotain ystävää tavata, niin sille järjestyy aikaa. Meinaa vaan oikeasti olla aikamoista rallia tämä pienen lapsen vanhempana oleminen, varsinkin kun mies on ylitöissä ja muun aikaa väsynyt ja levon tarpeessa, ja remonttihommat pitäisi saada tehtyä. Tuntuu, ettei tuollaiselle puolitutulle nyt jaksakaan järjestää aikaa tämän kaiken keskellä. Saisi vaan tuon toisen ihmisen ymmärtämään saman, että joskus kyllä, mutta nyt ainakaan toistaiseksi ei kahvitella ja ei ainakaan meillä jatkuvasti.

On sanottu ei, siitä nyt ei ole kyse, vaan siitä, miten se menis jakeluun, että ei on ei, ennen kuin toisin sanon.

Jos ei käy niin ei käy ja sanot sen hänelle, että nähdään kun lapsi on isompi ja jaksat paremmin.

Jos taas haluat häntä nähdä mutta et teillä niin sanot selvästi, että "voidaan nähdä vaikka silloin puistossa tai sinun luonasi. Olet jo meillä vieraillut moneen otteeseen ja olisi kiva tavata välillä muuallakin".

 

Ihan samanlaisesta asiasta tänne joku kirjoitti, olisko ollut viikko sitten.
Tuttava kymmenen vuoden takaa tupannut itsensä väkisin kylään perheeseen, jonne on juuri syntynyt vauva. Ja tämä tuppautuja myös lähikaupan kassalla töissä.

Oletko siis varma, että et ole tästä aikaisemmin kirjoittanut....

Ahaa, no ihmekös täällä jauhetaan jostain toisesta versiosta ja siitä, että on jo annettu hyvät ohjeet jne En siis ole ainoa, joka painii samanlaisen "ongelman" kanssa

En ole tänne Mitäs nyt?-osastolle kirjoittanut koskaan aiemmin ja jos kirjoitan, niin omalla tunnuksella.

 

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2391292-mita-tehda-kylaan-tuppautujalle-jonka-ystavyys-ei-kiinnosta/

 

No huoh. Ihan selkeästi sama kirjoittaja kuin edellisessä aloituksessa. Miksi et suostu myöntämään, mitä oikein piilottelet?

 

Siis tää juttu oli jo täällä just vähän aikaa sitten vähän modifioituna. Hohhoijaa...

 

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2391292-mita-tehda-kylaan-tuppautujalle-jonka-ystavyys-ei-kiinnosta/

:O Ei ole totta. Ihan niin kuin meidän tilanne....! Sillä erotuksella tosin, että minun ja tämän lapsuudenkaverin näkemisestä ei taida olla ihan kymmentä vuotta (olisko kuitenkin 8, muistaakseni joskus 2006 nähtiin viimeksi?) eikä olla oltu luokkakavereita. Ja meidän muksu taitaa olla vanhempi, ymmärsin, että tuossa tapauksessa voisi olla kyse aika vielä tuoreemmasta ihmisen alusta? Ja ollaan me lapsuudenkaverin kanssa pidetty jotain yhteyksiä tässä kuitenkin, muttei kuitenkaan nähty piiiiiiitkiin aikoihin. Tai no ollaan, kaupassa joskus ohimennen ja nyt sitten joka viikko, kun tuli tänne töihin kauppaan.

Minä olen kyllä eri henkilö, mutta palstan ilkeilijät taitaa olla molemmissa ketjuissa ihan samat?!

 

Tekstissäsi kirjoitit että viimeksi vastasit "en tiedä" kun hän kysyi. Ei tuo ole kieltävä vastaus. Mitäs jos ens kerralla sanot "ei sovi" ja sitten katsot mitä hän sanoo?

En muista, mitä juuri tuolla kerralla sanoin. Saatoin sanoa en tiedä, en osaa sanoa, ei sovi, ei käy tai en usko, että käy. Joka tapauksessa toin kyllä hyvin selkeästi esille, ettei tällä hetkellä ole yhtään ylimääräistä aikaa elämässä. Jos ei olisi siitä ymmärtänyt, niin typerä täytyisi olla!

Mun puolesta voitais sen kanssa nähdäkin, mutta ei juuri nyt, en vaan jaksa. Ja tuntuu, ettei tuo tyyppi usko mitä sanon, vaan yrittää vaan järjestää tapaamista meille. Pyytäisi nyt vaikka käymään heidän luonaan, se olisi jotenkin helpompaa kuin ottaa tänne ketään kaaoksen keskelle. Ja kaikista törkeintä on, että menee kyselemään vielä mun mieheltä, että voisiko se kysyä multa, sopiiko tulla käymään :O Se meni jo jotenkin yli hilseen.