Ei kiitos, jo ajatuskin että lähtisin jonnekin älyttömän pirteiden äitien sekaan vauva ja uhmaikäinen kainalossani loikkimaan, liikkumaan, muskariharrastamaan tai vauvauntiin tai ihan mihin vaan vastaavaan, saa lähes pakokauhun aikaan. Ei ja ei!
Lapseni alkaa harrastamaan sitten, kun voi tehdä sen yksin, ilman että äidin on oltava mukana ja tämä juuri sen takia, etten kestä näitä ylipirteitä ja yli-innokkaita, reippata ja musikaalisia mammoja vauvoineen reippailemassa, kehittämässä, kehittymässä, harrastamassa.. Olen muutaman kerran jossakin tämmösessä ryhmässä yrittänyt ja todennut, etten kuulu joukkoon. En viihdy.
Noin muuten kyllä kaipaan kavereita ja seuraa muista äideistä ja ennenkaikkea kaipaan kaveria isommalle lapselle.
Vauva on vielä alle kuukauden ikäinen, enkä ole oikein arjesta saanut kunnolla kiinni.. ja paikkakunta on uusi. Vielä en ole ennättänyt äiti-lapsi-piireihin, täällä on perhekerhoa ja vauvapiiriä. Tarkoitus on mennä katsomaan millaista näissä on, koenko ryhmät sellaisiksi, että viitsin mennä toistekin, viihdynkö. Vai koenko ulkopuolisuutta, palaanko entistä yksinäisempänä. Vanhemman lapsen kanssa joissakin avoimissa piireissä kävi näin: lähdin niistä entistä yksinäisempänä, koin itseni hyvin ulkopuoliseksi.
Kuten Onni-rouva sanoikin: on hyvin pitkälti myös vauvan kodalla luonnekysymys, että miten lapsi oppii vieraisiin ihmisiin.
Vanhemman lapsen kohdalla aloitin mammaryhmät ja kerhot hyvin aikaisin ja etenkin ennen päiväkodin aloitusta käytiin säännöllisesti. Silti lapsi ei tutustunut muihin lapsiin, roikkui minun puntissa, emme saaneet kavereita, lapsi ei kokenut näitä perhekerhoja kovinkaan kivoina paikkoina, pärjäsi siis ilmankin, koska ei ns. osannut viihtyä niissä, ei saanut kavereita vaikka miten yritin auttaa asiaa.. lapsihan oli siis alle 2 v !! eikä tuon ikäinen edes osaa leikkiä vuorovaikutteisesti, vaan vain rinnakkain.
Nyt lapsi on iso uhma-leikki-ikäinen ja tarvitsisi jo kavereita.. kaipaa niitä.
Meillä ei ole ketään kavereita. Muuton myötä pari tuttua jäi, eivät tule käymään vaikka olen pyytänyt, peruvat tulonsa.
Yhden lapsen vanhemmille laitoin kirjeen, että olisi kiva jos lapset voisi tavata jne, oma lapsi ikävöi tätä toista.. ei se hedelmää kanna, eivät he ota yhteyttä koska vanhempia en tunne.. eikä he halua tutustua??
No niin siis, me aloitamme nämä perhekerhot ja vauvapiirit, katsotaan löytyykö kavereita kotiin asti tuotavaksi. Tähän astiset yritykset eivät ole tuottaneet tulosta.
Aikuiskontakteja minä kyllä kaipaan, netti ei poista tätä.