"Erakko" äitejä?

Minua on alkanut vähän kiusata se, että nyt äitinä minun pitäisi olla todella kiinnostunut hakeutumaan muiden äitien seuraan. Nyt jo, vauvan ollessa alle 3kk, pitäisi olla jumpat, muskarit, uinnit ja perhekahvilat käytynä ja varattuna. En ole tehnyt niistä mitään. En ole käynyt edes neuvolan järjestämissä perhetapaamisissa juttelemassa samaan aikaan synnyttäneiden kanssa...Toisaalta minulla on kyllä aina oikein mukavaa, jos tapaan muita äitejä lapsineen! Kyse ei ole siitä, ettenkö viihtyisi; en kai vaan koe tarvetta. En tiedä.

Olen aina viihtynyt aika paljon yksin tai miehen kanssa. Nytkin siis viihdyn aika pitkälle yksin päivisin, ja niiden muutaman ystävän seurassa, joita minulla on. Olen todella "epämuodikas", tiedän. Saako tällainen nykyisin enää olla? Onko muita, jotka saavat riittävästi vertaistukea netistä?

 

:wave: Sama täällä. Etukäteen kuvittelin, miten kävisin joka paikassa vauvan kanssa, etten kyllästyisi tai pitkästyisi =) Mutta enpä oo missään käynyt ja vauva on nyt 3 kk. Tosin nyt ajattelin, että ensi viikolla menisin tämän alueen esikoinen ja äiti kahvilaan tuohon päiväkotiin, se on tarkoitettu alle vuoden ikäisille vauvoille. Mutta nyt jo oon melko varma, että menemättä jää, vaikka toisaalta mieli tekis. Yksin olen päivisin. Ehkä sitten, kun poika on isompi, että on hänelle jotain hyötyä/iloa, niin sitten vois jossakin käydä....

 

Sama juttu täällä, poika on nyt reilu 7kk, enkä oo missään juurikaan käynyt. Ja ihan sama kuin sulla Onni-rouva, niin mäkin olen aina vaan miehen kanssa. Meillä ei käy mitään tuttavaperheita vieraisilla, kun niitä ei yksinkertaisesti ole. Miehen kanssa ollaan puhuttu, että yritetään poika saada jonkin mukavan harrastuksen kautta saamaan ystäviä, hänen ei kuitenkaan tarvitse olla erakko, vaikka vanhemmat ovatkin.

Itse kyllä kaipailen joskus ystäviä, mutta en sitten kuitenkaan ilmeisesti tarpeeksi paljon, kun en ikinä saa lähdettyä mihinkään ihmisten ilmoille.

 

Täälläkin "erakko"-äiti ja lapsi jo melkein 11 kk! Päivisin touhutaan paljon kahdestaan, kerta pari viikossa saatetaan käydä jollakin vauvakaverilla kylässä. Ja kerran viikkoon perhekerhoillaan jos sattuu unien kanssa yksiin. Itsellä oli jossain vaiheessa "huono omatunto" kun "kaikki" puhuvat harrastuksistaan, mutta eiköhän pienellä vauvalle ole iahn parasta olla oman äidin ja isän kanssa kotioloissa. Asiasta voi tietysti olla montaa mieltä, ja saakin olla. Itse harrastan muutaman kerran viikossa itsekseni.

 

Suoraan sanottuna, ei se pieni vauva kaipaa muuta kuin omaa perhettänsä.
Ei ole todellakaan mikään rikos olla vaan kotona, jos se hyvältä tuntuu.
Ei myöskään ole kamalaa käydä harrastuksissa. Jos paljon ramppaa paikasta toiseen, täytyy muistaa, että vauva saa levätä tarpeeksi.

Minäkään en mitenkään hakeudu kahviloihin tai muihin harrastuksiin.
Olen kahden lapsen kanssa kotona ja päivät hurahtaa muutenkin mukavasti. On ihan ylellistä ettei jatkuvasti tarvitse tuijottaa kelloa.

Välillä toki kaipaa aikuista seuraa. Mulla on siitä hyvä tilanne, että voin pölpötellä melkein rajattomasti kotiäiti-ystäväni kanssa puhelimessa. Ja onhan noita muitakin äitejä leikkikentillä. Ja jos vaikka lähtee joskus kaksplussalaisten tapaamiseen niin siellähän niitä "tuttuja" on.

Olkaa kotosalla vaan ihan rauhallisin mielin. Kyllä sitä sitten "saa" juosta ympäriinsä, kun työt, päivähoito/koulu tms. alkaa.

 

Mun mielestä sitten kun vauva alkaa havainnoimaan ympäristöään olisi hyvä jo viedä vauvaa muiden pariin että näkisi maailmaa ja muita lapsia ja ihmisiä.
Mä olen ite semmoinen kotona viihtyvä mutta vauvan kanssa kyllä käydään mammatapaamisissa, perhekerhoissa, muskarissa ja kierrellään kirpparit sun muut.
En tiedä sitten onko tästä mutta ei ole koskaan vierastanut ketään ja ei ole mikään äitiin/isään takertuja vaan uskaltaa mennä ja tutkia itsenäisesti juttuja.

 

No, huh, hyvä että muitakin sentään
Mää jo ajattelin, että olen ihan poikkeustapaus. Olen kyllä aika varma, ettei vauva näin pienenä vielä kaipaa mitään kerhoja. Tuntuu, että ne olis ennemmin äideille B) Varmaan oppii vieraisiin ihmisiin paremmin, jos käy paljon joka paikassa. Mutta on se pitkälti myös luonnekysymys; toiset lapset on ujompia kuin toiset, eikä siinä mitään.

 

Ei kiitos, jo ajatuskin että lähtisin jonnekin älyttömän pirteiden äitien sekaan vauva ja uhmaikäinen kainalossani loikkimaan, liikkumaan, muskariharrastamaan tai vauvauntiin tai ihan mihin vaan vastaavaan, saa lähes pakokauhun aikaan. Ei ja ei!

Lapseni alkaa harrastamaan sitten, kun voi tehdä sen yksin, ilman että äidin on oltava mukana ja tämä juuri sen takia, etten kestä näitä ylipirteitä ja yli-innokkaita, reippata ja musikaalisia mammoja vauvoineen reippailemassa, kehittämässä, kehittymässä, harrastamassa.. Olen muutaman kerran jossakin tämmösessä ryhmässä yrittänyt ja todennut, etten kuulu joukkoon. En viihdy.

Noin muuten kyllä kaipaan kavereita ja seuraa muista äideistä ja ennenkaikkea kaipaan kaveria isommalle lapselle.

Vauva on vielä alle kuukauden ikäinen, enkä ole oikein arjesta saanut kunnolla kiinni.. ja paikkakunta on uusi. Vielä en ole ennättänyt äiti-lapsi-piireihin, täällä on perhekerhoa ja vauvapiiriä. Tarkoitus on mennä katsomaan millaista näissä on, koenko ryhmät sellaisiksi, että viitsin mennä toistekin, viihdynkö. Vai koenko ulkopuolisuutta, palaanko entistä yksinäisempänä. Vanhemman lapsen kanssa joissakin avoimissa piireissä kävi näin: lähdin niistä entistä yksinäisempänä, koin itseni hyvin ulkopuoliseksi.

Kuten Onni-rouva sanoikin: on hyvin pitkälti myös vauvan kodalla luonnekysymys, että miten lapsi oppii vieraisiin ihmisiin.

Vanhemman lapsen kohdalla aloitin mammaryhmät ja kerhot hyvin aikaisin ja etenkin ennen päiväkodin aloitusta käytiin säännöllisesti. Silti lapsi ei tutustunut muihin lapsiin, roikkui minun puntissa, emme saaneet kavereita, lapsi ei kokenut näitä perhekerhoja kovinkaan kivoina paikkoina, pärjäsi siis ilmankin, koska ei ns. osannut viihtyä niissä, ei saanut kavereita vaikka miten yritin auttaa asiaa.. lapsihan oli siis alle 2 v !! eikä tuon ikäinen edes osaa leikkiä vuorovaikutteisesti, vaan vain rinnakkain.

Nyt lapsi on iso uhma-leikki-ikäinen ja tarvitsisi jo kavereita.. kaipaa niitä.
Meillä ei ole ketään kavereita. Muuton myötä pari tuttua jäi, eivät tule käymään vaikka olen pyytänyt, peruvat tulonsa. Yhden lapsen vanhemmille laitoin kirjeen, että olisi kiva jos lapset voisi tavata jne, oma lapsi ikävöi tätä toista.. ei se hedelmää kanna, eivät he ota yhteyttä koska vanhempia en tunne.. eikä he halua tutustua??

No niin siis, me aloitamme nämä perhekerhot ja vauvapiirit, katsotaan löytyykö kavereita kotiin asti tuotavaksi. Tähän astiset yritykset eivät ole tuottaneet tulosta.

Aikuiskontakteja minä kyllä kaipaan, netti ei poista tätä.

 

Mun mielestä sitten kun vauva alkaa havainnoimaan ympäristöään olisi hyvä jo viedä vauvaa muiden pariin että näkisi maailmaa ja muita lapsia ja ihmisiä.
Mä olen ite semmoinen kotona viihtyvä mutta vauvan kanssa kyllä käydään mammatapaamisissa, perhekerhoissa, muskarissa ja kierrellään kirpparit sun muut.
En tiedä sitten onko tästä mutta ei ole koskaan vierastanut ketään ja ei ole mikään äitiin/isään takertuja vaan uskaltaa mennä ja tutkia itsenäisesti juttuja.

Yhden lapsen, yhden vauvan kanssa tuo kiertolaiselämä onnistuu. Isomman kanssa ei viitsi luuhata pitkin kirppareita, lapselle siellä on tylsää.

Olen tuon isomman kanssa liikkunut ja käynyt siellä sun täällä silloin kun hän oli vauva, ja sitten kun oli isompi. Oli avointa päiväkerhoa, mammapiiriä, äiti-lapsi-kerhoa ja vaikka mitä muutakin. Käytiin ja mentiin. Päiväkodin hän aloitti 2-vuotiaana.

Tuttavapiiri meillä on vähäinen.

Ja lapsi oli kuitenkin hyvin vahvasti minuun takertuvainen. Ei mennyt innolla mukaan muiden joukkoon, jättäytyi minun lähelle leikkimään, ei uskaltanut olla muiden lasten kanssa.
Yhä edelleen lapsessa on tuota samaa vikaa. Kontaktin ottaminen muihin lapsiin kestää kauan. Ei oikein onnistu luomaan kaverisuhteita. Toivoisi niitä kavereita, mutta en oikein tiedä miksi ja mistä johtuen ei onnistu saamaan kaveita, ei luota muihin lapsiin, ei osaa tehdä aloitetta tai tuttavuutta muihin lapsiin..

Ja olen yrittänyt.. vanhemmat lapseni olivat toisentyyppisiä. Luonnekysymys siis.
Ja tämä lapsi on kuitenkin päiväkodinkin kovan koulun käynyt..

 

Itse kuulun myös näihin erakko äiteihin. Poika on jo yli yksi vuotias. Itse
palaankin jo töihin ensi viikolla.
Äitiysloma-aikana yritin muutaman kerran käydä näissä perhekerhoissa ja vauvaryhmissä. Alkoi vain suuresti ahdistamaan kaikki kakka ja vaippajutut. Muutenkin suurin osa äideistä oli paljon nuorempia.
Ehkä se ikäkin siihen vaikutti.
Ainoa mukava harrastus mikä meillä nyt koko perheen kesken on vauvauinti. Sielläkin on niitä turhan tärkeitä äitejä pikku muruineen. Se on ihan hauskaa kun heistä ei välitä.
Itse liikuin poikani kanssa harva se päivä jossain kauppakeskuksissa, ulkoilimme ,kävimme Helsingissä torilla aamuisin jne. Joskus isäni saattoi poiketa kahville päivällä.
Kyllä sen ajan sai kulumaan, mutta koko ajan kaipasin aikuista seuraa.
On mukava taas palata töihin vuoden tauon jälkeen. Ei olisi edes tullut mielenkään jäädä kolmeksi vuotta kotiin makoilemaan. Tulotkin olisivat tippuneet radikaalista. Sitä vaan on tiettyyn elintasoon jo tottunut.

Tsemppiä kaikille erakko äideille. Ei kaikkien todellakaan tarvitse osallistua kaikenlaiseen toimintaa. :kieh: =)

 

Meidän neiti n. 11 kk on erakkoitumisesta huolimatta reipas ja sosiaalinen. Itse yritän miettiä mikä pienestä vauvasta/ lapsesta olisi mukavaa ja mielekästä, todennäköisesti ihan joku muu kuin aikuisesta eli emme juurikaan käy shoppailemassa sen enempää kuin istumassa kahviloissakaan. Leikkipuistoissa ja satunnaisesti vauvakavereilla käymme kyllä niin pienellä on aina jotain puuhasteltavaa ja tekemistä. Mutta niinkuin edellä jo totesin; jokainen toteuttaa vanhemmuuttaan oman näköisellä tavallaan ja jokainen on varmaan ihan yhtä hyvä. Meillä eletään vahvasti vauvan ehdoilla; mukava itsekin pysähtyä muutamaksi vuodeksi kiireen keskellä ihmettelemään uutta elämää ja katsomaan maailmaa lapsen silmin. Edellä mainitusta liene helppo päätellä että olen kotona pienen kanssa kolme vuotta mitä en olisi villeimmissä ajatuksissani osannut aavistaa ennen lapsen syntymää - mieluusti olen muuttanut sen asian suhteen mieleeni. :attn: hiukan meni off topic!

 

Skin kommenttiin kotona makoilemisesta...En tiedä millaisia lapsia teillä muilla on, mutta mä en ole todellakaan paljoa makoilemaan ehtinyt vauvan syntymän jälkeen. Ei nyt liity edes aiheeseen, mutta jäi vähän sellainen mielikuva, että kotona vaan köllötellään se kolme vuotta =)

 

Itse kuulun myös näihin erakko äiteihin. Poika on jo yli yksi vuotias. Itse
palaankin jo töihin ensi viikolla.
Ei olisi edes tullut mielenkään jäädä kolmeksi vuotta kotiin makoilemaan. Tulotkin olisivat tippuneet radikaalista. Sitä vaan on tiettyyn elintasoon jo tottunut.

Tsemppiä kaikille erakko äideille. Ei kaikkien todellakaan tarvitse osallistua kaikenlaiseen toimintaa. :kieh: =)

Minulla on aikomus jäädä KOTIIN KOLMEKSI VUODEKSI MAKOILEMAAN |O :headwall:

Toivon, että rahat riittää, asuntolaina on kuitenkin maksettava ja perheen elettävä, syötävä edes jotain joskus. Harrastukset lapsille ja asialliset vaatteetkin olisi ihan ok.. muuhun meillä ei juuri rahaa menekään, eletään niukasti.

Ilmeisesti edellisen kirjoittajalla on vain yksi lapsi? Siivooja käy kotona ja kotityöt tai keittiöhommat ei muutenkaan juuri innosta, niitä ei tehdä, tai niiden tekeminen sujuu sitten tuosta noin vaan suitsait sukkelaan vasemmalla kädellä ja aikaa siis on, tylsää, tyhjää aikaa, koska kuvitelma että lapsen kanssa kotiäitys on makoilemista ???

Allekirjoittaneella on helmoissaan useampi lapsi, ja kohtuullisen kokoinen huusholli. Pelkästään näissä on niin paljon touhua, joskus tuntuu ettei selviäisi edes ulos lasten kanssa.. saatikka sitten kaikenmaailman mamma-piirin harrastuksiin. Makoilemista tämä kotona oleminen ei minulle ole, en voi nukkua päiväunia kun vauva nukkuu,en edes levätä, aina on joku joka tarvitsee.
Pelkästään ruuan laitto ja keittiötyöt sekä perussiivouksen ylläpito vie aikaa ja sitoo kotiin.

En koe olemistani jouten olemisena, makoilemisena.

Vanhemman lapsen kanssa MAKOILIN kotona kunnes lapsi oli 2 v ja JOUDUIN menemään töihin, kun rahat loppui. Aikani sain ihan hyvin kulumaan, mikäpä siellä sohvalla maatessa, :kieh: aikuisseuraa minä kyllä kaipasin.

Nyt katson, ettei minulla ole resursseja raahata kahta lasta päivähoitoon, etenkin kun se olisi perhep.hoito ja minusta 5-6 v lapsi ei kuulu perhep.hoitoon vaan päiväkotiin. Pienemmän paikka olisi kuitenkin pph, enkä halua lastani vieraalle hoitoon, päiväkotiin kyllä, mutta ei missään nimessä pph:lle (huonoja kokemuksia).

Toivon, että miehellä työtä ja toimeentuloa riittää, niin että voin jatkaa äitiysloman jälkeen kotona, makoilemassa, joutilaana - kunnassamme ei ole edes kuntalisää , vaan tulen saamaan sitten pelkän kelan kodinhoidontuen, sen perus-minimi-mitättömän, millä ei siivoojaa palkata, vaikka anoppi siitä aina huomauttelee. Että kannattaisi, kun on niin iso asunto. EIkä ymmärrä, millaisilla tuloilla elämme.. Jos siivoojalle on töitä tässä talossa kerran viikossa 4-6 h, miksi minäe n voisi sitä työtä tehdä ja valjastaa lapset avuksi ja olla siten tärkeä työntekijä tähän taloon?