erimielisyys yhteisestä lapsesta ja mitä tunteita siitä seuraakaan

meillä on ollut erittäin toimiva parisuhde. Yhdessä ollaan asuttu reilun puoli vuotta, minulla yksi lapsi ja miehellä kaksi. Perheenä ollaan toimittu kohtalaisen onnistuneesti, eniten ehkä itselläni on ollut vaikeuksia sopeutua joihinkin asioihin. Tiedostan ne tilanteet ja usein myös sen, mistä johtuvat ja niitä tunnetiloja pohtimalla niistä myös selviän.
Nyt tultiin kuitenkin kipeän asian eteen; olen alkanut haaveilla yhteisestä lapsesta. Ja naimisiinmenosta. Jälkimmäinen on minulle periaatteena aika ehdoton, syitä tässä sen enempää avaamatta. "Aina" olen ajatellut myös saavani lisää lapsia, joskin viime vuosina se ei ole ollut millään lailla ajankohtaista, enkä ole aivan varma haluanko edes enää palata vauva-aikaan. Otin asian kuitenkin esille, vaikka tiesinkin miehen kannan. Hän ei missään nimessä enää halua lisää lapsia. Eikä oikeastaan naimisiinkaan. Niitäkään syitä en sen enempää tässä mainosta, hän on vaan ne asiat jo elämässään kokenut. Kuvittelin jotenkin lapsellisesti, että mieli olisi voinut muuttua. Kuvittelin myös pystyväni elämään asian kanssa, rakastan miestäni todella paljon, enkä ole aiemmin epäillyt hänen rakkauttaan minuun. Hän näyttää sen usein ja monin tavoin. Suhteemme on ollut todella mahtava ja asiat välillämme toimii. Riitojakin tietysti on, mutta aina on ollut halu ja kyky niistä selvitä.
Nyt olen kuitenkin kokenut sellaisen tunnemyräkän, etten itsekään enää tajua. Olen täynnä vihaa. En edelleenkään tiedä haluaisinko OIKEASTI enää lapsia. Mutta tieto siitä, että mies ei niitä minun kanssani halua tehdä on musertava. Jonkun muun kanssa hän on halunnut. Minussa täytyy olla jotain pahasti vialla. Naimisiinkaan hän ei halua. Jotakuta toista rakasti niin, että halusi. Loukkaa ihan hemmetisti. Vihani on nyt kohdistunut miehen exään; hän on saanut sen, mitä minä haluaisin, mutten tule saamaan. Vihan tunteet yrittävät kohdistua myös miehen lapsiin; jos heitä ei olisi, ehkä saisin mieheltäni sen, mitä haluaisin. Tiedän, että nuo tunteet ovat ihan järjettömiä, mutten voi sille mitään. Pelottaa, että miten pystyn olemaan neutraali ja jopa lämmin miehen lapsia kohtaan, kun taas nähdään.
Omaa lastani en halua enää laittaa miehen vastuulle lainkaan. Mieluummin maksan vieraalle lapsen vahdille, kuin jätän mieheni hoitoon. Jos ei kerran halua vaivoikseen yhteistä lasta, niin en tosiaan oleta, että haluaisi minun lastanikaan. Se, ettei todellakaan halua lasta minun kanssani, on loukkaus myös minun lastani kohtaan.
Haluan selvitä tästä. Tiedän nämä tunteet typeriksi ja liioitelluiksi. Ne vaan pyrkivät pintaan ja kasvavat. Ei auta, vaikka puhuisin miehelle. Tai ystäville. Eivät ymmärrä. Ajattelematta pitäisi olla.

 

Lohduttavaa kuulla, että joku toinenkin kokee samanlaisia tunteita kuin minäkin. Meillä on sellainen tilanne että puolisollani on aiemmasta suhteesta yksi lapsi ja minä olen lapseton. Seurustelun alkuvaiheessa puolisoni oli halukas saamaan yhteisen lapsen, mutta ajan edetessä puolisoni kanta on muuttunut. Naimisiinmenon jälkeen olemmekin tilanteessa jossa monenlaiset tunteet myllertävät niin rakkaus, viha kuin katkeruuskin.

Olen tuntenut vihaa ja katkeruutta niin puolisoani kuin hänen lastaan kohtaan. Oman osansa vihasta on saanut myös hänen entinen kumppaninsa. Päässäni soivat myös kysymykset: Miten tuo edellinen oli niin paljon parempi kuin minä? Miksi hän oli riittävän hyvä vanhemmaksi, mutta minä en? Miksi minä en kelpaa? Puolison kanssa käydyn keskustelun perusteella vika ei olekkaan minussa, vaan hänessä. Hän kokee epäonnistuneensa vanhempana sekä ettei pysty antamaan lapselle sellaista vanhemmuutta jonka lapsi tarvitsisi. Keskusteleppa puolisosi kanssa kun tomu on hieman laskeutunut ja omat tunteet ovat hieman jäähtyneet.

Viha, katkeruus, loukkaantuminen, tunne hyljätyksi tulemisesta, suru. Niin tuttuja tunteita, valitettavasti. Nämä tunteet eivät ole typeriä tai liioiteltuja, ne ovat omia tunteita jotka syntyvät itselle tärkeistä asioista. Aikuisina ihmisinä osaamme kuitenkin olla siirtämättä näitä tunteita lapseen. Aikuisten väliset ongelmat eivät ole aiemmasta liitosta syntyneen lapsen syytä.

Voimia sinulle.