Tuon kirjoituksen olen nähnyt ennenkin. Se jaettiin eräällä kurssilla. Minulla on viisi erityislasta, enemmän ja vähemmän erityisiä. 15vpoika on dysfaatikko, 14v tytär ADHD, pian 11v pojalla lihasheikkoutta ja pienikasvuisuutta. 6v poika puheviivästymä ja nyt alkaa näkyä, että myös muu kehitys viivästyy sekä sydämen vasemman alakammion laajentuma ja rytmihäiriöitä,
1,11kk tyttö suolistoperäisiä ongelmia, ravinnon imeytymishäiriöitä eikä painoa tule. Nyt vasta 8kg täynnä. Oppi kesällä kävelemään ja ensimmäisen vuoden oksensi ja ripuloi kaiken. Elettiin "kuplassa". Meillä ei saanut käydä vieraita eikä samoilla vaatteilla voinut hoitaa lasta, millä tuli kaupasta kotiin. Jokainen pikkuinenkin nuha olisi ollut kuolemantuomio. Nyt ruoka pysyy sisällä, mutta painoa ei tule ja pituuskasvukin hidastuu. Odotettasivissa hänelläkin kehitysviivästymää.
Kyllä olen useamman saavillisen kyyneleitä itkenyt, miksi meille, miksi kaikki viisi erityisiä. Töissä en ole ollut jälkeen vuoden -92, kuin puoli vuotta. Hoidan lapsiani kotona, urani on täällä. Kaikesta huolimatta haluaisin mykyisen mieheni kanssa vielä yhden yhteisen lapsen. Toisen yhteisen. Mieheni halu saada toinen oma on valtava. Jospa kuudes lapseni olisi terve, jospa hänellä ei olisi mitään. Tai jospa saisin vielä kuudennen erityislapsen, niin kuinka jaksaisin?
Meidän ongelmat ei kuitenkaan ole vaikeita kehitysvammoja tai vastaavia. Siitä olen kiittänyt Luojaamme usein. Näiden asioiden kanssa vielä pärjätään. Lasten oma kärsimys on lähinnä henkistä, mutta sekin sattuu. Kuusivuotiasta on tutkittu osastolla useita kertoja ja sydäntä tullaan seuraamaan vielä kauan. Lyhytkasvuista hoidetaan ja saa kasvuhormoonia pistoksina, mutta tehoa ei vielä näy. Hän on jo reippaasti pienempi kuin muut vitosluokkalaiset, vain 118cm.
Rakastan silti kaikkia viittä lastani enemmän kuin mitään muuta. Uskaltaisin silti tehdä vielä yhden. Ei kenelekkään anneta enempää mitä jaksaa kantaa, sanoo vanha sanonta. Lämpimiä ajatuksia lähetän kaikille erityisten vanhemmille, emme kukaan ole yksin, vaikka välillä siltä tuntuukin. :hug: