Ero edessä!

En jaksa mitään kovin pitkää sepustusta kirjottaa, sillä olen todella väsynyt, mutta nyt näyttää siltä, että ero on edessä. En oikein jaksa enää olla onneton, yritän kyllä ajatella että kyllä me vielä yritetään, mutta ei kun ei oo mitään intohimoa enää ja on onneton, niin miksi turhaan kituutella.
Haluisinkin kysyä, että miten te jotka ootte eroamassa/eronneet niin miten ootte kertoneet lapsille ja omille vanhemmille asiasta??
Ja yleensä miten ootte jaksanu kaiken sen asioiden hoitamisen?? Mullakin 3-vuorotyö, joten jotenkin kauheen hankalalta ja raskaalta kuullostaa.

 

MIkä teidän suhteessa on pielessä? Onko toi intohimon puute ainoa asia? Voisko suhdetta vielä lämmitellä?

Vähemmällä pääsis, jos suhteeseen sais uutta kipinää ja toimivaks muutenkin. Ero on aina raskas prosessi, johon ei kannata suhteen väljähtymisen takia lähteä. Toimivuuden säilyminen ja tunteiden ylläpito vaatii työtä, mut se vaiva kannattaa nähdä.

Onnettomaks ei tarvii jäädä. Jos siis muutosta ei tuu panostamisesta huolimatta, niin sit vaan uutta kohti. Kyllä lapset eroon sopeutuu, jos se tekee vanhemmat onnellisemmaks.

 

No ei toi pelkkä intohimon puute ole ainoa asia mikä on pielessä. Mut se on suurin syy ja oon yrittäny ja yrittäny jo monta vuotta lämmitellä suhdetta, mut nyt en enää jaksa.
Nyt pitää vaan jaksaa käydä tää prosessi läpi.

 

No ei toi pelkkä intohimon puute ole ainoa asia mikä on pielessä. Mut se on suurin syy ja oon yrittäny ja yrittäny jo monta vuotta lämmitellä suhdetta, mut nyt en enää jaksa.
Nyt pitää vaan jaksaa käydä tää prosessi läpi.

Helpostihan se vaikuttaa siihen kaikkeen muuhun, jos ei intohimoa löydy. Monen vuoden yrittäminen turhauttaa ja jos toinen ei panosta yhtä paljon, niin eihän siitä lopulta mitään tuu. Voimia! kyllä se siitä helpottaa sit, kun saat ratkasun aikaan.

 

No ei toi pelkkä intohimon puute ole ainoa asia mikä on pielessä. Mut se on suurin syy ja oon yrittäny ja yrittäny jo monta vuotta lämmitellä suhdetta, mut nyt en enää jaksa.
Nyt pitää vaan jaksaa käydä tää prosessi läpi.

Meillä on kotona ihan sama juttu käynnissä. Minä olen se, jolla on ollut arvojärjestykset sekaisin viimeisinä vuosina, en ole jaksanut panostaa parisuhteeseen. Samaan aikaan rakkaani on yrittänyt pärjätä yksin. Nyt, kun hänellä on voimat loppu, hän haluaa erota. Vasta nyt pysähdyin ajattelemaan asiaa, ja olen analysoinut hyvin perusteellisesti omaa käyttäytymistäni. Olen varma, että arvostan häntä nyt eri tavalla. Myös hän on sanonut, että olen vihdoinkin ymmärtänyt, missä vika on. Kuitenkin hän on nyt liian väsynyt enää yrittämään, sanoo vain, että kun kerran hän on hyväksynyt eron päässään, niin hän ei saa sitä enää millään pois.

Haluaisin vain herättää hänessä vielä halun yrittää. Minä olen valmis tekemään kaikkeni. Olen vihdoin nauttinut suuresti hänen seurastaan ja todella arvostan häntä. Tuntuu vain niin pahalta, että saatan herätä liian myöhään.

Raskasta on.

 

niin jätenkin kaikki tuntuu kuolleelta jo pidemmän aikaa ja nyt sitten kuin vahingossa ihastuin toiseen mieheen. ÄLKÄÄ VIITTIKÖ PAASATA ET JOO JOO JNE, lässyn lässyä.... tiedän kaiken! En minä sitä halunnut niin vain kävi ja nyt teen kaikkeni että pääsisin pois tästä tunteesta, toki ymmärrän et kun kotona mies on mitä on niin helpommin kaikelle on alttiinpi mutta pidän avioliiton kuitenkin ns. tahdon asiana mutta kyllä tämä onneton mieli syö kohta kaikki voimat, lapsetkin kärsii.... no aika näyttää jaksanko erota vai jatkanko ja yritänkö löytää sen kipinän tähän liittoon.

 

No nyt on sitten keskusteltu miehen kanssa pidemmän kaavan mukaan ja ei kai tässä nyt sitten muutakun, talo myyntiin ja uuden onnellisemman elämän etsiminen alkakoon. Ei se kyllä helppoa tule olemaan ja varsinkin, kun on kaksi pientä lasta, mutta pidemmän päälle tää on oikee ratkaisu ja voin nauttia elämästä ehkä muutaman vuoden päästä.
Ois kiva jutella samaa läpikäyvien kanssa niin laittakaa yv:tä. Tsempataan toisiamme!