Ero vai mikä neuvoksi.

Olen ihan hukassa itseni kanssa. en ole ollenkaan varma, rakastanko miestäni enää. Olemme olleet yhdessä ihan teinistä ja lapsia on. On vasta rakennettu omakoti talo ja siitä hirveä velka. Lasten takia en haluaisi erota ja on suhteessa paljon hyvää, ei riidellä paljoa ja päällisin puolin kaikki on hyvin. Mutta silti vaan mun sisin huutaa muutosta. En tunne täyttä henkistä yhteyttä mieheni kanssa enkä myöskään kovin usein halua häntä fyysisestikään. Mitä jos hukkaan elämäni parhaat vuodet tässä? Mitä jos eroamme ja se onkin suuri virhe? Olen henkisesti aivan loppu. Olo on todella yksinäinen.

 

No voihan :/ Entä jos kertoisit miehellesi suoraan ajatuksesi ja yrittäisitte yhdessä selvittää solmuja? Minusta kannattaa aina kuitenkin yrittää ihan tosissaan löytää toisensa uudellee, ennen kuin laittaa kaiken menemään. Sitten jos myöhemmin huomaa, että teki virheen erotessaan..tietää ainakin yrittäneensä kaikkensa :/

 

Meille on vaan aina ollut puhuminen ihan ylivoimaisen vaikeaa, se on yksi syy tähän oloon. Musta tuntuu että kaipaan sellaista sielun kumppanuutta enkä koe sitä mieheni kanssa enää, jos olen koskaan kunnolla kokenutkaan. Tottakai 15 yhteistä vuotta hitsaa kaksi ihmistä yhteen, mutta.. Tätä on niin hirveän vaikea selittää. =(

 

No toivottavasti saa ajatuksesi selvitettyä ja siitäpä se päätöskin sitten tulee. Minä varmaan pakottaisin ukkoni kuuntelemaan ja sanoisin, että jos ei ole valmis kuuntelemaan ja tekemään asian eteen mitään niin sittenpä homma oiskin täysin selvää. :/

 

Puhuminen on parisuhteen kulmakivi, ainakin minusta...
Asiat pitää nostaa pöydälle ja käydä yhdessä läpi...
Vuosien yhdessä oloa ei pidä heittää noin vaan menemään. Minusta teidän täytyy Puhua miehen kanssa yhdessä asioista, mistä sitä tietää jos miehelläsikin on saman suuntaisia ajatuksia...
Meille ainakin kävi niin että löytyi yhteinen sävel uudestaan kun uskallettiin puhua toisillemme asiat halki.
Vaikkakin pariterapian kautta, mutta yhdessä ollaan ja rakastetaan taas.
Tiedän ainakin että teimme kaikkemme ja parisuhde voi taas hyvin. Ja nykyisin uskaltaa avata suunsa jos joku asia ärsyttää tai jurppii...

:hug:

 

No voihan :/ Entä jos kertoisit miehellesi suoraan ajatuksesi ja yrittäisitte yhdessä selvittää solmuja? Minusta kannattaa aina kuitenkin yrittää ihan tosissaan löytää toisensa uudellee, ennen kuin laittaa kaiken menemään. Sitten jos myöhemmin huomaa, että teki virheen erotessaan..tietää ainakin yrittäneensä kaikkensa :/

Näin mäkin ajattelen.

Ja mua jotenkin ihmetyttää se, että eikö se tyydyttävä arki ja yhteinen historia enää riitä ihmisille? JOKAISESSA suhteessa se alun huuma ja hekuma häviää tai ainakin vähenee jossain vaiheessa, eihän mikään suhde pysy tuoreena ja intohimon täyteisenä koko ihmisen elinikää. Ihmiset ja olosuhteet muuttuu. Olishan se varmasti kiva kokea rakastuminen uudelleen ja alkuhuumassa leijua hetken aikaa, mutta arki se tulisi myöhemmin siihenkin. Kuinkahan moni koskaan onnistuu löytämään semmoista 100% sielujen sympatiaa kumppaninsa kanssa. Veikkaan että aika harvalla käy niin hyvä tuuri.

 

Mies on tehnyt selväksi että rakastaa ja haluaa olla minun kanssani. Jontekin musta tuntuu vaan että mitä lujempää hän pitää kiinni, sen kovemmin haluan pois.

 

Onko sulla kauankin sitten ollut noita ajatuksia mielessä? Vai vaan ihan vastikään tullut? Mieti nyt kuitenkin tarkkaan ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Laita vaikka paperille ylös suhteen plus ja miinus puolet ja mieti sitten asia sinkkuna ollessa...tai jos vaikka sitten rupeis niitä miinus asioita korjaamaan? En osaa kyllä oikein muuta neuvoa antaa.
Jaksamisia sinulle kuitenkin :hug:

 

Tää kuulostaa tosi tyhmälle, mutta nukutko sä tarpeeksi?
Minä olin ihan koomassa ja "en yhtään itseni" kun lapset oli pieniä. Vasta myöhemmin ymmärsin että se johtui viiden vuoden univajeesta.

 

Mies on tehnyt selväksi että rakastaa ja haluaa olla minun kanssani. Jontekin musta tuntuu vaan että mitä lujempää hän pitää kiinni, sen kovemmin haluan pois.

Kerro tämä miehellesikin!

 

Olen ihan hukassa itseni kanssa. en ole ollenkaan varma, rakastanko miestäni enää. Olemme olleet yhdessä ihan teinistä ja lapsia on. On vasta rakennettu omakoti talo ja siitä hirveä velka. Lasten takia en haluaisi erota ja on suhteessa paljon hyvää, ei riidellä paljoa ja päällisin puolin kaikki on hyvin. Mutta silti vaan mun sisin huutaa muutosta. En tunne täyttä henkistä yhteyttä mieheni kanssa enkä myöskään kovin usein halua häntä fyysisestikään. Mitä jos hukkaan elämäni parhaat vuodet tässä? Mitä jos eroamme ja se onkin suuri virhe? Olen henkisesti aivan loppu. Olo on todella yksinäinen.

Siis luulin että olen unissani tänne tämän kirjoittanut, on aivan kuten itselläni. Siis taivas kuinka voi olla samanlaiset ajatukset! Aivan kylmät väreet menee pitkin selkää...