Ero vaiko?

Jostakin on saatava selvyyttä ja pientä vinkkiä valitakko eron vai yrittää vielä viimeisen kerran.
Pohjustusta vähän.Olen avioliitossa ja meillä on 3 lasta(5 - ½v haarukassa)
Yli 10vuotta ollaan yksiä pidetty ja niin asiat on hyvin menny kunhan minä olen suopunut kaikkeen mitä mies päättänyt.
Parisen vuotta ollaan tässä tahkottu ja pariterapiassakin käyty,mutta samassa tilanteessa junnattu.
Masennuin reilun vuoden yrittämisen jälkeen ja kaiken tämän väsyn keskellä hoitanut lapset ja kaikki arjen touhut.(Kaupat,lasten asiat,omat asiat ja miehen asiat,autojen huollot yms.)
Käynyt oman keskutelutyypin luona ja hän todennut pitkien kertomusten ja tapahtumien kerronnan jälkeen että mieheni on narsisti.
Esimerkkinä, Olemme yhdessä käyneet kaupassa ja unohtaneet yhdessä ostaa jotain,tämä kotona huomatessa kääntyykin minun syyksi, kun minä en muistanut tai esittää myös vieraiden seurassa että hoitaa ja huoletii lapsista,mutta kun vieraat lähtevät hän muuttuu ja vetäytyy omiin oloihinsa ja minä jään lasten kanssa.
Aina on väsynyt eikä jaksa kanssani viettää aikaa paitsi jos on hänestä kiinnostavaa ohjelmaa yms. saati lähteä kyläilemään.Minä se lasten kanssa sitten kyläilen.

Alan olla niin turhautunut ja miettinyt eroa.

Olisiko ketään samaa kokenutta ja erolla selvinnyttä lasten kanssa,jolta voisi saada hyviä vinkkejä tulevaan ja mitä tehdä.

 

Jos kyseessä on narsisti, niin tilannehan ei ilmeisesti tule muuttumaan...

Tuon nyt julki oman tilanteeni, en siis valitettavasti osaa sanoa kuinka Sinun tulisi tehdä/toimia.

Itse elin suhteessa (avioliitosssa) jota lähinnä yksin pyöritin. Olin siis yksinhuoltaja parisuhteessa. Koin ettei tilanne ainakaan huonommaksi voi mennä eron myötä, paitsi lasten kannalta ja taloudellisesti. Voin henkisesti huonosti suhteessamme. Mietin myös suhteen jatkamista ja muutaman kerran totesin, että saamme sen toimimaan, hetkeksi. Muutaman vuoden jälkeen totesin ettei mikään kuitenkaan muutu, joten en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin eron. Helppoa se ei ollut, ei minulle, ei lapsille eikä exälleni. Itse kuitenkin koin että ISO kivi vyörähti pois sydämeltä, pystyin hengittämään vapaammin, jaksoin olla parempi äiti. Lapsille se aluksi oli vaikeaa, mutta hekin ovat sopeutuneet paremmin kuin osasin uskoa. Exäni kanssa näin kolmen vuoden jälkeen välit ovat voiko sanoa hyvät. Hänen kanssaan välit ovat tässä vuosien aikana vaihdelleet hyvistä erittäin huonoihin.

Pitkään koitin jaksaa suhdettamme ajatellen lapsia ja toivoen parempaa. Kun huomasin että kaikki muutokset joita toivoin olivat vain hetkellisiä, aloin miettimään puhtaasti itseäni, sitä mitä suhde antaa minulle. Toki podin huonoa omaatuntoa tehdessäni julki haluavani erota, mutta omalla kohdallani se oli ainoa järkevä ratkaisu.

En kuitenkaan kehota suorilta päättämään liittoa/hajottamaan perhettä. Toiset saavat suhteen toimimaan, kaikkihan me voimme muuttua, mikäli itse niin haluamme. Toisinaan siihen voi olla avuksi ulkopuolinen apu, pariterapia/perheterapia. Ei kuitenkaan aina. Toisinaan vain ihmisiä ei sittenkään ole luotu toisilleen...

Mikäli miehesi näkee tilanteen vaikeuden kuten sinä ja on valmis tekemään suhteen eteen töitä, kannattaa teidän katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mikäli hänestä ei mitään ongelmaa ole, mutta sinä et ole tilanteeseen tyytyväinen/voit huonosti, kannattaa miettiä jatkoa puhtaasti siltä kannalta, joka olisi sinulle paras.

Pahoittelen että teksitini ja asiani saatta olla sekavaa, mutta niin on myös omat ajaitukset tällä hetkellä (muista syistä)... Voimia oikein paljon tulevaisuuden suhteen! Kaikkea hyvää!