Esikoinen hoitoon vai ei..?

Meillä on siis tilanne, että esikoinen on nyt reilun 4v ja tulee olemaan vajaa 5v, kun uusi vauva syntyy elokuussa. Esikoinen on ollut hoitovapaan jälkeen nyt reilun vuoden hoidossa perhepäivähoitajalla, josta kovasti pitää.
Meillä on kuitenkin kesäkuussa edessä muutto naapurikuntaan, joten jatkaminen vanhassa hoitopaikassa ei onnistu.
Olemme miettineet, että laitammeko esikoista hoitoon uudessa kunnassa vai ei. Mies on sen kannalla, että esikoinen saisi mennä hoitoon parina päivänä viikossa, että saisi pidettyä tuota yhdessä leikkimisen taitoa yllä ja pysyisi muutenkin tavallaan kuvioissa mukana, ja minä saisin olla rauhassa vauvan kanssa.
Minä en oikein tiedä.. Esikoisemme on todella rauhallinen ja muutosvastainen luonne. Tiedän, että uudessa paikassa aloittaminen olisi vaikeaa, mutta vauhtiin päästyään hän kyllä viihtyisi hyvin. Toisaalta hänellä alkaa viimeinen vuosi, kun hän SAA olla kotona, joten miksi tuputtaa hänet siksi ajaksi hoitoon, kun kotona oleminenkin olisi mahdollista. En haluaisi esikoiselle sellaista tunnetta, että hänet tuupataan muiden hoitoon vauvan tultua, eikä kukaan enää piittaa hänestä.
Mutta en halua sitten taas lelliäkään häntä ja pitää erossa maailmasta äidin hameen helmassa (kuten minulle aikoinaan tehtiin).
Esikoisen olisi hyvä löytää kavereita ja nähdä muitakin ihmisiä, oppia maailman menoa. Tulisiko sitä sitten mentyä hänen kanssaan tarpeeksi jos hän jää kotiin..
Kamala ongelma :) Millaisia näkemyksiä teillä on?
Jos esikoinen saisi jatkaa samassa paikassa, niin sinne veisin häntä ihan varmasti parina päivänä viikossa, koska siellä hän selvästi tykkää olla. Mutta että uuteen paikkaan..?
 
Onko uudella paikkakunnalla kerhotoimintaa tms. jossa esikoinen saisi olla ikäistensä seurassa, vaikka muuten olisikin kotona? Itse en ehkä lähtisi uuteen hoitopaikkaan totuttamaan, jos sitten vuoden päästä on kuitenkin taas uusi muutos eskarin myötä.
 
On kyllä kerhotoimintaa ja satutunteja sun muita, joissa käytiinkin hoitovapaan aikana esikoisen kanssa.
Uusi muutos on tosiaan vuoden päästä tulossa eskarin takia.. Silloin hän saa ainakin olla muuten kotona, koska aion pitää hoitovapaata vauvankin kanssa ja kuskata esikoista eskariin ja sitten myöhemmin kouluun.
 

Yhteistyössä