♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Niinhän se mira on. Tuntuu vaan vaikealta kun ite ei päätöksellä voi vaikuttaa tähän asiaan ootanko lasta vai en. Tietenkin omaan onnellisuuteen jotenkuten kun tyytyisi elämään ajatuksen kanssa ettei lasta nyt. Mutta toiset "saavat" päätöksellä ja pienellä vaivan näöllä oman asian jollekin mallille. Ei ne päätöksen ole helppoja mutta en voi tehdä päätöksiä toisen puolesta.
 
Must tuntuu et sit kun OIKEESTI JOSKUS TÄRPPÄÄ sen lapsen kanssa.. Niin mulla ei ole kyllä yhtään mamma-kaveria tiedossa. Tuun olee kyl sen verran ilman tuliverkkoa et pitää kattella jos jossain keskustelupalstalla kerättäis odottajia yhteen..
 
Jännää! Liityn mukaan keskusteluun. Meillä jätettiin pillerit pois reilu pari viikkoa sitten. Seurustelua takana pitkään ja olen vauvakuumeillut niin kauan kuin muistan, joten itselleni tämä on aivan erityisen ihanaa aikaa! ..Täytyy joku päivä lukea ajan kanssa näitä teidän kirjoituksia että pääsee mukaan kärryille. Jotenkin sitä kaipaakin samassa tilanteessa olevien kanssa keskustelua ja ajatuksia, kun ei vielä voi muutakuin oman rakkaan kanssa asian jakaa ;)
 
huupelson elä hajoo! Tai jos hajoot, niin jakaudu mieluumin kahdeksi. ;) tosi kurjaa että oot joutunu kavereiden murheiden roskakoriksi ja et saa ite minkäänlaista ymmärrystä ja tukea heiltä... Toivottavasti tää palstan porukka ees vähän vois olla sulle jonkinlaisena paikkana josta saa ehkä vertaistukea ja tsemppiä jaksamiseen. :)

Itellä toki vasta yk3 pyörähtänyt käyntiin niin en ihan samassa tilanteessa ole, mutta täällä kyllä on monessa vaiheessa olevia esikoisen haaveilijoita ja se on kiva.

Tervetuloo Myyalle! Jos haluut listalla ilmoita tiedot punaisella värillä niin lisäilen tietosi listalle. Lista taitaa olla sivulla 12, jos kiinnostaa tietää millainen se on. :)

Mitäs ootte tehny vkl?

ON: Me ollaan miehen kans vietetty laatuaikaa (mm. hommattu mansikat talvea varten pakkaseen ja käyty mustikassa ja kantarelleja keräämässä). Ollaan myös peittoja heiluteltu vaikka vasta kp8 nyt sunnuntaina, mutta mies lähtee taas reissuhommiin sunnuntaina ja tulee kotiin torstaina. Ens viikon loppupuolella olis laskureiden mukaan oviskin tuloillaan ja mulla on kyl jotenki hyvä fiilis tästä kierrosta. Ainakin pitäis päästä yrittämään nyt tässä kierrossa kun mies on kotona oviksen aikaan. :love: keskusteltiin taas vauva-asioista ja kyselin mieheltä haluaako hän tietää millon mulla on ovis mahdollisesti. Hän ei ollut kiinnostunut siitä tiedosta sillä se ei vaikuta hänen toimintaansa kuulema. Joka tapauksessa kuulema samalla tavalla haluaa minua ovuloin tai en. Ehkä myös haluaa välttää turhia suorituspaineita. Enemmän täällä mennään niin että minä kuumeilen ja yritän ja hän vain hoitaa suoritukset loppuun saakka normaaliin tapaan. :ROFLMAO:
 
Kiitos Paputoive!
ohessa tiedot listaa varten:
Myya 29v (mies 29v.)...................ya 7/2015, yk 1

Onko mukana muita moniallergisia/vatsaongelmaisia vauvahaaveilijoita?
Vaikuttaako se teidän tapaan valmistautua raskauteen?
Itse olen vuosikaudet vatsan kanssa takunnut, välillä hyviä kausia, välillä huonompia. Monivitamiineja, maitohappobakteereja ja kalaöljyä tulee otettua päivittäin ja pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti, huomioiden ruoka-aine yliherkkyydet/allergiat.

Harmittaa vain kun niin suuri osa terveellisistäkin vaihtoehdoista eli kasviksista, juureksista ja hedelmistä on kiellettyjen listalla. Samoin vehnä, ruis, ohra, maitotuotteet, pähkinät jne. Onneksi nykyään on kuitenkin niin hyvin kaikkea erityisruokavalio vaihtoehtojakin tarjolla :) Suuri toive kuitenkin itselläni on, että tuleva lapsonen säästyisi näiltä rajoituksilta!
 
Mulla ei oo allergioita,
Mut miehellä on siitepölyt ja todella huono näkö! Jänittää saaks tuleva lapsi mahdollisesti ne riesakseen. Ihan pebasta jos saa.. Miehen puolelta ainoostaan hänen veli on ainoa jolla on hyvä näkö eikä tarvitse silmälaseja. Se geeni on hypänny ohi : ) .

Tervetuloa Myya!
Mä oon itte jääny ainaki ihan koukkuun tänne palstalle, saatan lukee myös noit älyttömiä aihe vapaa- juttuja jos ei ole parempaakaan tekemistä.
 
huupelson elä hajoo! Tai jos hajoot, niin jakaudu mieluumin kahdeksi. ;) tosi kurjaa että oot joutunu kavereiden murheiden roskakoriksi ja et saa ite minkäänlaista ymmärrystä ja tukea heiltä... Toivottavasti tää palstan porukka ees vähän vois olla sulle jonkinlaisena paikkana josta saa ehkä vertaistukea ja tsemppiä jaksamiseen. :)

Itellä toki vasta yk3 pyörähtänyt käyntiin niin en ihan samassa tilanteessa ole, mutta täällä kyllä on monessa vaiheessa olevia esikoisen haaveilijoita ja se on kiva.

Tervetuloo Myyalle! Jos haluut listalla ilmoita tiedot punaisella värillä niin lisäilen tietosi listalle. Lista taitaa olla sivulla 12, jos kiinnostaa tietää millainen se on. :)

Mitäs ootte tehny vkl?

ON: Me ollaan miehen kans vietetty laatuaikaa (mm. hommattu mansikat talvea varten pakkaseen ja käyty mustikassa ja kantarelleja keräämässä). Ollaan myös peittoja heiluteltu vaikka vasta kp8 nyt sunnuntaina, mutta mies lähtee taas reissuhommiin sunnuntaina ja tulee kotiin torstaina. Ens viikon loppupuolella olis laskureiden mukaan oviskin tuloillaan ja mulla on kyl jotenki hyvä fiilis tästä kierrosta. Ainakin pitäis päästä yrittämään nyt tässä kierrossa kun mies on kotona oviksen aikaan. :love: keskusteltiin taas vauva-asioista ja kyselin mieheltä haluaako hän tietää millon mulla on ovis mahdollisesti. Hän ei ollut kiinnostunut siitä tiedosta sillä se ei vaikuta hänen toimintaansa kuulema. Joka tapauksessa kuulema samalla tavalla haluaa minua ovuloin tai en. Ehkä myös haluaa välttää turhia suorituspaineita. Enemmän täällä mennään niin että minä kuumeilen ja yritän ja hän vain hoitaa suoritukset loppuun saakka normaaliin tapaan. :ROFLMAO:
Ai mitä tein viikonlopuna?!
En todellakaan yhtään mitään järkevää ainakaan.
Eilen kävin kiertelee ja kattelee tuol kun oli meilläpäin massataphtuma. Sit mies lähti juhlii kaverin synttäreit eilen ja jäi sinne yöks. Mä en tiiä mis vaihees sanon et pitää lopettaa toi alkoholin käyttö jos se vaikuttaa siittiöihin..?? Ehk sitten kun mä oon käyny varmistaa asioita siel lääkäreissä et ne saa kattoo kenessä on vika. Tosin mikä oon mitään sanomaan VIELÄ kun itsekkin olen ottanut mikäli taskaustesti näyttää negaa.
 
Huupelson tosi ikävää ettei kukaan kuuntele :(. Koita jaksaa ja toivottavasti tää palsta auttaisi edes vähän <3

Oon pahoillani, etten ole ehtinyt hirmuisesti tänne :(

myya tervetuloa :)

Me ollaan oltu ihan kohta kolme vuotta yhdessä. Kummallakaan ei ole allergioita. Nyt oon vklp ollu töissä, tänäänkin vuoro :(.
Mulla pitäis menkat alkaa huomenna...jännää, sillä nyt ollu kolme päivää menkkamaisia kipuja aina seisoessa. Ja pari kertaa viikon sisällä on vuotanut verta nenästä :eek:. Saa nähä miten käy :rolleyes: kp28/28 (-29) dpo13 tai dpo12

Tsemppiä ja plussatuulta kaikille!!! <3
 
Heipä hei itse kullekin ja tervetuloa uusille!
Oma napa, paras napa - vai miten se meni?
Itsellä oli ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten toukokuun. Eilinen päivä meni ostellessa tavaroita kotiin, jota on hitaasti ja varmasti koitettu kalustaa Suomeen paluusta lähtien. Silloin heitin vitsillä, että tästä tulee koko kesän projekti, mutta enpä arvannutkaan maalaavani piruja seinille. Koko kesän on pitänyt kiirettä sekä itselläni että miehellä. Olen tehnyt kahta työtä (,joista toinen onneksi jäi nyt taakse) ja käytännössä ollut kaksi kuukautta töissä 7 päivää viikosta, kunnes viime viikolla tosiaan kroppa sanoi yhteistyösopimuksen irti ja jouduin sairaslomalle. Onneksi huomenna pääsee takasin töihin. Tällänen kotona oleskelu oman tyhmyyden takia on raastanu hermoja useampaankin otteeseen. Mies taas ajaa yöt rekkaa, joten ollaan nähty lähinnä viikonloppusin.

Tänään oli sitten tarkoitus viettää kauan haaveiltua laatuaikaa majakkasaarella, mutta kappas kepposta, kun vettä tulikin laivan lähtiessä taivaan täydeltä. Jäätiin sitten rannalle ruikuttamaan. Pari tuntia myöhemmin aurinko sitten päätti ilmaantua, mutta päivä oli jo pilalla... Seuraava vkloppuvapaa oottelee ehkä syyskuussa (n) Mitään ei saisi liikaa näemmä suunnitella.

Mitä taas vauvahaaveisiin tulee, niin kuluneen viikon aikana olen vihdoin saanut ajatuksiani selväksi sen suhteen. Eilen miehen kanssa juteltiin aiheesta pitkät pätkät ja tultiin siihen lopputulokseen, että teen vielä yhden proggiksen ja syön pillerit loppuun. Siinä vaiheessa proggsita ei enää ole jäljellä kuin pari kuukautta ja suurin stressikin on ohi. Eli alustavien laskelmien mukaan ensimmäinen yritys sijoittuu joululle :love: Siitä sitten jatketaan eteenpäin normaalia elämää. Jos sattuisi ihme ja tärppäisi heti, niin koulua ei jäisi paljoa mammaloman jälkeen käytäväksi. Mutta jos tärppi venyy, niin koulun ehtisin hyvällä tuurilla käydä loppuun. Yritysten suhteen mennään varmastikin näppituntumalla. Olen luonteeltani semmonen stressaaja, että jos alkaisin kaikkia mahollisia ovisoireita seurailla, niin hulluksi tulisin :ROFLMAO:
 
Tanja12 oliko teillä talletteluja sun oviksen aikaan? Ootteko miehen kans puhunu nyt viime aikoina vauva-asioista ja yrityksen aloituksesta?

kuvituksia, ihanaa että ootte saanu miehen kans puhuttua ja päässeet yhteisymmärrykseen yrityksen aloituksesta. Tuliko teillä päätös helposti vai ootteko vääntäny kättä pidempään aiheesta? Mulla mies on reissuhommissa viikot, on kotona vain to-illasta su-päivään. Muun ajan poissa kotoa. Minulla vuorotyö, joten saatan olla itse töissä sitten viikonloppuna kun mies kotona. Hankaloittaa muuten aika lailla tätä yritystä ja seksielämää kun ei päästä puuhailemaan.

Testeistä vielä.. Mä oon katellu Prismassa muutamana kauppareissuja noita Pregcheckin ovistestejä. Niitä on 10kpl paketissa ja maksaa jotai 7e muistaakseni. Onkohan ne hyviä? Hirvee hinku olis alkaa testailee ovista, mut toisaalta haluaisin mennä vielä aika lailla rennolla meiningillä ja tjottaillen. :)
 
Paputoive mentiin keskeytetyllä päivä ennen ovista. Ja mies sano että saattoi päästä vähän :rolleyes:. Eli on parempi mahdollisuus olla raskaana, kun aikasemmissa kierrossa, sillä toi ovispäivä on nyt hyvin tiedossa
Mies tiesi että se ovis on tulossa :). Ja oon nyt yrittänyt vähän vihjailla ja kysellä että entä jos menkat ei tuu. Mies vaan vastas "sitten ei tuu" :D . Ei se oikeen oo mitään sanonu siihen kun eilen sanoin että on ollu vähän outo olo että jos olenkin raskaana. Vähän ihmetyttää tuo mies :LOL:

Testin teen varmaan keskiviikkona :)

Harmi että teillä Paputoive menee noin ristiin työt:(.
 
Tanja12 toivotaan että olis joku siimahäntä livahtanut ja nuo epämääräiset oireet oliski plussaoireita. ;) Minä luulen että miehes alkaa pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle vauvasta kun noin oudosti suhtautuu asioihin. Ootteko kertaakaan (aiemmin) puhunu siitä jos raskautuisitkin niin miten hän suhtautuisi. Pysyisihän rinnalla ja sopeutuis ajatukseen, vai olisko uhkailemassa abortilla/erolla, ei kai?

Minä lopetin joskus eksän aikaan e-pillerit ja mentiin kondomilla, ja yksittäisinä kertoina keskeytetyllä, joskus taisi sisäänkin päästää. Hän oli vaan tehnyt selväksi minulle että jos pamahtaisin paksuksi, hän lähtisi ja saisin lapsen elättää yksin. Ehkä juuri siksi hän onkin eksä.
 
Miehet... :p tosiaan siltä vaikuttaa Tanja12, että olis lämpeämässä ajatukselle ja ehkä jopa salaa toivoo pientä "vahinkoa". Ja voi olla vaikka kuinka tosissaankin jo ajatustasolla mukana, vaikkei sitä uskaltaisi sulle vielä suoraan sanoa. Toivotaan, toivotaan!
 
Ootte ihania! :LOL:<3

Ollaan me puhuttu suhteen alussa kaikki selväksi :). Sanoin sillon suoraan etten ikinä tekisi aborttia. Ja miehestä olen saanu käsityksen, ettei olis lähtemässä karkuun :D. Oon kyllä 100%varma ettei mua jättäisi :love:. Tietty alkushokki olis varmaan kauhea...en tiiä miten reagois kun näyttäisin joskus testin :oops:. Olishan se ihanaa jos se salaa toivoisi :love::barefoot:

Paputoive ikävä tuo sinun exä, tosi vastuuton :(. Onneks sulla on nyt kunnollinen mies!:love:

Mandarina mitä tikut on näyttänyt? Milloin olis sulla ovis? Ihanaa olis kyllä päästä lasta yrittämään jo näin nuorena. Mähän oon kanssa 20v :)
 
  • Tykkää
Reactions: mandarina
Paputoive tollasten juttujen perusteella mitä exäs on laukonu on helvetin hyvä asia, että on nimenomaan se exä!:cool:

Auttakaa tyhmää: nimittäin viimeksi kun kirjotin taisi mulla olla kp 7 ja mainitsin siitä ovistestin viivasta, joka ei ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva, mutta selkeästi näkyvä. Noh en mä mitään malttanut odotella vaan tein sitten eilen uuden ovistestin eli kp 9 ja se oli paljon vaaleampi kuin eka ovistesti, mutta näkyi. Tänään kun tein ovistestin kp 10 ei viivaa näkynyt enää melkein ollenkaan. Onko mun ovis menny ohi? Onko mahdollista, että se ovis olis vielä tulossa?:eek: Apua mua kyllä alkaa itkettää jos tää ovis meni harakoille....:cry: Onko mitään kokemuksia asiasta?
 
Eiköhän tämä taas tästä. :) mettässä pari päivää kulkenu niin saanu olat ajatukset taas kuntoon. Siksi täällä palstalla oörräänki kun on mahtavaa vertaistukea :love:
Ladygreen: täällä oli kans menkkojen jälkee tosi tummia viivoja ja luulin että ovis olis tulossa mutta nyt viivaa ei näy. Eli ovis on varmaan vasta tuloillaan. Toivotaan että sullekki. :oops: yleensä se on joku kp 20 mulla.
 
ladygreen kunpa ei olis vielä mennyt! Olisi kyllä todella aikaisin jos olisi jo ollut :eek:. Kuinka pitkä kierto sulla olikaan?

Huupelson hyvä että olo on jo parempi:). Toivottavasti sulla tulis ovis oikeeseen aikaan!
 
huupelson hyvä että mieli parani, kyllä niillä asioilla on aina tapana järjestyä! Ja toivotaan että molemmilla olis vielä tulossa toi ovis (y)

Ja Tanja12 mulla on normaalisti ollu siis kp26-28, mutta justiinsa tämä viime kierto heittäyty yllättäen niin pitkäks, että jouduin keltarauhashormooneilla aloittamaan menkat. Oisko ne aikaset ovis viivat mahdollisesti siihen hormoonien heittelyyn liittyviä? o_O
 
Yhteistyössä