♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Hei taas. Tein hullun urakan ja luin koko viestiketjun läpi. Vähän pääsin samalla tutustuun mitä kaikkee täällä on jo aikaisemmin pohdittu.
Itsestäni kerron vielä vähän: eli miehen kanssa ollaan oltu yli viisi vuotta yhdessä, nyt molemmat olleet pari vuotta työelämässä. Molemmat tehdään kolmivuorotyötä, joten välillä
(onneks harvemmin) saattaa vuorot mennä ristiin niin ettei paljoa keretä toisiamme hereillä näkemään, vaikka muuten ollaan tiiviisti viikot saman katon alla.

Kerkesin noita e-pillereitä popsimaan jo sen viisi vuotta, merkkinä oli tri-femoden. Jännitin kyllä miten kauan kestää että tulee ekat luomumenkat (vai tuleeko ollenkaan) ja onneks nyt ei ikuisuuksia tarvinnut odotella. Lopetuksen jälkeen naamaan tulee kiihtyvällä vauhdilla finnejä ja hiuksia irtoo paljon enemmän. Sekä tietty kuukautiskivut ja -vuoto lisääntyneet.. Kai näistä voi ottaa positiivisena puolena sen, että oma hormonitoiminta on (kai?) lisääntynyt.

Alan tosissaan seuraamaan tätä viestiketjua enemmänkin. Ensimmäisen yk:n aikana tuli aina googlailtua ties mitä mieleen pälkähti, ja kun googlesta hakee vastausta johonkin askarruttavaan asiaan niin.. No informaatiota löytyy liikaa ja ehkä liian yksipuolisesti. Ajattelin unohtaa googlailun stressin lievittämiseksi ja siirtyä tänne, missä voi toivottavasti löytää paremmin vertaistukea tähän vauvakuumeeseen. Ja jos yrityksessä kestää toivottua kauemmin niin olisi kiva että voi jossain tietyssä paikassa siitä avautua. Olemme kertoneet yrityksestä vain parille henkilölle, minä omalle ystävälle ja mies omalle eikä muille ajoita kertoa ennen kuin on oikeasti jotain kerrottavaa.

Tänään eka lomapäivä, eli saa tämän kierron viettää ainakin suurimmaksi osaksi stressivapaalla töistä. Toivottavasti auttaisi tärppäämiseen :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Yuna
Siis kp 29 eilen ja nyt vast muuttu valkovuoto kirkkaaks..?! Siis mitä helv.. Anteeks.. Meinaaks se et ovulaatio onki vast nyt? Ja kierto venyy johonki 60 päivään jos ovulaatio olis puolessavälissä kiertoa..?! En ymmärrä enää mistään mitään, enkä kyl ole koskaan ymmärtnytkään..
 
No nyt sitä on sitten enemmän sekaisin :D eilen illalla tuhruilu loppu, sen jälkeen ei tähän aamuun mennessä ole tuhruvuotoa tullut. Aamulla tein raskaustestin, siihen tuli haamu. Ihan siis puhdas haamu, mutta selvästi havaittavissa. Graah!! Ei tässä taas tiedä mitä pitäis ajatella :D pakkauksesta luin että jos tulee heikko viiva, niin 48h päästä pitäis testata uudelleen. Ja näin kait sitä sitten pitää tehdä, jos ei menkat kerkee ennen sitä alkamaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Yuna
JÄNNÄT PAIKAT! Pidetään peukkuu!
No nyt sitä on sitten enemmän sekaisin :D eilen illalla tuhruilu loppu, sen jälkeen ei tähän aamuun mennessä ole tuhruvuotoa tullut. Aamulla tein raskaustestin, siihen tuli haamu. Ihan siis puhdas haamu, mutta selvästi havaittavissa. Graah!! Ei tässä taas tiedä mitä pitäis ajatella :D pakkauksesta luin että jos tulee heikko viiva, niin 48h päästä pitäis testata uudelleen. Ja näin kait sitä sitten pitää tehdä, jos ei menkat kerkee ennen sitä alkamaan?
 
MerMer jännää, toivottavasti vahvistuu! :love:

MIRA, jostain muistan lukeneeni että ovulaatio voi olla myöhässä mutta kuukautiset ei, eli ovulaation ja kuukautisten väli on aina noin 12-16 päivää :) En sitte tiiä miten epäsäännöllisemmässä kierrossa, onko se sitte se ovulaatio mikä vaihtelee niin paljon (n) Eli jos sulla ois ovis nyt niin sillon menkat tulis joskus kp 42-46 :geek:
 
Äh, ei tästä elimistöstä ota selvää :(
Testistä pari tuntia myöhemmin alkoi TAAS tuhruttaa, sellaista kirkaan vaaleanpunaista valkkaria(?) ja hieman tullut jo pikkuhousuihin asti -.- taidan tehdä niin että tulen seuraavan kerran päivittämään, kun/jos menkat alkaa tai saan vahvan viivan testiin :D tää tilanne vaihtelee nyt turhan tiuhaan
 
Toivottavasti se viiva vahvistuu siitä Mermer :love:

Täällä ei näy viivoja. Ei ole enään edes mitään tuntemuksia että mitään tuliskaan.. Menkkoihin on muutama päivä ja perusvitutus alkoi. Aamulla tein lettuja eikä niistäkään mitään tullu.. Teki mieli heittää pannu seinään kun aloin miettimään että miten voisin edes tulla raskaaksi jos en osaa edes lettuja paistaa.

No saanphan jussina juoda saunan jälkeen sidukan.
 
piskuin3n :( *halaus* <3

Ihanaa odotusta Maddie! <3

MerMerillä jännät päivät! Päivittele vaan jokainen käänne tänne! Toivotaan parasta! Toi haamu kuulostaa niiiiiiin lupaavalta. :rolleyes:

kiuskille tsemii! Jospa se haikara ei välittäis lettujenpaistotaidoista ja saisitte viel plussan! :):giggle:

Jennipä tervetuloa ja jänniä yrityksiä! :) Rentouttavaa lomaa myös. :barefoot:

M|RA se menee noin niinku Villisilmä sanoi, eli ovulaatiosta menkkoihin on ns luteaalivaihe, joka kestää ton 12-16päivää. Eli ei pitäis kierron venyy ihan 60 pvään. Hyödynsittekö mahdollisen oviksen?

Täällä menossa vasta kp10, pitkä kierto kun on niin vielä pari viikkoa oletettavaan ovikseen, ajattelin jossain kp15-17 alkaa testailemaan kun noita testejäkin nyt on se 100kpl. :ROFLMAO::LOL: Piti tänään miestä suostutella kuitenkin kaiken varalta sunnuntain "vauvaseksiin" kun ollaan taas töiden takii viikko erossa. :whistle:
 

♥ Esikoisesta haaveilijat ♥
(lista päivitetty 21.6.2016)

Yritys päällä:
MissyX 23v (mies 29v)................ya 8/2012
Jes94 21v (mies 24v)...................ya 3/2014
isbee92 23v (mies 32v)................ya 7/2014
nanja_ 24v (mies 26v).................ya 10-11/2014, yk 14

Annataika 24v (mies 26v).............ya 11/2014, yk 13
venla90 24v (mies 25) ................ya 1/2015 yk 9
tiitu86 29v (mies 29v).................ya 3/2015, yk 6
Falisa 25v (mies 25v)...................ya 4/2015
M|RA 28v....................................ya 5/2015, yk 3
Paputoive 28v (mies 29v).............ya 6/2015, yk 12
ladygreen 24v (mies 25v).............ya 6/2015, yk 6
ioms 23v (mies 25v).....................ya 6/2015
Iigu 28v (mies 38v)......................ya 6/2015, yk 2
Myya 29v (mies 29v).....................ya 7/2015, yk 5
mandarina 20v (mies 24v)............ya 7/2015, yk 1
Saniainen! 22v (mies 25v)............ya 7/2015, yk 12
Pages 27v (mies 27v)....................ya ??, yk 4
Domellan 25v (mies 28v)..............ya 8/2015, yk 4
MerMer 23v (mies 31v).................ya 8/2015, yk 8
TTK86 29v (mies 31v)....................ya 8/2015, yk 4
Susu90 25v (mies 30v)..................ya 8/2015, yk 2
Sandzell 24v (mies 25v).................ya 8/2015, yk 7
Syli 28v (mies 38v)........................ya 9/2015, yk 1
_Nonno_ 25v (mies 26v)................ya 9/2015, yk 9
alisamaria 23v (mies 28v).............ya 10/2015 yk 7
Pjawla 25v (mies 31v) ..................ya 11/2015
minttumar 21v (mies23v)..............ya 12/2015, yk 4
Jenetsu 27v (mies 26v) ...............ya 1/2016, yk 1

Sophi4 24v (mies 25v).................ya 1/2016, yk 1
Oinas86 29v ................................ya 1/2016 yk 1
salapoliisitar 29v (mies 38v) .......yk3
Lumirinsessa 20v (mies 20v).......ya 1/2016, yk 2
annimaria93 21v (mies 24v) .......ya 3/2016, yk 1
Tintti91 25v (mies 28v)..................ya 3/2016
Villisilmä 22v (mies 22v)..............ya 4/2016, yk 2
Lakritsijukurtti 23v (mies 23v)......ya 4/2016, yk 3
Jennipä 23v (mies 23v).................ya 5/2016, yk 2

Plussanneet 2016:
Mustikk4 28v (mies 26v), ya 1/15, yk 19, plussa 6/2016
Cicada
24v (mies 24v), ya 9/12, plussa 6/16
Maddie 22v (mies 25v), ya 3/16, yk 3, plussa 5/16
Kinder_Kitty 23v (mies 27v), ya 1/15, yk 12, plussa 5/16
PikkuMyyh 26v (mies 30v), ya 8/2015, yk 4, plussa 5/16
Leikkuri 28v (mies 30v), ya 1/16, yk 4, plussa 5/16
Toukokuinen 27v, ya 4/15, yk 13, plussa 4/16
Illuminated 26v (mies 26v) ya 11/15, plussa 3/16
hipeltäjä89 26v (mies 27v) ya 2/15, yk 15, plussa 3/16
P-P 29v (mies 28v) ya 12/15, yk 1, plussa 1/16
Moon Moth 29v (mies 39v) ya 11/15, yk 2, plussa 1/16

Plussanneet 2015:

Mils 23v (mies 19v)
Unelmoida 26v, ya 7/15, yk 5, plussa 12/15
mimosa91 24v (mies 24v), yk2, plussa 12/15
nennsu 27v, ya 6/2015, yk 4, plussa 11/15
kelokettu 26v, ya 9/2014, yk 14, plussa 11/15
pumpulipallero 29v (mies 39v) ya 7/15, yk 4, plussa 10/15
Kuiske 25v (mies 28v) ya 8/15, yk 2, plussa 10/15
henttis 22v (mies 25v) ya 3/15, plussa 9/2015
Swipulit 26v (mies 27v) ya 9/15, yk 1, plussa 9/15
Ellanolla 32v(mies 37v) ya 6/15, yk 2, plussa 9/15
amadecasa 28v (mies 28v) ya 7/14, plussa 8/15

pirplua 24v (mies 24v) ya 6/13, plussa 7/15
Jembbba 22v (mies 25v) ya 11/14, yk 8, plussa 7/15
Mymmeli_Myy 24v (mies 24v) ya 10/14, yk 9, plussa 7/15

Varsinaista yritystä odottavat kuumeilijat:
Tanja12 20v (mies 22v) [ehkäisynä kumi/varmat päivät/keskeytetty yhdyntä]
kuvituksia 26v (mies 27v) [ehkäisynä e-pillerit (Gestinyl)]
ipanati 23v (mies 30v) (keskeytetty yhdyntä) ya 8/16

Taustalla:
Vadelmiina 27v (mies 27v)
likka90 25v (mies 33v)
huupelson 25v (mies 25v)
sporttimimmi 28v (mies 38v)

Uudet käyttäjät: Ilmoita tietosi (nimimerkki, ikä, miehen ikä, ya = yrityksen aloitus, yk=yrityskierrot) punaisella värillä mikäli halut tiedot listaan. Myös päivitykset punaisella. Jatkossa en päivittele listalle muita kuin punaiset tiedot (helpompi bongata tekstistä). :) Fontin väri vaihtuu tuolta tekstilaatikon pisarasta.​
 
Viimeksi muokattu:
Siis mitä?! Saatiin jo se lääkäriaika lapsettomuuspuolelle jo syyskuun alkuun! JÄNNÄÄÄ!

Empä nyt tiedä onko siihen ovulaatioon mitään uskomista. Vielä tänäänkin oli haalee viiva siinä ovulaatiotestistä. Se on antanu sitä viivaa siihen nyt 12 päivää?!
 
M|RA mahtavaa! Pääsette varmaan heti kesätauon jälkeen tutkimuksiin/hoitoihin. Millä mielin mies tästä?

Jospa se ovulaatio olis vielä tuloillaan kuitenki ku toi limakin muuttui juoksevammaksi? Onks mitään alamahatuntemuksia?
 
No äsken oli vessassa käydessä
Jo paksuuntunu huomattavasti vuoto.
Kai oli jotain kovaa kipua alavatsassa vkl mut aattelin et se oli molemminpuolin ni et oli vaan joku muu mahakipu tai jotai. Oon tosi huono näissä asioissa. Niinkun myös biologiassa xD
 
Apua. Kävin tänään töiden jälkeen ostamassa raskaustestin seka ovistestejä marketista. Raskaustestit olivat pilalla (värjääntyneet jo vähän ennen kuin ehdin edes siihen kusta), ei siis tullut edes kontrolliviivaa. Tein nyt sitten illalla ovistestin ja kaks viivaa siihen pätkähti :eek: Oviksen tikuttelin ja se oli joskus 5.6, tikuttelin myös sen jälkeen jolloin viivat haaleni olemattomiin sekä sitten ne loppuikin ja loppukierron olin ilman. En ole aikaisemmin ovista tikutellut niin en yhtään tiedä miten noita viivoja siihen pätkähtelee. Onko kuinka todennäköistä että tulee kaks viivaa vaikka ei olisi raskaana? Onko mulla toivoa letuista huolimatta? :ninja:

Edit: tänään 26/28
 
Vastailen täältä vaikka en tähän ketjuun enään kuulu (y) täällä käyty varhaisultrassa 10.6 ja siellä möllötettiin oikeessa paikassa ja sykekin näkyi vastasi viikkoja 5+6...:love: mutta siis jotta ovis testi näyttäis raskauden niin testiviivan pitäis olla vahvempi kuin kontrolli ja joillakin ovisteti tummuu kierron lopussa eikä siis tarkoita raskautta..
 
Mulle voi päivittää Yk19. Meillä on ivf-hoidot edenneet siihen vaiheeseen, että punktio tehtiin ja alkio siirrettiin, testipäivä on tämän viikon torstaina. Kp28 on nyt meneillään. Ollut aika paljon mutkia matkassa, eikä punktiokaan mennyt ihan putkeen. Kolmesta munasolusta saatiin yksi alkio ja pakkaseen ei saatu mitään. Sitten aletaan odottamaan toista ivf-hoitoa jos tuo yksi ainokainen sissi ei ole enää matkassa mukana.
Testin tekeminen hirvittää, kun tietää, että mikäli nega tulee, niin sitten ei hetkeen saa elää tätä "olen ehkä raskaana" aikaa.

Kinder_Kitylle hyvää raskausaikaa! MerMer toivottavasti sulla viivat vahvistuu. Kiuski, lättyjen paisto suuttumus-päivitykseen osasin niin hyvin eläytyä. Välillä tuntee vaan itsensä niin huonoksi, kun ei raskaudu. Ei pitäis vaan niin ajatella, kun ei sille itse voi mitään. Tsemppiä!
 


Nega. Vihloo kyllä taas selästäkin sen verran että eiköhän ne menkat tänään ala! Taidan tästä lähtee juhannuksen viettoon ja teen kyllä kaikki mahdolliset taiat että tärppi käy :ROFLMAO: hyvät juhannukset kaikille ja pitäkää peti lämpimänä :whistle: :p
 
Rohkenin testata tänään aamulla ja uskomatonta, mutta totta. Kaksi viivaa! :eek::eek::eek: Äsken testasin reilun kahden tunnin pidätyksellä digin ja tulokseksi tuli Raskaana 1-2. Ei tätä meinaa uskoa tätä todeksi ja miehellekin aikasemmin sanoin, että onko tää jotakin unta. Puolentoistavuoden yrityksen jälkeen ensimmäiset kaksi viivaa, ikinä en ole haamun haamuakaan testeissä nähnyt.

Näkyykö kuva?
 

Attachments

Rohkenin testata tänään aamulla ja uskomatonta, mutta totta. Kaksi viivaa! :eek::eek::eek: Äsken testasin reilun kahden tunnin pidätyksellä digin ja tulokseksi tuli Raskaana 1-2. Ei tätä meinaa uskoa tätä todeksi ja miehellekin aikasemmin sanoin, että onko tää jotakin unta. Puolentoistavuoden yrityksen jälkeen ensimmäiset kaksi viivaa, ikinä en ole haamun haamuakaan testeissä nähnyt.

Näkyykö kuva?
NO HUH HUH!!! ompas selkee kyllä! Onnea!
 
Mustikk4 hurjan paljon onnea!!! Tulin todella hyvälle tuulelle tuosta sinun plussastasi. (y):love: Meillä meinaa odottelee syksyllä ivf/icsi hoidot joko luovutetuilla tai sitten miehen omilla (jos niitä löytyy), joten mukava kuulla onnistumisia tästä hoidosta! Oliko ensimmäinen ivf hoito kerta?
 
Viimeksi muokattu:
Rohkenin testata tänään aamulla ja uskomatonta, mutta totta. Kaksi viivaa! :eek::eek::eek: Äsken testasin reilun kahden tunnin pidätyksellä digin ja tulokseksi tuli Raskaana 1-2. Ei tätä meinaa uskoa tätä todeksi ja miehellekin aikasemmin sanoin, että onko tää jotakin unta. Puolentoistavuoden yrityksen jälkeen ensimmäiset kaksi viivaa, ikinä en ole haamun haamuakaan testeissä nähnyt.

Näkyykö kuva?
Hurjasti onnea! :love::love::love:
 

Yhteistyössä