♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Vastaan pikaisesti puhelimella. Ensinnäkin kiitos kaikille kommenteistä Teroluteihin liittyen ja tsempeistä myös! Päätin nyt tämän kierron syödä teroja kp15-24, tuli ovis tai ei. Tänään menossa kp12 ja mies lähti taas työreissuille ja on poissa puolitoista viikkoa, tulee kotiin vasta kp23, joka varmaan olisi liian myöhään ovista ajatellen. Mielestäni lääkäri edellisellä käynnillä neuvoi syömään myös kaksi seuraavaa kiertoa teroja, jotta kierrot hieman tasoittuisi ja kroppa lähtisi toimimaan oikein. En kyllä tiedä näinköhän jatkossa toimii. Onko kenelläkään terojen jälkeen kierrot tasoittuneet (siis sitten kun ei ole enää teroja syönyt...)?

Jennipä, tuo teroluthan voi oviksen jälkeen myös tukea keltarauhasen toimintaa ja kiinnittymistä ym, jos keltarauhashormonitoiminta jää vajaaksi ainakin minulla luteaalivaiheet on jäänet hieman lyhyiksi (jos nyt olen ovista tulkinnut/tikutellut oikein). Siinä mielessä teroista voisi olla apua oviksen jälkeen, vaikka toki elimistön keltarauhasta pitäisikin tuottaa luonnostaan. Vai?

Villisilmä, saadaan jatkaa yrittämistä. Jos tulisin raskaaksi niin leikkausta ei tarvitsisi tehdä. Oikeastaan ainoa syy leikkaukselle on vauvatoiveet. Munasarja ei pääse toimimaan kunnolla tuon endometriooman/kystan?? takia. Näinollen hoitojakaan ei voi aloittaa ennenkuin se saadaan pois häiritsemästä. Samalla tehdään munatorvien aukiolotutkimus nukutuksessa (se voidaan tehdä hereilläollessakin).

Hei ja tervetuloa uusille!
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikille uusille kuumeilijoille! :)

Villisilmä:
Ootko kokeillut greippimehua? Jotku on siitä saanu avun ku se vissiin vaikuttaa ovikseen ja jopa kiinnittymiseenki jotenkin :) Ite en löytäny kaupasta greippimehua, mutta ostin verigreippimehua ku se vissiin ajaa saman asian. Tieteellisesti ei oo todistettu olevan hyötyä, mutta eihän tuosta haittaakaan varmaan ole :) Juon nytkin vielä sitä vaikka kp 22 ku ei siitä mitään haittaakaan ole :LOL:

Täällä tissit kipeät ja alamahaankin sattuu. Testejä oon tehnyt pari ku sattuu niin inhottavasti välillä ja toivois, että tää olis just sitä kipua ;) En tiiä, tunteet heittelee laidasta laitaan. Välillä uskon, että nyt on tärpänny ja toisessa hetkessä taas, että no ei se nyt 2. yrityskerralla voi tärpätä.
Näin tänään miehestä valokuvan, missä se on vauva. Voi että miten söpö se oli :LOL: Olis ihana, jos meillekkin tulis samanlainen ruskeasilmäinen pikku poika :love: Kumpiki kyllä käy, tyttö tai poika, kunhan jompi kumpi tulis joku päivä :)
 
Tervetuloa uudet haaveilijat! :)

Täällä kp26/n.28, menkkoja odottelen tuossa ke-pe välillä. Jos sattuisivat myöhästymään niin lauantaina on pakko tehdä testiä, niin tietää ollako illalla viini- vai limulinjalla. Oon kyllä aika varma että menkat kyllä ehtii ennen testiä.

Flunssaa pukkaa: väsyttää, nenä ja kurkku tukossa, hirmuista palelua ja kuumeista oloa (lämmöt normaalit). Kai nää vois olla raskausoireita ellen ois sattunut olemaan flunssaisten ihmisten ympäröimänä viime viikot.... Välillä tissejä vihloo ja nivusia myös satunnaisesti, mut plaaah ei oo mitään mystistä sisäistä tunnetta raskaudesta. Oon melko varma ettei tuolla mahassa mitään ole. :unsure:
 
@pehmis26 Tuo vois olla mun näppiksiltä. Menkat pitäis mulla kans alkaa loppuviikosta (torstaina todennäköisimmin), ja oon kans nyt ollut flunssainen. Eilen oli lämpöäkin just sen noin 37 astetta, mutta nyt aamulla ei ole ollut. Tosi väsynyt ja kummallinen olo, ja tissit turvonneet ja kipeät, alavatsaa särkee välillä ja nivusiakin... Mutta, kerran aiemminkin kunnon oireet kokeneena ja pettymykseen päätyneenä en kans jaksa uskoa, että nää oikeita oireita on. Joko vaan rehellistä flunssaa tai sitten mielikuvitusta. Tänä aamuna teki mieli tehdä raskaustesti, mutta aattelin, et ei mitään järkeä. Odottelen torstaihin ja katsotaan sitten uudestaan. Todennäköisesti huomenna kuitenkin alkaa jo jonkinlainen tiputtelu, jos kierto menee samalla tavalla kuin viimekuukausina.

Mun puolesta myös tervetuloa uusille! Mä en ole taas moneen päivään ehtinyt mitään kirjoitella ja kommentoida kenellekään, mutta lukemassa olen käynyt. Jos tässä taas vähän yrittäisi ehtiä tännekin. :)
 
Täälläki flunssassa. Pomo alkaa jo hermostua, ku oon jatkuvasti kipeenä. :/ Päiväkodissa oon siis töissä eli pöpöjä riittää. Mulla kp 25 menossa, menkkoja/testaamista saa ootella vielä jonkin aikaa, kun mulla on kierto ollut välillä 35 päivää. Toivottavasti tunnistin oviksen oikein ja osattiin ajottaa puuhailut oikein. Yks kaveri kerto eilen olevansa raskaana. Tuntuu että näitä vauvauutisia tulee jatkuvasti joka puolelta. Kunpa sais pian ittekki kertoa muille olevansa raskaana. :)
 
Täällä kp 23 ja tissit on ihan älyttömän kipeät :unsure: Yöllä oikein särki ja piti etsiä asento, missä ei käsi osu tissiin eikä paina mikään :LOL: Särkee niinku ois tulehtunu nuo. Eniten kipu tuntuu kainaloiden puolella ja tuossa ylhäällä, mistä rinnat alkaa.
Ei minusta ihan samanlaista ole ku ennen menkkoja eikä niitä tälleen särje (n) Yleensä silleen tuikkii ja voi vihloa koko rintaa, mutta tää on ihan uus tunne. Kävin ostamassa uudet liivitkin ku tuntu, että vanhat on jo niin lörpsähtäneet eikä tue kunnolla :LOL: Mulla suht isot rinnat, niin tarvii olla tukevat liivit.

Testinki hätäisyyksissäni tein, mutta nega niinku arvata saattaa...jännää tää elämä ;)

Osalla näköjään jännäilyt myös menossa :)Toivotaan, että plussia tulis taas tässä kuussa (y)
 
Onpas täällä flunssa-aalto :( (muoks. Sydämet pois, mistä lie tulivat haha) Pidän pehmis peukkuja että olisi matkalainen eikä ihan pelkkä flunnsa!

jenetsu peukkuja kans sinne sulle! Tiedätkö millon oli ovulaatio? Noi negat on kyl niin kurjia, onneks sulla on noin pienet kp:t nii vois vielä hyvinkin muuttua plussaks!

Täällä on kp20 ja vissiinkin dpo2-3, nännit kamalan kipeet ja päätä särkenyt jo viime viikosta joten tuskin liittyy kiertoon ainakaa päänsärky :LOL: saa nähdä miten käy, ovulaatio oli melkeen viikon myöhemmin ku viime kierrossa ja viimesistä talletuksista oli 3-4 päivää, eli ei pitäis olla hätää mut saa nähdä riittääkö :) Oon edelleen ihmeen rauhallinen asian kans, ens lauantaina aikasintaan testaus. Huomaan kyllä kerääväni vähän kierroksia, tänää oli lidlin mainoslehdessä vauvanvaatteita ja vitsit ne oli sulosia :love:

Muistakaa jutella lääkärin kans jos on muita lääkkeitä ennenku alotatte greippimehun, kuten moni varmaa jo tietääki mut sillä on vaikutus moneen lääkkeeseen :) Esimerkkinä nyt Imodium (ripulilääke), greippimehu tehostaa sen vaikutusta jopa 50 %, toisiin lääkkeisiin se vaikuttaa taas päin vastoin.
 
Viimeksi muokattu:
Nano89: En tiedä oviksesta kun en saanut kp 17 mennessä tikkuihin muutaku kp 8 lähes tasavahvuiset viivat. Kipujen puolesta en osaa arvioida ku koko kierron on aina jos jonkinlaista kipua :unsure: Viikko sitten tuli ihan pikkusen vuotoa, silleen että paperiin vaan jäi vähäsen. En tiiä mikä ihme oli, mutta toiveita herätteli, niinku nyt tää tissikipu :ROFLMAO: Otin jopa 500 mg panadolin, mutta ei mitään apua...jos yöksi ottais 1 g vielä, nii saa nukkua rauhassa. Yritän välttää lääkkeitä viimeseen asti, mutta nyt on pakko :unsure:

Pitikin varoittaa tosta greippimehusta ja lääkkeistä, mutta unohdin :LOL: Siitä olikin varoituksia tuolla ku selailin tietoa :) Ihan kauheen makusta litkua minusta...en oikeen tykkää happamista jutuista muutenkaan kyllä :LOL:
 
Heippa!
En ole taas kirjoitellut pitkään aikaan eikä ole tullut seurattua mitä täällä on kirjoiteltu. Ilmottelepa nyt tänne, että plussa tärähti testiin viimeviikolla. Mie oon miehen kanssa aivan tohkeissaan ja ihmeissään ja epäuskosia! Ei tätä vielä tajua ollenkaan. ❤ Yrityskiertoja meillä tais tulla 22 täyteen jos oikeen laskin. Nyt rv 5+2 laskurin mukaan
Jännä kyllä tämä tärppi... Tähän kiertoon meille ois pitänyt tehdä ensimmäinen inseminaatio, laskeskeltiin lääkärin kanssa että luultavasti se ajoittuisi perjantaille. Uskalsin sitten varata miehen kanssa matkan seuraavalle viikolle. Eipä mulla ollutkaan munasolut kasvanutkaan niin paljon että sitä ois voinutkaan tehdä silloin perjantaina. Se ois mennyt sitten sinne seuraavalle viikolle jolloin oltiin reissussa. Itkeskelin kauhiasti että kun mikään ei onnistu ja heitin kyllä aivan kirveen kaivoon tämän kierron suhteen. Mutta kappas vain, reissu teki näköjään tehtävänsä kuitenkin. ❤ Lertoilla mentiin yli puolivuotta. Tässäkin kierrossa letrot oli käytössä.
Mie siirryn nyt takavasemmalle tästä ryhmästä. Kaikille ihan kauheasti tärppejä ja tarrasukkia ja kaikkea hyvää jatkoon!
 
Mä käytän panadolia aina jos tarvii ihan mielellään, en nyt tietenkään turhaan mut en tykkää kärsiäkään, oon vähän turhan mukavuudenhalunen :LOL: mut nyt on mennyt monta viikkoa ilman että oon ottanut vaikka onkin päätä särkenyt. Viime kuukautisiin jouduin ottamaan buranan ja panadolin ku niin kauheesti särki.

Tykkäisin syödä greippejä, mehua en oo maistanut. Ajattelin sortua ja ostaa tähän kiertoon mut eihän meidän kaupasta löytynyt, ehkä ens kiertoon käyn kattomassa jostain muusta kaupasta :D
 
Mulla lämmöt koholla jo viidettä päivää. En muista, että ois ikinä aiemmin ollu tämmöstä. Alkuraskaudessa vissiin aika yleistä, että lämmöt koholla - tai sit vaan on sitkee flunssa. Yritän olla innostumatta liikaa, kun ei sitä kuitenkaan vielä voi tietää onko raskaana vai ei. Miten tässä malttais sen viikon vielä ootella, että pääsee testailee... Tai, että menkat alkaa :/
 
Mapi millon mittaan lämmön ja kuinka monta kiertoa oot mittaillu lämpöjä? Lämmöt nousee aina ovulaation jälkeen koska corpus luteum erittää progesteronia :) normaalisti lämmöt on aamusin koholla 12-16 päivää ovulaation jälkeen ja laskee ku menkat alkaa. Mut ilmeisesti sit alkuraskaudessa voi lämmöt nousta tavallista korkeemmalle kiinnittymisen jälkeen. fertility friendillä on tosi hyvin tietoa lämmönnousuista ja kuinka paljon ne normaalisti nousee oviksen jälkeen. Mä käytän mittailuita varmistamaan et ovis todella tapahtuu :)
 
Äh, tää on kyllä ollut piinaava kierto. Monta kiertoa aiemmin meni tosi vähillä odotteluilla ja "tuntemuksien seuraamisella", mut tää on ollut tosi haastava. Enää ei olis kuin kaksi päivää odoteltavaa, mut se tuntuu nyt kahdelta viikolta. :D Varmaan siksikin, kun yleensä tässä vaiheessa on jo selvät menkkaoireet ja valkovuodon värjäytymistä, niin ei oo tarvinnut odotella edes ihan sinne oikeaan ekaan kiertopäivään saakka, kun on jo tiennyt tuloksen. Nyt on tosi paljon sellaista menkkakipumaista, mutta lievempää, juilimista ja rinnat on edelleen vaihtelevan arat. Toistaiseksi ei ole vielä vuodon alkamisesta merkkejä, mutta vielä ne ehtii tulla. En tiedä, mikä mut sai tekemään raskaustestin, kun oon päättänyt etten testaile mitään etukäteen. No, arvata saattoi, että se oli ihan puhdas nega. En mä siitä vielä pulttia revi, se voi muuttua vielä plussaksi tai sitten ei. Mut oikeastaan vaan ärsyttää, että edes testasin, kun sillä lietsoan vain enemmän itseäni. Kaiken kaikkiaan en kyllä edelleenkään kovin toiveikas jaksa olla, enemmän luulen taas olevani "valeraskaana".

Oon katsellut Imettäjiä ja toisenlaisia äitejä, ja kyllä välillä kauhistuttaa, mitä se pikkuvauva-arki oikein on. Kuten moni noissakin ohjelmissa on sanonut, niin sitä ei varmaan oikeasti pysty tosissaan tajuamaan ennen kuin sitä arkea elää. Pelottavaa ja jännittävää. :D

Tää on ehkä vähän tyhmää ajatella jo tulevaisuutta, mutta ootteko te miettineet, että jos tulette raskaiksi, niin haluatteko käydä varhaisultrassa? Entä onko kukaan pähkäillyt jo synnytystä ja siihen liittyviä asioita, kuten kivunlievitystä? Mä näitä eilen mietin ja huvikseni googlettelinkin. Mietin, että jos pääsen joku päivä synnyttämään, olenko hullu jos haluaisin yrittää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä? Tai ehkä jotain kevyttä käyttäisin mielelläni, mutta en välttämättä haluaisi epiduraalia/spinaalia. Mä haluaisin myös kokeilla vesiallasta, mutta ymmärtääkseni meillä päin siihen ei ole mahdollisuutta. No, nää nyt on turhia pohdintoja tässä vaiheessa, mut musta on vaan hauska lueskella kaikkea aiheeseen liittyvää. :)
 
En oo mittaillu lämpöjä raskaus/ovis mielessä, vaan sen takia, että on ollut kuumeinen/kipeä olo. 5. päivänä on ollut yli 37 ja sitä edellisenä en oo mitannut. Mietin vaan, että voiko tähän olla joku muukin syy, kun perus flunssa. Mä jotenki luulin, että oviksen aikaan vaan lämmöt on hetkellisesti koholla, en aatellut, että ois menkkojen alkamiseen asti. Vois perehtyä asiaan vähän paremmin. :) Mä kurkkaan tota fertility friendii. Kiitos vinkistä!
 
Ajatuksissa - mä oon tota synnyttämistä miettinyt jonkun verran ja tällä hetkellä on ajatus, että mahdollisimman luomuna ja haluaisin myös doulan. Mieli toki ehtii muuttua monet kerrat ennen ku/jos sinne asti päästään. Uskon, että haluaisin itekin kouluttautua doulaksi. Aika paljon oon miettiny viime aikoina, että mitä haluun tehä "isona", kun jotain lasten parissa haluais tehdä, mutta ei toi päiväkotimaailma oikein inspaa.
 
Jospa tää olis meillä kaikilla flunssaisilla nyt sitä raskausflunssaa! :barefoot: Mulla kävi lämmöt eilen iltasella siinä 37, mutta nyt ollut kyllä normaalia 36,5 ja olokin vähän parempi muutoin, mutta aivan hirvee väsymys!! Oon koko päivän kulkenut kuin sumussa ja meinasin jopa pyörän selkään nukahtaa. :eek::eek: Ehkä tää on syysväsymystä, vähän jo tuntui menkkajuilintoja tänään. Ajatuksissa jos nyt plussaisit niin olisko tulokas toukokuinen vai meniskö kesäkuulle? Mulla olis la laskureiden mukaan 1.6 :D

Varhaisultrasta en oikeen osaa sanoa, luulen kyllä että odotus käy liian suureksi ja sinne tulee mentyä. Tai siis tuntuu hirveen pitkältä ajalta, että pitäis odottaa jonnekin viikolle 12 että pääsee edes näkemään tulokkaan. Synnytys - kaikki kivunlievitykset mulle kiitos! Oon tosi kipuherkkä ja varmasti haluan niin kivuttoman synnytyksen kuin mahdollista. Näin muuten tässä yks yö unta että olin sairaalassa odottamassa jotain leikkausta/toimenpidettä, ja huoneeseen tuli sairaanhoitaja joka sano vaan tympeellä äänellä: "Varaudu sitten että tää sattuu enemmän ku synnytys!" :ROFLMAO: Ajattelin vaan että enhän mä ole edes synnyttänyt niin mistä mä tiedän paljonko se sattuu. Heeh.
 
Pitkästä aikaa mäkin saan aikaseksi kirjotella. Onnea plussista hirmusti:love:
Mä tässä kierrossa tikutin oviksen, ja sain eilen päivällä aikalailla tasavahvat viivat. Tänään aamulla oli jo haalistunut. Nyt tuntuu nippailua alhaalla oikealla, joten varmaan ovis tapahtuu nyt. Ollaan talleteltu torstaina, lauantaina ja sunnuntaina. Eilen ei vaan yksinkertasesti jaksanut, mulla on niin kauhea flunssa menos että tuntu kun ois kuolemaa tehnyt. Mutta on nyt ainakin sunnuntaina myöhään illalla talleteltu(y)
Nyt on tosiaan kova flunssakausi menossa, mullekkin iski lauantaina aivan yhtäkkiä. Ei mitään ennakkovaroitusta. Nyt alkaa vähän olo helpottaa, toki eilenkin illalla oli pahin, että voi olla että se tästä iltaa kohden pahenee. Meen hetkeksi päiväunille jos se vähän auttais.
Mun paras kaveri on raskaana, viidennellä kuulla. On ihana kattoa kun sillä masu kasvaa ja saa sen kans kattella kaikkia vauvajuttuja:love: nyt olis ihana aika saada oma vauva, niin niille ei tulisi kovin suuri ikäero, ja kun niistä tulis serkukset, mun ja kaverin miehet on veljeksiä:D muutenkin lähipiiriin on syntynyt/syntymässä paljon vauvoja, niin olis leikkikavereita sitte.
Ollaan täs katteltu asuntoja, ja mietitty rakentamista. Ei olla vielä oikeen päädytty mihinkään ratkasuun. Mutta ensi toki pitäis käydä pankissa kyselemäs lainaakin:ROFLMAO:

Muoks. Lisään vielä, että nyt on siis kp 12, yleensä ovis on kp11. Mutta nyt pari viimekiertoa on ollu vähän pidempiä, taitaa tästäkin tulla se 25 päivää :)
 
Ajatuksissa jos nyt plussaisit niin olisko tulokas toukokuinen vai meniskö kesäkuulle? Mulla olis la laskureiden mukaan 1.6 :D
Heh, ihan samoissa mentäis! Vähän laskusta riippuen (edellisten kuukautisten alkaminen vai oletettu ovulaatio) la olis 1.-3.6. Voi että, kun olis hauskaa. Mut sit toisaalta ei uskalla liikoja toivoa. Toisaalta ajatusleikki on välillä ihan virkistävää. :) Pitää yrittää olla liian vakavasti.

Mä en oikein osaa sanoa, kuinka kipuherkkä mä oon. Joissain asioissa tuntuu, etten kovinkaan, mutta välillä sit tuntuu, et aina mä huomaan kun johonkin sattuu. :D Siksi vähän olenkin kahden vaiheilla mahdollisen synnytyskivun suhteen (sitten joskus), kun ei oikein tiedä, miten sen kestäisi.
 
Miksi miksi miksi mä googlailen koko ajan noita "alkuraskauden oireita" yms... Ei kyllä auta sitten yhtään tätä odottelua. Lämpöily siis jatkuu täällä edelleen. Huomenna onneks meen taas töihin saikkupäivien jälkeen, nii on ees jotain muuta ajateltavaa. Toivottavasti kunto kestää... Testin teen varmaan vasta ens viikon pe tai la (kp 35 jälkeen), jos ei oo menkat alkanu ennen sitä. Jos siis maltan sinne asti. :D
 
Mun ei tartte enää testejä miettiä. Huomenna alkaa uusi kierto, taas. :( Kyllähän tää vituttaa, vaikka miten yrittää asiaan suhtautua fiksusti ja ajatella, että ei sitä yritystä niin kauaa vielä takana ole. Täytyy vissiin tilata netistä ovilaatiotestejä kasa.
 
Heipä hei, mahtuisiko mukaan vielä yksi pahasti vauvakuumeinen? Olen jo ainakin nelisen vuotta kaivannut ja toivonut omaa vauvaa, mutta toistaiseksi mies on ollut vastahakoinen luopumaan vapaudestaan ja (sinänsä ihan järkevästi) vaatinut että koulut on molemmilla käytynä ja työpaikka varmistunut. Vihdoin tänä keväänä hän ilman mitään ennakkovaroitusta jätti kondomit pois ja sen jälkeen on meitsin ollut vaikea pitää innostusta kurissa. Mitään varsinaista yritystä ei olla aloitettu, varsinkin kun viime vuosi oli töiden ja opintojen kannalta aivan painajaismainen, joten makuuhuoneen puolella on pääasiassa nukuttu (sitäkin liian vähän), mutta kesäloman jälkeen taas toiveet nousivat, josko nyt olisi napannut. Viime viikolla alkoivat kuitenkin menkat, ja nyt siis kp9 (joskin yritän olla näitä laskematta ja ovulaatiota en aio toistaiseksi myöskään ruveta kyttäämään, jotta säilyttäisin edes rippeet mielenterveydestäni ;)). Kai tämän voisi ainakin omalta puoleltani laskea ensimmäiseksi yrityskierroksi, joskin mies juuri valitteli, ettei hän halua kuulla vauvasta enää yhtään mitään ennen plussaa tikussa, koska hänestä tuntuu etten halua seksiä enää mistään muista syistä. :sick:

Tässä siis tiedot: minä 28, mies 31, yk1 ja ya 09/2016

Hormoniehkäisyä en ole käyttänyt moneen vuoteen enää, koska mulle tuli siitä niin epämukava olo. Ja kun salaa haaveilin vauvasta, komensin miehen vastaamaan ehkäisypuolesta siihen asti kunnes on valmis sen jättämään pois. Kierto on parin päivän heitolla tosi säännöllinen, minkä toivon todella auttavan tässä projektissa...

Pahoittelut romaanista, ihanaa vaan kun voi kerrankin avoimesti vaahdota tästä aiheesta. Töissä en sattuneista syistä kauheasti viitsi mainostaa vauvaprojektia ja asun ulkomailla, eli kaikki läheisimmät ystävät ovat kaukana Suomessa eikä niin kovin usein tule päivitettyä kuulumisia... Olen lukenut tämän koko viestiketjun alusta asti läpi ja eläytynyt kovasti kaikkien muiden jännäilyihin ja vauvankaipuuseen. Ihan sydämeni pohjasta toivon teille kaikille plussaa tikkuun! :love:
 
Tervetuloa mukaan @mannamakaroni ! Tuo sun kirjoitus olis tosi monelta osin voinut olla suoraan mun näppikseltä, noin meilläkin tää perheenperustamisprojekti on mennyt. :) Me myös yhdistämme kotona opiskeluja ja töitä, ja se kyllä tosiaan välillä arjessa näyttäytyy liiankin hyvin. Tuttuja juttuja siis.
 
Pitkästä aikaa minäkin taas kirjoittelen. Täällä eletään piinapäiviä, perjantaina pitäisi tätin tulla. Joka kierto ollut pillereiden lopettamisen jälkeen 25päivää.. saa nähdä miten nyt käy.. :)

Oireita.. ei juurikaan! Nyt muutaman päivän ajan ollut vähän ällö olo pitkin päivää ja aamuisin varsinkin sellainen olo kun olisi kuumetta. Nokka myös tukkoisen tuntuinen ja aivastuttaa vaikka en ole kipeenä. No, nämä nyt voi olla ihan muitakin oireita, mutta tokihan sitä toiveita elättelee..

Muut piinailijat; joko testasitte? Plussia???

Onnea tärpin saaneille ja uusille tervetulotoivotus <3
 
@nanja_ onneaihan superpaljon plussata! ♡♡

Mulla menossa nyt kp15. Ei mitään merkkejä oviksesta, mutta eipä ole mieskään kotosalla siementämässä, joten ihan sama. Aloitin terot ja niitä nyt seuraavat 10pvä ja sitten odotellaan vuotoa. Toivotaan että kierto jäis terojen kans lyhyeksi, NORMAALIKSI.

Ajattelin nyt ennen tuota minun leikkausta pitää nyt vähän "lomaa" tästä vauvakuumeilusta ja yrittämisestä. Ajattelin myös jäädä nyt palstalta hetkeksi pois. Älkää poistako listalta kuitenkaan. Voihan olla että käy kuitenkin lukemassa ja kirjoittamassa myös kuulumisia.

Kaikille kaikkea hyvää ja plussatuulia!
 

Yhteistyössä