♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

ON: täällä odotellaan edelleen menkkoja :eek:Viimiset kolme kiertoo olleet 27 päiväsii, tänää ois 28. Oiskohan valon vaikutuksesta munki kierto venahtany.. tai sit ovuloimaton kierto (n) Eipä voi valittaa, mitäs en tikutellu ovista. Nyt sit odotellaan :LOL: Toki mul sillo alkuun oli kierto 26-30 et niii, ääh tuun hulluks! Eiks tänne kirjottelu saa aina hanat aukeemaan? Kokeillaan nyt sitä :X3:
 
  • Tykkää
Reactions: Miljamaaria
Mulle gyne sano kans aukiolotutkimuksesta, että sen jälkeen voi tärpätä helpommin kun se voi puhdistaa pois sellaisia "tukoksia", jotka eivät missään näy.

Tänään alkaa Metforemin käyttö. Samaan aikaan tuntuisi ovista olevan, kun limat olisi sen kaltaisia. Ensimmäistä kertaa yrityksen aikana nyt ei edes tee mieli yrittää o_O Jos nyt antaisi lääkkeen vaikuttaa hetken aikaa ja koittaa saada painoa alas. Jos se auttaisi sitten siihen, että JOS seuraava raskauskerta tulee niin en olisi niin hysteerisesti pelkäämässä keskenmenoa, kun lääketieteellisesti on tehty voitavansa.

Hirveesti ootte kaikkea kirjoittanut ja kaikkeen ei muista ottaa kantaa :LOL: Mutta endosta tuli mieleen, että siskollani on todettu endo ja reipas ylipaino ja silti hän on tullut kaksi kertaa tosta noin vain raskaaksi eikä keskenmenoja! (iskee sisaruskateus...:giggle:) Mutta niin. Silloin lääkäri sanoi siskolle, että lastenteko on paras lääke endoon.
 
Jep YK11 alkakoon. Eipä voi mistään kierron venymisestä kyl puhua :ROFLMAO: Vaikkakin mullehan tää oli jo pitkä aika kun menkat on myöhässä tai siltä se ainakin tuntui.. kun monta kuukautta ollu päivälleen menkat aikataulussa :LOL: Noh uuteen kiertoon again..
 
@Hope- pahoittelut menkoista ja parempaa onnea seuraavaan kiertoon.

@Edith_87 Toivottavasti lääkityksestä olisi hyötyä! Jospa se paino lähtisi laskuun metforemin avulla ja sais vauvakuumekkin taas tuulta purjeisiin.

Täällä dpo 5 ja tissien hiplaus kielto perjantai aamuun asti (muoks. Siis prolaktiini kokeiden takia, ei muuten vaan). Kauhee kun tekee mieli harrastaa kauheeta oirekyttäystä ja ei saa kokeilla aristaako rintoja. On mullakin murheet :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
@Edith_87 toivottavasti lääkkeistä on hyötyä! :) Onko lääkäri siis sanonut, että kannattaa syödä noita lääkkeitä hetki ennen yrityksen jatkamista vai ootteko ite päättäneet tehdä niin?

@Jennipä silloin kun multa otettiin toi prolaktiini, niin en saanut mitään tissien hiplaus kieltoa :ROFLMAO: Tosin ei niitä nyt kauheesti tuu hiplattua muutenkaan, mutta hassua, että käytännöt on erilaisia eri paikoissa. Ootko vielä hakenut sun clomeja? Munkin pitäisi käydä ostamassa niitä taas, harmi kun ne maksaa niin pirusti. Laskeskelin, että mulla menee niitä seuraavassa kierrossa 18 pilleriä :p

Itellä on tullut nyt pari päivää taukoa palstailuun kun ei oo mitään oikein tapahtunutkaan. Teroista menee huomenna vika pilleri ja menkat alkaa su-ma akselilla jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Mulla on jotenkin hassu fiilis, kun toisaalta toivoo, että aika menee nopeasti ja saa jotain tuloksia noiden lääkkeiden kanssa, toisaalta taas toivoo, että kesä menee hitaasti ja pystyisi nauttimaan siitä yrittämisestä huolimatta. Onko kenelläkään muulla samoja ajatuksia?
 
@voittamaton en hakenut clomei vielä, jos sitä huomenna sais aikeiseks. Ei mullekkaan ohjeistettu parilla ekalla kerralla mitään mut nytten kun prolaktiini oli koholla ja se kontrolloidaan niin sanoi, että pari päivää pitää välttää koskemista.

Ja enpä oo aatellut kesän kulumista ja hoitojen ootteluu. Joo, kestäspä kesä kauan, mut voi miten kauan kestää että pääsee kokeilee clomeja. Toisaalta, toivottavasti kierto pysyis yhtä lyhyenä tai lyhenis entisestään niin pääsis kesän aikana kokeilee viel luomuna. Tai jospa siellä olis jo joku kiinnittymisaikeissa nii ei tarvis miettii :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
@Edith_87 Pahoittelut, jos olet jo aiemmin sanonut, mutta mihin ja miten tuo lääke auttaa? Toivotaan, että siitä olisi teille apua :)

@Hope- Pahoittelut menkoista. Mulla saa myös ihan vaan joku päivän venyminen odotetusta menkkojen alkamisajasta heti kunnon piina olon ja tuntuu niin pitkältä ajalta, vaikkei mulla edes ole päivälleen tarkkaa kiertoa :D

@Jennipä Mä oon sellanen kunnon oirekyttääjä joten voin kuvitella miltä tuntuu jos pitäs hetkeks lopettaa rakas harrastus, kauheeta :ROFLMAO::ROFLMAO: Aamun eka homma on aina tarkastaa rinnat, ihan sama onko oviksesta mennyt pari päivää tai se pari viikkoa :D

@voittamaton Mua vähän huolettaa, että kuinka paljon nauttii kesästä, kun tuntuu että kaikki ajatukset tällä hetkellä vaan tässä yrittämisessä. Vielä kuukausi takaperin olin mielestäni paljon rennommalla mielellä, mutta nyt yritän lähinnä keksiä itelleni jotain harrastusta, mikä sais ajatukset välillä muualle. Kesän toivon kuitenkin menevän hitaasti, koska siitä saadaan nauttia niin vähän aikaa joka tapauksessa...
 
  • Tykkää
Reactions: Jennipä
@voittamaton Lääkäri siis totesi että nyt olisi hyvä laittaa puoleksi vuodeksi yritys tauolle, jotta lääke ehtisi vaikuttaa ja painon laskea. Me ollaan miehen kanssa todettu, että tässä asiassa mennään ihan fiiliksen mukaan. Yritetään jos siltä tuntuu ja jos ei niin ei.

@konvehtirasia Syön Metformia monirakkulaisiin munasarjoihin ja nousseeseen insuliiniresistenssiin (tai jotain). Pitäisi siis saada munasarjojen aiheuttama hormooni- ja sokerihäiriö sillä tasaantumaan ja sitä kautta painoa alas, mikä taas kuulemma aiheuttaa sitä monirakkulaisuutta... aikamoinen oravanpyörä etten sanoisi..
 
  • Tykkää
Reactions: voittamaton
Täällä kp 10 ja epämääräistä alavatsakipuao_O Liian aikaista ovikselle mun tapauksessa ja liian myöhästä menkkakivuille...(n) Ihme homma mitä lienee.

@voittamaton mä tunnustan vähän odottavani syksyä, kun sitten ois tarkotus siirtyä tjottailusta yrittämiseen.:D Ja kovasti jo taas lasken, että milloin vois olla vauva sylissä, mitä nimen omaan ei ole mitään järkeä tehdä, mutta minkäs teet:love: Mutta aion nauttia kesästä! Ehkä on jopa helpompaa, kun ei ole paineita tai odotusta ja pettymistä.:) Aion myös juoksutapahtumiin osallistua ja nauttia, kun vielä pystyy pinkomaan.(y)
 
@Jennipä aa okei sori, mulla on menny toi ohi, että sulla on arvot ollu koholla. Kerro sitten kun saat taas tulokset :)

Kiva kuulla, että teillä monella on samanlaisia ajatuksia kesästä. Mikään kesätapahtuma tai mökkiviikonloppu ei voita alkavaa raskautta, mutta pakko niistä on silti yrittää nyt nauttia kun ei vauvaa näy eikä kuulu :ROFLMAO:

Parin päivän päästä mulla alkaa yk4, toivottavasti tämä olisi se kierto, jossa ekaa kertaa tapahtuisi oviskin :whistle:
 
Jospa tässä liittyisi tänne joukkoon :) Hetken aikaa on jo tullut seurailtua ilman käyttäjätunnusta.
Ikää mulla on kesällä 22v, miehellä 26v, ya 4/17, tässä kuussa siis on vuorossa yk 2.
Itselläni on ollut lapsi haaveissa jo vuosia. Nyt sitten on vihdoin rinnalla se mies, jonka kanssa on aika perustaa perhe :love: Ensimmäistä yhteistä lasta nyt yritetään. Välillä päiviämme on ilostuttamassa miehen 3 lasta, joten uusperheenä elellään :)
Ehdittiin jo toivoa, että ekasta yrityksestä tärppäsi, mutta kyllä ne menkat sieltä sitten meidän harmiksi alkoi. Teki kai kroppa oireiden kanssa tepposet, kun toiveet oli niin korkealla :whistle:
 
@Jennipä Ennen yritystä ehkäisynä oli käytössä ihan vaan kondomi. Joskus vähän riskillä myös varmat päivät tai keskeytetty yhdyntä. Viime elokuussa jo lopetin Cerazette-minipillerit 9kk käytön jälkeen lukuisten haittavaikutusten takia. Kierto palasi normaaliksi ja säännölliseksi heti pillereiden lopetuksen jälkeen ja sellaisena on sen jälkeen koko ajan pysynytkin. Nyt sitten sai vihdoin vauva luvan tulla :love: Säännöllinen kierto on kyllä tuntunut todella helpolta yrittämisen kannalta :)
 
@voittamaton mulla on kans vähän samanlaisia fiiliksiä. Tykkään kesästä niin paljon, ja toivon kyllä että kesä menee hitaasti, etenkin kesäloma ;) mutta sit taas toisaalta koko ajan toivon että aika menis nopeesti, ovista en jaksais odotella ja senkin jälkeen pitäisi nopeasti päästä testailemaan, että tulis se plussa (n)

Mä oon kyllä muutenkin yrittänyt nyt keskittyä nauttimaan sellasista jutuista, mitä en pystyisi tekemään, jos olisin raskaana. Oon ottanut viiniä ruuan kanssa ja syönyt sushia. Ajattelin myös varata kampaajan ja värjätä hiukset!

@Myrsky10 tervetuloa :)

Vielä omia juttuja sen verran, että nyt kiertopäivä 11 (tuhruvuodon alkamisesta 13), ja edelleen menkat jatkuu. Normaalisti 5 päivää, mutta toki viime kierrossa sain sen plussan, etteihän nää ihan normaalit menkat ole. Mutta saa nähdä, loppuuko nää ollenkaan vai joidunko kuitenkin jo nyt jonkun lääkärireissun tehdä (n)
 
  • Tykkää
Reactions: voittamaton
Huh, nyt elellään jänniä aikoja. Ovis pitäis olla huomenna tai maanantaina. Mut saas nähdä pystytäänkö se hyödyntämään, on aika kiree ilmapiiri ollu ainakin tänään kotona :cautious: Kaks väsynyttä ja temperamenttista on aika tulenarka yhdistelmä täällä välillä :D
Kävin ite ulkona kävelemässä ja mies lähti käymään salilla, jospa sit toivottavasti rauhottuneina päädyttäis päästelemään loput höyryt ulos tuonne makkarin puolelle :oops: Tarpeen vaatiessa vois vähän yrittää lietsoa lisää tuota toisen puoliskon vauvakuumetta, ettei vallan menis yks ovis hukkaan :whistle:
 
@Linnn toivottavasti se vuoto nyt tajuis loppua (n). Haalistuiko se plussa kokonaan pois? Onko miten runsasta vuoto?

@Myrsky10 toivottavasti tallettelut onnistuu. Onhan tässä vielä pari-kolme päivää aikaa teidän talletella. :)

Täällä jo dpo 8 o_O. Tää ajan kuluminen on kyllä mystistä piinaviikoilla kun kuluu samaan aikaa hitaasti ja nopeesti. Vois testata maanantaina kun on dpo 10. Ei kyllä kummemmin oireita, tissit on vähän arat ja turvoneen oloiset ja kauhee väsy. Oon kyl nukkunut lähiaikoina huonosti nii varmaan alkaa vihdoin tekee väsymystä.
 
Tervetuloa mukaan @Myrsky10 (y)

En muista ootko kertonut @Edith_87 paljonko täytyis painoa saada tiputettua? Mietin jo että syksyllä kun tutkimuksiin aiotaan hakeutua (luomuplussa tuntuu niin epätodennäköiseltä o_O) niin millasen tuomion saan painostani, reilu 10 kg on liikaa. Jenkkakahvat ja hiilaripainoitteinen ruokavalio.. insuliiniresistenssin suuntaan ollaan menossa jossei siellä olla jo. Toki siihen voi olla sukurasitettakin (n) Jääks iski panic! Täytyy ruveta tekemään asialle nyt oikeasti jotain :eek:
 
@Myrsky10 Tervetuloa, toivottavasti et liian kauaa joudu meidän juttuja selaamaan vaikka mainiota porukkaa tietenkin ollaankin ;)

@Jennipä Ooo, tuu pian sit kertomaan mitä testit kertoo! Jännitystä elämään muiden piinailuista :LOL:

Täällä on kp5, menkat ja muutto lusittu. Nyt olisi hyvä aika alkaa korkkailla uusia huoneita, mutta... Muistanette sen seksipäänsäryn, josta mies alkoi kärsiä? No, sehän ei ole kadonnut mihinkään. Ilmeisesti selän/hartioiden jumittuneet lihakset + stressi on huono yhdistelmä. Mies marssii maanantaina lääkäriin (työpaikan ihana terkka varasi sille ajan pyytämättä!), ja toivottavasti muuton loppuun saattaminen auttaa kanssa. Noin kymmenen päivää ovikseen :eek:
 
@Myrsky10 haha voi ei, tsemppiä :ptoivottavasti saatte oviksen hyödynnettyä niin pääset pian tänne piinailemaan.

@Jennipä juu, se plussa hävis kyllä mallikelpoisen nopeasti :cautious:
Vuoto oli kyllä aika normaalia menkkavuotoa ehkä viikon verran, nyt ihan niukkaa.
Kivaa kun saa nyt näille omille tylsillä päiville vähän jännitystä muiden piinailusta. Pidän peukkuja!

@Tuimatar toivottavasti miehesi pääsee vaivastaan nyt sitten eroon. Ja onnea uuteen kotiin!
 
@Tuimatar Hyvä porukka täällä tosiaan vaikuttaa olevan :) Olisihan se toki unelmien täyttymys, ettei täällä kauaa tarvitsisi joukossa olla ;)

@Linnn Yritys on täällä kova, että saatais hyödynnettyä, vähän pitää vielä jatkaa miehen maanittelua, jospa siinä onnistuisin :sneaky: Tarpeen vaatiessa pitää tietysti vielä kokeilla kiristys, uhkailu ja lahjonta :rolleyes:
 
Kiitos kaikille kommenteista endoon liittyen, en enää erikseen muista ketä siinä keskustelussa oli mukana:) täytyy toivoa, että jos endoa on niin mahdollinen raskaus hoitais vaivan.

Tervetuloa @Myrsky10 munkin puolesta :) täällä tosiaan on hyvä porukka ja meininki kuukaudesta toiseen vaikka plussanneita on lähteny ja uusia tullut tilalle.

Kesästä olitte jutelleet. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä. ootan toisaalta lämpöä ja kaikkea ihanaa, mutta mulla ei oo lomaa ollenkaan niin sen puolesta ihan sama vaikka hujahtas ohi vaan:LOL: ja nyt on alkanut vähän tympäseen koko kesä, kun muutto tuntuu vain venyvän kauppojen venyessä, niin alkaa tuntua että liekkö päästään muuttaan edes kesän aikana ja sitä olin nimenomaan kesässä kovasti odottanut; uuden elämänvaiheen alkua ekassa omassa kodissa, pihanlaittoa, rentoja illanistujaisia ym. Taitaapi jäädä ens kesään ne:cautious:

ON: tissikipu alkanut jo nyt vaikka menkkoihin on vielä viikon verran. En muista että ois aiemmin ihan näin ajoissa alkanut. En kyllä toisaalta jaksa uskoa raskauteenkaan kun oviksen aikoihin oli sängyssä melko rauhallista:whistle: ainiin ja ärsyttävä ominaisuus tullut WomanLog-sovellukseen, onko muut huomanneet? Alhaalla näkyy päivät oletettuihin menkkoihin ja todennäköisyys raskaudelle. Kääntää p*rkele vielä veistä haavassa kun kissan kokosilla kirjaimilla paukahtaa naamalle raskauden mahdollisuus alhainen:cautious: kiitos, lähtee kohta poistoon koko sovellus:D
 
@Eela- täällä alko tissikipu jo paro päivää oviksen jälkeen, mikä oli kyl outoo. Mut eipä ainakaan johdu raskaukdesta kun ennen mahdollista kiinnittymistä alko :notworthy:. Harmi et asuntokaupat venyy ja womanlog masentaa. En oo käyttänyt kuin cluee, ja se on kyl ihan turha sovellus.

Täällä dpo 9 ja melkein tein testin aamulla. Sitten tuli masis ja varma olo et en kuitenkaa oo raskaana. Ei enään jaksas huomennakaan testaa, mut jospa vaan löis lukkoon tämänkin epäonnistumisen niin vois rauhassa ootella menkkoja.
 
@Jennipä nyt kun jälkeenpäin lukee ton oman viestin niin kuulostaa vähän masentuneelta:oops: ehkä tää harmaa päivä saa kaiken tuntuun pahemmalta kuin oikeesti on. Minä oon yrittäny noin alhasella dpo:lla sinnitellä testaamatta, kun on aika pieni mahis näkyäkkään mitään. Turhaan kiusaan itseeni ja yritän tihrustaa jotain pientäkin viivanjyvää. Älä siis vielä menetä toivoa, kun on vielä niin aikasta:) onko sulla vielä mitään menkkaoireita, pl. tissikipu?
 

Yhteistyössä