Että tuli surullinen olo, kun 12v poikani syytti mua kaveri-äidiksi ja huonoksi äidiksi:(

Otan niin itteeni tollaset syytökset. Kerroin hänelle, että hän loukkasi mua ja paha mieli tuli. Kovasti on murrosiän kuohuntaa ilmassa. Ja tää on vasta alkusoittoa...
Kiitos, että sain purkaa tuntojani tänne.

 

No? Kannattaisiko sen murkun kanssa keskustella että miksi hän niin ajattelee? Kai lapsellakin on kuitenkin oikeus mielipiteisiin? Vai oliko se vaan kiukuspäissään sanottua?

 

Huonolla itsetunnolla varustetut vanhemmat ovat usein huonoja vanhempia, et kai oikeasti välitä mitä tuon ikäinen pentu selittää??

 

Huonolla itsetunnolla varustetut vanhemmat ovat usein huonoja vanhempia, et kai oikeasti välitä mitä tuon ikäinen pentu selittää??

What?! Ei mulla kyllä huonoa itsetuntoa ole! Herkkis-Rapu mä kyllä olen

 

Minä syytin 14v omaa äitiäni isäni kuolemasta, sanoin maailman huonommaksi äidiksi ym, ja en garkoittanut nuista mitään. Tiesin mikä loukkaa ja haavoittaa äitiäni, joten sanoin siksi...

 

4-vuotias tänään kertoi kuinka paljon mua rakastaa :heart:

 

Huonolla itsetunnolla varustetut vanhemmat ovat usein huonoja vanhempia, et kai oikeasti välitä mitä tuon ikäinen pentu selittää??

Hui kamalaa. Tottakai pitää kuunnella mitä lapsella on asiaa. En haluais olla sun lapses! Ei se väliä, mitä se selittää....

 

Jospa se oli lapsen tapa yrittää sanoa "äiti, mä en ole vielä aikuinen ja haluan että halaat ja rakastat.. Ja että vaikka on iso niin saa olla silti vielä se äidin pieni ja "tulla syliin"?? Mä muistan kun ite olin teini-iässä ja ois ollut ihana joskus käpertyä äidin kainaloon ja olla taas äidin oma pikku tyttö. Vaan en osannut ottaa sitä ekaa askelta ja odotin että äiti ois taas "ottanut syliin".. Vaikea selittää..

 

Mun 14vee kehuu mua usein maailman parhaimmaksi äidiksi. Ja rajat on kyllä meillä ollut ja niitä uskoo.

 

No älä sit oo sen kaveri. Pist arestiin, niin ei ainakaan kaveri-äiti tekis.