G: Lekitkö lapsesi kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Kysymys
  • Ensimmäinen viesti
Leikin aikoinaan kyllä, siis silloin kun lapset olivat pieniä. Ja koin sen tärkeäksi lapsen leikin ja keskinäisen vuorovaikutussuhteemme kehityksen kannalta. Lasten kasvaessa roolini leikissä muuttui, mutta olin usein jollain lailla leikissä mukana. Ja mikä parasta, tykkäsin siitä itsekin kovasti.=)
 
Opastan ja autan toki tarvittaessa lähinnä jossain palapeleissä ja piirtämisissä yms., mutta en mä lapsen leikkeihin muuten puutu eikä mun mielestä tarvi tai jopa saakaan niin tehdä.
Legoilla rakentelen myös joskus lapsen seurana ja ulkona jotain lumi-/hiekkarakennelmia tehdään yhdessä, mutta yleensä leikkii itsenäisesti omia mielikuvitusleikkejään.
 
minnee
Tavallaan vähän siinä sivussa leikin. Eli lapsella on koko ajan joku leikki päällä, ja siihen menen ohimennen vähäksi aikaa mukaan. Esim. nyt leikkii paljon koti-&ruuanlaittoleikkejä. Menen välillä syömaan laittamiaan ruokia. Tai joskus "jutustelen" hänen mielikuvituskaveriensa kanssa. Autan, kun hän pyytää apua. Mutta enemmän ne yhteiset puuhat ovat askartelua, piirtelyä, palapelien kokoamista tai hän osallistuu tavallisiin arkiaskareisiin.
 
"Juu"
Leikin, esimerkiksi asiakasta lapsen ravintolassa, kauppiasta, potilasta (ja joskus saan jopa olla lääkärikin), maatilaa legoista.. Ja kaikenlaiset pala-, muisti- yms pelit. Lapsi 3v., ja molemmat vanhemmat töissäkäyviä, joten niihin muutamaan hassuun tuntiin jotka ulkoilulta, ruuanlaitolta jne jää, käyttää mielellään lapsen kanssa leikkimiseen.

Onneksi lapsi myös tietää että aina äiti/isä ei voi osallistua.
 
Pin
No en leiki sillä tavalla, että konttaisin lattioilla pikkulelujen ääninä tms, mutta majoja rakentelen, luen kirjoja, pelaan pelejä ja olen lapsen leikeistä kiinnostunut ja juttelen runsaasti. Mieheni taas enemmän rakentelee junaratoja/dubloratoja kun siitä itsekin tykkää. Saatan joskus heittää idean jos lapsella vieraita, että mites olisi vaikka ravitolan leikkiminen, mutta en muuten puutu yleensä mielikuvitusasioihin, niitä löytyy lapselta itseltäänkin ja hyvä niin.
Koen, että läsnäolo on kaiken a ja o.
 
"vvieras"
Vauva ja 4 v ja ei kyllä ole aikaa leikkiä. Lapselle tuntuu riittävän ett vauva sylissä kuuntelen ja istun ja "osallistun" hänen roolileikkeihinsä myötäilemällä lähinnä. Laulan ja luen lapsille, jutellaan lapsesta hauskoja juttuja. Välillä löytyy aikaa kun nopeasti rakennan lego talon ja majoja myös rakennan. En tosin leikkinyt ilman vauvaakaan. Enemmän kyllä ehdin kuunnella ja pitää seuraa sillon.
 
Kuopuksen (4 v) kanssa leikin silloin, kun hän pyytää. Lähinnä se on asiakkaana olemista kaupassa, kahvilassa ym., legoilla rakentamista, palapelin tekoa. Pelejä pelataan tosi usein, kun on esikoinenkin (9v) mukana. Kirjoja luetaan päivittäin. Tykkään touhuta lasten kanssa :)
 
leikkien
Leikin! Pojan kanssa leikin aikoinaan autoilla ja legoilla. Tytön kanssa leikitään päivittäin 1v:n päikkäriaika. Muumit, junarataleikit, ja dubloeläimet on tytön suosikkeja. tietysti myös piirretään, väritetään, luetaan ja tehdään palapelejä.
 

Yhteistyössä