G: onko lapsillanne hoitokuluvakuutusta? onko ollut hyvä/toimiva? vai pärjäätkö ilman sitä hyvin?

  • Viestiketjun aloittaja ensimmäinen
  • Ensimmäinen viesti
äiti x4
Meillä on lapsivakuutus tapiolasta. On kyllä ollut meillä ehdoton, kun on voinut käydä yksityisellä. Tk on viiden kilometrin päässä ja yksityinen 30 km päässä, muuta puolen tunnin matka ei haittaa, kun saa asiantuntevaa lastenlääkärin palvelua ja kokeet voidaan ottaa heti tarvittaessa. Astma ja allergia juttuja meillä on ollut ja ihan tavallista flunssaa ja korvatulehduksia. Ensimmäisten vuosien aikana on tullut käyntejä vähintään kerran kuussa. Ainoa miinus Tapiolan vakuutuksessa on ollut, ettei korvaa ravintovalmisteita eli maitoallergikon maitoja, mutta onneksi sitten saatiin lapselle aika pian siihenkelakorvaus. Ensimmäisten vuosien aikana ollaan saatu korvauksia 800-1000 euroa. Meillä on neljä lasta ja vanhin kohta kymmenen. Hänellä ei enää ole kuin pari käyntiä vuodessa ja allergialääkkeet, kuluja ehkä 200 euroa, mutta vakuutusmaksukin on jo pudonnut 139 euroon.
Ehdottomasti olen ollut tyytyväinen, en jaksaisi jonotella tk:ssa, tietämyksestä puhumattakaan
 
Ei ole kellään lapsista, ja olisi meillä mennyt aivan hukkaan vakuutukseen menneet rahat.


Uskon, että lapset pääsevät tarvittaessa hyvin hoitoon yleisellekin puolelle, ja maksukatto tulee aika pian vastaan, jos joutuu hoitoihin.
 
tulikellukka
Kolmella ekalla lapsellamme on vakuutus.Neloselle ei ehditty/en muistanut ottaa ennen syntymää.Ja kolmiviikkosena sairastui ekaan korvatulehdukseen,joten sitä ei enää saisi korvauksen piikkiin.Joten ei olla kiirehditty ottamaan,kun ei mitään allergioita ym ole hänellä.
Kakkosella on ollut korvatulehdukset ja putket ja kitarisaleikkaukset voitu tehdä yksityisellä ilman jonotusta.Kätevää ja siten ilmaista meille.
Kaikilla kolmella ekalla oli yksi vuosi silmätulehduskierre,johon saimme hyvin korvaukset.Heillä vakuutus on kannattanut
 
ei ole. On asuttu myös paikkakunnalla jossa on käytetty myös yksityisiä lääkäripalveluja pari kolme kertaa vuoteen enkä siitä huolimatta ole kokenut että vakuutuksella olisi tullut halvemmaksi, vaikka kakkonen jossakin vaiheessa sai hypätä lääkärillä aika tiheään (sairaalassa lastenlääkärillä silloin ja normaalilla polimaksulla).
Mutta ei meillä mitään korvatulehduskierrettä tms ole ollut jossa olisi ollut paljon lääkärikäyntejä
Vakuutus on aina kuitenkin pientä arpapeliä, kuulut maksajien tai saajien joukkoon ja yleisesti ottaen isompi osa ihmisiä pitää kuulua maksajien joukkoon, koska vakuutusyhtiöt on kuitenkin voittoa tavoittelevia liikeyrityksiä.
Suomessa on kuitenkin sairasvakuutus ja siksi kenenkään menot ei voi mahdottomiin nousta noin normaalisti. Siitä syystä meillä ei ole muita vakuutuksia kotimaassa paitsi kotivakuutuksen yhteyteen kuuluva matkavakuutus joka astuu voimaan kun poistutaan muistaakseni 50 km päähän kotoa. Ei me sitä sairasvakuutusosaa ole edes ulkomailla tarvittu, mutta hyvä olla olemassa koska siellä sairaanhoito ja varsinkin matkat kotiin maksaa paljon. Vaikka onhan nyt se yhteiseurooppalainen sairasvakuutuskortti (itselläkin lompakossa), mutta silti varmaan matkalla mentäisiin yksityiselle.
 
vieras
Hyvin on pärjätty ilmankin ja halvemmaksi on tullut noiden kolmen kanssa, vaikka joukossa onkin allerginen ja erityislapsi, jonka kanssa joutuu vuosittain poleilla käymään. Omalle tk-lääkärille on 10 minuutin kävelymatka. Päivystyskin on toiminut yllättävän hyvin, ainoa kerta kun saimme jonottaa, oli keskimmmäisen pikku tapaturman kanssa. Silloin en edes hoksannut, että olisimme voineet hyvin mennä yksityisellekin, edulliset tapaturmavakuutukset kun lapsilta löytyy. Ne suosittelen hankkimaan, sellaisen saa vajaalla 20? vuodessa.
 
Miuski harmailee
Meillä on 3 lasta eikä kenelläkään vakuutusta. Ihan kohtalaisesti olemme pärjänneet ilman sitä, koska läheinen terveysasema toimii lasten kohdalla loistavasti. Olemme saaneet lapsille aina akuuttiajan samalle päivälle (arkena) ja oma lääkärimme on tosi asiantuntija, joka ei myöskään pihtaa lähetteitä erikoislääkäreille. Jonotusajat erikoislääkäreille tietysti julkisella puolella on ongelma, mutta olemme ihan mukavasti pärjänneet. Onneksi lapset eivät ole olleet vakavasti sairaita. Ja sit, jos tarvitsemme päivystystä, on jonotus siellä inhottavaa ja lääkärit siellä ovat vähän mitä sattuu. Usein käykin niin, että jos tiedän, mikä lasta vaivaa (esim. korva- tai silmätulehdus) olen käyttänyt yksityisellä hakemassa reseptin, vaikka ei vakuutusta olekaan.
 
Maamikki
On ollut meillä tarpeen. Molemmilla on ja esikolle jo vakuutuksen turvin tehty kitarisaleikkaus, putkitus, nielurisaleikkaus. Ja nuo kaikki edellä mainitut ollaan saatu tosi nopeasti, ei siis ole tarvinnut odotella mitään korrvatulehduskierteitä tms. jota kunnallisessa joutuu odottamaan. Ja terveyskeskuslääkärit ei osaa lasten korvia katsoa, siitäkin on kokemusta. Myös allergiatestit saatiin tosi nopeasti -->yksityisellä vanhempien toiveita kuunnellaan ja sieltä saa tosi helpolla kaikki tutukimukset mitä vaan haluaa!
Jos tulis meille kolmas lapsi, en sekuntiakaan empisi ottaa sillekin vakuutusta.
 
Ei ole vlapsivakuutusta, enkä olisi niitä kaivannutkaan.

Ensimmäinen lapsi sairastui syöpään heti vauvana. Lisäksi riesana oli aika hankala ruoka-aine allergia ja korvatulehduksia. Oikein tyytyväisiä ollaan oltu julkiseen terveydenhuoltoon ja on saatu hyvää ja asiantuntevaa hoitoa.

Julkisella puolella hoitokulut ei lasten kohdalla koskaan pääse nousemaan kovin korkeiksi. Esim sairaalan hoitopäivämaksuja veloitetaan vuodessa korkeintaan 7 hoitopäivältä. Siis 7 x 22 euroa tekee vuodessa 152 euroa. Ja oikeasti aika harva lapsi on vuodessa edes 1-3 päivää sairaalassa. Samoin maksukatto tulee vastaan jos sairaanhoitokuluja on enemmän. Ja maksukatossa lasketaan yhteen kaikkien perheen lasten ja toisen vanhemman sairaskulut. (Sorry jos mun kirjoituksessa on jotain vanhentuneita tietoja. Enää muutamaan vuoteen ei ole tarvinnut ottaa näistä selvää)

Kannattaa oikeasti ottaa selvää myös ihan julkisen trerveydenhuollon palveluista ja etuuksista kun miettii näitä lapsivakuutuksia. Eikä vain kuunnella vakuutusmyyjän esitelmiä lapsivakuutuksen välttämättömyydestä.

Toisellekkaan lapselle emme edes harkinneet lapsivakuutuksen ottamista.

Meillä on kuitenkin jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus. Se on voimassa aina kun on yli 50 km päässä kotoa. Kun vanhemmilla on vakuutus, niin lapset sisältyy vanhempien vakuutukseen. Ulkomaille en uskaltautuisi ilman matkavakuutusta.
Niin ja tapaturmavakuutukset on myös koko perheellä.

Jatkuva matkavakuutus ja tapaturmavakuutus maksaa vain pienen osan lapsivakuutuksen hinnoista ja antaa minusta ihan riittävän hyvän vakuutusturvan.

Ja kyllä lapsivakuutuksen hinnalla voi käydä useamman kerran vuodessa yksityislääkärillä, jos siihen on halua tai tarvetta.
 
noup
Alkuperäinen kirjoittaja ensimmäinen:
onko lähelläsi kunnan lääkäripalvelua mutta käytät silti yksityisiä?

olisi kiva kuulla onko 250e maksu vuodessa hintansa veroinen vauvalla???
Yksityisellä lääkärillä käynti ei edellytä vakuutusta. Siellä voi käydä muutenkin.

Meillä on terveyskeskus vieressä ja yleensä käymme siellä. Kaikki on hoitunut ihan hyvin. Jos tulisi jotain erikoista, voisin yksityisellekin mennä. Siihen on varaa, sillä meillä on hyvät tulot ja säästöjä.

Kannattaa ottaa vakuutus, ellei muuten saa öitään nukuttua, mutta vakuutus on vain yksi riskienhallintakeino muiden joukossa.
 
v
missä vakuutusyhtiössä on vakuutusmaksu vain 250 euroa vuodessa? me vertailtiin noita vakuutuksia ja monissa oli syntymättömän lapsen vakuutus 400 euroa/vuosi + 150 euroa omavastuu. ei sitten otettu vakuutusta kun ajateltiin että tolla 550 eurolla käyttää lasta halutessaan yksityisellä aika monta kertaa perusjuttujen, flunssat ja korvatulehdukset, takia.
 

Yhteistyössä