Esikoinen kiinnostui palapeleistä hieman vajaa 1-veenä (silloin nuppipalaelejä), samoin nuorempi. Sakset tulivat kuvioihin vanhemmalla noin 2-vuotiaana, nuoremmalla puolitoista vee, jolloin nuorempi kiinostui myös maalaamisesta (pensseleillä) tosissaan. Edeleen reilun vuoden saksien käytön jälkeen nuorempi ei ole kiinnostunut leikkaamaan viivaa pitkin, vaan tekee pienen pientä silppua, joka täyttää koko talon.
Hienomotorinen kehitys (tietysti myös sitä edeltävä karkeamotorinen kehitys) ovat edellytyksiä lapsen näpertelylle. Lapsi tekee siten kun kiinnostaa, mihinkään ei oikein voi kiinnostusta herätellä muuten kuin antamalla mahdollisuus tutustua rauhassa. Aloitetaan paksuilla kynillä ja nyrkkiotteella ja kun kynästä on sormiote, niin saksetkin voisivat olla jo kiinnostavia (eikä lapsi turhaudu, kun ei vielä osaa).