G: Tytöt inttiin - vai ei? (Suomessa)

järki mukaan
Se on aina hienoa huudella mielipiteitään näissä ketjuissa jättämällä kaikkein tärkeimmän perustelun perustelematta, eli mistä maksetaan. Jotenkin tuntuu huvittavalta kuinka tyhmät ihmiset laukoo mielipiteitään aivan kuin ne hienot ideat olisivat ilmaisia. :LOL: Haluaisin minäkin kuulla mielipiteessä myös rahapuolen.
Kustannukset syntyvät 90 prosenttisesti sen asevelvollisuusarmeijan ylläpitämisestä; sillä, kuinka moni sen armeijan lopulta suorittaa, on kustannuksiin lähinnä marginaalinen merkitys. Eli vaikka naisetkin laitettaisiin kaikki käymään intti, kustannukset eivät siis todellakaan kaksinkertaistuisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Jos tytöt tahtoo niin mikäs siinä. Miehillä sama juttu. :) eli vapaaehtoiseksi ihan jokaiselle.

Meillä mies lähtee inttiin (sai lykkäystä) ensi tammikuussa. Poika on silloin about 1,5v. Parempi niin kuin olisi lähtenyt tämän vuoden tammikuussa, mutta jos saisi päättää ei menisi ollenkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Onja
Oliko joku kaveri käynyt/kertonut intistä, vai miten päädyit sinne?
Mitä sä koet, että opit siellä?
Kun ajatus iski, perhe kannusti, varsinkin veli, joka oli jo asevelvollisuuden suorittanut laivastossa. Yksi ystävätär oli Parolannummella ja kun oli valatilaisuus, niin menin sinne vierailulle. Siellä se kolahti. Se oli jotenkin rennon oloista, sille tuntui, vaikka ei sitä ihan ollutkaan. Kyllähn minä sen myöhemmin koin.

Mukulasta lähtien oltiin jollilla leikitty merenrannalla ja myöhemmin isommilla veneillä saaria kierrelty, siitä halu laivastoon, ja pääsinkiin. Upinniemi aika tuttu samoin kuin Turun laivastoasemakin.

Vuodessa oppi aika tavalla, jo kaverikäyttäytymistä, pitkäpinnaisuutta ja sitä täsmällisyyttä. Sen tiesin, että res. upseerikoulutukseen yritän, ja pääsin. Siitä on siviilissä hyötyä ainakin siinä, että työpaikkaa hakiessa se on suuri +bonus. Johtajakoulutus on aina kova sana. Sen ansiosta kai jonkinlainen pomo olenkin.

Armeija pitää maalla olla, ja tottakai se maksaa. Ei korkkipyssyillä mitään saada aikaan. Toiset tuhlaa rahaa kunkkuihin, niin miksei nyt voi jotain armeijallekin pistää. En oikein ymmärrä vikisijöitä, tasa-arvoisessa maailmassa elämme, ja silloin ollaan myös yhdessä vaikka kunniakomppaniassa moikkaamassa Kalle Kustaata.
 
"vieras"
Ei tyttöjä pakolla inttiin, mutta ne jotka sinne vapaaehtoisesti lähtevät niin saavat luvan pysyäkin siellä.

Tyhmää että niin moni nainen lähtee sinne "kokeilemaan" ja sitten tulevat pois sillä armahdusajalla kun ei se niin kivaa ollutkaan.
Väärin niitä miehiä kohtaan, jotka ensin joutuvat raahaamaan sitä naista perässään alkuajan ja sitten katsovat kun akka vielä lähtee pois kun ei ollutkaan niin kivaa kuin oletti sen olevan.
 
[QUOTE="vieras";28604152]Ei tyttöjä pakolla inttiin, mutta ne jotka sinne vapaaehtoisesti lähtevät niin saavat luvan pysyäkin siellä.

Tyhmää että niin moni nainen lähtee sinne "kokeilemaan" ja sitten tulevat pois sillä armahdusajalla kun ei se niin kivaa ollutkaan.
Väärin niitä miehiä kohtaan, jotka ensin joutuvat raahaamaan sitä naista perässään alkuajan ja sitten katsovat kun akka vielä lähtee pois kun ei ollutkaan niin kivaa kuin oletti sen olevan.[/QUOTE]

No tuo nyt on ihan turhaa itkua. Ei siellä ketään "raahata perässä". Alokasajalla kyllä karsiutuu ne ihan paskimmat yksilöt pois. Silloin ei vielä kyllä keretä juuri ihan hirveitä tekemään kenenkään toimesta. Mitä se on 2 kk max alusta. Esim. perus nurmipora ei kerkee olemaan kuin hätäseen jossain metän keskellä muutaman yön. Alokasleirillä jne.

p.s. Ihan samalla tavalla sieltä lähtee niitä "miehiä" pois, niin alokasajalla kuin myöhemminkin. Ei tuonne inttiin ihan aikuisten oikeasti lähde paljoakaan sellaisia naisia, jotka ei sitä kykenisi suorittamaan tavalla tai toisella. Pärjäähän siellä aika paskat jätkätkin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei, ei ja vielä kerran ei.
Kannatan vapaaehtoista palkka-armeijaa pojillekin, joten en tyttöjäkään pakottaisi sille seksistiselle orjaleirille..joka tosin muuttuisi vähemmän seksistiseksi naisten asevelvollisuuden myötä.

Nykytilanne on mielestäni räikeästi epätasa-arvoinen ja suorastaan typerä, jos ottaa huomioon, millainen menoerä PV on Suomelle.
Ja etenkin jos ottaa huomioon sen, kuinka heikko tuo systeemi tosipaikan tullen nykymaailmassa olisi.
Tietysti toinen vaihtoehto lähemmäs tasa-arvoa olisi se, että kehitettäisiin joku puolen vuoden-vuoden mittainen "lottakoulu", missä tytöille (ja vapaaehtoisille pojille) opetettaisiin mm. ruoan keräämistä/metsästämistä ja sen valmistusta, ompelemista, hiihtoa ym. taitoja, joita kriisitilanteessa tarvittaisiin ja jotka nykynuorilta on aikalailla hukassa.
Henkilökohtaisesti en tukisi tuotakaan, perustelut jo tuossa muutama rivi ylempänä.

Ja tosiaan, juuri isäksi tullut voidaan pakottaa vuodeksikin valtion leipiin, mikä on aika surullista niin isää, äitiä kuin lastakin kohtaan.
Yksi kaveri tosin teki niin, että sluibaili niin tehokkaasti alkuajan, ettei joutunut jäämään vuodeksi, sillä kotona häntä odotti 2kk ikäinen vauva.
Tuskaa se puoli vuottakin hänelle silti oli, ei käynyt kateeksi.


Ja teille, jotka rinnastatte valtion seksistisen orjaleirin raskauteen ja synnytykseen; ne eivät ole mitenkäänpäin sama asia.
Valtio ei velvoita naisia synnyttämään vankeuden uhalla.
 
Jos tytöt tahtoo niin mikäs siinä. Miehillä sama juttu. :) eli vapaaehtoiseksi ihan jokaiselle.

Meillä mies lähtee inttiin (sai lykkäystä) ensi tammikuussa. Poika on silloin about 1,5v. Parempi niin kuin olisi lähtenyt tämän vuoden tammikuussa, mutta jos saisi päättää ei menisi ollenkaan.
Uskon, että teidän pikkuperheen ajatukset pyörivät aika-ajoin siinä Leilein inttiin menossa, mutta et uskokkaan miten se aika menee. Hyvässä lykyssä olette sitten jo kesäkuun lopulla yhdessä varpaita liottelemassa siellä saaren rannoilla. Ja armeijasta saa vapaita nykyään hyvinkin paljon. Kyllä se siitä.
 
Ne jotka sanovat: "Puolustusvoimat on täysin turha jos syttyy sota" perustelesitteko mielipiteenne?

Pohjautuuko tämä tietoon vai arvailuun? Onko väitös yleinen vai koskeeko se vain jotain tiettyä tilannetta kun maan turvallisuus uhattuna?

Se on helppoa sanoa vain ja toistella sitä mitä moni muukin tekee, jotka ei oikeastaan asiaa ymmärrä.

Ei se ole niin yksinkertainen asia. Riippuu hyvin paljon ketkä sotii, kuinka kauan ja miten isoksi se sota laajenee.

Ei siitä mitään mitalia saa, että arvelee perstuntumalla asioita mistä ei ole mitään kokemusta. Toki saahan sitä mutuilla. Silloin tosin sopisi olla vähän epävarmempi asenne.

Minulla on yksi tuttu joka on kovasti selittänyt vuosia "ei nykysotia jalkaväellä sodita, nappia painetaan vaan ja ohjukset lentoon".

Mitenkäs Irak? Mitenkäs Persianlahti? Mitenkäs Libya? Esimerkkejä on vaikka kuinka siitä että perinteinen jalkaväki on edelleen korvaamaton sotilasoperaatiossa. Se jos puuttuu voidaan maahan vain kävellä suoraan. Mikään määrä ohjuksia ei hallitse puolestasi valtioita tai sen maa-alueita. Eikä myöskään ilmavoimat tee sitä yksinään.

Jo kylmän sodan aikana vilauteltu "ydinohjus nappi" on pysynyt koskemattomana vaikka lähes jokaisessa maiden välisessä sodassa viimeisen 20-30 vuoden aikana on ollut osallisena ydinasevalta.

Palkka-armeijan suhteen väitetään, että Suomella ei olisi siihen rahaa. Se olisi myös hyvin pienikokoinen toteutuessaan. Itse en tiedä miten tosiasiat on, mutta kyllähän se aika uskottavalta tuntuu, että ei palkkasoturit halvalla sodi. Itse en ainakaan kovin halvalla lähtisi sotimaan toisten sotia.

En väitä olevani 100% oikeassa mielipiteineni, mutta näkisin että minulla on vähän enemmän silmää asialle, kuin sellaisella joka haluaa vaan vaahdota ilman että on mihinkään tosiasiaan oikeastaan tutustunut ja kuulopuheita toistelee kun oma vakaumus on sitä luokkaa ettei sulata jotain kamun kauheaa 6kk pakko"sotimista".

Puolustusvoimat on retuperällä. Se on ollut sitä jo pitkään, yli parikymmentä vuotta ainakin. Jos ei pitempään. Jatkuvat säästöt verottaa valmiuksia kouluttaa luotettavasti ja kertaukset vähenee vuosi vuodelta, tai siis kertaavien määrät.

Miten tärkeää on että untuvikot otetaan pehmoyhteiskunnasta vähäksi aikaa pois mukavuusalueiltaan?

Erittäin tärkeää.

Aina vaan suurempi osa suomalaisista on nähnyt eräelämää vain lehdissä tai dokkarissa. Jos edes viitsinyt katsoa niitäkään. Ne asiat mitä intissä käydään läpi ei ehkä ole ihan yhtä karuja kuin ne oli 40 vuotta sitten. Silti ne on nyky-yhteiskunnassa miihailevalle nörtille ihan yhtä "kovia" kokemuksia kuin 40 vuotta sitten silloiselle hepulle.

Jos armeija on pehmentynyt siis, se on ihan suora korrelaatio yhteiskunnan pehmenemisestä.

Se tekee vaan hyvää, että joudut joskus elämässäsi tekemään jotain mitä et haluaisi ja näet millaista se kolikon toinen puoli on.

Silti olen sitä mieltä että jos ei aikoinaan intti ollut ihan kauhean hyvä paikka naisille, niin nykyään on toisin.

Joko kaikki on velvollisia tai kaikille vapaaehtoista. Kun kerta yhteiskuntaa on kokoajan viety sinne tasa-arvon suuntaan, niin mitenkäs tämä muinaisjäännös miesten palvelupakosta sitten enää on olemassa?

Vai onko se niin että naiset on tasa-arvoisempia kuin miehet, eli naisille oikeuksia, miehiltä niitä pois.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Uskon, että teidän pikkuperheen ajatukset pyörivät aika-ajoin siinä Leilein inttiin menossa, mutta et uskokkaan miten se aika menee. Hyvässä lykyssä olette sitten jo kesäkuun lopulla yhdessä varpaita liottelemassa siellä saaren rannoilla. Ja armeijasta saa vapaita nykyään hyvinkin paljon. Kyllä se siitä.
Kiitos :) :flower:
Huolenaiheena on päälimmäisenä ne mun kirjoitukset silloin samaan aikaan. Mutta kyllä se tosiaan siitä, omalla painollaan... :)
 
jaksamista
Kiitos :) :flower:
Huolenaiheena on päälimmäisenä ne mun kirjoitukset silloin samaan aikaan. Mutta kyllä se tosiaan siitä, omalla painollaan... :)
Tuollaiset tilanteet on ihan älyttömiä, väkisin tungetaan isät armeijaan kun äidit yrittäisi opiskella. Olisi kyllä varsinkin tuollaisissa tilanteissa tärkeää, että isät saisivat vapautuksen. Huoh. :/

No tsemppiä sinne kuitenkin, koittakaa kestää, onneksi se menee ohi vielä. Nuoret perheet vaan kyykkyyn, niin se menee. :/ Jaksuja!
 
  • Tykkää
Reactions: demdem
Blue
Tästä tulisi NIIN hyvä "keskustelu" aikaiseksi jos sanoisin muutaman mielipiteen, mutta taidan vain tyytyä sanomaan että pojat edelleen automaattisesti inttiin, tytöt vapaaehtoisesti.
 
"Morrison"
Kiitos :) :flower:
Huolenaiheena on päälimmäisenä ne mun kirjoitukset silloin samaan aikaan. Mutta kyllä se tosiaan siitä, omalla painollaan... :)
Nyt onkin sitten mielenkiintoista seurata kaks+ blogissakin miten nuori äiti ja poika pärjäävät iskän ollessa "sotimassa". Olen varma, että hienosti menee, en nyt sanoisi, että kevyesti, mutta menee kuitenkin. Käsittääkseni perheellä on hieno tuki taustalla, mummolaa, vaarilaa, vaarilaa mummolaa, miten vain. Ja ne ystävät!
 
  • Tykkää
Reactions: demdem

Yhteistyössä