gallup:alkioiden selviäminen sulatuksesta?

Meillä näin. Ensimmäinen ICSI, Tuoresiirto ei tärpännyt. 3 alkiota suoraan pakkaseen ja yhtä jatkoviljeltiin. Ensimmäinen Pas ei onnistunut, 3 sulatettiin ja vain yksi siirtokelpoinen. Toinen pas, jolloin siis jäljellä tämä yksi jatkoviljelty alkio. Olin aika epäuskoinen. Mutta niinhän vain tämä alkio (loistoyksilö, kuten siirron tehnyt lääkäri sitä kutsui) kiinnittyi ja keväällä syntyi terve, iiiiihana poika :) Onnea kaikille matkaan, kyllä pas voi onnistua !!!
 
Ajattelin herätellä tätä vanhaa pinoa henkiin, kun on jonkinlainen kyselyikä menossa. Olisi kiva kuulla lisää kokemuksia. :)

Meillä kävi niin, että kun 3 päivää punktiosta soittelin tietoa alkioista, sillä hetkellä sanottiin olevan 3 hyvää ja 3 top-alkiota. 3 alkiota pakastettiin 3-päiväisenä ja 3 viljeltiin blastoksi asti (2xD5 ja 1xD6). Lopullisia luokituksia en tiedä. Meillä käytössä normaali IVF (mulla PCO, miehessä ei vikaa) ja tuoresiirtoon en päässyt hypeririskin takia.

Ekassa PAS:sissa sulatettiin kaksi 3-päiväistä alkiota. Toinen ei selvinnyt ja toinen menetti 8 solustaan yhden. Jatkoi jakautumistaan ja oli siirrettäessä 10-soluinen morula (pisteet 1.5, Taysissa 3.5 on top). Tästä nega.

Toinen PAS edessä luultavasti helmikuussa. Tällä kertaa luultavasti sulatetaan 1-2 5-päiväistä blastoa. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, miten blastojen sulatus on onnistunut. Jotenkin olen saanut sen kuvan, että se voisi olla vaikeampaa kuin nuorempien alkoiden sulatus. Onko odotettavaa, että jos eka sulatus ei mennyt nappiin, niin tokalla kerralla saattaa myös tulla ongelmia? Vai onko tämä yhtä arpapeliä joka kerta?
 
Viimeksi muokattu:
Hydrangea, en osaa sanoa mitään varmaa blastojen selviämisestä, mutta muistan lukeneeni, että ne selviäisivät paremmin kuin nuoremmat alkiot. Meillä ekassa hoidossa selvisi vain 25 % 3-päiväisistä alkioista (eli yksi neljästä) ja toisessa 40 % 2-päiväisistä (kaksi viidestä). Tosi huono selviämisprosentti, vaikka alkiot olivat toka kerralla 1- ja 2-luokkaa. Lääkärin mukaan eri kerroilla sulatukset voivat mennä ihan erilailla, mutta meillä siis molemmat kerrat noin huonosti. Syytä en tiedä.
 
omanna, kiitos kun jaoit oman kokemuksesi. :) Harmi, kun teillä selviämisprosentti on ollut noin huono. :( Pääasia, että siirtoon on kuitenkin aina päästy. Me ollaan Taysissa hoidoissa ja siellä nämä labrapalvelut hoitaa Ovumia, jossa alkioiden selviäminen sulatuksesta pitäisi olla 70 % luokkaa. Mutta meilläkin tosiaan selvisi ekalla kerralla vain alle 50 % (toinen ei ollenkaan ja toinen 7 solua 8:sta).
 
Vastaan nyt tännekin omat pienet kokemukseni. Hoitopaikka TAYS

Takana yksi IVF, josta saaliina 3 solua. Niistä kaksi hedelmöittyi ja pakastettiin. Tuoresiirtoa ei voitu tehdä vuodon vuoksi.

Pakastettu 2 pv:n ikäisinä ja 4-soluisina. Luokitus top, pisteet 2,5.

1. PAS: Sulatus, 4 solua selviää ja jatkaa jakautumista. siirto 3 pv:n ikäisenä 8-soluisena, luokitus edelleen top ja 2,5. Tästä nega.

2. PAS: Sulatus, Solut selviävät, ei fragmentoitumista. Siirto 3 pv:n ikäisenä 7-soluisena. Luokitus kuitenkin top , pisteitä ei ole kirjattu epikriisiin. Tästä siirrosta plussa. Alkuraskaudessa paljon ongelmia myös veristä ja ruskeaa vuotoa useita viikkoa. Raskaus jatkuu edelleen, nyt rv 15+1 menossa ja asiat parempaan suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jotenkin lohduttaa lukea muidenkin lohduttomia lukuja. Minä kun olen myös uskonut että ne selviäisivät sieltä pakkasesta muilla paremmin kuin meillä...

3xivf tehty ja joka kerta hedelmöittyneitä on ollut 5-7 joita on sitten käytetty ja pakastettu erinäisin menoin ja kokoonpanoin. Tuoresiirrossa aina yksi ja sitten loput yleensä 4 laitettu pakkaseen. Alkuun kaikki meni eri olkiin ja seuraavalla kerralla tungettiin jo samaan pari ja kolmannella kierroksella taas omiin olkiinsa. Meiltä on aina päästy PAS siirtoja tekemään se 2/kierros eli puolet on pakkasessa pudonnut pois. Aina on kaksipäiväisinä pakastettu ja nyt viimeisellä kierroksella oli 100% hedelmöittyminen ja 4/5 alkiota oli parasta laatua ja viideskin oli hyvä. Mutta vaikka ne on pakkasesta tullessakin ollu välillä ihan huippuluokkaa niin ei se vaan oo onnea sekään taannu....

Joku tuolla päivitteli kliinisten raskauksien ja synnytykseen johtaneiden raskauksien prosenttieroa... Raakaa on että kolmasosa alkaneista raskauksista menee kesken. Yleensä juurikin niin aikaisin että ei kuukautiset edes juur myöhästy... Eli ne olis kai niitä kliinisiä raskauksia jotka vois verikokeella nähdä mutta ei sitten etene mihinkään. Tästä syystä tuntuu aina vaan synkemmältä edes toivoa omaa lasta kun ei kerran saada edes "kliinistä raskautta" tai mitään pienintäkään viisarin värähdystä tai viivan paikkaa aikaseksi vuosien tahkoamisen jälkeenkään niin mitä sitte kun kerran tärppäis ja sit taas kesken ja aloitetaan alusta?? Nostan hattua teille jotka keskenmenoja olette kärsineet ja siitäkin vielä jaksaneet nousta jatkamaan!
 
Toisessa PAS:sissa alkioiden selviäminen oli samaa luokkaa kuin ekassa, jolloin kahdesta sulatetusta toinen selvisi.

Nyt ensin sulatettiin maanantaina 3-päiväinen 8-soluinen. Se selvisi 100%, mutta ei jakautunut keskiviikkoon mennessä. Keskiviikkona sulatettiin blastokysti (2AA), joka selvisi 80%:sti. Nyt menossa pp 6 ja jännittää.
 
^ Tuosta edellisestä myös nega.

Kolmannessa PAS:sissa suureksi yllätykseksi jouduttiin sulattamaan vain yksi alkio, joka selvisi 100%. Oli luokitukseltaan 4AA. Näköjään sulatuksen tulos voi vaihdella huomattavasti. Ekassa PAS:sissa siirretty kun oli 3-päiväinen ja luokitukseltaan vain 1.5 (meillä 3.5 paras) ja tokassa PAS:sissa 80% selvinnyt blasto.
 
2 ivf-hoitoa naikkarilla takana

1. IVF: 7 alkiota pakastettiin lievän hyperin takia. 1 jatkoviljeltiin. Pakastettiin 7 alkiota 2 kpl oljissa ja 1 kpl yksinään. Näistä sulatettiin 2 kpl aina, ja toinen näistä kuoli. 3 siirtoon päästiin. Tuo yksinäinen ei myöskään selvinnyt sulatuksesta vaan kuolla tupsahti.

2. IVF: 2 alkiota- toinen tuoresiirto ja 1 pakkaseen ja tämä kuoli sulatuksessa.

Eli 8 alkiosta on päästy 3 siirtämään- 5 kuoli...
 
Meille on tehty yksi PAS ja ihana pakkaspoika on kohta 1,8 vuotias. Hän oli pakastettaessa 4-soluinen topalkio ja sulatuksessa tuhoutui yksi solu eli 3-soluisena siirrettiin. Taustalla 9 vuoden selittämätön lapsettomuus. Ensi viikolla paluu pikkukakkosta yrittämään ja pakkasessa on kaksi 4-soluista kakkosluokan alkiota. Tilastojen mukaan voisi kuvitella, että näin hyvin ei voi käydä toista kertaa, mutta ainahan kaikki on mahdollista. Tsemppiä kaikille!
 
7/7 alkiota selvinnyt joista pakastetun alkion siirtoja 4. Paikka 2008 oli Diacor ja myöhemmin Graviditas. Lääkäri oli joka kerralla sama Kari Ratsula. Lapsia syntynyt 3 ja 3 keskenmenoa varhaisessa vaiheessa. Lisäksi odotan nyt viimeisen pakastuksen lasta. Kiitos Ratsulalle ja labraväelle. Enempää ei olisi voinut toivoa laatua toiminnassa.

hei, "onnellinen"! Onnea 1,8v lapsesta! Olipa kiva lukea että 4 soluisesta tullut. Nyt siirretty alkio minulla on myös 4 soluisena pakastettu. Kirjoituksesi nosti uskoani tähänkin raskauteen. Tähän mennessä kuitenkin puolet menneet kesken. Muistelen että vain parhaat alkiot ovat pärjänneet lapseksi asti. Esim. Oli 4 soluinen jossa solut säännöllisen kokoisia ja syntyi terve tyttö, saman sarjan 4 soluinen jossa solut olivat keskenään eri kokoisia niin tuli keskenmeno. Voi tietty johtua muustakin syystä kun raskaus sentäs alkoi.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Dragonfly! Itselläni ei ollut silloin suuria toiveita, kun yksi solu tuhoutui ja ovis tuli tosi myöhään kp18. Siirto oli kp20 tai kp21 ja kierrot oli sillon vaan 26-28. Niinpä vaan elämäni eka plussa ja vauva tulla tupsahti. Lääkäri sanoi, että jos on hyvä alkio se korjaa itse itsensä, vaikka sulatuksessa olisi tullut tuhoja. Tuoresiirto parhaalla alkiolla ei tuottanut tulosta, mutta eka PAS luonnolliseen kiertoon tuotti.
 

Yhteistyössä