Gallup: Onko teillä muilla pienituloisilla rahaa säästössä pahan päivän varalle?

  • Viestiketjun aloittaja gallup
  • Ensimmäinen viesti
Raha kasvaa puussa
No miten sen nyt ottaa. Jos oikein paha päivä tulee, niin pitänee vähän puuta mettästä myydä. Kai se säästössä olevaa rahaa on sen, mikä puussa kasvaa.
 
Meillä
ihan lapsesta asti on mulla ollut jemmarahoja, koskaan. edes työttömänä ei mennyt rahatilanne nollille. Nyt on hyvin ansaitseva mies ,mutta jemmatilillä varuiksi ihan hyvin rahaa. Itse olen aina ollut pienituloinen.
 
Ei ole, mutta jos aivan ääretön hätä tulee niin otetaan sitten luotolta ja maksetaan vaikka seuraavassa kuussa takaisin.

Monilla jää näissä puskurirahastokeskusteluissa huomioimatta se, että vaikka pienituloinen kuinka olisi säästänyt sen rahaston, niin joskus tulee se PAHA PÄIVÄ, jota varten sitä on kerrytetty, ja rahat menevät siihen. Sitten ollaan taas jonkun aikaa ilman sitä rahastoa että saadaan kerrytettyä uusi. Siksi on mielestäni hölmöä, että täälläkin monesti haukutaan ihmisiä puskurin puutteesta kun ihan hyvin voi olla esim. tuo kerryttämisvaihe menossa - on vain sattunut käymään huono tuuri ja on tullut kaksi "pahaa päivää" peräkkäin.
 
Jensjens
Joo on. Yksi luottokortti jota ei ole käytetty ollenkaan (esim jos tarvitsee mennä lääkäriin tms), ja säästötilillä on n. 1000 ->
Miehellä on joku oma säästötili, sen summaa en tiedä. Ei paljoa siellä varmaan ole kun on ollut muutot ja kaikki tässä. Pääasia on että on edes vähän, eikä luottokorttia saa vinguttaa.
 
"jenjen"

Jatkoa että laitan ainakin 20-50e/kk kotihoidontuesta säästöön + veronpalautukset, lomarahat.. :)
 
gggg
Ei ole, mutta jos aivan ääretön hätä tulee niin otetaan sitten luotolta ja maksetaan vaikka seuraavassa kuussa takaisin.

Monilla jää näissä puskurirahastokeskusteluissa huomioimatta se, että vaikka pienituloinen kuinka olisi säästänyt sen rahaston, niin joskus tulee se PAHA PÄIVÄ, jota varten sitä on kerrytetty, ja rahat menevät siihen. Sitten ollaan taas jonkun aikaa ilman sitä rahastoa että saadaan kerrytettyä uusi. Siksi on mielestäni hölmöä, että täälläkin monesti haukutaan ihmisiä puskurin puutteesta kun ihan hyvin voi olla esim. tuo kerryttämisvaihe menossa - on vain sattunut käymään huono tuuri ja on tullut kaksi "pahaa päivää" peräkkäin.
peesi!!
 
"xXx"
Netto n. 2800-3100 ja säästössä on vähän vajaa kolme tonnia - pahoja päiviä ei ole onneksi muutamaan vuoteen tehty niin on päästy ulkomaillekin, kolme viikon reissua 2,5 vuoden aikana eli jos niitä ei olisi niin säästössä olisi varmaan kymppitonni, enemmänkin. Säästetään koko ajan, isommat hankinnat tehdään myös noista säästöistä joten kyllä niitä hupeneekin. Ei tulot vaan ne pienet menot, kulutus on tarkkaan harkittua. Perhekoko on 2+1, asumiseen menee 900€ ja muita lainoja ei ole. Oli joskus tiukempaa kun oli vielä opintolainaa ja autolainaa, silloin ei matkusteltu. Mutta kaikkea on ja riittävästi, säästöön saisi enemmänkin mutta arjen keskellä kaipaa luksustakin. Nyt alkaa säästäminen toivottavasti tulevaa vanhempainvapaata varten, en ole vielä edes raskaana. Kyllä pienituloisen täytyy suunnitella ja ajatella elämäänsä vuosia eteenpäin.
 
ppppp
Ei ole, tulot 1700€/kk. Perhekoko 2+1. Oli vuosi sitten vielä tonni säästössä, mutta ymmärrettävästi näillä tuloilla niitä "pahoja päiviä" tulee vähän herkemmin.
 
Pienet puskurit...
Yleensä puskurina on 500 € luottokortti ja rahaa n. 300 €. Kun on tullut äkillinen eläinlääkärireissu tai auto pitänyt saada korjaukseen niin aina on ollut sen verran rahaa säästölippaassa että hommat hoituu.

Lähinnä huvittaa eräs kaveri kun sanoi kerran minulle että "voi kun ei ole nyt yhtään rahaa" ja sitten meni säästöillään ostamaan omakotitalon... :D
 
Yhteistyössä