Haaroväli peittoon synnytyksessä.

Minulle tulisi mukaan synnytykseen mies ja ystäväni. Haluaisin, että minulla olisi esim. pitkä kaapu, että saa polvien päälle sen helman, ettei mieheni ja ystäväni näkisi alapäätäni synnytyksen aikana.

Saatan tietty olla vähän naiivi. Voi olla ettei kiinnosta siinä vaiheessa jne. Mutta isä on itsekin myöntänyt että pelkää ettei seksi enää kiinnosta kun pelkää verta jo valmiiksi. Ja ei, parisuhteemme ei ole vaaka laudalla, eikä hän jätä minua jos tulee synnytykseen mukaan tai mitä nyt kukaan ikinä keksiikään. Tälläisiä sitä vain miettii kun ensimmäistään odottaa.

Onko kellään vastaavia kokemuksia, ajatuksia ollut ennen synnytystä. Käyköhän tälläinen järjestely ja onko kellään ollut kyseistä järjestelyä?
 
Synnytys asu on juuri tuollainen kaapu joka yltää polvien yli. eli mekko josta on selkä avonainen. Sitä en tiedä onnistuuko mekon vetäminen synnytyksen aikana tolleen mut asianhan voit varmistaa neuvolassa tai äitipoli käynnillä.

mutta mikäli sinua kiinnostaa esim jakkaralla synnytys niin siinä ei ainakaan toiset pääse haaroväliin kurkkimaan. ja ainahan voit pyytää tukihenkilöitä sinne sängyn pää puoleen istumaan esim tuolille.
 
Kannattaa tuosta mainita synnyttämään mennessä. Mutta voithan pyytää miehen ja ystäväsi olemaan ponnistusvaiheen pääpuolellasi.... ei sieltä sitä alapäätä näe ellei oikeen kurkkimaan ala. Tarvii kätilöllä kuitenkin olla hyvä näkyvyys! ;)
 
En oikeen usko et sitä synnytystä voi esteettä hoidella jos siin joku mekko välissä... Se sairaala mekko vedetään kaulaan asti ja sillä sipuli. Mun mies oli valmiiks kauhuissaan et jos tulee kauheesti verta kun se luuli et se on tosi veristä touhua ja vauvaki on ihan veressä ja kaikkee :D se olis pyörtyny mut ei sinne jalkoväliin kukaan pakota kattoo. Ei mun mies ainakaan kattonu. Oli vaan siin vieressä ihan paniikiissa ja piti mua kädestä. Oli hänelle eka ja mulle kolmas niin sitä niin jännitti :xmas: Tollasta siinä ei kyl pysty juuri miettii ku on pikkasen muutaki tekemistä ku vetää mekkoo polviin... Sitäpaitsi oot vetäny luultavasti polvet korviin ponnistaessa joten kyllä siin aika paljaaks jää...
 
:D luulen kans, et murehdit turhia, siellä kun ei välttämättä tuollaista asiaa h-hetkellä tule miettineeksi, mutta tosiaan voit synnytykseen mukaan tuleville etukäteen sanoa, että pysyvät pääpuolella, jos et halua heidän näkevän tapahtumaa.
Oma mieheni mun ekassa (hänen kolmas) synnytyksessä puheli, et taidan olla täällä pääpuolella, kun niin oli ennenkin tehnyt, kuvitteli justiin, että ei enää koskaan haluta, jos sen tapahtuman näkee... Mut sit hän kuitenkin tahtoi mennä katsomaan ja jälkeenpäin oli ihan tohkeissaan kokemuksestaan :D eikä kyllä halut menny tai mitään... se tilanne on musta ainakin niin totaalisen eri juttu...
Nyt meille on tulossa neljäs yhteinen (miehen kuudes) ja edelleen luulen hänen tahtovan mennä katsomaan "jalkopään" tapahtumia :D
 
kyllä mä mietin ekan kohdalla samanlaisia juttuja, sillä mukanani oli 2 ystävää, ei miestä... kyllä mä mietin, että siinä ollaan sitten aika levällään... mutta eipä ne kaverit halunnut sinne alakertaan kurkkiakkaan, ne tuki mua, ei ollut mun haarovälin edessä istumassa. Piti jaloista, pyyhki hikeä, antoi juotavaa, piti kädestä, tuki päätä kun ponnistin jne. ja muun ajan ne istu sängyn lähellä. Eikä kyllä siinä vaiheessa ku homma oli meneillään niin miettinyt mitään tollasia. Vaikka siinä paska ja kusi lentää ja sitä rataa...

Ja ilmoita vaan asiasta, että haluat heidät tukemaan yläpäätä, ei alapäätä. Hyvin se menee.
 
No siinä vaiheessa kun tositoimet alkaa, niin voihan sen tukihenkilön tai molemmat pyytää poistumaan siksi ajaksi, ettei itse tarvitse siitä asiasta tuskailla kun joutuu panemaan kaikkensa ponnistusten eteen. Ja kylläpähän sieltä synnytyssalista on useampi vähänkin heikkohermoinen isäntä karannut hetkeksi tuulettumaan :)
 
Mä olen kysynyt poikani isältä näkikö hän alapäätäni synnytyksessä ja kuulemma ei. Synnytyksessähän päällä on sellainen kaapu, ja tukija istuu (ainakin mun tilanteessa) synnyttäjän pään puolella eikä alapäätä nää ellei kurki. Ja itse esitin miehelleni toivomuksen ettei tuijottelisi sinne missään vaiheessa ja hän kohteliaasti näin toimikin. Nyt kun yritän muistella miten siinä toimittiin, niin heti ponnistuksen jälkeen kätilö heitti alapääni päälle peitteen peittämään ruminta näkyä, kun mies otti lapsen syliin ja pyöri kameran kanssa ympärillä, tai jotain sellaista.
 
Kannattaa tuolaisessa tilaanteessa vain pyytää tukihenkilöitä istumaan pääpuolella vieressäsi niin ei siitä sinne haaroväliin näe.

Itsekin raskausaikana sanoin miehelleni, että hänen ei välttämättä tarvitse katsoa haaroväliini ponnistusvaiheessa ja asia oli hänelle ok, vaan toisin kävi tositilanteessa :D Kätilö pyysi miestäni jalkopäädyn puolelle tukemaan toista jalkaani kun ponnistin ja siinä samalla hän seurasi koko ponnistusvaiheen melkein aitiopaikalta, eikä se silloin enää minuakaan haitannut :) Oli ihanaa kuulla miehen suusta kannustavia huutoja "Paljon näkyy tummaa tukkaa" jne. Hän on ollut jälkeenpäin todella ylpeä ja onnellinen, että näki tyttärensä syntymän kokonaan.

Mutta asia on tietty eri, jos sinun miehesi ei itsekään halua syntymää sillä tavalla nähdä, parempi sitten pysyä ihan pääpuolella :)
 
Viimeksi muokattu:
Minulla oli samoja ajatuksia raskaus aikana, siis omasta kropasta ja siitä, etten halua olla ihan alasti kaikkien nähden, mutta kun kipu yltyi ja menin sen kivun kanssa ihan muihin maailmoihin (en kerennyt saaha kuvunlievitystä)niin unohdin koko asian. Mieheni oli kyllä pääpuolella vierelläni, ja hän kovin veri kammoinen, mutta niin hän vaan tuumasi synnytyksen jälkeen että "mie näin kun poika tuli sieltä" ja oli hyvin onnellinen=) En mie kyllä huomannut siinä kivussa katsoa minne hän katsoo=) Kyllä se synnytys tilanne on semmonen, ettei siinä kerkeä miettiä miltä itse näyttää tai kuulostaa, ainakaan minä en kerinnyt niin keskityin pysymään "tajuissani", tietenkin kaikilla kokemus erinlainen ja tietysti jos saa hyvät kivunlievitykset niin asia tietysti hieman eri. Eniten minua kuitenkin jännitti, et jos kakkaan kesken touhun, mutta empä kyllä muista kävikö niin, ja jos kävi niin kätilö hoiti varmaan "siivouksen" huomaamatta=)
 

Yhteistyössä