Haavannäköinen koiran niskassa? * sisältää kuvia *

Voi hyvin olla harmiton arpi, joka on voinut tulla esim. toisen koiran kanssa leikkiessä tai metsässä terävän oksan raapaisemana. Kannattaa pitää kohta lialta suojattuna ja kuivana. Liikaa desinfiointia kannattaa välttää. Jos ei ala märkimään/vuotamaan niin voi laittaa kevyesti bepanthenia tms. Tulehtuessa eläinlääkäriin.
 
nojoo, ajattelin tulla kertomaan että meillä oli punkkipanta, nimeltään scalibor vet 1g ja sehän se syyllinen tuohon oli. ihmeteltiinkin miehen kanssa kun tarkistetaan koira aina ulkoilun jälkeen yms. että olisi ollut melkein sula mahdottomuus että olisi johonkin itsensä haukku satuttanut eikä olisi huomattu.
toisessa kuvassa tuossa panta hieman vilahtaakin ja se mokoma oli tehnyt toisenkin haavan tuonne ylemmäs. pantaa käytettiin oikein, siirreltiin ja muuta mutta oli sitten nopeassa ajassa syövyttänyt kaksi haavaa niskaan :'(
ollaan siis tuota pantaa käytetty jo kolmena edellisenä kesänä eikä ole mitään tullut.. otettiin panta poijes ja nyt pitää vaan tarkistella ettei punkit pääse kiinnittymään jokaisen ulkoilun jälkeen.. painelin apteekkiin ja sieltä tehtiin joku reklamaatio tuotteesta tms. siis sellainen paperi täytettiin joka menee maahantuojalle tai jonnekin ja liitin mukaan suurennetut kuvat koiran niskasta ja vielä kirjeen liitteeksi. olihan siinä pakkausselosteessa että saattaa iho-oireita tulla mutta syöpymisestä ei puhuttu mitn..
onneksi koira ei enää kärsi tuosta pirulaisesta.. nyt vaan mietintään millä niitä punkkeja ehkäisisi muuten kuin vaan jälkikäteen tarkistamalla.. tuossa pannassahan oli suoja hyttysiäkin vastaan yms. mutta nyt sekin suoja tipotiessään.. mut pääasia et hauva voi hyvin :heart: ja haavat alkaneet parantua nopeasti..
 

Yhteistyössä