Haaveena vauva 2020

No, aika onnettomat toiveet raskauden suhteen. Tässä vaiheessa kun pitäisi olla jos jonkinlaista oiretta. :whistle:
Helmikuussa jätettiin kumit käyttämättä ja maaliskuussa olikin sit kemiallinen raskaus, jolloin menkat 4pv myöhässä.

Jep. Ei oireita täälläkin, vatsanippailuja lähes joka kierrossa.
Huomenna oliskin tiedossa kesän ja oikeastaan koko vuoden ainoa tapahtuma, jossa haluaisin käyttää alkoholia.
Muuten alkoholin käyttö on lähes nollassa itselläni ja kertaakaan en ole yrittämisen aikana juonut alkoholia ja muutenkin 1-3x vuodessa.
Selvä ajatus oli, että en nytkään käyttäisi mutta tosiaan ei tunnu yhtään että olisi tärpännyt tässäkään kierrossa joten tekisi mieli ”nollata” päätä. Kauhean morkkiksen siitä saisi jos ihmeen kaupalla tärppäisikin ja olisikin viinitellyt. :(
 
Tein tänään herkän testin, mikä oli nega (vaikka vielä on tosi aikaista testata). Tänään on kuitenkin semmoista ohjelmaa että piti varuksi testata. En oikee tiiä mikä fiilis. Pari viime päivää oli aika voimakasta kipua kohdun alueella, mut sitä oli viime kierrossakin. Ajattelin sen kuitenkin johtuneen metuista, kun koko kierto oli aika voimakasta oireilua. Oksettaa ties monettako päivää, aamupalaa saa syödä pitkään. Eilen maha oli ihan sekaisin. Sitäkin oli viime kierrossa mutta eri ajankohtana. Jos ei muuta, nii tulee ainaki tutustuttua kroppaansa.
 
Koska sulla on ollut mahdollinen ovis? Tekisi myös mieli kysyä mitä ohjelmaa varten testasit?:D
 
@Naissoturi ihanaa! Paljon onnea! :love:

Itselläkin oli eilen illalla aikas kovaa vihlontaa ja kipuilua kohdun alueella että pisti ihan irvistämään, toivottavasti olis samoista oireista kyse! :X3:

Vieläkään ei ole tullut yhtään tiputtelua, viimeksi kun ei tiputellut ollenkaan ennen menkkoja oli se 38 päivän kierto. En tainnut edes ovuloida silloin, ei ollut mitään oireita mihinkään suuntaan. Nyt on kyllä ollut ihan tasaiseen tahtiin oireita joten toivottavasti ei ole kyse ainakaan ovuloimattomuudesta! En siis tikuttele kun se sai mut itsessään ahdistumaan ihan liikaa. Tunnen kyllä oireet itsekin. Ei se ovulaatio kuitenkaan tikkuja uittamalla tapahdu!
 
Jos testi negaa niin en ottaisi stressiä alkoholin käytöstä. Minäkin kyllä alussa välttelin kaikkea mutta kyllä nyt näin monen vuoden jälkeen elän ihan normaalia elämää. Jos joskus plussan saan, niin sitten toki katson mitä syön/juon. Alkoa käytän just ehkä 2-3x vuodessa.
Toki aion pistelyiden ja siirron jälkeen elää rauhallisemmin ja siirron jälkeen "kuin raskaana" koska tavallaan olenkin kunnes toisin todistetaan kun hedelmöitetty alkio siirretään (tähän voisi lisätä jos onnistuu hedelmöitys jne mut koitan uskoa että onnistuu).

Ihana taas kuulla!
Näin taidan minäkin tehdä. Huomenna aamulla ennen lähtöä testaan ja jos ei mitään näy niin normaalia oleskelua sitten.
 
Täällä oli puhetta niistä rautavarastoista. Kävin eilen(eiku tiistaina, mut labrat eilen) gynellä, ja hän laittoi verikokeisiin; ferritiini ja hemppa ymymym. Ferritiini oli huimat 33!!! ja hemppa 128, joten raudanpuute ja melkein anemia. Eipä ihme et on ollut voimattomuutta jne. Kilppariarvotkaan ei ollu ihan parhaat, ja varmasti toi matala rautavarasto vaikuttaa niihin.
Tämä tästä vielä puuttui. Lähden ostamaan rautaa; en tiedä koska lääkri soittaa mulle mut en voi kyl odottaa montaa päivää. Oon silloin tällöin ottanut rautaa kuureina, mut maltillisesti.
Jotenkin iski masennus, jos tässä nyt menee kuukausia että saadaan tuo varastorauta nostettua. :cry:
 
Viimeksi muokattu:
Munkin täytyis käydä chekkaa rauta-arvot. Oon kasvissyöjä ja vähän laiska syömään vihreitä kasviksia tarpeeksi monipuolisesti :/ Jänskättää vähän mennä ku pelottaa et on ihan matalat ku mun mies ei muutenkaan tykkää että en syö lihaa. Tai siis ei se häntä haittaa mutta kokee että raskaana ollessa esim pitäis syödä lihaakin. Juu ei pysty :D

Eilen anopin kanssa oltiin porukalla syömässä ja nähtiin 2vko ikänen vauva ja olin ihan liekeissä ja hän sanoi että voi kun teki tekisitte vauvan ja paljastin sitten että noooo on työn alla :D Hän meinas revetä liitoksistaan ku oli niin onnellinen. Tuli kiva fiilis että toinen oli niin innoissaan ^^
 
Heippa! Hyyyvin pitkästä aikaa kirjoittelen,poistuin kun kävi joka kuukautiset pettymykset ja muiden onnet mielen päälle:unsure:
Mulla on nyt tilanne se että 3-4.6. r-testi näytti plussaa ja 6.6 ihan nega ja menkat alkoi. Eli siis kemiallinen? Oviksen olisi pitänyt ajoittua juhannuksen tienoille,yleensä oon sen tuntenut niin en ole tikutellut,tuntemusten mukaan sitä ei oo ollut,nyt kp21.Kaapissa sattu olee yks r-testi ja päätin sen jostain syystä tehdä. Siinä näkyy pari viivaa,toinen ei tosin ole vahva mutta sen näkee. En tosin sitä heti katsonut vaan huomasin ne viivat alkuillasta.Voiko r-testi näyttää ovista? Voi olla roskishaamukin,mutta niitä en oo mielestäni juuri saanut mitä katselin aiempia testejä.
Itse joskus kokeilin (r-testillä) PC:llä oviksen aikaan ja siihen tuli haamu testiajalla. Tämmöinen IMG_20190627_132203.jpg
 
Onnea @Naissoturi plussasta!! :love::love:

ON: Talleteltiin viime yönä nukkumaan mennessä, vähän ennen tallettelua alkoi kipu oikealla alamahalla ja jatkui varmaa noin tunnin ajan (n) Olikohan juurikin sitä kuuluisaa ovulaatiokipua, en ole koskaan ennen tuntenut oviskipuja joten hämmennyin tuosta kivusta. Ei mitään järkyttävää kipua, mutta inhottavaa aika paikallista kipua kuitenkin. Vähän menkkakipujen tapaista, välillä vähän aaltomaista kipua.
Ovistestin tein vielä tänään ja on haaleampi kuin eilinen. Aion kyllä jatkaa vielä testailua muutaman päivän, ihan vaan mielenkiinnosta :LOL: Kn on pehmeä ja ylhäällä, olen sitäkin pyrkinyt tarkkailemaan tässä kierrossa mielenkiinnosta. Viime kierrossa ovulaation aikaan kn oli vielä pehmeämpi ja alempana. Eiliseen verrattuna kn pehmentynyt reilusti, mutta ei ole vielä niin pehmeä kuin viime kierrossa ovulaation aikaan. En kuitenkaan luota 100% tuohon kn tarkkailuun mutta ei siitä haittaakaan ole joten miksipäs ei :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
Paljon onnea @Naissoturi! ❤

Mulla alkaa taas hiipiä ovulaation lähestyminen mieleen ja oon huomannut parina päivänä selaavani flo'ta ja laskeskelevani, milloin meidän kannattaisi harrastaa seksiä. En oo tilannut ovistikkuja ja tässä kierrossa luotan itseeni että pysyn lujana ja en tilaakaan. Luotan siihen että tikuttamattakin joku talletuskerta osuu oikeaan aikaan, kun suht säännöllisesti kuitenkin harrastellaan. Raskaustestien liian aikaiseen ostamiseen mä tarvin varmasti paljon lisää päättäväisyyttä, mutta onneksi nyt työttömänä ja tulottomana rahat on niin tiukassa ettei mulla edes ole varaa himotestailla ennen aikojaan kun ansiopäivärahat alkaa pyöriä vasta ens kuun puolella. :D
 
Jotain positiivista rahattomuudessa! :D Mä tosiaan en uskalla jättää yhtään päivää väliin vaan talletellaa joka päivä :I en tiiä onko se hyvä mut ehkä vois muuttaa strategiaa jossei nyt muutaman kk sisään nappaa
 
Meillä mies ei pysty joka päivä tahtiin ja siittiössäkin vähän hitautta. Ollaan joskus harrastettu seksiä useempana päivänä ennen ovista 2-3 päivää peräkkäin ja ei auttanu ja vähän millon mitenkin. Tää raskaus tärppäs kun talleteltiin dpo-3 ja dpo-1 :)
Laskin just, että tää on saanu alkunsa MM-jääkiekon kultajuhla viikolla, joten nimesin tän jo mörkö-vauvaks :ROFLMAO:
 
Jotain positiivista rahattomuudessa! :D Mä tosiaan en uskalla jättää yhtään päivää väliin vaan talletellaa joka päivä :I en tiiä onko se hyvä mut ehkä vois muuttaa strategiaa jossei nyt muutaman kk sisään nappaa
Jos se joka päivä tallettelu on molempien halujen mukaista ja ei tuota teille ylimääräistä stressiä tai tunnu pakkopullalta niin anna mennä vaan. (y) Me ei jakseta aina joka päivä harrastaa oviksen aikaan.
 
Ensiksi suuret onnittelut plussanneille! :love:

Mä en tässä kierrossa myöskään tullut piinailulistalle kun en tikuttanut ovista niin varmuutta siitä tai sen ajankohdasta ei ole. Mitään kunnon kipujakaan en nyt tuntenut niin liekö edes tapahtunut (n) Flo ennustaa menkkoja alkavaksi viiden päivän päästä. Ei jotenkin oo hirveen iso usko plussaan tässä kierrossa mutta katsotaan nyt.. Ajattelin testata vasta jos menkat myöhässä. Jos maltan mieleni :ROFLMAO:

Tsempit kaikille!
 
Tänään kp 21, ei tietoa onko ovis jo tullut, limat ollut tässä kierrossa todella vähäiset eikä kipujakaan ollut. Testejä en ole tehnyt koska niissä ei mitään mulla näy vaikka raskaaksi olen tullut. Palailen myöhemmin kun varmuus että ovis takana päin. Voihan olla että keskenmenon takia tämä kierros olisi normaalia pidempi...
 
Aiheeton valitus, mutta ärsyttää kun raskaustesteissä lukee että voi tehdä jopa 6pv ennen oletettua alkamispäivää, mutta jos pienet luteelit niin ei herkkäkään testi voi antaa edes haamua dpo5 :cautious:
Olen avautunut :D
 
  • Tykkää
Reactions: Minic
@Wintersun sori, ei saisi valittaa 10-11 luteeliatasta kun tietää jollain olevan vielä pienempi (n)

No kyllähän minä nyt sitten sen testin sieltä kaapista tein vaan voidakseni taas pohtia onko haamu vai viivanpaikka :ROFLMAO: kyllä sellaset viivalasit tullu ettei muut edes tajua vaikka joskus nauroin ettei minusta tule tällaista viivakyttääjää että kyllä se sitten selvästi näkyy jos jotain on mukana :geek:

IMG_20190628_092941.jpg
 
katso liitettä 7125
No näkyy näkyy ja väriäkin. Toivottavasti tuosta vahvistuu.

Mulla tänään dpo 3.

Lugetkin pitäisi kohta aloitella.
Täytyy toivoa, että ei tule mitään inhottavia sivuoireira niistä.
 
Yhteistyössä