Haaveena vauva 2020

@W.we näkyy punaista! (y) toivottavasti vahvistuu.
Mulla oli early test ihan blanco valkoinen. Turha käyttää edes mitään punaisia laseja.
 
Taas on monella jännät paikat :)

Omasta tilanteesta olen ihan pihalla. Nyt on kai Kp 16 ja tämän viikon olen tikutellut ovista, saanut joka testiin väriä mutta en niin selkeää kuin viime kierrossa, muutamana päivänä myös kontrolli viiva jäi tosi vaaleaksi (n)

Eikä tässä vielä kaikki, on edelleenkin ihme jomotuksia että jos tässä olis vielä väsymys ja pahoinvointi niin olisin varma että viimeksi oli valemenkat ja olisin raskaana, mutta sit oli jo ku rv 7-8 joten olis pitänyt pahoinvoinninkin tulla :ROFLMAO: no joo tiedän ettei kaikilla tule mutta kun ekassakin oli.

Olisin tehnyt eilen myös r-testin mutta ei kaapissa ollutkaan kun digi niin en sitä tuhlannut. Myös ovistesti oli eilen vaaleampi kuin aiempina päivinä joten lieneekö vaan tori erilaiset oviskivut, no ainakin puuhailut on kai sitten ajoitettu oikein, joka toinenpäivä on nyt niinkun aiemmissakin kierroissa. JOS illan urheiluharrastuksen jälkeen edelleen tuntuu pahalta niin saatan kyllä käydä kaupan kautta..

Täällä alkaa loma tunnelmat kohoamaan, muutama tunti vielä. Olen täällä käynyt lähinnä töissä :ROFLMAO::whistle: joten nyt pidän muutaman viikon palstatauon, paitsi jos plussa tulisi niin sit on pakko tulla kertomaan :rolleyes:

Tsemppiä kaikille piinailuun (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Keltasirkku-
@Wintersun sori, ei saisi valittaa 10-11 luteeliatasta kun tietää jollain olevan vielä pienempi (n)

No kyllähän minä nyt sitten sen testin sieltä kaapista tein vaan voidakseni taas pohtia onko haamu vai viivanpaikka :ROFLMAO: kyllä sellaset viivalasit tullu ettei muut edes tajua vaikka joskus nauroin ettei minusta tule tällaista viivakyttääjää että kyllä se sitten selvästi näkyy jos jotain on mukana :geek:

katso liitettä 7125

Oih kyllä siellä viiva näkyy! :) Jännät paikat!
 
Hoh hoijakkaa, tänään kp31 (oon listaan varmaan vahingossa ilmoittanu väärin) ja apteekin oma raskaustesti oli negatiivinen. Viime kierrossa vuoto alkoi kp 31 eli tänään varmaan päivällä tai illalla alkaa. Aina kerkee toiveet jo nousta kun mennään yli mun normaalin 28 :(.
 
Heipähei pitkästä aikaa. Täytyy ketjua vähän taaksepäin silmäillä. :)
Alkukesä oli aika kiireinen ja en oikein ehtinyt päivitellä tänne. Ajattelin myös että kun vauvatoiveet jää taka-alalle niin ehkä tärppäisikin. Mutta no eipä siltä vaikuta. o_O Tänään kp 30. Eilen jo ihan aavistus tuhrua tuli niin eiköhän menkat tässä viikonlopun aikana ala.
 
Veikkaan että ovulaatio oli torstaina, eli tänään dpo 2. Limaa oli tässä kierrossa huomattavasti vähemmän, normaalisti bongaan oviksen niistä, mutta nyt en voi mennä takuuseen tapahtuiko ollenkaan... toivotaan parasta!
 
Ovulaatiotesteillä ovista yritetty täälläkin bongailla, mutta vielä en oo tasapaksuja viivoja saanut. Kiva ollu lukea ja nähä teidän muiden testejä, tietää että ei oo yksin näiden asioiden kanssa!

Tänään oli aamupäivällä vähän vahvempi kuin aiemmin. Limat kyllä ilmaantui hieman jo toissapäivänä, tänään jatkuu edelleen ja on runsaammat. Tänään siis kp 12 ja jos kierto ois mun normaalit 26 päivää ja luteaalivaihe sen 14, ois oviksen jo pitäny olla . Oonkohan vaan missannu sen vai pitäiskö jatkaa vielä testailua? Kohta loppuu testit ja pitää marssia kauppaan
 
Minä toivon ettei mun ovis tulis vielä moneen päivään. Limoja ei ole ainakaan vielä näkynyt. Ei pystytä tallettelemaan vielä ainakaan muutamaan päivään, niin saattaa olla että tämä kierto menee hukkaan. Onneksi tulee aina uusia kiertoja.
 
Mietin muuten tuota, kun gyne sanoi, että jos menkat alkaa, niin sit lopettaa luget.
Mutta eikös luget voi viivästyttääkin menkkoja.
Eli eikö ne voisi lopettaa, jos plussaa ei tule vaikka dpo 14. Tuskin sen jälkeen enää plussaa tulisi.
 
Tulee kysymystulva:
Onko sun luteaali siis aiemmin ollut 14 pvää? Heitteleekö kierron pituus paljon?
Millä testeillä testaat ja koska oot aloittanut?

Mä aloitan itse testaamaan yleensä kp 14 koska ovis on ollut nyt lähiaikoina kp 16 tai 17.
Mulla nyt YK 2 menossa enkä oo aiemmin testannu, ei siis mitään hajua oman luteaalivaiheen kestosta! Apteekin jotku omat ovulaatio puikkotestit käytössä. Aloitin dpo 8 testaamaan kerran päivässä iltapäivällä, paitsi tänään testasin aamupäivällä ekan kerran. Eilen iltapäivällä ekan kerran otti ees ollenkaan väriä, tänään ehkä vähän enemmän. Sen tiiän että kierto noin 26 päivää ollut aiemmin, ei kyllä paljon heittele. Kierukan läpi oli samaa mittaa mutta paljon niukemmat, sitä ennen oli e-pillerit. Hormonilla on menty yhtäjaksoisesti 7 vuotta ennen kuin toukokuun lopussa poistatin kierukan.. joten omasta kierrosta muistikuvat muuten hatarat paitsi tuo 25-27 päivää aikalailla oli kesto.

Täytyy varmaan vaan jatkaa vielä.
 
@hej91 Kannattaa tosiaan vielä testata, hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen saattaa sekottaa kiertoa aikalailla. Esim mä söin e-pillereitä sen 8 vuotta ja luulin kiertoni olevan 28 päivää, mutta pilletit lopetettua viime elokuussa on kierto heitellyt 28-40 päivän välillä, nyt kuitenkin vakiintunut aika hyvin 33 päivän pituiseksi :)
 
@hej91 Kannattaa tosiaan vielä testata, hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen saattaa sekottaa kiertoa aikalailla. Esim mä söin e-pillereitä sen 8 vuotta ja luulin kiertoni olevan 28 päivää, mutta pilletit lopetettua viime elokuussa on kierto heitellyt 28-40 päivän välillä, nyt kuitenkin vakiintunut aika hyvin 33 päivän pituiseksi :)

Mulla oli kans eka kierto pillereiden jälkeen se normi 28 ja seuraava 41/42. Kyl se vaikutti vielä silloin. Sit normalisoitui kyl nopeesti ja on ollu se 27-29 aikalailla.
 
Omanapailen.
Voisko aika kulua nopeammin, haluun jo testata! :ROFLMAO: Mietin koko ajan kaikkia "oireita" miten tämä kierto eroaisi edellisestä, esim nännit on ollut kosketusarat ovulaatiosta lähtien ensimmäistä kertaa koko yrityksen aikana! Tässä kierrossa talleteltiin täydellisesti ovulaation ympärillä, joten toiveet on korkealla :rolleyes:
Työkuviot tulee muuttumaan, kerroin aiemmin työpaikan vaihdosta ja että se on unelmatyötä ja vakkaripaikka. No, ei homma mennytkään ihan niin ja työ ei ollut sitä mitä luvattiin enkä edes saanut vakituista paikkaa vaikka niin ensin luvattiin. Koska työ ei vastannut sitä mitä luvattiin, päätin lopettaa kun minulle tarjottiin työtä toisesta paikasta - jossa toivottavasti työ on sitä mitä lupaavat :) Hetken aikaa joudun työttömänä tässä olemaan mutta mielummin näin.
 
Vielä ei menkkoja, säännöllisiä kohtutuntemuksia on kyllä mutta ei yhtään menkkamaista kipua. Vielä en ole testannut, tosin kävin tänään ostamassa testin. Jotenkin on niin raskaana oleva olo että kauhistuttaa jos testi olisikin negatiivinen ja mä vaan taas kuvittelen kaiken. :rolleyes:
 
Aamutesti negatiivinen. Olen kuitenkin jostain syystä ihan varma että olen raskaana ettei edes negatiivinen testi saanut mieltä matalaksi ja ruusunpunaisia laseja silmiltä. :geek: Voihan toki olla että kuvittelen kaiken, mutta eipä se mikään erikoisuuskaan olisi että vielä ei näy testissä. Varsinkin kun ravaan pissalla siihen tahtiin että varmasti on aika laimeaa tavaraa. No vielä ei menkkoja niin toivo elää. Yritän olla testaamatta ihan heti uudestaan, jospa tämä rauhallisuus jatkuisi pitempään! Jos oisin testaillut kun normaalisti niin nyt ois jo mennyt aivan turhaan useampi testi ja mielenterveys koetuksella. :LOL:
 
Minä malttamaton otin ja testasin sitten tänä aamuna ja sain one step testiin hyvin hyvin hailakan viivan ja sitten kun malttamaton olen, niin testasin clearblue testillä vielä, joka voi näyttää tuloksen jo ennen kun kuukautisten pitäisi alkaa ja se piru vie sanoo et oon raskaana. OMG. Sanokaa, et tää ei oo totta. Mä oon ollut ihan varma et tää eka inssi yritys ei onnistunut kun ei oo ollut mitään raskaus oireita. Tiistaina pitäisi siis kuukautisten alkaa jos alkavat. Miten ihmeessä mä selviän tän päivän työpäivästä kun täällä itken ja tärisen kuin mikäkin hullu :) No pitää nyt kuitenkin malttaa odottaa keskiviikkoon, kun saa tehdä virallisen testin et mitä se näyttää, ennen kuin alkaa juhlia. Pelkään kuitenkin et sitten se näyttää negatiivista ja murenen täysin...
(Yritin laittaa kuvaakin, mut oli liian iso ja nyt ei kykene alkaa muokkailemaan :))
 

Yhteistyössä