Haaveena vauva 2022

Moikkamoi! :)

En oikeen tiiä, mitä haen tällä kirjoituksella, ehkä jotain sympatiaa näitä tunteita ja tätä lapsen kaipuuta kohtaan, ihmisiä jotka ymmärtäis, miltä tuntuu kuumeilla vauvaa, joka ei ole itsestäänselvä asia ryhtyä tuumasta toimeen. Kiva, jos jaksat lukea tän kaiken. :)

Tilanteesta sen verran, meillä on kolme lasta, kaikki sektiolla syntyneitä, syystä ja toisesta. Kolmannessa sektiossa oli paljon kiinnikkeitä, mikä toi omat haasteensa. Lopuksi lääkäri vielä totesi, että edellisen arven alapuolella näkyi fenestraatio, eli kohtu joltain osaa niin ohut, että lihaskerrosta ei ollut. Lääkäri sanoi, ettei suosittele enään uusia raskauksia.

Seuraavana päivänä kuitenkin sanottiin, ettei suositella, mutta varsinaista estettäkään uudelle raskaudelle ei ole. Tän jälkeen oon käyny asian tiimoilta vielä äitipolilla juttelemassa, useampi lääkäri sanonut, ei suositella, mutta ei sille estettäkään ole. Kohdun repeämisriski koholla. Joten, vaikea päätös itselle... En oikein tiedä, mitä ajatella..

Vauvaa päätettiin yrittää. Eka raskaus tässä yrityksessä oli keskeytynyt keskenmeno, joka huomattiin rv14. Se oli musertava kokemus. Sen jälkeen tulin kuitenkin uudelleen raskaaksi useamman kuukauden jälkeen ja rv8 huomattiin kohdussa olevan kaksi sikiötä. Sain lähetteen äitipolille, jossa päädyttiin keskeyttämään raskaus, koska kohdun repeämisriski ois ollu todellinen.. kokemus oli äärimmäisen rankka. tästä on nyt 1,5 vuotta, enkä oo vieläkään kunnolla selvinnyt tästä. Vauva ajatukset oon blokannu täysin, en oo antanu itelleni lupaa ajatella asiaa yhtään.

Kunnes nyt.... Ajatuksia on alkanu tulemaan ja edelliset lääkäri käynnitkään naistentaudeilla ei oo helpottanut asiaa, kun sielläkään ei ole tullut tyrmäystä raskaushaaveille. Päinvastoin, ehkäsyä ei ole edes pidetty vaihtoehtona.. viimesimmällä käynnillä nyt keväällä vanhassa sektioarvessa näkyi pieni istmoseele.

Että tässäpä tämä, sekavankirjavat ajatukset. :/
 
Moikkamoi!

En oikeen tiiä, mitä haen tällä kirjoituksella, ehkä jotain sympatiaa näitä tunteita ja tätä lapsen kaipuuta kohtaan, ihmisiä jotka ymmärtäis, miltä tuntuu kuumeilla vauvaa, joka ei ole itsestäänselvä asia ryhtyä tuumasta toimeen. Kiva, jos jaksat lukea tän kaiken.

MOikka! Mä muistan sinut! ❤
Muistan kun itkin tilannettasi silloin kun selvisi että masussa olikin kaksi ihmettä ja niistä piti luopua:cry:
Olette joutuneet kokemaan niin kovia ettei varmasti mieli unohda helpolla josko koskaan.
Mitä ikinä päätättekään tulevaisuuden suhteen niin kovasti voimia ja tsemppiä❤
 
  • Tykkää
Reactions: nenskuli
Tälleen just ekana vuotopäivänä kaksi raskausuutista samana päivänä töissä on kuin märkä rätti kasvoille. :( Eihä se oo minulta mitään pois, mut.. no kyl työ tiiätte miltä se tuntuu. Olin muutenkin nyt taas enemmän pahoilla mielin uudesta kierrosta ku vähään aikaan. Sit nää uutiset vielä siihen päälle. :(
Suuren suuri halaus ❤
Todellakin tiedän tunteen:(

Ensi kuussa sukuun tulee uusi vauva. Koko tämän sukulaisen odotusajan olen toivonut itselle plussaa jotta ei tuntuisi niin pahalta :( mutta ei plussaa näy ei kuulu.

Minäkin harkitsin listoilta poistumista mutta en sitten kuitenkaan aio poistua ainakaa vielä. Toivottavasti poistumisen syy olisi plussa sitten kun poistun ❤

Ovistestejä odottelen saapuvaksi.Toiveet ei ole korkealla,niin monta kertaa tikuttanut ja osunut tallettelut oikein mutta silti sitä osumaa ei tule.

Korona rokotteen toinen osa olisi vuorossa juuri seuraavien piinapäivien kanssa yhtä aikaa :/En tiedä mitä tehdä.Tai varmaan menen sen rokotteen ottamaan.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Minnix ja Iinanen
Omaa napaa..
Alavatsa alkaa olla melkoisen kipeä, painettaessa ihan terävää kipua.
En yhtään muistanut tätä olotilaa. En edes tiedä onko ns. normaalia vai pcos, kun kiusaa
Kp 12 nyt. Ei tarvitse kirjailla vielä, kun ekaa kiertoa mennään ilman ehkäisyä, niin lähinnä tarkkailen että mitä tapahtuu.

Mulla muuten ainoastaan yks kaveri tietää yrityksestä, miten teillä muilla?

Tällä viikolla k-rokote nro 2. Jotkut ovat raskautuneet heti rokotteen jälkeen, niin sitä ootellessa
Ihan varmaan..
 
Kirjoitanpas minäkin tänne pitkästä aikaa. Lueskelemassa olen käynyt ja kierrosta toiseen olen toivonut, että saisin kirjoittaa tänne iloisia uutisia monen tavoin. Onnea siis kaikille plussanneille. Ja tsemppiä kaikille monenlaisten taustojen myötä täällä edelleen haaveileville. ❤

Omasta puolestani kärvistelen edelleen. Lomat meni ja hölläsin oikein ja pupuiltiinkin urakalla. Toivottuja tuloksia ei kuitenkaan ole tullut.

Mutta edistystä on tapahtunut kummiskin, sillä kiertoni on nyt mitä ilmeisimmin palautunut uomiinsa ja heinäkuun alkupuolella on lähtenyt lähete lapsettomuushoidoista julkiselle. Sen asian hoitaminen otti koville, sillä kierrosta toiseen tämän 8 kk:n uuden yrittämisen aikana olen toivonut hartaasti, että eiköhän nyt olisi jo meidänkin aika.

Ohjeistuksena sain alkuvuodesta, että jos ei puoleen vuoteen ole tärpännyt, niin laitellaan lähetettä eteenpäin. Lopetin siis pillerit joulukuussa, kun annettiin lupa yrittää lasta maaliskuussa -20 todetun rypäleraskauden jälkimaininkien jälkeen.

7 kk siihen meni, että otin yhteyttä. Kun sitä kuitenkin jokaisen positiivisen ovulaatiotestin jälkeen on aatellut, että jospa tästä nyt tärppäisi. Mutta ei kun ei. Yritys jatkuu edelleen, kunnes sitten joskus päästään hoitoihin. Myönnän kyllä, että olen hyvin turhautunut tilanteeseemme. Tuli tilattua myös raskauskeijulta miehelle kotitesti, jota joku täällä kyseli. Se osoitti, että liikettä ja siittiösoluja miehellä on, muttei mitään supermääriä. Pidän tuota kotitestiä suuntaa antavana. Nyt pitäisi mies saada vielä oikeaan testiin, mutten ole varma, voiko hän mennä testiin jo ennen hoitoihin pääsyä. Hmm hmm.
 
@Mimmimami Meillä yrityksestä tietää miehen sisko, isä ja yksi hänen ystävä ja minun sisko ja kolme hyvää ystävää.
Asiasta ei silti kummemmin puhuta.
Miehen siskon kanssa jonkun verran, hän plussasi hetki sitten ja kokemusta myös pitkästä yrityksestä, joten hänen kanssa asiasta keskustelu on hyvin luontevaa ja helpottavaa.

Odottelen ovistestejä saapuvaski, jos siirrytään uuteen kiertoon, niin sitten loppuvuosi ainakin tikutetaan ja toivotaan, että viimeistään jouluna saataisiin hyviä uutisia meillekkin.
Meidän neuvolaan laitoin myös viime viikolla viestiä, mutten ole saanut minkäänlaista vastausta sieltä.
Taidan soitella perään ensiviikolla jos ei tämän viikon aikana kuulu mitään.
 
@Mimmimami kyselit tietääkö yrityksestä joku. Tällä kertaa olen kertonut avoimesti muutamalle ystävälle, esikoisen yrityksestä ei tiennyt kukaan ja raskaudestakin kerrottiin vasta rakenneultran jälkeen. Toki välillä mietin aiheutuuko siitä paineita, että ystävät tietävät yrittämisestä, mutta toistaiseksi ei ole aiheutunut. Eivät kuitenkaan koko ajan ole kyselemässä aiheesta ja toisaalta on ihana, että voi jollekin livenä puhua ajatuksistaan.
@Iinanen sulla on ollut kurja päivä, jaksamista sulle. Muutenkin tuntuu, että menkkojen aikaan mieli on maassa hormonaalisista syistä, niin saati sitten kun vielä kuulee muiden raskausuutisista. Itsellä ainakin menkat vaikuttaa tosi paljon mielialaan, sillä kierron muissa vaiheissa pystyn iloitsemaan läheisten raskausuutisista ihan eri tavalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Minnix ja Iinanen
@Mimmimami Meillä mies kertoi läheisille kavereilleen, että yritetään ja mä vähän säikähdin sitä mut sittemmin oon kertonut varmaan jokaiselle läheiselle kaverilleni. Tuntuu ihan hyvältä olla sillai avoin asiasta. :) Kaikki semmosia kavereita kuitenkin, että ymmärtävät olla kyselemättä liikaa.

@Vaniljapulla Toivottavasti viiva vahvistuu!!! <3

Omanapa: Mulla on nyt piinojen piina menossa. Hirveen jännää! En oo yhtään kiukkuinen, vaikka tässä vaiheessa kiertoa yleensä oon ollut jo pari päivää kiukkunen. Mut ehkä tulee taas pitempi kierto. Tarkkailen hirveesti omia oireitani. Viime yönä hikoilin hirveesti, taidan ajatella liikaa. Iik.
 
Kiitti tsempeistä. Se on just tuo, et myöhemmässä vaiheessa kiertoa nuo uutiset ei olis tuntunut läheskään noin pahalta, mut just kierron alkuun kun mieli muutenkin maassa. Tänäänkin on jo vähä parempi mieli, kun ekasta päivästä taas selvitty. Kesävauvaa nyt siis tilaukseen. :)
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
@nenskuli onpas teillä hurjia kokemuksia taustalla, ihan sanattomaksi vetää.. En osaa muuta kuin lähettää hurjasti jaksamista ja tsemppiä jatkoon ❤ toivon, että asiat vielä kääntyisivät niin kuin toivoisitte ja jatkossa välttyisitte vastoinkäymisiltä!

On: meillä tietää yrityksestä mun äiti ja kaksi mun parasta kaveria. Muille ei voi kertoa, kun ovat niin hölösuita, ettei uskota salaisuuden säilyvän :D

Tänään kp25. Flo ennustaa menkkoja sunnuntaille. Eilen oli vähän menkkamaisia vihlontoja :/ Ovista en ole tikuttanut, mutta luulen tunnistaneeni sen oireiden perusteella. Talletteluja on ollut dpo-2, dpo-1, dpo0 ja dpo1. Tallettelujen määrästä ja ajabkohdasta ei siis luulisi jäävän nyt kiinni. Vaikka tämä kierto onkin otettu rennommin ja talleteltu vaan kun huvittaa, niin silti olen valmistautunut menkkoihin ja koittanut ennakolta jo tsempata itseäni ns. pettymään. Mitään raskausoireita tai siihen viittaavaakaan ei ole.

Jos tästä kierrosta ei tärppää, niin en pääse haaveeseeni, joka oli saada lapset alle 30v. Olen aina haaveillut siitä ja olisin kovasti toivonut siihen pääseväni. Esikoisen sain 25v. Tiedän kyllä, että 30v on vielä nuori ja sen jälkeen on vielä parhaimmassa tapauksessa yli 10v aikaa hankkia/toivoa lapsia, mutta kai se alle 30v on ollut joku oman pään sisäinen "tavoite".. Mene ja tiedä.

Toivotaan, että piinalistalle saataisiin tässä kuussa useampi plussa ❤
 
  • Tykkää
Reactions: nenskuli
Omaa napaa..
Alavatsa alkaa olla melkoisen kipeä, painettaessa ihan terävää kipua.
En yhtään muistanut tätä olotilaa. En edes tiedä onko ns. normaalia vai pcos, kun kiusaa
Kp 12 nyt. Ei tarvitse kirjailla vielä, kun ekaa kiertoa mennään ilman ehkäisyä, niin lähinnä tarkkailen että mitä tapahtuu.

Mulla muuten ainoastaan yks kaveri tietää yrityksestä, miten teillä muilla?

Tällä viikolla k-rokote nro 2. Jotkut ovat raskautuneet heti rokotteen jälkeen, niin sitä ootellessa
Ihan varmaan..
Meidän yrityksestä ei tiedä kukaan muu ti yhden ystävän kanssa ollaan puhuttu missä vaiheessa kierto menee ja, että ehkäisyä ei ole käytössä. Aktiivisesta yrittämisestä ei muut tiedä. Koen itse stressittömänpänä sen etten "joudu" vastailemaan kysymyksiin joko, joko.. Myös mahdollisen raskausuutinen kerrotaan vasta ensimmäisen kolmannen jälkeen vähän samoista syistä. Eli en halua sitten joutua selittelemään jos kaikki ei menekään hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Lavender_
Me kerrottiin viime vuonna yrityksen aloituksesta molemmat yhdelle omalle ystävälle. Raskaudesta kerroin itse samalle ystävälle, joka oli pitkään yrittänyt lasta miehensä kanssa ja tultiin yhtä aikaa raskaaksi, lasketuissa ajoissa pari päivää eroa ❤ meidän raskaus meni valitettavasti kesken rv9, mutta oli ihana, että juuri tämä raskautunut paras ystäväni tiesi meidän raskaudesta, uskon, että olisi ollut paljon rankempaa käsitellä menetystä yksin seuraten vierestä toisen raskauden etenemistä samaan tahtiin.

Keskenmenon jälkeen ollaan puhuttu menetyksestä ja yrityksestä tässä reilun puolen vuoden aikana muutamille. Ajattelin alkuun, etten halua jakaa tietoa keskenmenosta, mutta nyt tuntuu tosi hyvältä, että muutamat tietävät, ettei meillä ole ollut helppoa. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu tästä, ajattelen tässä ihan vain itseäni: en halua olla se, jonka ajatellaan tehneen taas yhden koronavauvan. Kun toivottavasti joskus pääsen julkistamaan meidän raskausuutiset, helpottaa, että joku tietää, miten pitkä toive siinä toteutuu ❤
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Tsemppiä kaikille uuteen kiertoon joutuneille.

ON: mä luulen et missattiin ovis viikonloppuna ku rupesin vasta su testaa mu la oli semmonen olo mut en ees viittinyt testata kun mies ei ollu kotona. Nyt mietin et kannattaako tuhlata testejä ku lämmötkin on noussu oviksen jälkeisiin lämpöihin. Voi kun tietäs mitä tekis...
 
@Mimmimami olen kertonut yrityksestä käytännössä niille kavereille, ketkä muutenkin tietää, että mitä mulla on meneillään. Olen itsekäs ja en halua kärsiä tai nuolla haavoja yksin, jos jotain sattuu, niin haluan mieluummin olla avoin. Ja tietysti myös jännittää ja iloita yhdessä, jos käy hyvin. Tämä tyyli sopii mulle, mutta ymmärrän, et monet haluaa pitää asiat itsellään. Jotenkin ajattelen, että nykyään liikaakin yritetään kantaa kuormaa yksin, vaikka voisi keventää sitä jakamalla asioita omassa yhteisössä. Niin ja en ole kertonut esim sukulaisille tai perheelle, et jokainen tietty määrittelee, ketkä on sellaisia voimaa ja tukea antavia ihmisiä itselle.
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★

18.8.2021 Keskiviikko

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta , 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20,
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
+Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
Mozart, ya 10/20, 4. lapsi
Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi(miehen 2.)
Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, ya 2/2021, 2.lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. Lapsi (miehelle 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 05/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21 , 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
Maria91, 5/21, 3. lapsi
+Jonna_83, 06/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
Minnix 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika 6/21, 1. Lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Bluebelle 7/21, 2. lapsi
Danio 7/21, 2. lapsi
Andune 7/21, 1. lapsi
Mimmimami 8/21 ,5 . lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Tulejonyyttti...........kp 43/32
Miracle..........................kp 37/?
Eeva650.....................kp 32/28-36
Maria91...........................kp 28/30
Innerchild...................kp 25/25-30
Suikku1..........................kp 25/26-28
Elsa96............................kp 24/26-28
Pienihme.....................kp 23/26-57
Mozart......................... Kp 22/25-29
Toiveikas1992..........kp 21/28-31
Ewa87.............................kp 20/28-32
Minnix................................kp 19/34
Possu..............................kp 16/24-27
Mamtobe....................kp 15/28
Andune....................kp 11/29
Hulda91...........................kp 7/30
Mansikka_maanantai.....kp 6/31
Petronella09...............kp 6/25-28
Martta83......................kp 5/26-27
SandraB..........................kp4/27
Esikoishaaveita........kp3/29
Iinanen..........................kp2/23-24

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Tulejonyyttti..............dpo25
Iinanen...........................dpo14
Eeva650.......................dpo12
Innerchild............dpo10
Elsa96.......................dpo9
Maria91...................dpo9
Ewa87......................dpo6
Charrypie-86.......dpo4
Alocasia................dpo 4
Mamtobe.............dpo3
Possu.......................dpo3
Saaga86..................dpo2
 
Mites tulevan viikon piinailijat, oletteko jo päättäneet, milloin testailette? :) Itse merkkasin kalenteriin testipäiväksi pe 27.8., tuolloin olisi kp29/28-32 ja dpo15, jos tuo arvioitu ovis pitää paikkansa. Mielelläni pidempäänkin odottelisin, eli sinne kp33 vähintään pisimmän kierron mukaisesti, mutta ollaan lähdössä elokuun lopulla kavereiden kanssa mökille ja haluan testata ruokien ja juomien varalta jo ennen reissua :)
 
Mites tulevan viikon piinailijat, oletteko jo päättäneet, milloin testailette? Itse merkkasin kalenteriin testipäiväksi pe 27.8., tuolloin olisi kp29/28-32 ja dpo15, jos tuo arvioitu ovis pitää paikkansa. Mielelläni pidempäänkin odottelisin, eli sinne kp33 vähintään pisimmän kierron mukaisesti, mutta ollaan lähdössä elokuun lopulla kavereiden kanssa mökille ja haluan testata ruokien ja juomien varalta jo ennen reissua
Mä olen menossa kiertohäiriöistä lääkäriin tiistaina. Mietin pitäisikö testata sitä varten. En kyllä ehkä muuten haluaisi vielä niin aikaisin, dpo 10.
 
Moikkamoi!

En oikeen tiiä, mitä haen tällä kirjoituksella, ehkä jotain sympatiaa näitä tunteita ja tätä lapsen kaipuuta kohtaan, ihmisiä jotka ymmärtäis, miltä tuntuu kuumeilla vauvaa, joka ei ole itsestäänselvä asia ryhtyä tuumasta toimeen. Kiva, jos jaksat lukea tän kaiken.

Tilanteesta sen verran, meillä on kolme lasta, kaikki sektiolla syntyneitä, syystä ja toisesta. Kolmannessa sektiossa oli paljon kiinnikkeitä, mikä toi omat haasteensa. Lopuksi lääkäri vielä totesi, että edellisen arven alapuolella näkyi fenestraatio, eli kohtu joltain osaa niin ohut, että lihaskerrosta ei ollut. Lääkäri sanoi, ettei suosittele enään uusia raskauksia.

Seuraavana päivänä kuitenkin sanottiin, ettei suositella, mutta varsinaista estettäkään uudelle raskaudelle ei ole. Tän jälkeen oon käyny asian tiimoilta vielä äitipolilla juttelemassa, useampi lääkäri sanonut, ei suositella, mutta ei sille estettäkään ole. Kohdun repeämisriski koholla. Joten, vaikea päätös itselle... En oikein tiedä, mitä ajatella..

Vauvaa päätettiin yrittää. Eka raskaus tässä yrityksessä oli keskeytynyt keskenmeno, joka huomattiin rv14. Se oli musertava kokemus. Sen jälkeen tulin kuitenkin uudelleen raskaaksi useamman kuukauden jälkeen ja rv8 huomattiin kohdussa olevan kaksi sikiötä. Sain lähetteen äitipolille, jossa päädyttiin keskeyttämään raskaus, koska kohdun repeämisriski ois ollu todellinen.. kokemus oli äärimmäisen rankka. tästä on nyt 1,5 vuotta, enkä oo vieläkään kunnolla selvinnyt tästä. Vauva ajatukset oon blokannu täysin, en oo antanu itelleni lupaa ajatella asiaa yhtään.

Kunnes nyt.... Ajatuksia on alkanu tulemaan ja edelliset lääkäri käynnitkään naistentaudeilla ei oo helpottanut asiaa, kun sielläkään ei ole tullut tyrmäystä raskaushaaveille. Päinvastoin, ehkäsyä ei ole edes pidetty vaihtoehtona.. viimesimmällä käynnillä nyt keväällä vanhassa sektioarvessa näkyi pieni istmoseele.

Että tässäpä tämä, sekavankirjavat ajatukset. :/
Sydäntä riipaisi tämä kirjoitus ❤ On myös paljon yhteistä kuin meidän tarinassa. Minullakin takana 3 sektiota. Neljättä kun aloimme yrittämään, ensimmäinen raskaus todettiin tuulimunaksi, jonka yhteydessä todettiin myös minulla tuo istmoseele sektioarvessa. Uutta raskautta ei kuitenkaan kielletty yrittämästä. Tulinkin raskaaksi, mutta alkaraskauden ultrassa raskaus löydettiin kiinnittyneenä juuri tuonne istmoseeleen. Raskaus jouduttiin keskeyttämään, koska edessä olisi väistämättä ollut kohdun repeäminen ennen puoltaväliä :( Se oli aivan kamalan rankka kokemus. Hoito kesti yhteensä 9kk. Viimeisten kuukausien aikana mieli alkoi kuitenkin pikku hiljaa toipua ja kun saimme luvan yrittää uutta raskautta, en miettinyt hetkeäkään. Tulinkin raskaaksi heti ensimmäisestä yrityksestä. Nyt menossa rv17. Alku on ollut todella pelottava, enkä oikein vieläkään osaa ajatella, että meille on tulossa vauva. Lisäksi se ohut arpipuutosalue pelottaa, kestääkö kohtu loppuun asti.

Voimia sinulle asian käsittelyn kanssa ❤ Todella vaikeita päätöksiä.
 
@Ewa87 itse mietin että testaisinko jo tiistaina, koska ollaan sillon menossa miehen kanssa festareille ja mieluusti cocktaileja vähän maistelisin. Kovin aikastahan dpo9 testaaminen on, eikä testi edes varmasti näyttäisi mitään, oli joku kyydissä tai ei, mutta herkät testit polttelee kaapissa ja ainakin tietäisin vaihtaa holittomiin juomiin jos joku haamu näkyisi. Muuten testailen varmaankin torstaina kun tullaan kotiin :X3:

@Mimmimami me ei olla kerrottu yrityksestä kenellekään. Yksi miehen kaveri joka sai hiljattain vauvan saattaa arvata. Tämä siksi ettei tule mitään kyselyitä ja hyvä niin koska tässä ilmeisesti kestää (yk 8 menossa). Jos tärppi tulee niin kerron varmaan parhaalle kaverille heti, mutta muuten pidetään salassa rv13 saakka, ettei tarvitse selitellä jos käy huonosti.

Oma napa: täällä ei mitään uutta ja piinapäivien alku tuntuu matelevan. Tällä viikolla on onneksi paljon suunnitelmia, joten olen saanut mielen harhautettu muualle suuren osan aikaa ja punaviininiksi on testauksessa, josko se muuttaisi viime kierron haamun plussaksi :D luulen että mulla on hormonien kanssa jotain meneillään, koska valkkari ei ole oviksen jälkeen kokonaan loppunut, vaikka yleensä olen näinä päivinä kuin Sahara, mutta tiedä sitä..
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89

Yhteistyössä