Haaveena vauva 2022

Minä syön vain foolia ja d-vitamiinia säännöllisesti, ravinto on aika monipuolista myös.
Mulla alkoi yöllä menkat ja sellainen alakuloinen olo taas jälleen kerran, mutta ei auta kuin yrittää taas suunnata katse eteenpäin. Tuntuu, että pää vaan kelluisi ruumiissa ja kaikki ajatukset kiertää lisääntymisessä, ei ehkä tervein asia sekään. Oon yrittänyt ulkoilla ja liikkua mahdollisimman paljon.
@toive1993 kysyi miten talletellaan ovisplussan aikaan. Meillä yleensä hedelmällisinä päivinä joka toinen päivä tai vähän miten jaksaa. Arkena työt painaa myös päälle. Viime kierrossa mulla oli cb:ssä yksi vilkkuva hymynaama, niin oltiin silloin ja pysyvän hymynaaman tokana päivänä ja siitä seuraavana. Sen jälkeen lähdettiinkin joulukdi sukuloimaan, niin ei ihan kauheasti pystynyt.
 
Mulla raskaus monivitamiini, B ja D, magnesium sekä joka toinen viikko rauta. Ferritiini oli alhaalla ja se oli lähtenyt nousuun ja lääkärin kanssa sovittiin että vielä jatkaa rautaa mutta ei pakollista joka päivä.

Siis mulla tuli eilen illalla ja tänään aamulla niin oudon kovat juilaisut alamahalle että ikinä ennen ei ole semmosia ollut eikä myöskään tosi kipeitä finnejä molemmin puolin poskia..
Menkkatuntemuksia myös mutta eihän se vielä negasta kerro, eihän..? 🥺 Kovasti yrittää ajatella ettei onnistu vieläkään mutta kuitenkin salaa toivoo että ei tarvitsisi ovistestejä tilailla..
 
Mulla oli tänään illalla alavatsa kipeänä, aikalailla kohdun alue semmoista kuin olis pitkä supistus meneillään, kuin nyrkin kokoinen kova möntti alavatsalla eikä ollut mitään pelkkää pissa hätää. Ehkä vähän samanlaista oli tiistaina kun oletin sen olevan ovis, mikähän lienee tämä tänään sitten? Tikuttanut en ole eilen enkä tänään enää niin en sitten tiedä. Mikä lienee ollut?
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

7.1.2022 Perjantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi


Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
+Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
+Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
+Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Mimerkki, 6/21, 3. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
+Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Sinnae, 9/21, 2. lapsi
Leppis-, 9/21, 2. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi
Snanniska, 12/21, 4 lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi

Hellu_..........................…......kp 39/27-28
Liljah…………………………kp 31/26-27
Snanniska……………………kp 28/28-32
Lumihiutale…………………kp 25/27-28
Topukka………………………..kp 24/30
Leppis-……………………kp 23/28-30
Selis……………………………kp 22/28-30
Lili_86………………………..kp 22/32-34
Mimerkki....................kp 21/29-30
Mimmimami……………….kp 21/29
Sofiika……………………………kp 21/30
Martta83……………………..kp 14/26-27
Tähtipölyä………………….kp 13/28-30
Keksi82………………………..kp 9/28
SandraB…………………….kp1/27

★★★★★★★★★★★★★

Lumihiutale….……dpo13
Liljah……………………..dpo8
Leppis-………………..dpo7
Elsa96………………..dpo7
Selis…………………….dpo5
Lili_86………………..dpo5
Mimerkki………….dpo3
 
Viimeksi muokattu:
Missä on mun menkat 😔 tänään jo kp32 ja testattu negaa, menkat myöhässä nyt 3 päivää flon mukaan, menkkakivut ihan megasuuret 😢oviksen ajankohdasta ei tietenkään tarkkaa tietoa kun ei tikutettu. Alan epäillä että en ole edes ovuloinut tässä kierrossa, ei oo kierrot olleet näin pitkiä,vasta nyt kun yritystä ollut jo vuoden, on kierrotkin alkanut pitkittyä. Kuinka erottaa ovuloimattoman kierron ja ovulaation? Voiko oireista tai niiden puuttumisesta päätellä mitään onko ovulaatiota tapahtunut?
 
Kaikenlaisista oireista… Mulla tuntui eilen vasemman munasarjan paikkeilla tosi selvästi ns. kipuilua varmaan puoli päivää. Mietin alkoikohan keltarauhanen tuntua ovulaation jälkeen. Turvotti myös. Kaikki tuntemukset ylipäänsä tuntuvat vahvistuneen ekan raskauden jälkeen. Onko muilla lapsen saaneilla samaa?
 
Kaikenlaisista oireista… Mulla tuntui eilen vasemman munasarjan paikkeilla tosi selvästi ns. kipuilua varmaan puoli päivää. Mietin alkoikohan keltarauhanen tuntua ovulaation jälkeen. Turvotti myös. Kaikki tuntemukset ylipäänsä tuntuvat vahvistuneen ekan raskauden jälkeen. Onko muilla lapsen saaneilla samaa?
Sama homma täällä. Oviskivut ja hormooniheittelyt kierrossa on paljon vahvempia nyt mitä ennen lapsia.

Mulle iski eilen vähän ällö olo kun menin nukkuu, mietin et ei vielä kyllä pitäis mahdollisesta raskaudesta johtua mut oli erikoinen. Ja tissit on kipeet, muttakun ei sekään oo tavatonta et johtuisi vaan hormooneista.
 
Kaikenlaisista oireista… Mulla tuntui eilen vasemman munasarjan paikkeilla tosi selvästi ns. kipuilua varmaan puoli päivää. Mietin alkoikohan keltarauhanen tuntua ovulaation jälkeen. Turvotti myös. Kaikki tuntemukset ylipäänsä tuntuvat vahvistuneen ekan raskauden jälkeen. Onko muilla lapsen saaneilla samaa?
En osaa sanoa onko lapsen saamisella ollut merkitystä, mulla kun oli kierukka suoraan niiden jälkeen 15 vuotta. Mutta nykyään kyllä oireet on ihan erilaiset kuin silloin, toki kiertokin on säännöllisempi eli mun kohdalla oireiden lisääntyminen ja selkiytyminen voi johtua siitä että kierto ylipäätään toimii. Toisaalta ikäkin voi vaikuttaa ja tietenkin se että oireita tarkkailee ihan eri tavalla kuin silloin.

Me talleteltiin vielä eilen, ihan siltä varalta jos eiliset olot olikin ovista. Kohdunkaula tuntui edelleen olevan aika alhaalla ja ovislimaakin edelleen. Saa nyt sit parin viikon sisään nähdä että tuleeko talletuksille tuottoa ☺
 
Oli keskustelua vitamiineista. Itsellä käytössä d-vitamiini, sinkki, ja nyt uutena aloitin geele-royalen. Foolihappo tällä hetkellä loppu.

Ovista odottelen tosin ei ole testejä jolla tikuttaa. En ole nyt moneen kuukauteen tikuttanut. Aikaisemmin olen tuntenut oviksen hyvin, viime kierrossa en tuntenut. Nyt oikealla puolella kovia tuikkivia kipuja, ei ovis limoja vielä..
Saa nähdä onnistuuko tallettelut kun ollaan molemmat edelleen kipeänä. Kipeydestä johtuen en viitsi tähänkään kiertoon paljon toivoa laittaa.
Mutta positiivisella mielellä mennään. :)

Mukavaa viikonloppua!😊
 
Emila87
Samaa mietin nuista kierroista ja oireista että onko oireet erilaiset jos on ovuloinut tai ei. Kolme kiertoa ollut 30-31 päivää ja joitain päiviä ennen menkkoja tissit ihan tosi kipeät ja juilimista alavatsalla. Nyt menkat myöhässä 5pvää ja tissit vähän kipeät. Mietin että onko kierto siksi pitkä jos en ole ovuloinut. Apteekin testin tein toissapvnä päivällä mutta se oli nega.
 
Minä syön foolihappoa ja D-vitamiinia. Pitäis syödä myös rautaa, mutta aina ei muista ottaa. C- ja B12-vitamiinejakin satunnaisesti. Ainoana noista tuo foolihappo raskautta ajatellen, muut syön muutoinkin.

Nyt on tallettelut onnistuneet ihan hyvin tähän kiertoon, paitsi ihan alkukierrosta ei, mutta se tuskin haittaa. Pääsääntöisesti joka päivä tai joka toinen, mutta pari kertaa on ollut vain joka kolmas päivä. Toivon, että ei olis ovis just sattunut silloin olemaan. On kyllä taas pettymys jos ei vieläkään plussaa tule. Jos kierto olis tuon normaalin 30 päivää, vois ehkä sunnuntaina jo testata. Mutta ehkä yritän odottaa ensi viikon sunnuntaihin. :D

Minullahan on ollut näitä pitkiä kiertoja monta nyt alla, ja mietin itsekin sitä, olenko ovuloinut ollenkaan. Viimeksi gynellä käydessä kuitenkin kuulemma näytti siltä, että ovulaatio on tapahtunut. Eli toivon, että pitkät kierrot ei olis merkki ovuloimattomuudesta.
 
Moikka!
Tulin plussanneista kertomaan vähän vastaavia terkkuja, kun mitä myös kanssasisaret on käyneet täällä aiemmin kertomassa.

Mulla juuri nt-ultrassa aikaistui LA 4 päivällä. Tämä tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että ilmeisesti munasolu on sitten irronnut 4 päivää ennen aamulämpöjen kohoamista, ja 3 päivää ennen LH-liuskan tummumista.
Eli näemmä ovis voi tapahtua ihan irrallaan mittaustuloksista. (?)

Heilutelkaa siskot niitä peittoja siis ihan mielin määrin ennen kuin LH-piikkiä on edes näköpiirissä! 😄

Tai sit voi tietty olla että alkio-/sikiövaiheessa vauvat vaan kehittyy reippaasti eri tahteihin, mutta ainakin ultraajat (varhais- ja nt-) ovat olleet sitä mieltä, että se crl-mitta kyllä kertoo sikiön tarkan iän.

Plussatuulia!

Muokkaanpa sanomisiani, googlailin vähän mm. IVF-raskauksiakin ja yhtälailla niissäkin koot ovat heitelleet, vaikka hedelmöityshetki tiedetään tunnin tarkkuudella. Eli vaikka la:ta muutettaisiinkin, ei se tarkoita että ovis olisi ollut aiemmin. Perun siis puheeni muuten, mutta tietenkin, peitonheiluttelu kannattaa aina. ;)
 
Viimeksi muokattu:
@Suikku1 lämpimät onnittelut plussauksesta. Syyskuullekko laskettu aika meni?

Mulla ensimmäiset 10 raskausviikkoa meni niin oireettomasti, etten edes uskonut olevani raskaana. Sitten iski hyperemeesi joka vei voimat ihan totaalisesti. Nyt siitä toipumassa vähitellen, jopa 7 päivää ollut jo oksentamatta. Josko se oireiltaan helpompi keskiraskas olisi nyt sitten alkanut. Nyt menossa raskausviikko 18 ja kesäkuun puoleen väliin meni laskettu aika. Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja saataisiin meille esikoinen. Tää kaksplussan keskustelupalsta raskautumisesta ja pettymyksistä kierrosta toiseen ja nyt kesäkuisten ryhmä on ollut tosi iso tuki koko lapsettomuustaipaleen aikana. Olen saanut oppia paljon ja ollut myös itse tukemassa toisten tilanteissa. Onneksi on näitä mahdollisia keskustelualustoja. Tätäkin ryhmää olen säännöllisesti seurannut, vaikka meillä raskaus onkin alkanut ja etenee päivä päivältä. Toivon teille kaikille tosi paljon Tsemppiä lapsitoiveen toteutumisessa ja yrityksessä.
Onnellista vuotta 2022!
 
Ovuloimattomia kiertoja on täällä pohdittu .Itse myös miettinyt miten sen tunnistaa. Omat kierrot 25-28 päivää ollut tässä koko yrityksen aikana. Yleisemmin 25 tai 26 päivää.Joka kierto melkeimpä ne samat oireet ennen menkkoja.Eilen iski jo se haju herkkyys ja lemppari suihku saippuakin tuoksuu pahalle :(Vielä uupuu hikipuuskat mutta kyllä nekin vielä tulee.
Harmittaa kun asutaan sen verran kaukana isommasta kaupungista ettei ole mahdollisuutta mennä mihinkään erikois verikokeisiin, haluaisin niin kovin selvittää tapahtuuko ovulaatiota ollenkaan:( Myös munasolujen tila kiinnostaisi tai lähinnä se onko niitä. Lämmöt nousee joka kierto milloin mittaillut mutta niinkai ne nouseekin vaikkei hedelmöitystä tapahdu:(

Tekisi mieli heivata kaikki vitamiinit ja lopettaa kikka kolmoset ja uusien kokeilu :( Turnaus väsymystä on ilmassa, yrittänyt jokaisesta päivästä löytää jotain hyvää, mutta silti se syli huutaa sitä vauvaa :( Edes sukulaisen vauvaa en ole saanut sylitellä ,kun äiti omii lapsen itselleen :(
 
  • Tykkää
Reactions: SandraB
Milloin piinailijat on ajatellu testailla ensimmäisen kerran? Itellä malttamattomuus vaan lisääntyy päivä päivältä enkä jaksaisi enää odotella…
Ite varmaan aikaisintaan ens viikon lopulla jos vaikuttaa aiheelliselta ollenkaan. Perjantai olis dpo 10 ja eilisistä oloista arvellen jopa vasta dpo 8 joten viisainta olis odottaa viikonloppua vähintään. Jos nyt niin kävis että tissit kipeytyy niin sit vois testata, koska se on mulla tähän asti vain ja ainoastaan raskausoire ollut.
 
vierailija
Ovuloimattomia kiertoja on täällä pohdittu .Itse myös miettinyt miten sen tunnistaa. Omat kierrot 25-28 päivää ollut tässä koko yrityksen aikana. Yleisemmin 25 tai 26 päivää.Joka kierto melkeimpä ne samat oireet ennen menkkoja.Eilen iski jo se haju herkkyys ja lemppari suihku saippuakin tuoksuu pahalle Vielä uupuu hikipuuskat mutta kyllä nekin vielä tulee.
Harmittaa kun asutaan sen verran kaukana isommasta kaupungista ettei ole mahdollisuutta mennä mihinkään erikois verikokeisiin, haluaisin niin kovin selvittää tapahtuuko ovulaatiota ollenkaan Myös munasolujen tila kiinnostaisi tai lähinnä se onko niitä. Lämmöt nousee joka kierto milloin mittaillut mutta niinkai ne nouseekin vaikkei hedelmöitystä tapahdu

Tekisi mieli heivata kaikki vitamiinit ja lopettaa kikka kolmoset ja uusien kokeilu Turnaus väsymystä on ilmassa, yrittänyt jokaisesta päivästä löytää jotain hyvää, mutta silti se syli huutaa sitä vauvaa Edes sukulaisen vauvaa en ole saanut sylitellä ,kun äiti omii lapsen itselleen
Mulle gynekologi sanoi että 25 pvä kierto voi viitata keltarauhasen vajaatoimintaan. 25 kp on kuulemma aika lyhyt kierto. Luteaali vaihe jää aika lyhyeksi. Itselläni kierrot lyheni 27 sinne 25 pvä. Sain terolut kuurin kierron tasaamiseksi mutta ei se auttanut. Mutta silti tärppi tuli ,2 kk kuurin loppumisesta. En tiedä onko terolutilla osuutta asiaan. Vai onko vain sattumaa.
Kuumeilija40
 
Mulle gynekologi sanoi että 25 pvä kierto voi viitata keltarauhasen vajaatoimintaan. 25 kp on kuulemma aika lyhyt kierto. Luteaali vaihe jää aika lyhyeksi. Itselläni kierrot lyheni 27 sinne 25 pvä. Sain terolut kuurin kierron tasaamiseksi mutta ei se auttanut. Mutta silti tärppi tuli ,2 kk kuurin loppumisesta. En tiedä onko terolutilla osuutta asiaan. Vai onko vain sattumaa.
Kuumeilija40
Kaksikin eri gynekologia ei ole ollut huolissaan tuosta lyhyemmästä kierrosta. Ei ole myöskään ehdotettu mitään apuja, jota ihmettelen, kun kuullut niin monelta että on määrätty apuja :/
 
Milloin piinailijat on ajatellu testailla ensimmäisen kerran? Itellä malttamattomuus vaan lisääntyy päivä päivältä enkä jaksaisi enää odotella…
Ehkä ens keskiviikkona aikaisintaan… en todellakaan tiedä miten maltan mut sillon aattelin. Isäntä lähtee sillon pariks päiväks pois kotoota niin ois kiva hänenki lähtee hymyssä suin reissuun jos tulis plussa. Toki voi olla vielä liian aikasta sillon 😂
 
Milloin piinailijat on ajatellu testailla ensimmäisen kerran? Itellä malttamattomuus vaan lisääntyy päivä päivältä enkä jaksaisi enää odotella…
Ensimmäiset testit jo testailtu. 😂 Tänään dpo 8 🤪 Ihan todella hailakan haaleaa haamua/viivanpaikkaa. Oireitten perusteella olen melko varma että tärppi on käynyt, mutta eri asia onkin sitten että pysyykö tämä taaskaan matkassa mukana. Oireita joita nyt ollut 2-3 päivän aikana on valkovuotoklimpit, todella elävät unet, pahoinvointiaaltoja pitkin päivää, unettomuus iltaisin ja alavatsa nakertelut ja kutina. Tänään tuli myös veriviirua valkovuodon seassa. Tuo pahoinvointi on täysin samanlaista kun viime kierron kemialliseksi jääneessä, niin sen takia melko varma tunne tärpistä nytkin.
 

Yhteistyössä