Haaveena vauva 2023

Koronasta.Keväällä oli korona, enkä ainakaan kuukautisten välissä huomannut eroa. Ovulaatiota en seurannut tuolloin yhtään niin siitä en tiedä.

Omaa napaa dpo 8.
Vitsit vaikka miten yrittää ottaa rennosti niin odottaa/kuulostelee koko ajan jotain oireita. Vähän väliä tunnustelen rintoja jos olis arkuutta, kun esikoisesta ensioire oli juurikin kipu rinnoissa. Mutta ei mitään tuntemuksia. Jotenkin ajattelee sitten heti, että ei varmasti ole voinut tärpätä kun ei mitään oireita missään.
Voihan sitä olla oireeton vaikka kerran aikaisemmin raskautuneena ollut oireet jo ennen pos testiä, voihan
Voi 😊👍mulla ei kahdesta ensimmäisestä ollut mitään oireita missään vaiheessa, kolmannesta alkoi pahoinvointi pari päivää ennen plussaa. Oli myös poskien kuumotusta ja vilu. Testasin sitten kun yökin vedet silmissä kun otin potilaalta seulaa 🤢
 
  • Rakkaus
Reactions: Nokare
Ehkä minäkin uskaltaudun mukaan, jonkin aikaa olen käynyt jo teidän kirjoituksia lukemassa.

Ensinnäkin paljon onnea plussanneille ja plussatuulia kaikille haaveilijoille ❤

Ollaan molemmat +30v ja kaksi lasta ennestään; v. 2015 ja v. 2018. Pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin, että kolmas saa tulla ja lopetin ehkäisyn. Nyt odottelen milloin menkat alkaisi ja pääsisi kunnolla yrittämään 🤭

Missä vaiheessa kiertoa olette aloittaneet tekemään ovistestiä? En ole käyttänyt noita kertaakaan aiemmin ja nyt ostin jo jemmaan.
 
Ehkä minäkin uskaltaudun mukaan, jonkin aikaa olen käynyt jo teidän kirjoituksia lukemassa.

Ensinnäkin paljon onnea plussanneille ja plussatuulia kaikille haaveilijoille

Ollaan molemmat +30v ja kaksi lasta ennestään; v. 2015 ja v. 2018. Pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin, että kolmas saa tulla ja lopetin ehkäisyn. Nyt odottelen milloin menkat alkaisi ja pääsisi kunnolla yrittämään

Missä vaiheessa kiertoa olette aloittaneet tekemään ovistestiä? En ole käyttänyt noita kertaakaan aiemmin ja nyt ostin jo jemmaan.
Tervetuloa mukaan! Itse myös tikutan ensimmäistä kertaa ovista. Tuossa paketissa oli ainakin taulukko, josta näkee minä päivänä testailu pitäis aloittaa riippuen kierron pituudesta. Aloitin nyt kp 11.
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukirppu15
Minäkin tulen nyt mukaan. Viikon verran lueskellut.
Meillä on ollut monenlaisia vaiheita tässä. Esikoisen raskautta odotettiin yli kaksi vuotta alkavaksi. Luomuraskautta ennen tehtiin 1 inseminaatio ja 1 alkionsiirto. Näistä ei siis raskautta. Koronatilanteen vuoksi toisesta hoidosta tullutta kahta alkiota ei siirretty vaan pakastettiin. Sitten se ihana yllätysraskaus alkoikin😍 Poika on 2v. Nyt sisaruksen olis annettu tulla vuoden verran. Eli 12/21. Ne kaksi alkiotakin siirrettiin touko- ja kesäkuussa. Mulla on ikä jo 41 ja AMH oli tosi matala jo vuonna 2019 (alle 1). Ettei tässä enää kovin toiveikas ole. Tosiaan ollaan onnekkaita, kun yksi lapsi saatu.
Menkat on suht. sään. Kk 26-30. Nyt menossa kp 6.
 
Miten teillä muilla on korona vaikuttanut kiertoon? Siitä on täällä välillä ollut puhetta mutta haulla ei löydy oikein järkevää keskustelua aiheesta. Mulla oli korona toista kertaa ihan tän kierron alussa. Oli lieväoireinen, lähinnä väsymystä ja kurkkukipu, en tarvinnut buranaa tms. Tää on nyt eka kierto jossa en ole ovista tikuilla bongannut, tai lähes plussaa tikut näytti 5 päivää muttei niin yhtään tummempaa piikkiä kuten yleensä. Limoista en pysty päättelemään eikä selkeää oviskipua ollut myöskään, maanantaina kp 20 alavatsaa särki kauttaaltaan oudosti. Tää on nyt eka kierto 1,5vuoteen josta en ota tolkkua missä mennään.

Eka korona mulla oli viime keväänä mutta se oli vasta oviksen jälkeen ja tulin kierrosta raskaaksi joten ei ole vertailukohtaa siitä.
Mulla oli syksyllä ekaa kertaa korona, just ovisviikolla. Ovis ja menkat tuli ihan normaalisti, mutta seuraava kierto venyi. Epäilen että siinä kierrossa ei myöskään tullut ovista. Lapsettomuuslääkäri myös sanoi että miehellä korona voi vaikuttaa seuraavat 3kk siittiöiden laatua heikentävästi.
 
Taas mä omanapailen. Kirjottelin tovi sitten että näinköhän ovuloisin myöhemmin kuin ajattelin, mutta ei ne ovisoireet siitä muuksi muuttunut, joten veikkaan silti ovuloineeni viime viikolla niinku alunperin ajattelin. Nyt on siis jotain dpo 6-10 välillä, kun ovisoireet jatkui montapäivää. Parempi ehkä elää ton dpo6 mukaan. Munasarjakipuja on ollu viime viikosta lähtien, mutta niitä on monesti muutenkin, kun keltarauhanen siellä itsestään ilmottelee. Ajattelin tehdä testin aikaisintaan viikon päästä, kun on sitten kiertopäivä 27, mutta yritän malttaa ens viikon loppuun.

Kyllä tässä alkaa jos jonkinmoisia oireita itselleen kuvitella, mutta yritän nyt vaan pitää pään kylmänä. Jatkuva oireiden tarkkailu on nyt vahvasti läsnä. 😁
 
Hei, mun mielestä mulle sanottiin edellis keväänä ettei saa yrittää lasta jos syö tota lääkettä
Ei voi olla 😢 en mä sitten tajunnut kaiken sen kivun keskellä kysyä lääkäriltä asiaa, netistähän nyt löytyy monenlaista kannanottoa. Kiitos viestistä, pitää miettiä miten tän kierron kanssa toimitaan 😟

Ehkä minäkin uskaltaudun mukaan, jonkin aikaa olen käynyt jo teidän kirjoituksia lukemassa.

Ensinnäkin paljon onnea plussanneille ja plussatuulia kaikille haaveilijoille

Ollaan molemmat +30v ja kaksi lasta ennestään; v. 2015 ja v. 2018. Pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin, että kolmas saa tulla ja lopetin ehkäisyn. Nyt odottelen milloin menkat alkaisi ja pääsisi kunnolla yrittämään

Missä vaiheessa kiertoa olette aloittaneet tekemään ovistestiä? En ole käyttänyt noita kertaakaan aiemmin ja nyt ostin jo jemmaan.
Oon vasta kaksi kiertoa tikuttanut oviksen ja aloittanut kun kivut alkaa (mulla joskus kp 12 jos oikein muistan). Ennen luulin että ovis on pahimpien kipujen aikaan mutta plussa tuleekin vasta pari päivää niitten jälkeen 🙈

Kiva kun saadaan uusia haaveilijoita ☺
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukirppu15
Mulla oli syksyllä ekaa kertaa korona, just ovisviikolla. Ovis ja menkat tuli ihan normaalisti, mutta seuraava kierto venyi. Epäilen että siinä kierrossa ei myöskään tullut ovista. Lapsettomuuslääkäri myös sanoi että miehellä korona voi vaikuttaa seuraavat 3kk siittiöiden laatua heikentävästi.
No mun mies kävi just tänään simppatestissä, saa nähdä. Se eka korona sillä oli oireeton, yks pv vösymystä eikä olis tajunnu koko asiaa ellen mä olis tullu kipeeksi ja testattu sitten sekin. Tällä kertaa kum mulla oli niin se ei ees tehny testiä koska ei sillä olli oireitakaan. Sinänsä ei epäillä edes että siittiöissä olisi ongelmaa koska kaikki kolme raskautta on alkaneet käytännössä heti kun vaan mun kroppa on km:stä palautunu. Ja pari kemiallista ollut myös ennen jälkimmäisiä tärppejä. Ihan rutiinitestinä lapsettomuuspolilla tehdään nyt. Nyt jos sitten jotain häikkää ilmenee niin ehkä se on sitten korona jos hänelläkin se ollut oireettomana.
 
Te muut nelikymppiset tai niillä main, yritättekö kaikki luomuna tai onko kellään muulla hoitoa? Varmaan selviäisi jos selaisin sivut🙈 aloitan ovistestit huomenna, munasarjassa tuntunut jo kipuilua, toivon myös seitsemän piikin riittävän, näillä mennään taas ihmettä toivoen.
 
Te muut nelikymppiset tai niillä main, yritättekö kaikki luomuna tai onko kellään muulla hoitoa? Varmaan selviäisi jos selaisin sivut aloitan ovistestit huomenna, munasarjassa tuntunut jo kipuilua, toivon myös seitsemän piikin riittävän, näillä mennään taas ihmettä toivoen.
Ikää 42v ja luomuna. 2v.aikana 2 alkanutta luomuraskautta, mut ne oli kkm ja tuulimuna. Yksi IVFhoito yksityisellä käyty tosi huonolla vasteella. Seurataan tilannetta jonkin aikaa ja jossain vaiheessa mahdollisesti siirrytään lahjasoluhoitoon.
 
  • Tykkää
Reactions: Maritel
Te muut nelikymppiset tai niillä main, yritättekö kaikki luomuna tai onko kellään muulla hoitoa? Varmaan selviäisi jos selaisin sivut aloitan ovistestit huomenna, munasarjassa tuntunut jo kipuilua, toivon myös seitsemän piikin riittävän, näillä mennään taas ihmettä toivoen.
Luomuna yritetään eikä ole tarkoitus lähteä hoitoihin. Ikää mulla on 44 v. Ihmettähän tässä tosiaan toivotaan, mutta joskus niitäkin tapahtuu 🥰
 
Viimeksi muokattu:
  • Rakkaus
Reactions: nobelius ja Maritel
vierailija
Rekisteröitymättämänä kirjoitan ja pysynkin. Täällä taustailee jo 45-vuotias neljännestä haaveileva. Elokuussa ensimmäisestä yrityskierrosta alkanut raskaus keskeytyi noin RV 8, nyt neljäs kk sen jälkeen. Ei hoitoja, lapsettomuuslääkärin mukaan ei mitään hoidettavaa, jota voisi käytännössä lääkkeillä avittaa, mutta viimekädessä lahjasoluhoitoihin sitten, jos ei muutoin onnistu.
 
@Tinde91 toivotaan tosiaan että tarraisivat nyt kiinni molemmilla! 😍 meinaatko jatkaa testailua vielä? Itse varmasti testaan vielä viikonloppuna ja tarv vielä ens viikolla. Onko sulla oireita? Mulla ei edelleenkään mitään, joka hieman huolettaa…

@Nokare, jos tämä nykyinen plussa on pysyvä, niin sanoisin että voi olla oireeton raskaus, esikoisesta oli mielestäni lieviä oireita jo ennen plussaa!

ihanan paljon uusia saatu mukaan keskusteluun, tervetuloa mukaan! 🤩 ja @RLiisukka mulla kävi juuri tuota ovistestienkanssa ekassa yrityskierrossa sekä tässä nykyisessä. Nykyisessä testasin pitkään kun alotin tikuttanisen jo kp11 mutta oletin oireiden perusteella et ovis saattaisi olla ollut vasta kp18-20 tienoilla. Kahdesti viiva tummeni hieman, vaalenei hieman ja katosi, joskus kp 13 ja kp19. Ei plussaa missään vaiheessa. 2ykssa sen sijaa tuli kp14-17 täysin säntillisesti tummenema viiva plussaksi saakka. Mutta näköjään ovuloin myös näissä kierroissa jossa en ovista kiinni saanut kun plussaksi asti tämä päätyi 😅 että ei kannata luottaa tikkutesteihin100%, niillä voi mennä ovis ohi, ainakin kait jos tikuttaa vaan kerran päivässä (näin itse tein)!
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Nokare ja RLiisukka
Tervetuloa uusille! 👋

@Selis kyseli aiemmin onko testailtu lisää.. On testailtu, ja vähän huolettaa 😥 rfsu herkkä testi oli kivasti vahvistunut kun eilen tein viimeks. Mutta perus pc olikin tänään aamuvirtsasta samanvahvuinen kuin toissapäivänä päiväpissasta 3h pidätyksen jälkeen tullut.. Nyt yritän sunnuntaihin malttaa lisätestailua..

Mulla kyllä tosin hcg nousee ilmeisesti hitaanlaisesti, koska esikoisen alkuraskaudessa (noin rv 5-6) verikokeilla hcg-taso 1,5-kertautui 3 vrkssa.. Silloinkii olin ihan paniikissa jo, että kaikki ei oo hyvin 🥴
 
Me jatketaan ilman ehkäisyä ja toivotaan että jokin ihme vielä tapahtuisi 💕⭐🌠 Yrittämällä yrittäminen loppui siis huonoihin uutisiin tutkimuksissa.Ainut meille sopiva hoitomuoto olisi koeputki hedelmöitys, joka tuntuu todella kaukaiselta vaihtoehdolta, sekin lääkärin mukaan epätodennäköinen onnistua. Onneksi on nuo olemassa olevat lapset ❤Mieli on vähän tasoittunut kun viikko kulunut, mutta kyllä se suru silti on läsnä päivittäin 💔

En ole osannut pysyä poissa täältä nytkään, kun niin monta vuotta täällä pyörin ja kuumeilin 🥺
 
@hemuliina90 just laitoit viestiä kun kirjotin edellistä! 😅 Testailen kyllä sunnuntaina ja varmasti vielä niin kauan että testiviiva on vahvempi ku kontrolliviiva 😄 mulla ihan aavistuksen on rinnat arat, mutta ei sen enempää ku ennen menkkojakaa - muuta oiretta ei oo.. Toki mulla vasta rv 4+0 menossa 🤷‍♀️ esikoisesta mulla ei ollu yhtään mitään oireita ennen ku lapsivedet meni, ja se oli kyllä kuumottavaa ku koko ajan oli huolissaa.
 
@Fazeriina82 täällä pitäisi olla reaktimahdollisuutena ❤ Sitä tuolla hymiölläni halusin viestittä. Ihanaa että teillä on jo lapsia, mutta onhan tuo silti raskas tilanne. Tsemppiä ja toivotaan teille vielä pientä ihmettä ❤

@Tinde91 voihan noissa yksittäisissä testeissäkin olla eroa. En nyt ois niin huolissaan, jos yksittäinen testi vaaleampi jos muuten kaikki ok! Itse aattelin huomenna taas testata. Katsotaan miltä näyttää. Mulla näyttäisi olevan kans tasan 4+0 raskauslaskurin mukaan, joten samoissa mennään!
 
  • Tykkää
Reactions: Tinde91
Me jatketaan ilman ehkäisyä ja toivotaan että jokin ihme vielä tapahtuisi Yrittämällä yrittäminen loppui siis huonoihin uutisiin tutkimuksissa.Ainut meille sopiva hoitomuoto olisi koeputki hedelmöitys, joka tuntuu todella kaukaiselta vaihtoehdolta, sekin lääkärin mukaan epätodennäköinen onnistua. Onneksi on nuo olemassa olevat lapset Mieli on vähän tasoittunut kun viikko kulunut, mutta kyllä se suru silti on läsnä päivittäin

En ole osannut pysyä poissa täältä nytkään, kun niin monta vuotta täällä pyörin ja kuumeilin
❤ Ihana kuitenkin kun palasit, voimia
 
Tietääkö joku miten flow oviksen ennustaa? Sen mukaan vasta ensi viikon perjantaina joka olisi kp16, olisi mulle varmasti luomukierrossa oikea aika. Nyt pistoksilla tulee aiemmin. Olen välillä poistanut sovelluksen joten ei ole edelliset kierrot siellä muistissa
 

Yhteistyössä