Haaveena vauva 2023

Dpo10 ja aamulla tehty negatiivinen testi. Vielä yks testi on kaapissa odottamassa..
Tuntuu,että tämä on eka kierto kun oon antanut itselleni luvan toivoa raskautumista ihan oikeasti, siis sillain heittäytymään ajatukseen, että tää voisi oikeasti olla meidän kierto.🤪 Oon pessimistisesti painanut eteenpäin tähän asti ajatuksella, etten tuu pettyyn kun en odota liikoja.
Niin tai näin, ei se negatiivinen testi näytä kivalta ikinä.😓🤞🤞
 
Tsemppiä uuteen kiertoon ❤

Mä olin tänään sählyä pelaamassa ja huomasin, että liitokset kipuili tietyissä hetkissä. Nyt sitten alaselkää ja alavatsaa jomottelee. Viikon päästä vasta pitäisi normaalin kierron mukaan alkaa kuukautiset, jos tämä kierto on edellisen kaltainen niin menkkoja voi odotella jo huomiselle…
 
Munasolujen laadun parantamiseen kannattaa syödä hyvälaatuista ubikinolia. Se on siitä turvallinen, että siitä ei ainakaan voi olla haittaa. Ubikinoli siis parantaa solujen aineenvaihduntaa, ja on siis munasoluille tosi tarpeen.
Vitamiineista D-vitamiiniarvo kannattaa myös käydä mittauttamassa ja huolehtia riittävästä annoksesta ja folaattilisä ehdottomasti käyttöön. + Toki kaikki muutkin tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet, mutta nuo D ja folaatti on otettava ainakin purkista.

Moni vähän harmistuu kun edes ehdottaa, sillä "normaalin elämän pitää jatkua myös yritysaikana", mutta kofeiinista ja alkoholista kannattaa luopua täysin. Niistä ei varmuudella ole mitään hyötyä, mutta niistä _voi_ olla haittaa. Kaikki konstit käyttöön!
Onko tuo ubikinoli siis yrittäessä turvallista? Olen sitä miettinyt, nopealla googlailulla ei suositella raskaana oleville mutta yritys nyt tietty vähän eri asia kuin raskaus…

lisäys; ubikinolista siis puhut ja minähän olin googlannut ubikinonia, täytyypä tutustua niiden eroon ja aiheeseen muutenkin tarkemmin.
 
Onnea aiemmin plussanneille! Ja tervetuloa uudet mukaan!

@Selis Pahoittelut uudesta kierrosta. On se aikainen testaus vähän kaksipiippuista tosiaan pettymysten suhteen. Jos vain jaksaa odottaa testaamista niin hyvähän se kai olisi myöhempään odottaa. Myöhemmin viivakin olisi jo luotettavempi, jos nyt viivaankaan voi luottaa. Mutta toivottavasti sellainen luotettava viivakin pian tulisi!

@Tiukuna Harmi kun ystävät ei uskalla kertoa. Ymmärrän tosin kyllä heidän huolen mutta ei se varmasti tunnu kivalta että jätetään uutispimentoonkaan.

@Fazeriina82 lle halauksia

Täällä ehkä dpo 3 tai 4 ja ihme menkkajomotusta alaselässä. Keltarauhanen on ilmeisesti taas aktivoitunut. Voi olla että on sittenkin dpo 2, vai mites se keltarauhaskipu nyt normaalisti tulikaan?
Tää keltarauhaskipu on kyllä yks vitsaus. Mulla oli ovisoireita 2.1. ja sen jälkeen 2-3 päivää myöhemmin alkoi munasarjakipu, joka jatkuu edelleen, vaikka pahin hellittikin. Kesti ehkä viikon suht tuntuvana. Tuntuu, että mun kierrot nykyään on yhtä munasarjojen kipuilua…
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
@Nokare En vielä dpo 10 heittäisi pyyhkeitä kehään. Mulla kemiallisissa näkyi haamu vasta dpo 12. Mahdollista on vielä! Parin päivän päästä vielä uusi testi?

@Kahdeksaskullannuppu No voihan harmi, tuleekohan tästä siis pysyvä vitsaus? En ole aiemmin tajunnut varmaan tätä, tai sitten on tässä syksyn aikana ruvennut olemaan selkeämpää. Oviksesta ei mulle tule oireita mutta nyt tosiaan tämä keltarauhanen on ruvennut muistuttamaan olemassaolostaan juurikin pari kolme päivää oletetusta ovulaatiosta. Aika harmillista jos se kestää viikonkin niin luulee jo toivoa herättäviksi jomotuksiksi.

@pikkukirppu15 Ei ole kokemusta noista testeistä mutta kyllä se ovisplussalta näyttää.
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukirppu15

No, mähän en toki vielä tiedä sattuuko tää olemaan vaikka raskauden aiheuttamaa tässä kierrossa, kun nyt on jotain dpo 8-13 välillä 😄 Toivoa on vielä. 🫶🏻 Mulla aiemmat kierrot on ollu hormonikierukan kanssa sellasia, että oviksen ympärillä on tota munasarjojen kipuilua vähintään viikon kuukaudesta… Toivotaan, että sulla ei tulis kivuista yhtä kiusaavia kuin mulla. Aiemmin, kun oon raskautta yrittänyt niin noi kivut on aina oviksen aikaan ollu ja sit loppunu, nyt on ollu mahdotonta tässä kierrossa arpoa mikä on oviskipua, mikä keltarauhasen itsestään ilmottelua muuten vaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
Onko tää nyt ovisplussa vai ei vielä? Toissapäivänä tein elämäni ekan ovistestin ja oli selvästi haaleampi, mut tässä hämää kun vaan tuollainen ohut viiva testiviivan vahvuinen

https://aijaa.com/KjtaIa
Ainakin aika lähelle. Mulla noilla tulee yleensä ihan selkeesti tummemmaksi se toinen viiva muttei joka kierrossa. Tässä kierrossa oli tollaista "melkein plussaa" 6pv muttei tummempaa 🙄 Ja jokasen hormonimäärä on erilainen eli jos eilen oli selkeästi himmeämpi niin on tuo ainakin kohti ovista. Testaisin vaikka illalla ja huomenna aamulla uudelleen kehittyykö viiva mihin suuntaan. Noissa on myös testeissä eroa tummuudessa, siis joskus myös kontrolliviiva on vaaleampi ja joskus tummempi. Siksi pitää aina verrata saman testin viivoja ensiksi keskenään mikä on tummuus ero eikä eilisiä viivoja uuteen.
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukirppu15
Onnea aiemmin plussanneille! Ja tervetuloa uudet mukaan!

@Selis Pahoittelut uudesta kierrosta. On se aikainen testaus vähän kaksipiippuista tosiaan pettymysten suhteen. Jos vain jaksaa odottaa testaamista niin hyvähän se kai olisi myöhempään odottaa. Myöhemmin viivakin olisi jo luotettavempi, jos nyt viivaankaan voi luottaa. Mutta toivottavasti sellainen luotettava viivakin pian tulisi!

@Tiukuna Harmi kun ystävät ei uskalla kertoa. Ymmärrän tosin kyllä heidän huolen mutta ei se varmasti tunnu kivalta että jätetään uutispimentoonkaan.

@Fazeriina82 lle halauksia

Täällä ehkä dpo 3 tai 4 ja ihme menkkajomotusta alaselässä. Keltarauhanen on ilmeisesti taas aktivoitunut. Voi olla että on sittenkin dpo 2, vai mites se keltarauhaskipu nyt normaalisti tulikaan?
Keltarauhaskipu? Mä en oo tuollaisesta kuullutkaan😊selässä siis? Mutta mulla kyllä on alaselkäkipua jokaisessa kierrossa ja alkaa lähes heti ovulaation jälkeen. Oon miettinyt että mistähän se johtuu. Oon miettinyt et alkaako mun menkkakivut niin varhain..
 
Nyt oli ovistestissä jo viiva tummunut eilisestä, mutta oli hiukan haaleampi ku kontrolliviiva. Ettei se vielä taida sitten plussa olla. 🤔

Tuntuis, että limat on vähentymään päin. Mites muilla, onko ovislimat yleensä jo ennen ovista vai mihin aikaan pahimmat? Muita oireita en oikeastaan oo bongannut paitsi toissayönä vihlaisi hetken oikealta puolelta alavatsaa, kun käännyin. En tiedä sitten liittyikö se tähän mitenkään. 😆
 
Tein uuden ovistestin vielä äsken ja siinä vahvempi viiva nyt kuin edellisessä jonka kuvan tonne laitoin. Vasta huomenna päästään tallettelemaan, onko jo liian myöhäistä tähän ovikseen? 🙈😶 Alavatsalla vasemmalla kipuja mut limoja en erityisemmin ole bongannut 🤔 joten en osaa ottaa kantaa @RLiisukka

On tää jännää, viime kerrasta jo niin kauan aikaa ja sillon en testaillut tai kiinnittänyt näihin oireisiin (muistaakseni) mitään huomiota..
 
@Nokare En vielä dpo 10 heittäisi pyyhkeitä kehään. Mulla kemiallisissa näkyi haamu vasta dpo 12. Mahdollista on vielä! Parin päivän päästä vielä uusi testi?

@Kahdeksaskullannuppu No voihan harmi, tuleekohan tästä siis pysyvä vitsaus? En ole aiemmin tajunnut varmaan tätä, tai sitten on tässä syksyn aikana ruvennut olemaan selkeämpää. Oviksesta ei mulle tule oireita mutta nyt tosiaan tämä keltarauhanen on ruvennut muistuttamaan olemassaolostaan juurikin pari kolme päivää oletetusta ovulaatiosta. Aika harmillista jos se kestää viikonkin niin luulee jo toivoa herättäviksi jomotuksiksi.

@pikkukirppu15 Ei ole kokemusta noista testeistä mutta kyllä se ovisplussalta näyttää.
Joo kyllä, toivoa on vielä olemassa😬🤞🥰
 
Tein uuden ovistestin vielä äsken ja siinä vahvempi viiva nyt kuin edellisessä jonka kuvan tonne laitoin. Vasta huomenna päästään tallettelemaan, onko jo liian myöhäistä tähän ovikseen? Alavatsalla vasemmalla kipuja mut limoja en erityisemmin ole bongannut joten en osaa ottaa kantaa @RLiisukka

On tää jännää, viime kerrasta jo niin kauan aikaa ja sillon en testaillut tai kiinnittänyt näihin oireisiin (muistaakseni) mitään huomiota..
Yleensä testiplussasta 24-36h eteenpäin on ovis ja sit munasolu elää noin 24h eli huomenna kerkeää hyvin jos tänään plussa.

Esim inseminaatiohoidoissa (siittiöt ruiskaistaan kohtuun ruiskulla) tehdään inssi yleensä ovistesti+ tai siitä seuraavana päivänä.
 
@pikkukirppu15 mulla oli nyt tässä kierrossa limat jo ennen ovisplussaa, myös halut oli paria päivää ennen 😅

Nyt oli munkii testi lähteny vahvistumaa, ylempänä toissapäiväinen aamutikku ja alempana tänään iltapäivällä 4h pidätyksen jälkeen.. Mut vois joku piinailijoista poistaa ja siirtää plussanneisiin, palaan listoille uudestaan nöyränä jos sikseen tulee- aion kyllä jäädä seurailemaan ☺ Joku on aiemmin keskusteluissa sanonu, että "raskaana niin kauan kunnes toisin todistetaan" joten yritän alkaa nyt enemmän nauttia uudesta jännityksestä ja tietoisesti rauhoitella omaa mieltä - jos jotain tapahtuu, niin en voi siihen itse vaikuttaa 😌 Toivon NIIIIIIN PALJON plussia teille! ❤

Keltarauhaskipu? Mä en oo tuollaisesta kuullutkaanselässä siis? Mutta mulla kyllä on alaselkäkipua jokaisessa kierrossa ja alkaa lähes heti ovulaation jälkeen. Oon miettinyt että mistähän se johtuu. Oon miettinyt et alkaako mun menkkakivut niin varhain..
Sellainen menkkamainen jomottelu alaselässä ja -vatsalla. Olen jostain lukenut että on keltarauhanen munasolun irtoamisen jälkeen. Toisilla on myös ovulaatiokipua, mutta sitä en tunnista, tai sitten se on vain niin lyhytkestoista.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Maritel
vierailija
Onko tuo ubikinoli siis yrittäessä turvallista? Olen sitä miettinyt, nopealla googlailulla ei suositella raskaana oleville mutta yritys nyt tietty vähän eri asia kuin raskaus…

lisäys; ubikinolista siis puhut ja minähän olin googlannut ubikinonia, täytyypä tutustua niiden eroon ja aiheeseen muutenkin tarkemmin.
Molemmat ovat koentsyymi Q10:ä, jota esiintyy kaikissa kehon soluissa. Ubikinoli on paremmin imeytyvä aktiivimuoto, ubikinoni muuttuu elimistössä ubikinoliksi. Se osallistuu mitokondrioissa energian tuottoon. Tutkimuksissa sen on havaittu voivan parantaa munasolujen laatua. Muistaakseni liittynee siihen, että munasolut kypsyvät paremmiksi, kun niillä.on paremmim energiaa käytettävissään? Joka tapauksessa tutkimustieto tukee sen napsimista. :)

Pysyvyys on näissä valmisteissa ongelma. Ubikinolista ainakin Kanekan valmistaman pitäisi olla tutkitusti laadukasta, ubikinonista Pharma Nordin Q10:n. Itse ostin ensin vain jonkun Q10-paketin Prismasta, sitten asiaan enemmän perehdyttyäni käytin Kanekan ja sitten Vesisorbin ubikinolia.

Ubikinonilla/ubikinolilla ei ole (ainakaan minun tietojeni mukaan) hormonaalisia vaikutuksia, eli se on turvallinen raskautta yrittäessä kaikille. Raskauden aikana monia tuotteita ei suositella, koska tutkimustietoa sikiövaikutuksista ei ole eikä niitä myöskään voi saada, sillä tutkimusten järjestäminen ei olisi eettistä. Lopetin itsekin ubikinolin syömisen raskaaksi tultuani, enkä ole käyttänyt sitä myöskään nyt imetysaikana.

(Suosittelen tähän sivustoon tutustumista varsinkin kaikille hieman varttuneemmille vauvaa toivoville:
Samalla nimellä löytyy myös mainio youtube-kanava.)
 
@pikkukirppu15 mulla oli nyt tässä kierrossa limat jo ennen ovisplussaa, myös halut oli paria päivää ennen

Nyt oli munkii testi lähteny vahvistumaa, ylempänä toissapäiväinen aamutikku ja alempana tänään iltapäivällä 4h pidätyksen jälkeen.. Mut vois joku piinailijoista poistaa ja siirtää plussanneisiin, palaan listoille uudestaan nöyränä jos sikseen tulee- aion kyllä jäädä seurailemaan Joku on aiemmin keskusteluissa sanonu, että "raskaana niin kauan kunnes toisin todistetaan" joten yritän alkaa nyt enemmän nauttia uudesta jännityksestä ja tietoisesti rauhoitella omaa mieltä - jos jotain tapahtuu, niin en voi siihen itse vaikuttaa Toivon NIIIIIIN PALJON plussia teille!

On kyllä lähteny vahvistumaan, ihanaa. 😍
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@~SeaWind 4/2015 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@mmarimoi_ 2/2021 1. km 10/22
@Xelda ★ 3/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3. ★ kmx3
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Hellu__ 9/2021 2.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ km 3/22 & 6/22 & 10/22
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/2022 4.
@Korkkeli 2/2022 1.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@Quesadilla 7/20221.
@Myrtti85 7/20225.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@Nokare 8/2022 2.
@heltsuli ★ 8/2022 ★ 1.
@RLiisukka ★ 8/2022 ★ 1.
@Maritel ★ 8/2022 ★ 4.
@Peanutbuttercup ★ 9/2022 ★ 1.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/2022 ★ 3.
@Tinde91 ★11/22★ 2.
@haaveillen ★11/22★ 1.
@jessihan ★ 12/2022 ★ 3.
@riinuliini ★ 12/2022 ★ 2. (1. Yhteinen)
@Kahdeksaskullannuppu 1/2023 8. (1. yhteinen)

★★★★★★★★★★★★★★★★

14.1.2023 Lauantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@Quesadilla kp 37/27-30
@hemuliina90 kp 33/29-30
@Tinde91 kp 31/?
@heltsuli kp 27/29
@vauvakuume7 kp 26/?
@Nokare kp 25/26-28
@Kahdeksaskullannuppu kp 23/28-30
@Myrtti85 kp 20/34
@Charppaliini kp 19/26
@RLiisukka kp 16/28
@tiipanen kp 13/27-30
@nobelius kp 12/28-30
@Kyfi kp 10/29
@Peanutbuttercup kp 9/28
@minttuni kp 8/26
@jessihan 8/28-30
@Lunni_ kp 8/30-35
@Laurenzia kp 7/30
@Tiukuna 7/28
@riinuliini kp 6/28-33
@Mamiks kp 6/28
@Xelda kp 6/26
@mmarimoi_ kp 4/28-30
@Selis kp 2/28
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO

@Nokare DPO 11
@Charppaliini DPO 5
@Myrtti85 DPO 5

★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22 km 11+2
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Lunni_ 8/22 5. ★ 9/22 kkm 12+3
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/22 ★ 1. ★ 11/22
@Poiski ★ 5/22 ★1. ★ 12/22
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1. ★ 12/22
@Mamtobe 3/2020 1 12/22
@sarater ★ 8/2022 ★ 3. ★ 12/2022
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1. ★ 12/2022
@jempppis 8/2022 4. ★ 12/2022
@helmikorvakoru 8/2022 2.★ 12/2022
@J-Annika 9/2022 3. 12/2022
[/QUOTE]
@Tinde91 11/2022 2. 1/2023
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Taisin yllättäen testata haamun tänä aamuna 😭 IMG 20230115 081714
Tänään voi olla dpo 10/11, en tikuttanut ovista tai muutenkaan seurannut, joten varmuutta ei ole. Toissapäivänä testasin puhtaan negan, jolloin ajattelin, että olisi voinut olla dpo10, mutta ovis on tosiaan voinut olla myöhemmin.
On kyllä jotenki ihanaa erottaa toinen viiva, vaikka tietenkin nyt jännittää kauheesti jääkö kemialliseksi kuten viimeksi ja alkaako ne menkat kohta kuitenkin😔
 
Taisin yllättäen testata haamun tänä aamuna IMG 20230115 081714
Tänään voi olla dpo 10/11, en tikuttanut ovista tai muutenkaan seurannut, joten varmuutta ei ole. Toissapäivänä testasin puhtaan negan, jolloin ajattelin, että olisi voinut olla dpo10, mutta ovis on tosiaan voinut olla myöhemmin.
On kyllä jotenki ihanaa erottaa toinen viiva, vaikka tietenkin nyt jännittää kauheesti jääkö kemialliseksi kuten viimeksi ja alkaako ne menkat kohta kuitenkin
Siellä haamulainen näkyy. 😍 Toivotaan vahvistumista!
 
  • Rakkaus
Reactions: KKatariina
Taisin yllättäen testata haamun tänä aamuna IMG 20230115 081714
Tänään voi olla dpo 10/11, en tikuttanut ovista tai muutenkaan seurannut, joten varmuutta ei ole. Toissapäivänä testasin puhtaan negan, jolloin ajattelin, että olisi voinut olla dpo10, mutta ovis on tosiaan voinut olla myöhemmin.
On kyllä jotenki ihanaa erottaa toinen viiva, vaikka tietenkin nyt jännittää kauheesti jääkö kemialliseksi kuten viimeksi ja alkaako ne menkat kohta kuitenkin
Ihan selkeä!! 🥰
 
Ihan selvä 😍

Onko minkäänlaisia oireita jo ilmaantunut?

Onnea ja tarrasukkia matkaan ♡♡♡
 
  • Rakkaus
Reactions: KKatariina

Yhteistyössä