Haaveena vauva 2024

vierailija
Joo lääkärin kanssa keskustelin eilen ja meille ei enään anneta ivf hoitoja. Pääsemme jos haluamme niin inseminaatioihin. Lääkäri kehotti hyvin vahvasti harkitsemaan lahjasoluja toistamiseen. Hän kirjoitti vielä reseptin letroihin, 2 tablettia päivässä. Ihmettelinkin miten voin vielä saada lisää letroja kun olen jo kerran käyttänyt puolen vuoden kuurin ja silloin sanottiin et niitä voi vaan 6 kk syödä. Nyt sit on haettu 30 nappia ja kerta kun nautin 2 vuorokaudessa niin se ois vaan 3 kk apu. Viime letroista on jo tovi aikaa… Lääkäri ei enempää ohjeistanut annoksesta, apteekissa vasta sain tietää et 2 nappia päivässä. Kysymys kuuluukin voinko ottaa molemmat napit aamulla samaa aikaa? Vaionkotarkoitus ottaa aamuin illoin? Olisiko tarkistettava ovumialta? Sitä en muista et otanko tyhjää vatsaan vai ruuan jälkeen?

Minulla kun ei ole ystäviä / kavereita joiden kanssa voisin tilanteestani puhua niin soitin eilen isälleni ja keskustelin hänen kanssaan. Hän omien sanojensa mukaan ymmärsi heti et nyt tulee joku vaikea asia keskusteltavaksi kun kysyin et olisiko hetki aikaa mulle. Kuuli kuulema jo äänen sävystä, alkuun ei vaan meinannut saada puheesta mitään selvää kun itkua väänsin ja nenääni niistin. Tämä tuntuu sellaiselta asialta minkä voin isälleni kertoa, mutta en äidilleni. Kerroin myös isälleni tämän ja hän ymmärsi minua hyvin. Nyt sit otetaan kaikki apu keinot ja viimeiset oljenkorret käyttöön ja toivotaan parasta. Tänään alkoi jäätävän kivuliaat menkatkin. Jos perjantaina aloitan letrot niin jännitys on sit siinä et tuleeko ovis juurikin sitten pääsiäisen pyhinä jolloin inseminaatioon ei pääse.

Niin vielä lopuksi hämmentävää on se et kierto on ollut koko aika suhteellisen säännöllinen ja ovulaatio on löytynyt joka kierrossa.
Paljon tsemppiä ja auringonvaloa. Minusta ei kuulosta ollenkaan hyvältä, ettei lääkkeiden kanssa neuvottu tarkemmin ja vaikuttaa, että jätettiin muutenkin asian kanssa yksin. Onkohan mahdollista mennä eri lääkärille tai asemalle, jos se muuttaisi tilannetta mitenkään ainakin tuen saamisen osalta
 
Joo lääkärin kanssa keskustelin eilen ja meille ei enään anneta ivf hoitoja. Pääsemme jos haluamme niin inseminaatioihin. Lääkäri kehotti hyvin vahvasti harkitsemaan lahjasoluja toistamiseen. Hän kirjoitti vielä reseptin letroihin, 2 tablettia päivässä. Ihmettelinkin miten voin vielä saada lisää letroja kun olen jo kerran käyttänyt puolen vuoden kuurin ja silloin sanottiin et niitä voi vaan 6 kk syödä. Nyt sit on haettu 30 nappia ja kerta kun nautin 2 vuorokaudessa niin se ois vaan 3 kk apu. Viime letroista on jo tovi aikaa… Lääkäri ei enempää ohjeistanut annoksesta, apteekissa vasta sain tietää et 2 nappia päivässä. Kysymys kuuluukin voinko ottaa molemmat napit aamulla samaa aikaa? Vaionkotarkoitus ottaa aamuin illoin? Olisiko tarkistettava ovumialta? Sitä en muista et otanko tyhjää vatsaan vai ruuan jälkeen?

Minulla kun ei ole ystäviä / kavereita joiden kanssa voisin tilanteestani puhua niin soitin eilen isälleni ja keskustelin hänen kanssaan. Hän omien sanojensa mukaan ymmärsi heti et nyt tulee joku vaikea asia keskusteltavaksi kun kysyin et olisiko hetki aikaa mulle. Kuuli kuulema jo äänen sävystä, alkuun ei vaan meinannut saada puheesta mitään selvää kun itkua väänsin ja nenääni niistin. Tämä tuntuu sellaiselta asialta minkä voin isälleni kertoa, mutta en äidilleni. Kerroin myös isälleni tämän ja hän ymmärsi minua hyvin. Nyt sit otetaan kaikki apu keinot ja viimeiset oljenkorret käyttöön ja toivotaan parasta. Tänään alkoi jäätävän kivuliaat menkatkin. Jos perjantaina aloitan letrot niin jännitys on sit siinä et tuleeko ovis juurikin sitten pääsiäisen pyhinä jolloin inseminaatioon ei pääse.

Niin vielä lopuksi hämmentävää on se et kierto on ollut koko aika suhteellisen säännöllinen ja ovulaatio on löytynyt joka kierrossa.
mie mietin, että miksi ihmeessä noita letroja on siis määrätty jos kierto on tasainen ja oviskin tunnistettu. Mulla sama tilanne, että siis kierto tasainen ja ovis joka kierrossa, niin mulle ei missään nimessä määrätä tuota Letroja koska niistä ei kuulemma mitään hyötyä. 🤔
 
Heippa tänne. Muistaako mua enää kukaan? Oon se epäonninen, joka sai viime kesänä 3x keskenmenot ja niiden takia perussairaus räjähti käsiin, jonka vuoks nyt ollut yritystaukoa. Nyt alkaa arvot olla taas kunnossa ja päästään yrittämään. Seuraavasta sairauden pahenemisesta odottaa sit leikkaus, joten toivotaan ettei notkahduksia enää tule vaan se vauva. 🥹

Muutama tuttu nimimerkki näyttää vielä olevan yrittäjissä. 💔 Voimia kaikille pitkään yrittäneille!

Voi lisätä listalle tällä tiedolla:
@Mollama ★ 04/22 ★ 3. ★ kkm+ 2xkm 2023
 
Jatkan heti perään. 😁
Täällä kp10 ja odottelen ovista ylihuomiselle (kp12). Miten te onnistutte tikuttamaan ovista iltapäivä pissasta? Vaikka kuinka oon pissaamatta yli 4h se on sen verran laimeeta, ettei ovistikut kyllä yhtään tummene aamuun verrattuna, päin vastoin. Ja sit digiin hymynaama tulee vasta ovispäivän aamuna (joka meille on liian myöhään, onnistuneet raskauden alut on olleet kun on yhdyntä -1 päivänä). 🥴

Ja vielä haluan sanoa @heltsuli voimia niin paljon. ♥♥♥ Epäreilu tilanne. Toivon todella teille kaikkea hyvää ja onnea matkallenne.
 
  • Tykkää
Reactions: Dinaas

Mie oon käytin ensimmäisessä kierrossa cb:n digiä joka näyttää 3-4 hedelmällistä päivää ensi hymynaama vilkkuu ja pysyvä hymynaama jää näyttöön useammaksi tunniksi.

Myö puuhaillaan muutenkin aika tiheään silloin kun mies ei ole reissussa joten ovulaation testaaminen ei oikeastaan vaikuta muuhun kuin että tiedän millon menkat tulossa. Miulla ilmeisesti kierto venyy jos en ovuloi.

ON: gynellä käyty ja ei kertonut oikeastaan mitään yllättävää. Kohtu optimaalinen kierron puolivälin tienoille mutta munasarjoissa ei selkeää johtofollia, ei ovulaatiota ainakaan viikkoon. Molemmat munasarjat pco:maiset, ei kuitenkaan älyttömän pahat mitä pelkäsin. Vas. munasarja kelluu kohdun päällä jota ennusteli johtuuko kiinnikkeistä, en usko kiinnikkeisiin, oli siellä hoitojen aikana reilu 10v sitten ja laskeutui vasta viimeisen seurantaultran ja punktion välissä alas 😅 terolut kuurin kuitenkin määräsi ja kilpparikokeisiin. Ttlääkäri päättänee jatkot. Meinasin pyytää suoraan lähetteen naistenpolille niin saa hoitosuhteen alkamaan ja tarvittaessa tarkemman lääkkeellisen tuen raskauden yritykseen
 
  • Tykkää
Reactions: tamuli
Nyt on haettu viimeinen alkio kyytiin ja nautitaan viimeisestä "raskaudesta" täysin rinnoin vaikka se kestäisi sen 14päivää. Jos onnistuu niin la olisi joulukuussa ja näin ollen tulisi 13v ikäero isosiskoonsa, joka myös on syntynyt joulukuussa 2011. Piinapäivät ovat nyt nauttimispäivät, johtuen siitä ettei uusia hoitoja enää tehdä vaan lopetetaan yrittäminen kokonaan.
 
Tsemppiä ja toivottavasti tämä tarraa kiinni!

Meillä sama tilanne.. Tän vuoden puolella pitää alkio siirtää ja tässä yritetään saada mun kroppaa toimimaan ja samalla yritetään kyllä, vaikka luomuna onnistuminen on mahdoton.
Pillereiden jälkeen ei ole kunnolla sitten toiminut. Tulehdusta ja vuotoja.
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 04/22 ★ 3. ★ kkm+ 2xkm -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Mmohini ★ 01/24 ★ 3.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Andune ★ 02/24 ★ 2.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1 yhteinen)

★★★★★★★★★★★★★★★

22.3.2024 perjantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@Liilja kp 31/30-34
@Min204 kp 22/22-30
@jauhopeukalo kp 21/?
@Päivänsäde84 kp 20/25-31
@Andune kp 16/28-30
@tamuli kp 16/24-27
@Cara-mel kp 14/24-27
@Noups kp 13/26-28
@Frija kp 9/28-30
@rimpsukka84 kp 9/31
@Dinaas kp 8/27-33
@haaveillen kp 1/25-28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★

@Min204 DPO 9
@Cara-mel DPO 4

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/23 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@idapieni ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23 ★ 01/24
@viivaviivi ★ 07/23 ★ 7. ★ km 11/23★ 01/24
@aida91 ★ 09/21 ★ 1. ★ 01/24
@sarlei ★ 10/23 ★ 3. ★ 02/24
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23 ★ 02/24
@mamarski ★ 11/23 ★ 2. ★ 02/24
@esme94 ★ 09/23 ★ 1. ★ km 12/23 ★ 03/24
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen ★ 03/24
 
Viimeksi muokattu:
Täällä vuoto lähes loppunut kokonaan ja testikin näytti tältä tänä aamuna😍 minusta lähes nagtiivinen! tiedän kyllä että testi pitäisi tehdä vasta tyyliin kahden viikon päästä, mutta halusin seurata, miten hcg-hormoni poistuu kehosta ja näyttäisi että erittäin hyvin!

Tämän hetkinen fiilis on kyllä toisaalta iloinen, että oma kroppa on hoitanut tämän keskenmenon niin hyvin, mutta toisaalta toivoton, kun ikää on jo niin paljon ja keskenmenoja takana, niin noinkohan me enää saadaan yhtään lasta. 🙄 huoh.
 
Mie oon käytin ensimmäisessä kierrossa cb:n digiä joka näyttää 3-4 hedelmällistä päivää ensi hymynaama vilkkuu ja pysyvä hymynaama jää näyttöön useammaksi tunniksi.

Myö puuhaillaan muutenkin aika tiheään silloin kun mies ei ole reissussa joten ovulaation testaaminen ei oikeastaan vaikuta muuhun kuin että tiedän millon menkat tulossa. Miulla ilmeisesti kierto venyy jos en ovuloi.

ON: gynellä käyty ja ei kertonut oikeastaan mitään yllättävää. Kohtu optimaalinen kierron puolivälin tienoille mutta munasarjoissa ei selkeää johtofollia, ei ovulaatiota ainakaan viikkoon. Molemmat munasarjat pco:maiset, ei kuitenkaan älyttömän pahat mitä pelkäsin. Vas. munasarja kelluu kohdun päällä jota ennusteli johtuuko kiinnikkeistä, en usko kiinnikkeisiin, oli siellä hoitojen aikana reilu 10v sitten ja laskeutui vasta viimeisen seurantaultran ja punktion välissä alas terolut kuurin kuitenkin määräsi ja kilpparikokeisiin. Ttlääkäri päättänee jatkot. Meinasin pyytää suoraan lähetteen naistenpolille niin saa hoitosuhteen alkamaan ja tarvittaessa tarkemman lääkkeellisen tuen raskauden yritykseen
@jauhopeukalo Mielenkiinnosta utelen, saitko lähetteen noihin kilpparikokeisiin yksityiseltä gyneltä? Tehdäänkö kokeet yksityisellä vai julkisella puolella? Mietin itse, josko varaisi ajan hedelmällisyysneuvolaan, mutta en raaskisi siellä jatkaa tutkimuksia yhtä käyntiä pidemmälle 🙈 :D
 
@rimpsukka84 kiva että toisaalta olet hyvillä mielin, todella toivon että teitä vielä onnistaa ❤ Onnisti nytkin, vaikka se ikävästi päättyikin, eli ei varmasti ole mahdotonta että tärppää uudestaan.

@haaveillen sama fiilis mulla oli, usko onnistumiseen nolla vaikka teoriassa oli ihan kaikki saumat onnistua, ja tässä nyt ollaan! Toivotaan että teillä käy samoin 🥰

Oon jo vähän siirtynyt tuonne marraskuiset 2024 ryhmään, siellä tosin ymmärrettävästi vielä aika hiljaista, niin tykkään yhä täällä käydä, monen teidän varsinkin jo pidempään yrittäneen asiat kiinnostaa ja on mielessä 😊 Toivon että vielä kaikki saavat sen plussan testiin ❤

Mä tein aamulla testin, nyt dpo 16-17, että onko viiva vahvistunut, kun oli vähän punertavaa vuotoa nyt kun piti menkat alkaa, tosin vain pyyhiessä vähän. Testi näytti hyvältä et kai tässä voi olla luottavaisin mielin.

@rimpsukka84 kiva että toisaalta olet hyvillä mielin, todella toivon että teitä vielä onnistaa Onnisti nytkin, vaikka se ikävästi päättyikin, eli ei varmasti ole mahdotonta että tärppää uudestaan.

@haaveillen sama fiilis mulla oli, usko onnistumiseen nolla vaikka teoriassa oli ihan kaikki saumat onnistua, ja tässä nyt ollaan! Toivotaan että teillä käy samoin

Oon jo vähän siirtynyt tuonne marraskuiset 2024 ryhmään, siellä tosin ymmärrettävästi vielä aika hiljaista, niin tykkään yhä täällä käydä, monen teidän varsinkin jo pidempään yrittäneen asiat kiinnostaa ja on mielessä Toivon että vielä kaikki saavat sen plussan testiin

Mä tein aamulla testin, nyt dpo 16-17, että onko viiva vahvistunut, kun oli vähän punertavaa vuotoa nyt kun piti menkat alkaa, tosin vain pyyhiessä vähän. Testi näytti hyvältä et kai tässä voi olla luottavaisin mielin.

oi, hieno viiva! 😍 ja onnittelut jos en ole vielä onnitellu! 😂 meinaatko tehdä näitä viikkonäytöllisiä digitestejä?
 
  • Rakkaus
Reactions: marik91
Joo lääkärin kanssa keskustelin eilen ja meille ei enään anneta ivf hoitoja. Pääsemme jos haluamme niin inseminaatioihin. Lääkäri kehotti hyvin vahvasti harkitsemaan lahjasoluja toistamiseen. Hän kirjoitti vielä reseptin letroihin, 2 tablettia päivässä. Ihmettelinkin miten voin vielä saada lisää letroja kun olen jo kerran käyttänyt puolen vuoden kuurin ja silloin sanottiin et niitä voi vaan 6 kk syödä. Nyt sit on haettu 30 nappia ja kerta kun nautin 2 vuorokaudessa niin se ois vaan 3 kk apu. Viime letroista on jo tovi aikaa… Lääkäri ei enempää ohjeistanut annoksesta, apteekissa vasta sain tietää et 2 nappia päivässä. Kysymys kuuluukin voinko ottaa molemmat napit aamulla samaa aikaa? Vaionkotarkoitus ottaa aamuin illoin? Olisiko tarkistettava ovumialta? Sitä en muista et otanko tyhjää vatsaan vai ruuan jälkeen?

Minulla kun ei ole ystäviä / kavereita joiden kanssa voisin tilanteestani puhua niin soitin eilen isälleni ja keskustelin hänen kanssaan. Hän omien sanojensa mukaan ymmärsi heti et nyt tulee joku vaikea asia keskusteltavaksi kun kysyin et olisiko hetki aikaa mulle. Kuuli kuulema jo äänen sävystä, alkuun ei vaan meinannut saada puheesta mitään selvää kun itkua väänsin ja nenääni niistin. Tämä tuntuu sellaiselta asialta minkä voin isälleni kertoa, mutta en äidilleni. Kerroin myös isälleni tämän ja hän ymmärsi minua hyvin. Nyt sit otetaan kaikki apu keinot ja viimeiset oljenkorret käyttöön ja toivotaan parasta. Tänään alkoi jäätävän kivuliaat menkatkin. Jos perjantaina aloitan letrot niin jännitys on sit siinä et tuleeko ovis juurikin sitten pääsiäisen pyhinä jolloin inseminaatioon ei pääse.

Niin vielä lopuksi hämmentävää on se et kierto on ollut koko aika suhteellisen säännöllinen ja ovulaatio on löytynyt joka kierrossa.
Kovasti voimia heltsuli♥♥ihan varmasti se vauvaonni osuu kohdalle teille tavalla tai toisella vielä♥♥♥♥♥
 
@jauhopeukalo Mielenkiinnosta utelen, saitko lähetteen noihin kilpparikokeisiin yksityiseltä gyneltä? Tehdäänkö kokeet yksityisellä vai julkisella puolella? Mietin itse, josko varaisi ajan hedelmällisyysneuvolaan, mutta en raaskisi siellä jatkaa tutkimuksia yhtä käyntiä pidemmälle 🙈 :D
Pyysin lähetteen gynelle työterveyden kautta joka yksityisellä. Gyne antoi suosituksen verikokeisiin mutta lähetteen voi tehdä vaan ttlääkäri joten jännitän vielä saanko lähetettä. Jos olisin mennyt itse maksavana olisin varmaan saanu lähetteen verikokeisiin suoraan.

Paino on itselläni isompi ongelma, en tiedä vaikuttaako pcos tai sen virallisen diagnoosin puute enemmän mitä tutkitaan ja tuetaan seuraavaksi. Viime syksyn käytin Ozembiciä jolla paino tippui 5-10kg (en ole varma kun en omista vaakaa), nyt on paino taas noussut ozembicin lopettamisen jälkeen joten ei ole tuulesta temmattua että on elinikäinen lääke. Nyt selvitän mitä kautta lähdetään tätä selvittämään. Oma tahto olisi saada painoa alas pysyvästi ilman lääkkeitä tai että lääke ei estäisi samalla raskausyritystä.

Kuitenkin puoli vuotta yritystä kotikonstein ja sen jälkeen gyne suositteli lähetettä ferti-polille. Nyt en vaan ole varma tehdäänkö täällä enää edes lääkkeellistä tukea tarvitsevia seurantoja vai olisiko mahdollista ihan tk:n kautta hoitaa. Äitiysneuvolasta ohjaavat ensin tk lääkärille joka olisi itsellekin helpoin. Ferti-polin asiakkuuteen en välttämättä haluaisi mutta lähete naistentaudeille ei olisi huono 😄
 
  • Tykkää
Reactions: Masunen
@jauhopeukalo Mielenkiinnosta utelen, saitko lähetteen noihin kilpparikokeisiin yksityiseltä gyneltä? Tehdäänkö kokeet yksityisellä vai julkisella puolella? Mietin itse, josko varaisi ajan hedelmällisyysneuvolaan, mutta en raaskisi siellä jatkaa tutkimuksia yhtä käyntiä pidemmälle
Ootko terkkarin kautta kokeilkut? Mä olen saanut kilpparikokeet ja jotain muita peruskokeita (hb, ferritiini jne) ihan terveysaseman kautta. Soitin vaan ja selitin, että yritystä ollut x aikaa, että pääsiskö gyne tarkistukseen ja saisko perusverikokeita.
 
Pyysin lähetteen gynelle työterveyden kautta joka yksityisellä. Gyne antoi suosituksen verikokeisiin mutta lähetteen voi tehdä vaan ttlääkäri joten jännitän vielä saanko lähetettä. Jos olisin mennyt itse maksavana olisin varmaan saanu lähetteen verikokeisiin suoraan.

Paino on itselläni isompi ongelma, en tiedä vaikuttaako pcos tai sen virallisen diagnoosin puute enemmän mitä tutkitaan ja tuetaan seuraavaksi. Viime syksyn käytin Ozembiciä jolla paino tippui 5-10kg (en ole varma kun en omista vaakaa), nyt on paino taas noussut ozembicin lopettamisen jälkeen joten ei ole tuulesta temmattua että on elinikäinen lääke. Nyt selvitän mitä kautta lähdetään tätä selvittämään. Oma tahto olisi saada painoa alas pysyvästi ilman lääkkeitä tai että lääke ei estäisi samalla raskausyritystä.

Kuitenkin puoli vuotta yritystä kotikonstein ja sen jälkeen gyne suositteli lähetettä ferti-polille. Nyt en vaan ole varma tehdäänkö täällä enää edes lääkkeellistä tukea tarvitsevia seurantoja vai olisiko mahdollista ihan tk:n kautta hoitaa. Äitiysneuvolasta ohjaavat ensin tk lääkärille joka olisi itsellekin helpoin. Ferti-polin asiakkuuteen en välttämättä haluaisi mutta lähete naistentaudeille ei olisi huono
Mahtavaa että sait työterveydestä lähetteen gynelle! Ja toivottavasti saat vielä verikokeisiinkin lähetteen.
Tsemppiä painonpudotukseen ❤
 
Ootko terkkarin kautta kokeilkut? Mä olen saanut kilpparikokeet ja jotain muita peruskokeita (hb, ferritiini jne) ihan terveysaseman kautta. Soitin vaan ja selitin, että yritystä ollut x aikaa, että pääsiskö gyne tarkistukseen ja saisko perusverikokeita.
En ole vielä kokeillut, yritän ehkä vielä työterveyden kautta. Pääsin työterveyden kautta jo ferritiinin mittaukseen, mutta en kilppariarvojen. Tuo tk:n kautta olisi hyvä, jos saisi sitten lähetteen, varsinkin jos tulee mentyä lapsettomuustutkimuksiin niin voisi olla kätevää että olisi käynyt julkisella jo valmiiksi tutkimuksissa
 
Heippa. Haluan vain lähettää sinulle paljon sympatiaa ja voimia vaikeassa tilanteessa. En valitettavasti osaa neuvoa kysymyksissäsi, toivottavasti joku muu osaisi. Hienoa että olet puhunut isäsi kanssa. Simpukka Ry:llä on myös vertaistukea, esim Facebook ryhmiä joista voisi löytyä ystäviä keskusteluun. Ehkä myös lahjasoluajatus voi ajan kanssa tuntua helpommalta, mitään ei varmasti tarvitse päättää tällä sekunnilla. Voimia!
Kiitos paljon… Katselinkin simpukan sivuja, olisin toivonut et olisi ollut jonkinlainen chat sivuilla mut eipä ollut. Facebook ryhmät ihan nounou, en ole itse Facebookissa enkä ole myöskään liittymässä. Olen ulkopuolella.

Ihan ensiksi: todella paljon voimia tilanteeseen. Muista, että tämä yksi mittaustulos EI määrittele sinua!

Mielestäni on kyllä huutava vääryys, että teiltä evätään ivf-hoidot. Mitä olen viestejäsi lukenut, tuntuu että hoitotaho on ollut jotenkin tosi välinpitämätön ja yliolkainen koko hoitojenne ajan. Otettiinko nuo hormonilabratkin vasta ivf:n jälkeen?

Guuglailun perusteella AMH-tasotkin voivat vaihdella, joten jossain toisessa kierrossa otettuna tulos olisikin voinut olla eri. Itselleni tuli myös mieleen, voisivatko ivf-lääkkeet vaikuttaa tulokseen, jos mittaus tehtiin kahden pistelykierroksen jälkeen? Mitattiinko sinulta myös FSH-arvo? AMH ei myöskään kerro munasolujen laadusta mitään, ja vaikka me naiset emme munasoluja voikaan saada lisää, niiden laatuun pystyy vaikuttamaan. Netistä löytyy paljon tietoa!

Todella ihanaa viestissäsi oli se, että olet isäsi kanssa niin läheisissä väleissä, että pystyit jakamaan asian hänen kanssaan.
Paljon tsemppiä!
Kiitos sinullekin! Tuon kun muistaisi ettei yksi mitta tulos määrittele, mutta kyllä se mieltä kaihertaa. Ihmettelinkin puolisolle et miksi AMH mittausta otettu samaan aikaa kuin muitakin verikokeita. Oliko joku säästö syy? Tuntui typerältä käydä erikseen otattamassa yksi veri putki. Multa kun on muutenkin vaikeuksia saada verikokeita, ei löydy suonia. Tämäkin näytteen ottaja kopeloi molempia käsiä. Ivf hoidon jälkeen laittoi tosiaan lähetteen AMH testiin. Sanomiset jos tulos on huono niin ivf hoidot loppuu tähän ja huonot sit olikin niin siihen ne sit jäikin. FSH arvo on jo aiemmin otettu, eikä siinä ollut mitään vikaa.

mie mietin, että miksi ihmeessä noita letroja on siis määrätty jos kierto on tasainen ja oviskin tunnistettu. Mulla sama tilanne, että siis kierto tasainen ja ovis joka kierrossa, niin mulle ei missään nimessä määrätä tuota Letroja koska niistä ei kuulemma mitään hyötyä.
Sitä voimme yhdessä pohtia.. Mutta kuulema inseminaation tukena voi käyttää. Sen puolen vuoden annoksen silloin aiemmin kun söin niin en kyllä huomannut järin mitään muutosta. Kaks ekaa kierrosta tais ovis olla vähän aiemmin, mut muuten ei mitään vaikutusta.

Mutta tasapuolisuuden nimissä kiitos kaikille tasapuolisesti tsemppi ja jaksamis viesteistä. Kiitos! Ootte valtava tuki matkassa.
 
vierailija
Kiitos paljon… Katselinkin simpukan sivuja, olisin toivonut et olisi ollut jonkinlainen chat sivuilla mut eipä ollut. Facebook ryhmät ihan nounou, en ole itse Facebookissa enkä ole myöskään liittymässä. Olen ulkopuolella.

Kiitos sinullekin! Tuon kun muistaisi ettei yksi mitta tulos määrittele, mutta kyllä se mieltä kaihertaa. Ihmettelinkin puolisolle et miksi AMH mittausta otettu samaan aikaa kuin muitakin verikokeita. Oliko joku säästö syy? Tuntui typerältä käydä erikseen otattamassa yksi veri putki. Multa kun on muutenkin vaikeuksia saada verikokeita, ei löydy suonia. Tämäkin näytteen ottaja kopeloi molempia käsiä. Ivf hoidon jälkeen laittoi tosiaan lähetteen AMH testiin. Sanomiset jos tulos on huono niin ivf hoidot loppuu tähän ja huonot sit olikin niin siihen ne sit jäikin. FSH arvo on jo aiemmin otettu, eikä siinä ollut mitään vikaa.

Sitä voimme yhdessä pohtia.. Mutta kuulema inseminaation tukena voi käyttää. Sen puolen vuoden annoksen silloin aiemmin kun söin niin en kyllä huomannut järin mitään muutosta. Kaks ekaa kierrosta tais ovis olla vähän aiemmin, mut muuten ei mitään vaikutusta.

Mutta tasapuolisuuden nimissä kiitos kaikille tasapuolisesti tsemppi ja jaksamis viesteistä. Kiitos! Ootte valtava tuki matkassa.
Sanoin jo aiemmin että tuntuu oudolta tuo tapa miten sinua on hoidettu. Veikkaan että jos menette ko. Firmaan maksavana asiakkaana niin teille tehtäisi ivf.

Tiestikö että voit vaikuttaa missä hoitopiirissä sinua hoidetaan. Sinuna ottaisin yhteyttä muualle ja pyytäisin toista mielipidettä.
 
  • Tykkää
Reactions: Pulla21

Yhteistyössä