Haaveena vauva 2024

Hei

Oon nyt parin päivän aikana saannut tästä ivf hoidosta hirmuisen mörön itselleni monessakin mielessä. Ensimmäiseksi olen nyt äärimmäisen epävarma haluanko tehdä sen! Olen jo kerennyt muutamat kyyneleetkin tirauttamaan. Tällä hetkellä toivon et tähän olisi jäännyt enemmän aikaa miettiä ja reagoida. Tällä hetkellä on myös äärimmäisen pitkä kierto menossa, joten sekin tuo pelkoa menkkojen alkamiseen, koskahan ne oikein alkavat. Todennäköisesti to tai pe. Raskaustestin teolle on aivan liian aikaiset päivät tälllä hetkellä. Toki eilen aamulla ja tänään olen ollut huonovointinen, mutta se voi olla tähän murheeseen liitännäinen ja vatsaa on koskenut perjantaisen ultran jälkeen. Kaikkein ihaninta olisikin et se olisi tärpännyt tästä kierrosta. Mene ja tiedä sitä!

Huomenna alkaa uusi viikko ja huomenna pitäisi tarttua puhelimeen. Naisten polille on soitto aika klo 8-9. Oma työkuvioni ei anna periksi silloin soittaa sinne, itse pystyisin olla vasta ti yhteydessä. Puolisoni on luvannut kyllä tavittaessa jo huomenna soittaa. Tarvitsisimme molemmille lähetteen infektio verikokeisiin ja jonkun olisi neuvottava meille pistäminen. Täysin uusi asia meille molemmille. Onko sairaalla antaa näin lyhyellä varoitusajalla neuvoa pistämiseen? Se jää nähtäväksi, vai siirtyykö seuraava yritys kierto vielä luomukierroksi kun kukaan ei kerkeä opettamaan. Ehkä vähän toivoisin tätä salaa, jolloin mietintä aikaa olisi kuukauden päivät, mutta ehkä se vaan pahentaa tressiäni kun jään asioita miettimään ja tulisin vain entistä epävarmemmaksi asian suhteen.

Piikitys itsestään kauhistuttaa minua. En ole itseäni koskaan joutunut piikittämään ja nyt olisi senkin aika. Toisaalta koskaan en ole esim. verikoetta pelännyt vaikka siinäkin piikki on. Toki sen tekee ammatti ihminen ja minä taas olen poropeukalo puolisoni rinnalla.

Apteekista pitäisi käydä lääkkeet ostamassa, jotta ne olisivat sitten valmiina. Tiedä vaikka ei ole apteekissa valmiina niin kerkeävät ne tilaamaan ja me saamaan ne ajoissa. Toki pelko on tässä perseessä, jos on tärpännyt mitä teen lääkkeille jotka odottavat valmiina käyttöänsä.

Työnjohtajalle ilmoitus. Onneksi sentää nainen, mutta lapseton. Mahtaako ymmärtää tai löytyykö ymmärrystä? Raskas työ, työvuoroihin muutoksen pyyntö. Mahdolliset kuormien purut pois punktio viikoilta ja niiden perään toiset kaksi viikkoa ettei satu mitään. Eli toisin sanoen neljän viikon varovaisuus. Näin ainankin nyt asian miellän. Niin ja jos ei tärppää ekasta hoidosta niin voi juku, mitäpä sitten? Varovaisuus sen vuoksi, et pelkään vatsan olevan tosi kipeänä ennen punktiota, kerta kun tiessä olevat montut ja kuopatkin kuulema tuntee.

Emätinpuikko, ei hyvää päivää. Minä joka ei ole koskaan edes käyttänyt tamppoonia niin miten osaan tuollaisen työntää paikoilleen kahdesti päivässä. Minä joka kärsin aamuisin vessassa ravaamisesta, ripuloin monesti aamussa. Niin miten se kestää menossa? Joku mainitsi sen ulostamisen mukana tippuvan. Oliskohan mahdollista esim. laittaa yöksi puikko ja aamuisin suun kautta ottaa joku vastaava tabletti? Tuntuu ajatuskin ällöttävältä tunkea nappeja alapäähän. Okei ihan varmaan normaalia, mut silti.

Tässä kai ne pahimmat ajatukset ovat. Piikitys, työnjohtaja, emätinpuikko... Se pelko ja ahdistus on läsnä, teenkö ja teemmekö oikein, Mitä seuraamuksia minulle ilmenee?

Toivottavasti joku osaisi teistä auttaa ja neuvoa, etenkin antaa tukea asiaan. Sitä nyt tuntuisin eniten kaipaavan. Haluaisin sen perua, mut toisaalta haluaisin mennä. Itse olen itseni pahin vihollinen. Epävarmuuteni paistaa asiassa jo nyt. Vaikka perjantaina käyntii niin tien ovat jo löytäneet uniin ja myöskin päivät menee asiaa miettiessä laidasta laitaa. Toisena hetkenä olen reippaasti menossa ja toisena vaivun synkkyyteen.

Niin ja tosiaan kun kunta tarjoaa kolme mahdollisuutta ifv hoitoihin. Eli jos saamme 8 munasolua ja kaikki on ok. Yksi kun laitetaan oikeaan paikkaan ja loput menee pakkaseen. Jos on nega niin alkaako meillä seuraa ifv hoito kakkosena? Eli käytämmen kunnan tarjoamista hoidoista toisenkin? Vai onko niin kauan ykkös hoitoa kun kaikki munasolut on pakkasesta käytetty? Toivottavasti joku edes ymmärsi mitä tarkoitin.

Niin ja lopuksi, olenkohan sittenkään valmis äidiksi?
Haluaisin sanoa kaikella rakkaudella, rauhoitu, hyvin se menee ❤
Ykköshoitoa on niin kauan kun kaikki ekasta punktiosta saadut munasolut pakastealkioina on käytetty. Eli vasta sitten aloitetaan kakkoshoito.

Pystyisitkö soittamaan sinne Ovumialle ja juttelemaan hoitajan kanssa näistä?
 
Mä laitoin sulle aikaisemmin yksärillä mun numeron ni laita viestiä jos haluat jutella lisää😊 mäkin sanoisin että ei kannata turhaan huolehtia, niissä pistoksissa on hyvät ohjeet ja piikit on pieniä että ihan varmasti osaatte pistää puolison kanssa. Vatsa ei myöskään oo kovin tuntoherkkä kun se pistetään ns. läskeihin😅 ja ne puikot sulaa nopeasti ja saa varmasti hyvin sormella laitettua. Paras varmaan olla hetki makuulla niiden laiton jälkeen. Punktiota ei myöskään kannata pelätä, pyydät vaan lääkityksen ja tarvittaessa rauhoittavan ennen. Mä sain ja ei sattunut yhtään. Hyvin se menee❤ me saadaan taysista vielä kaksi pakastealkion siirtoa kun yksi tuoresiirto alla, näin ainakin ymmärsin. Vai onko se että 3 ivf-rundia yhteensä? En oo kyllä kysynytkään sitä vielä.
 
vierailija
Hei

Oon nyt parin päivän aikana saannut tästä ivf hoidosta hirmuisen mörön itselleni monessakin mielessä. Ensimmäiseksi olen nyt äärimmäisen epävarma haluanko tehdä sen! Olen jo kerennyt muutamat kyyneleetkin tirauttamaan. Tällä hetkellä toivon et tähän olisi jäännyt enemmän aikaa miettiä ja reagoida. Tällä hetkellä on myös äärimmäisen pitkä kierto menossa, joten sekin tuo pelkoa menkkojen alkamiseen, koskahan ne oikein alkavat. Todennäköisesti to tai pe. Raskaustestin teolle on aivan liian aikaiset päivät tälllä hetkellä. Toki eilen aamulla ja tänään olen ollut huonovointinen, mutta se voi olla tähän murheeseen liitännäinen ja vatsaa on koskenut perjantaisen ultran jälkeen. Kaikkein ihaninta olisikin et se olisi tärpännyt tästä kierrosta. Mene ja tiedä sitä!

Huomenna alkaa uusi viikko ja huomenna pitäisi tarttua puhelimeen. Naisten polille on soitto aika klo 8-9. Oma työkuvioni ei anna periksi silloin soittaa sinne, itse pystyisin olla vasta ti yhteydessä. Puolisoni on luvannut kyllä tavittaessa jo huomenna soittaa. Tarvitsisimme molemmille lähetteen infektio verikokeisiin ja jonkun olisi neuvottava meille pistäminen. Täysin uusi asia meille molemmille. Onko sairaalla antaa näin lyhyellä varoitusajalla neuvoa pistämiseen? Se jää nähtäväksi, vai siirtyykö seuraava yritys kierto vielä luomukierroksi kun kukaan ei kerkeä opettamaan. Ehkä vähän toivoisin tätä salaa, jolloin mietintä aikaa olisi kuukauden päivät, mutta ehkä se vaan pahentaa tressiäni kun jään asioita miettimään ja tulisin vain entistä epävarmemmaksi asian suhteen.

Piikitys itsestään kauhistuttaa minua. En ole itseäni koskaan joutunut piikittämään ja nyt olisi senkin aika. Toisaalta koskaan en ole esim. verikoetta pelännyt vaikka siinäkin piikki on. Toki sen tekee ammatti ihminen ja minä taas olen poropeukalo puolisoni rinnalla.

Apteekista pitäisi käydä lääkkeet ostamassa, jotta ne olisivat sitten valmiina. Tiedä vaikka ei ole apteekissa valmiina niin kerkeävät ne tilaamaan ja me saamaan ne ajoissa. Toki pelko on tässä perseessä, jos on tärpännyt mitä teen lääkkeille jotka odottavat valmiina käyttöänsä.

Työnjohtajalle ilmoitus. Onneksi sentää nainen, mutta lapseton. Mahtaako ymmärtää tai löytyykö ymmärrystä? Raskas työ, työvuoroihin muutoksen pyyntö. Mahdolliset kuormien purut pois punktio viikoilta ja niiden perään toiset kaksi viikkoa ettei satu mitään. Eli toisin sanoen neljän viikon varovaisuus. Näin ainankin nyt asian miellän. Niin ja jos ei tärppää ekasta hoidosta niin voi juku, mitäpä sitten? Varovaisuus sen vuoksi, et pelkään vatsan olevan tosi kipeänä ennen punktiota, kerta kun tiessä olevat montut ja kuopatkin kuulema tuntee.

Emätinpuikko, ei hyvää päivää. Minä joka ei ole koskaan edes käyttänyt tamppoonia niin miten osaan tuollaisen työntää paikoilleen kahdesti päivässä. Minä joka kärsin aamuisin vessassa ravaamisesta, ripuloin monesti aamussa. Niin miten se kestää menossa? Joku mainitsi sen ulostamisen mukana tippuvan. Oliskohan mahdollista esim. laittaa yöksi puikko ja aamuisin suun kautta ottaa joku vastaava tabletti? Tuntuu ajatuskin ällöttävältä tunkea nappeja alapäähän. Okei ihan varmaan normaalia, mut silti.

Tässä kai ne pahimmat ajatukset ovat. Piikitys, työnjohtaja, emätinpuikko... Se pelko ja ahdistus on läsnä, teenkö ja teemmekö oikein, Mitä seuraamuksia minulle ilmenee?

Toivottavasti joku osaisi teistä auttaa ja neuvoa, etenkin antaa tukea asiaan. Sitä nyt tuntuisin eniten kaipaavan. Haluaisin sen perua, mut toisaalta haluaisin mennä. Itse olen itseni pahin vihollinen. Epävarmuuteni paistaa asiassa jo nyt. Vaikka perjantaina käyntii niin tien ovat jo löytäneet uniin ja myöskin päivät menee asiaa miettiessä laidasta laitaa. Toisena hetkenä olen reippaasti menossa ja toisena vaivun synkkyyteen.

Niin ja tosiaan kun kunta tarjoaa kolme mahdollisuutta ifv hoitoihin. Eli jos saamme 8 munasolua ja kaikki on ok. Yksi kun laitetaan oikeaan paikkaan ja loput menee pakkaseen. Jos on nega niin alkaako meillä seuraa ifv hoito kakkosena? Eli käytämmen kunnan tarjoamista hoidoista toisenkin? Vai onko niin kauan ykkös hoitoa kun kaikki munasolut on pakkasesta käytetty? Toivottavasti joku edes ymmärsi mitä tarkoitin.

Niin ja lopuksi, olenkohan sittenkään valmis äidiksi?
Itse jännitin myös ivf-hoitoa ja olin lukenut paljon siitä kuinka rankkaa se on. Kokemuksena se omalla kohdalla oli kuitenkin todella positiivinen ja ilman ivf-hoitoa en olisi läheskään niin tietoinen raskauteen liittyvistä asioista. Myös punktio ja alkion siirrot oli miellyttäviä ja kivoja kokemuksia, ja itse ainakin ajattelen jopa niin että olen saanut kokea jotain tuollaista mitä moni ei saa.

Asiat kyllä järjestyy askel kerrallaan. Piikitys on hyvinkin helppoa ja se neuvotaan sinulle kyllä kädestä pitäen. Ja kun haet apteekista lääkettä niin voit vielä heiltäkin kysyä apua jos joku asia on jäänyt epäselväksi. Pakkausten mukana tulee myös hyvät ohjeet ja noudattamalla niitä et voi epäonnistua. Piikitys ei satu yhtään mutta ymmärrän että ajatuksena se voi olla inhottava mutta siihen tottuu todella nopeasti ja ainakin itsellä jopa piikitysten lopetus aiheutti pientä haikeutta. Siitä ehti tulla jo rutiini ja se oli konkreettinen toimenpide asioiden edistämiseksi.

Nuo emätinpuikot eivät ole ollenkaan hankalia käyttää, mutta toki ymmärrän että ajatus tuntuu vieraalta jos et ole ikinä käyttänyt tamponiakaan. Jos osaat laittaa sormen sinne niin saat kyllä puikonkin ihan oikeaan osoitteeseen. Puikosta se progesteroni imeytyy hyvinkin nopeasti ja se jäämä joka tahraa housut/ valuu pönttöön tms ei sisällä enää lääkeainetta. Toki itse koitin puikon laittamisen jälkeen pitää sen vähintään 15-30 min sisällä juuri välttäen wcssä käyntiä ja suihkua yms mutta lopulta se ylimäärä aina valuu pois ja siitä ei tarvi olla huolissaan! Kannattaa annostelu ajankohta oman mielenrauhan vuoksi miettiä niin että saat rauhassa pidettyä sitä puikkoa sen muutaman kymmenen minuuttia. Onko se sitten heti heräämisen jälkeen vai sitten kun muut aamutoimet on tehty?

Tsemppiä! Ihmiset suhtautuu niin eri tavoin näihin mutta itse neuvon ottamaan kokemuksen kannalta.
 
Mulle voi merkitä kp1. Tänään alkoi menkat gynen vessassa. Päätin käydä tarkistaa, et kaikki ok, kun tämä kierto ollut niin outo (venyi sit lopulta 42 pvän pituiseksi.) Hyvä että kävin, löydäksenä lievä PCOS

Vähän shokissa nyt, mut ei auta kuin puhallella ja pysyä positiivisena. Saa nyt nähdä ryhdytäänkö heti vaan yrittää lasta, vai vasta keväämmällä kuten oli miehen kanssa sovittu aiemmin.

Paljon onnea kaikille plussanneille <3 <3
Mielenkiinnosta kyselen, että miten määritellään, että pcos on lievä 🤔
Minulla se siis myös, mutta en ole ajatellut varsinaisesti että onko lievä vai ei 😅 monirakkulaiset munikset ultrattu ja lisäksi ainakin osittain epäsäännölliset menkat ilman terolutia. Niiden perusteella diagnoosi. Olen aina ollut normaalipainoinen ja verikokeita ei ole ikinä otettu, eli en tiedä, onko minkäänlaista insuliiniresistanssia.

Jos saa kysyä, niin millä oireilla sinulla määriteltiin ja onko otettu verikokeita? 😊
 
Te hiljattain plussanneet, jos täällä vielä joku roikkuu onks ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia ennen sitä plussaa? Erityisesti siis kiinnostaa, kuinkahan monella ei mitään oireita ole. Siis näin varhaisessa vaiheessa, kun moni testaa jo vähän ennen kun menkat pitäisi alkaa, tai ihan pian sen jälkeen.
Mulla rinnanpäät kipeytyi jo dpo5 kun normaalisti dpo8 negakierroissa. Muita oireita ei ollut enkä ajatellut tuonkaan olevan oire, ajattelin että itse taas kuvittelen 🤭
 
  • Tykkää
Reactions: syksynsävel_
Hei

Oon nyt parin päivän aikana saannut tästä ivf hoidosta hirmuisen mörön itselleni monessakin mielessä. Ensimmäiseksi olen nyt äärimmäisen epävarma haluanko tehdä sen! Olen jo kerennyt muutamat kyyneleetkin tirauttamaan. Tällä hetkellä toivon et tähän olisi jäännyt enemmän aikaa miettiä ja reagoida. Tällä hetkellä on myös äärimmäisen pitkä kierto menossa, joten sekin tuo pelkoa menkkojen alkamiseen, koskahan ne oikein alkavat. Todennäköisesti to tai pe. Raskaustestin teolle on aivan liian aikaiset päivät tälllä hetkellä. Toki eilen aamulla ja tänään olen ollut huonovointinen, mutta se voi olla tähän murheeseen liitännäinen ja vatsaa on koskenut perjantaisen ultran jälkeen. Kaikkein ihaninta olisikin et se olisi tärpännyt tästä kierrosta. Mene ja tiedä sitä!

Huomenna alkaa uusi viikko ja huomenna pitäisi tarttua puhelimeen. Naisten polille on soitto aika klo 8-9. Oma työkuvioni ei anna periksi silloin soittaa sinne, itse pystyisin olla vasta ti yhteydessä. Puolisoni on luvannut kyllä tavittaessa jo huomenna soittaa. Tarvitsisimme molemmille lähetteen infektio verikokeisiin ja jonkun olisi neuvottava meille pistäminen. Täysin uusi asia meille molemmille. Onko sairaalla antaa näin lyhyellä varoitusajalla neuvoa pistämiseen? Se jää nähtäväksi, vai siirtyykö seuraava yritys kierto vielä luomukierroksi kun kukaan ei kerkeä opettamaan. Ehkä vähän toivoisin tätä salaa, jolloin mietintä aikaa olisi kuukauden päivät, mutta ehkä se vaan pahentaa tressiäni kun jään asioita miettimään ja tulisin vain entistä epävarmemmaksi asian suhteen.

Piikitys itsestään kauhistuttaa minua. En ole itseäni koskaan joutunut piikittämään ja nyt olisi senkin aika. Toisaalta koskaan en ole esim. verikoetta pelännyt vaikka siinäkin piikki on. Toki sen tekee ammatti ihminen ja minä taas olen poropeukalo puolisoni rinnalla.

Apteekista pitäisi käydä lääkkeet ostamassa, jotta ne olisivat sitten valmiina. Tiedä vaikka ei ole apteekissa valmiina niin kerkeävät ne tilaamaan ja me saamaan ne ajoissa. Toki pelko on tässä perseessä, jos on tärpännyt mitä teen lääkkeille jotka odottavat valmiina käyttöänsä.

Työnjohtajalle ilmoitus. Onneksi sentää nainen, mutta lapseton. Mahtaako ymmärtää tai löytyykö ymmärrystä? Raskas työ, työvuoroihin muutoksen pyyntö. Mahdolliset kuormien purut pois punktio viikoilta ja niiden perään toiset kaksi viikkoa ettei satu mitään. Eli toisin sanoen neljän viikon varovaisuus. Näin ainankin nyt asian miellän. Niin ja jos ei tärppää ekasta hoidosta niin voi juku, mitäpä sitten? Varovaisuus sen vuoksi, et pelkään vatsan olevan tosi kipeänä ennen punktiota, kerta kun tiessä olevat montut ja kuopatkin kuulema tuntee.

Emätinpuikko, ei hyvää päivää. Minä joka ei ole koskaan edes käyttänyt tamppoonia niin miten osaan tuollaisen työntää paikoilleen kahdesti päivässä. Minä joka kärsin aamuisin vessassa ravaamisesta, ripuloin monesti aamussa. Niin miten se kestää menossa? Joku mainitsi sen ulostamisen mukana tippuvan. Oliskohan mahdollista esim. laittaa yöksi puikko ja aamuisin suun kautta ottaa joku vastaava tabletti? Tuntuu ajatuskin ällöttävältä tunkea nappeja alapäähän. Okei ihan varmaan normaalia, mut silti.

Tässä kai ne pahimmat ajatukset ovat. Piikitys, työnjohtaja, emätinpuikko... Se pelko ja ahdistus on läsnä, teenkö ja teemmekö oikein, Mitä seuraamuksia minulle ilmenee?

Toivottavasti joku osaisi teistä auttaa ja neuvoa, etenkin antaa tukea asiaan. Sitä nyt tuntuisin eniten kaipaavan. Haluaisin sen perua, mut toisaalta haluaisin mennä. Itse olen itseni pahin vihollinen. Epävarmuuteni paistaa asiassa jo nyt. Vaikka perjantaina käyntii niin tien ovat jo löytäneet uniin ja myöskin päivät menee asiaa miettiessä laidasta laitaa. Toisena hetkenä olen reippaasti menossa ja toisena vaivun synkkyyteen.

Niin ja tosiaan kun kunta tarjoaa kolme mahdollisuutta ifv hoitoihin. Eli jos saamme 8 munasolua ja kaikki on ok. Yksi kun laitetaan oikeaan paikkaan ja loput menee pakkaseen. Jos on nega niin alkaako meillä seuraa ifv hoito kakkosena? Eli käytämmen kunnan tarjoamista hoidoista toisenkin? Vai onko niin kauan ykkös hoitoa kun kaikki munasolut on pakkasesta käytetty? Toivottavasti joku edes ymmärsi mitä tarkoitin.

Niin ja lopuksi, olenkohan sittenkään valmis äidiksi?
Nyt oli paljon asiaa, mihin en itse pysty vastaamaan, siis eli noiden käytännön asioiden suhteen/ivf-hoidot. Niistä ei ole kokemusta. Mutta ihan varmasti pystyt siihen, vaikka tuntuu nyt hankalalta! Onhan tuossa paljon sinuu stressaavia tekijöitä kerralla, ole siis itelles armollinen siinä, äläkä vertaa omaa kokemustasi mihinkään "näin pitäisi jaksaa" ajatusmalliin, tai muiden kokemuksiin. On hyvä kysyä täältä siis kyllä kokemuksii tueksi! Mutta että älä myöskään ota niistä paineita, jokane kokee asiat eri tavoin :)

Uskon, että tuo emätinpuikkoasia ei enää ekojen kertojen jälkeen tunnu niin ylitsepääsemättömältä, ja tampoonin käyttö on kuitenkin vähän eri asia. Että jos pystyt, mun neuvo tähän olisi, että älä mieti sitä etukäteen (helpommin sanottu ku tehty, varmasti), kokeile ensin ja luota siihen että se asia kyllä ratkeaa tavalla tai toisella. :)

Jos työnantaja ei ymmärrä sun tarpeita tässä, voit olla yhteydessä työterveyteen ja vaikka hakea saikkua sitten jos muu ei auta. Kertoo enemmän työnantajasta ja työpaikasta, ku sinusta, jos ei tässä ymmärrä. Luulisi että korvaavaa työtä löytyy, kun ajoissa ottaa asian puheeksi ja miettii vähä etukäteen miten asian ilmaisee, jotta tarve tulee kunnolla ilmi.

Kun tässä on näin monta asiaa mitkä nyt ressaa, oisko hyvä miettiä, mistä muusta voit karsia arjessa? Voitko esim uupumuksen tmv, jos tuntuu että sellaista on yhtään, ottaa pari pv saikkua töistä ja antaa aikaa itelle kasata ittes? Tai jostain muusta arjen asiasta jos pystyy keventmään, että mieli pystyy työstään tätå asiaa? Monesti auttaa, kun pääsee hommiin stressaavan asian suhteen - etukäteen panikointi on aina pahinta! Toimeen tarttuminen vie asiaa eteenpäin ja antaa mielellekin tilaa työstää asiaa, kun saat samalla vastauksia sun mielessä nyt myllertäviin "entä jos", "mitä sitten?" kysymyksiin. Kyllä asiat yleensä järjestyy ❤ ja tän pitäs olla semmone asia, mihin saat terveydenhuollosts tukea/apua tarvittaessa.

Kysyit, että ootko valmis äidiksi. No, siihen ei toki kukaan muu ku sinä ite pysty vastaamaan. Mutta mistä sellanen ajatus on nyt tullut? Onko se kauan ollut mielessä? Johtuuko se vaan nyt tästä prosessin tuomasta pelosta ja ahdistuksesta? Koska jos se nyt johtuu ivf hoidoista, niin eihän äitiyteen valmiutta voi sillä mitata, miten sietää lapsettomuushoitoja. Kykenevä äiti ei ole yhtä kuin lapsettomuushoitojen läpi runnominen ilman ahdistusta, stressiä tai muuta. Äitiys on sitten ihan muuta. Jos tämä ivf hoito asia on hankalaa, se ei tarkoita millään muotoa, että et olisi valmis äidiksi. Että ihan muiden kysymysten kautta kuuluu sitä miettiä :)

Tän ei tarvitse olla helppoa eikä ees kivaa, todellakaan. Se ei ole mittari tässä nyt mihinkään. ❤ anna itelles lupa tuskailla tän asian suhteen, mutta jos menee ylenpalttiseksi, ehkä sellanen klassinen huoliaika on syytä asettaa, eli että esim klo 18-18:30 on lupa murehtia asiaa ja tehä vaikka ajatuskarttaa siitä, mutta sitten se sivuun ja tee muuta, mukavaa.

Äitiyteen vielä; koita miettiä, ja listaa vaikka paperille, mitkä on ne syyt ollut miksi tän lapsen haluat? Ootko miettinyt sitä elämää realistisesti haasteineen, ja mille ne tuntuu? Missä haluat olla esim 5 vuoden päästä, kenen kanssa?

Aamun vatsarumbaan vielä: voin kokemuksesta sanoa, että stressi pahentaa sitä ihan tuhottomasti. Välillä pienikin stressi, jos on jatkuvaa. Nyt pidät itestäs huolta, ja mietit kaiken muun sitten toissijaisesti. Jos jokin tuntuu sille että se vaan ottaa eikä anna, kannattaa miettiä, haluaako sellasta asiaa jatkossa pitää läsnä arjessaan. Ja toisaalta, jos hetken pinnistelee, esim hoitojen alottamisen kanssa, voisko tilanne raueta kun pääsee toimimaan? 🥰 ja kattoo sitä sit vaikka uudelleen, et pystyykö jatkamaan. Joskus ns dedisten asettaminen itelle auttaa kummasti! Että x ajan päästä katson mikä tilanne, ja sitten toimin sen mukaan.

Hurjasti tsemppiä ja voimia ❤
 
Onpas täällä tullut paljon ihania uutisia, valtavasti onnea kaikille ❤

Täällä on menty nyt joitakin viikkoja pois linjoilta ja mietteet ihan muissa asioissa. Joulukuun puolivälin paikkeilla marraskuussa alkanut raskaus päättyi keskenmenoon ja otti kyllä yllättävän koville henkisesti. Vaikka ei meillä edes ollut takana kummemmin yritystä ja esikoinenkin vielä aika pieni. Onni toki oli se, että keskeytyi nyt sit aikaisilla viikoilla ja tyhjeni hyvin itsekseen.

Sekin on kiva, että jo pari viikkoa vuodon alkamisen jälkeen oli testi negatiivinen ja nyt lauantaina tuli pitkästä aikaa tosi selkeät ovislimat ja eilen kuumotteli alaselkää oikein kunnolla. Eli kierto on päässyt käynnistymään 🙏🏻

Periaatteessa seksiä oli nyt niin, että vois olla mahdollista tärpätä, mutta päätin kyllä nyt lujasti, että en stressaa asiasta ja testailen vasta sit, jos kuukautisia ei muutaman viikon päästä ole kuulunut. Ja että muutenkin pitää ottaa nyt rauhassa, vaikka mieli ehtikin jo tottua ajatukseen uudesta vauvasta kun asiasta kuitenkin ehti kuitenkin useamman viikon ajan tietää. Ja meidän esikoinen vielä sai alkunsa just keskenmenoa seuranneesta kierrosta, niin tietty nyt vähintään salaa alitajuisesti ajattelen, että niin vois käydä nytkin.

Mutta nyt kun tiedän, milloin ovulaatio about on ollut, niin mieli on kyllä rauhallisempi ja ehkä sitä vuoden alun kiireiden keskellä jaksaa odotella sinne parin viikon päähän. Edellinen (raskauteen johtanut) kierto oli sellainen, etten tiennyt milloin ovulaatio oli ja oli tosi stressaavaa miettiä, että missä nyt mennään ja mikäköhän päivä on ja onko testien tummuus ok jne. Jännää on myös se, että nyt on ensimmäistä kertaa pariin vuoteen tilanne, jossa kehossa ei ole raskaus- eikä imetyshormoneja, joten kiinnostavaa, että tuntuuko kierto erilaiselta taas.

Toivottavasti kaikilla plussanneilla odotus jatkuu onnellisten tuulien kanssa 🥰🥰
 
Mielenkiinnosta kyselen, että miten määritellään, että pcos on lievä
Minulla se siis myös, mutta en ole ajatellut varsinaisesti että onko lievä vai ei monirakkulaiset munikset ultrattu ja lisäksi ainakin osittain epäsäännölliset menkat ilman terolutia. Niiden perusteella diagnoosi. Olen aina ollut normaalipainoinen ja verikokeita ei ole ikinä otettu, eli en tiedä, onko minkäänlaista insuliiniresistanssia.

Jos saa kysyä, niin millä oireilla sinulla määriteltiin ja onko otettu verikokeita?
Toki saa kysyä :)
Mulla vas munasarja monirakkulainen, oli selkeästi nähtävissä sellaista helminauhaa reunoilla. Oikea oli terveen näköinen, eikä poikkeamia. Mulla menkat tulee tai ainakin on tullut säännöllisesti ja kierto ollut 31 +/-2-3 pvää. Paitsi nyt pari vikaa kiertoa olleet pidemmänlaiset. Tämä vika olis siis sen 42 pv, mitä ei ole ikinä ollut. Ja bongasin LH nousun kahdesti edellisen kierron aikana, joten jotain häränpyllyä hormonit heittää.

Gyne oli sitä mieltä, että vasemmasta muniksesta ei kypsyisi rakkulaa ainakaan joka kerta, kun on vasemman puolen vuoro. Toisaalta kiertoni on ollut näinkin säännöllinen tähän asti, joten eikö sen pitäis viitata siihen, et ovulaatio kumminkin tapahtuu? Tämä jäi vähän ihmetyttämään.

Muita oireita mulla on lievää liikakarvoitusta (just semmonen hahtuvaviiva napaan) ja lievää aknea ollut koko aikuisiän.

Joten gynen sanoin "lievä" PCOS mulla :D

Mä olen myös normipainossa (174 cm/69 kg), mitä nyt ehkä 5 kiloa tullut lisää viime kesästä. Ne ajattelin muutenkin tiputella, mut nyt sain motivaatiota lisää. Ihmettelen vaan, kun olen ollut aiemmin melkein 20 kg painavampi, eikä silloin kierrossa mtn ongelmaa.
Edelleen mietin, voisko pari vikaa kiertoa johtua stressistä ja pcos löytyi vähän sattumalta..
Jos siis tuo insuliiniresistanssi vaatii oman labransa, niin sitten ei ole. Ihan perus verenkuvaa otettu viimeksi vuosi sitten ja kaikki ok. Hommasin Puhdin kautta.

Mainitset, että sun kierto on osittain epäsäännöllinen. Kuinka epäsäännöllinen siis käytännössä? Tuleeko sullekin pääosin menkat normi kiertovälin puitteissa vai onko selvästi pidempää väliä?
 
täällä dpo6 ja yritän kovasti psyykata itseäni niin että testaisin vasta viikonloppuna kun olisi dpo10-11. jotenki väsynyt haamujen tiirailuun niin ainakin dpo10 näkyy jotain jos on näkyäkseen

mitään tuntemuksia ei ole muttei mulla kyllä raskausoireet ala vasta ku tyyliin viikosta 8 eteenpäin.
Mulla sama fiilis, ei jaksais niitä haamuja yrittää tiirailla ja elätellä viivanpaikoista turhia toiveita. Vaan et sit ku testais niin se olis joko tai tulos selkeesti. Koitan kans testailla siel dpo10 alkaen aikaisintaan. Katotaan miten meidän käy mihin asti maltetaan🙈
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 3/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2.
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23
@sarlei ★ 10/23 ★3.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23
@EvAnnu ★ 12/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.

★★★★★★★★★★★★★★★

9.1.2024 tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä

@heltsuli kp 35/28-36
@S0nj4 kp 32/?
@Heinis2017 kp 30/27-29
@Masunen kp 25/24-28
@tamuli kp 25/27
@Dinaas kp 25/27-33
@syksynsävel_ kp 24/28
@Frija kp 23/28-30
@Noups kp 23/26-28
@Päivänsäde84 kp 23/25-31
@Liilja kp 23/30-34
@rimpsukka84 kp 21/30
@muumimamma__ kp 17/28-30
@haaveillen kp 13/25-28
@marik91 kp 12/27-33
@Cherrymint kp 7/26
@aida91 kp 6/25-28
@EvAnnu kp 5/28-34
@Min204 kp 3/22-30

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Frija DPO 14
@Dinaas DPO 12
@Masunen DPO 11
@heltsuli DPO 9
@syksynsävel_ DPO 9
@rimpsukka84 DPO 6
@Noups DPO 5
@Liilja DPO 4
@muumimamma__ DPO 3

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 1/24
 
Toki saa kysyä
Mulla vas munasarja monirakkulainen, oli selkeästi nähtävissä sellaista helminauhaa reunoilla. Oikea oli terveen näköinen, eikä poikkeamia. Mulla menkat tulee tai ainakin on tullut säännöllisesti ja kierto ollut 31 +/-2-3 pvää. Paitsi nyt pari vikaa kiertoa olleet pidemmänlaiset. Tämä vika olis siis sen 42 pv, mitä ei ole ikinä ollut. Ja bongasin LH nousun kahdesti edellisen kierron aikana, joten jotain häränpyllyä hormonit heittää.

Gyne oli sitä mieltä, että vasemmasta muniksesta ei kypsyisi rakkulaa ainakaan joka kerta, kun on vasemman puolen vuoro. Toisaalta kiertoni on ollut näinkin säännöllinen tähän asti, joten eikö sen pitäis viitata siihen, et ovulaatio kumminkin tapahtuu? Tämä jäi vähän ihmetyttämään.

Muita oireita mulla on lievää liikakarvoitusta (just semmonen hahtuvaviiva napaan) ja lievää aknea ollut koko aikuisiän.

Joten gynen sanoin "lievä" PCOS mulla

Mä olen myös normipainossa (174 cm/69 kg), mitä nyt ehkä 5 kiloa tullut lisää viime kesästä. Ne ajattelin muutenkin tiputella, mut nyt sain motivaatiota lisää. Ihmettelen vaan, kun olen ollut aiemmin melkein 20 kg painavampi, eikä silloin kierrossa mtn ongelmaa.
Edelleen mietin, voisko pari vikaa kiertoa johtua stressistä ja pcos löytyi vähän sattumalta..
Jos siis tuo insuliiniresistanssi vaatii oman labransa, niin sitten ei ole. Ihan perus verenkuvaa otettu viimeksi vuosi sitten ja kaikki ok. Hommasin Puhdin kautta.

Mainitset, että sun kierto on osittain epäsäännöllinen. Kuinka epäsäännöllinen siis käytännössä? Tuleeko sullekin pääosin menkat normi kiertovälin puitteissa vai onko selvästi pidempää väliä?
Okei kiitos, mielenkiintoista!

Minulla siis kierto niin ollut, että välillä on ollut aika säännöllinen luomuna, välillä ei sitten tule ollenkaan ja välillä tulee paljon välivuotoa ja on lyhyt kierto. Tämä viimeisen on nyt ollut viimeaikojen prokkis, joten minulla on terolutit käytössä, enkä hetkeen ole edes katsonut luomutilannetta. Tämä kierto kuitenkin terotuleista huolimatta jää taas tosi lyhyeksi..... Siitä taitaa olla jo melkein 7 vuotta, kun pcos todettiin ja en ole edes sen jälkeen käynyt gynellä, kun lapsiasia ei vielä tuolloin opiskeluaikana ollut ajankohtainen

Alkavaan uuteen kiertoon tarkoitus mennä gynelle. Heti kun menkat alkaa kunnolla, varaan ajan sillai, että olisi juuri joskus kp 12, niin näkisi tapahtuuko ovulaatiota. En ole siis hetkeen gynellä käynyt, jännittää vähän mitähän sanoo. Olen kyllä jos asennoitunut siihen, että ehkä en ovuloi luomuna :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: aida91 ja Masunen
Luin eilen teidän viestejä, en kyennyt vastaamaan kun nyyhkytin. Mutta kiitos, olitte tosi tsemppaavia ja jaksoitte kannustaa. Puolison kanssa juteltuani tulimme kuitenkin minun jaksamisen kannalta tulokseen et lykätään hoitoihin menoa kuukaudella. Äärimmäisen voimakkaan ahdistus ja tressi reaktion itselleni muodostin.

Aamuni aloitan tänään soittamalla ovumialle ja kertomalla tuskailustani. Hoitaja oli super ihana ja kertoi hyvin paljon asioita. Murheeni kävivät jo mielessäni minuakin jo naurattaa, sain puhelusta paljon voimaa ja jaksamista. Kerroin toki et haluan siirtää projektia, mutta kuinkas kävikään, pitäydytään alkuperäisessä ajatuksessa. Moni kivi on tänään mieleltäni vierähtänyt pois, soitin jopa työjohtajalleni ja kerroin et lähdemme lapsettomuushoitoihin, et kaipaisin pikaisesti vuorojen muutosta. No hänen reaktio ei kovin innokas ollut ja vuorojen muutoskin tuntui kovin hankalalta. Tultiin puolison kanssa tulokseen et pidetään vuorot ja jos olo on hankala lähden hakemaan saikkua loppu ajaksi. Työnjohtaja tivasi kiivaasti päivä määriä ettei hän voi koko viikon vuoroja vaihdella jos se onkin ihan turhaa työtä. Minä yritin vaan kertoa et mulla ei ole vielä päivämääriä tiedossa.

Huomenna mennään opettelee piikittämistä ja verikokeissa käydään perjantaina. Menkkoja odotetaan alkaviksi, raskaustestiin ei jää haamuakaan joten ei epäilyjä... Toki pieni pelko takaraivossa kannattaako piikkejä vielä hakea kun ei ole täyttä varmuutta jos oiskin tärpännyt. Harmillista jos rahat menevät hukkaan, mut mahtavaa jos ois tärpännyt.

Oman mielenrauhan vuoksi vetäydyn täältä. Ilmoittelen kuitenkin kun kierto vaihtuu ja mitä nyt mieleen juolahtaa. Mut pakko pyrkiä välttämään turhaa tressiä.

Ihania ootte, voimia ja jaksamista kaikille omaan tilanteeseen! Ehkäpä me kaikki olemme jonain päivänä äitejä!
 
Lääkehakupalvelu on sellainen josta voit tarkistaa onko missä apteekissa saatavilla lääkkeitä mitä tarviit. Niin näkee ettei turhaan mene jos ei olekaan. Ja voit sit myös soittaa apteekkiin ja varata lääkkeen tai pyytää tilaamaan jos sitä ei ole.
 
Kävin katsomassa ystävän kuukauden ikäistä vauvaa. Pieni nyytti sylissä tuli itku. Kuinka syvällä tuo kaipuu onkaan, vaikka olen jo yhden ihanuuden äiti. ❤

Nyt koitan panostaa uneen ja laskea stressiä. Tässä arjessa en keksi mihin muuhun oikein panostaisin hedelmällisyyden tukemiseksi. Unella iso vaikutus hormonitoimintaan ja unta on ainakin ollut pitkään ihan liian vähän.
 
  • Tykkää
Reactions: Dinaas ja Masunen
Hei kaikki!

Päätin, että nyt voisi pikkuhiljaa tulla tänne ketjuun kuulolle, ajatukset toisesta lapsesta alkavat nimittäin olla ajankohtaisia. Vähän vielä epävarmaa, aletaanko nyt jo seuraavasta kierrosta yrittämään vai siirretäänkö vielä, mutta toiveissa vauva 2024/2025. Siirryn listoille siinä kohtaa, kun lopullinen päätös tässä tehdään.

Meillä on puolison kanssa toukokuussa 2022 syntynyt esikoinen, joka kyllä pitää sen verran liikkeessä, että ajoittain tässä ollaan mietitty, että miten tullaan selviämään kahdesta. Mutta molemmilla on sisaruksia ja tuntuu, että meidän perheeseen kuuluisi vielä yksi jäsen. Että mieluusti otan tsemppejä vastaan usemman lapsen vanhemmilta, että tästä voi selvitä!
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki!

Päätin, että nyt voisi pikkuhiljaa tulla tänne ketjuun kuulolle, ajatukset toisesta lapsesta alkavat nimittäin olla ajankohtaisia. Vähän vielä epävarmaa, aletaanko nyt jo seuraavasta kierrosta yrittämään vai siirretäänkö vielä, mutta toiveissa vauva 2024/2025. Siirryn listoille siinä kohtaa, kun lopullinen päätös tässä tehdään.

Meillä on puolison kanssa toukokuussa 2023 syntynyt esikoinen, joka kyllä pitää sen verran liikkeessä, että ajoittain tässä ollaan mietitty, että miten tullaan selviämään kahdesta. Mutta molemmilla on sisaruksia ja tuntuu, että meidän perheeseen kuuluisi vielä yksi jäsen. Että mieluusti otan tsemppejä vastaan usemman lapsen vanhemmilta, että tästä voi selvitä!
Mulla kolme lasta ja hyvin on selvitty ☺👍🏻 Tervetuloa meidän porukkaan!
 
@heltsuli haluan minäkin toivottaa paljon tsemppiä ❤ Ihminen oppii paljon kaikenlaista kun rohkeasti menee uutta kohti. Epäröintikin on luonnollista ja sallittua - yhtä lailla epäröinnin tunteita tulee tässä kun "konkariäitinä" haaveilee neljännestä. Jaksanko, meneekö jo tasoittunut arki taas aivan sekaisin, mitä muutkin ajattelevat varsinkin kun lapsi syntyisi polysuhteeseen. Ja niin edelleen. Suunnitelmanne kuulostaa hyvältä ja minun vinkkini on, että pilko koko asia osiin ja etene päivä kerrallaan. Tänään soitan sinne, tänään haen lääkkeet, tänään saan pistosopetuksen jne. Niin se elefantti syödään, pala kerrallaan 🤗

Oman navan ympärille kuuluu seuraavaa: KP1, kierto oli suht säntillinen 29 päivää. Tein negatiivisia testejä muutaman, viimeisen kumppanin kanssa kp 27, dpo12. Olin hätähousutestaamisesta jo valmistautunut negaan, ja ylipäätään koska raskaus siihen kiertoon olisi vaatinut superselviytyjäsiittiöitä, niin ei kirpaissut pahasti. Silti iloinen että nyt on uusi kierto pyörähtänyt käyntiin ja taas on mahdollisuudet avoinna 😊

Aloitin aamuni puristamalla greippimehua 🤭 Huuhaata tai ei sen buustaava vaikutus ovulaatiolimojen koostumukseen, tunnenpahan tekeväni jotain mahdollisuuksien parantamiseksi. Niin ja latasin eilen Flo:n ilmaisversion. Tähän asti olen seurannut kiertoa ihan paperikalenterilla ja älykellon appilla, johon saa kuukautiset ylös ja hedelmällisten päivien ennusteen. Se tosin ennustaa ovulaation aina päivää liian myöhään eikä siinä pysty tekemään merkintöjä ovulaation ympärille, vaan se keskittyy mekkoihin. Ja niistähän tässä just pyritään eroon! 😅
 
Hei kaikki!

Päätin, että nyt voisi pikkuhiljaa tulla tänne ketjuun kuulolle, ajatukset toisesta lapsesta alkavat nimittäin olla ajankohtaisia. Vähän vielä epävarmaa, aletaanko nyt jo seuraavasta kierrosta yrittämään vai siirretäänkö vielä, mutta toiveissa vauva 2024/2025. Siirryn listoille siinä kohtaa, kun lopullinen päätös tässä tehdään.

Meillä on puolison kanssa toukokuussa 2023 syntynyt esikoinen, joka kyllä pitää sen verran liikkeessä, että ajoittain tässä ollaan mietitty, että miten tullaan selviämään kahdesta. Mutta molemmilla on sisaruksia ja tuntuu, että meidän perheeseen kuuluisi vielä yksi jäsen. Että mieluusti otan tsemppejä vastaan usemman lapsen vanhemmilta, että tästä voi selvitä!
Kyllä siitä selviää ja omasta mielestäni on helpompaa kun lapsia on useampi, touhuavat yhdessä paljon ja sisarusten suhde on ihanan läihenen, ainakin meillä. Meille siis tulossa neljäs lapsi😃
 
  • Tykkää
Reactions: aida91 ja Masunen
Siis voitteko kuvitella. Taas tämä pakkomielteisyys otti vallan ja testasin tää on oikeasti vakavaa enkä tiedä miten oikein pääsen yli tästä tänään dpo7 ja ihan naurettavaa testata yhtään mitään. Tuloksena roskishaamu.

No.. ei kai se sitten auta ku jatkaa aamuisin testausta. Tuskin sieltä sen enempää mitään näkyy.
Mä kans kävin eilen ostaa kaupasta testejä jemmaan ja jouduin taistelee testaushimoa vastaan 🙈 miks ees ostin niitä polttelee tonne kaappiin 🤦🏼‍♀️ tää on kyl kamalaa, miten täs pystyy olla testaamatta sinne sunnuntaihin saakka ainakin. Mulla nyt dpo6.
 
Yhteistyössä