Haaveena vauva 2024

Tiputteluvuodosta kysymys.
Monta päivää tiputteluvuotoa on vielä normaalia ennen menkkoja?
Mulla alkoi viime kierrossa tiputtelu keskiviikkona ja vasta sunnuntaina menkat eli 4 päivää tiputteluvuotoa. Todella rasittavaa. Keltarauhasen toiminnassa jotain häiriötä..?
Mulla eka päivä voi olla vähän kevyempää vuotoa, mut selvästi kyllä menkat. Ja toka päivä sitten se runsain vuoto, vaikkei sekään enää kovin runsasta ole. Tiputtelua vain lopussa.
 
Täällä eletään jänniä aikoja, pelkäsin että ovis ois tänään, onneks testi nega mut selkeesti ovista kohti mennään😅 tänään ultraan pakastealkion siirtoo varten ja se siirto tehdään 6 päivää ovulaatiosta eli se ois osunu sunnuntaille eli eipä ois siirto toteutunut. Oletan että ovis on huomenna tai ylihuomenna eli jos nyt kaikki menis hyvin niin kuun lopussa vois olla testi positiivinen😍 olettaen että alkio selviää pakastamisesta🙈 en tiedä vielä siirretäänkö 5 vai 6 päiväisellä alkiolla.
 
Mä nyt vastaan tähän vaikka en varsinaisesti osaa auttaa. Mulla ei oo ikinä ollut tiputtelua vaan menkat alkaa aina "voimalla". Neljä päivää kuulostaa aika pitkältä tiputteluvuotoajaksi.
Mulla ei ennen koskaan ollut tiputtelua vaan menkat alko rytinällä mutta kun ikää tuli pari vuotta sitten 27 niin alko tiputteluvuoto joka kestää jopa 3 päivää. Mutta joskus enemmänkin. En tiedä onko tämä normaalia. Vähän ärsyttää kun on välillä lyhyitä kiertoa, eli tiputtelua 3 päivää, sitten 5 päivän menkat ja päälle vielä 3 päivää tiputtelua ja sit uus kierto alkaakin parin viikon päästä tiputtelulla. alkaa tuntuu et pitäskö tähän hakee apua..
 
siis ikää tuli 37 ei 27
 
Kp 6 ja aika matelee... Jouduin jäämään pienelle sairaslomalle ja ihan syystä kyllä, mutta ilman töitä tuntuu olevan vähän liikaa aikaa ajatella.

Kun on kerran jo tehnyt päätöksen että lapsiluku on täynnä ja nyt seuraillaan vain heidän kasvuaan isommiksi ja otetaan vastaan isompien lasten iloja ja murheita, ja sitten pyörtänytkin päätöksensä, niin onhan siinä aivoilla töitä. Toki tähän "vielä yksi uuden kumppanin kanssa" -päätökseen pääsemiseen meni vuoden verran, eli ajatustyötä on tehty huolella aiemminkin. Nyt kun yrityksen ja toteutuksen aika alkaa olla päivien päässä eikä kuukausien tai kokonaisten vuodenaikojen, tulee tarpeelliseksi käydä asia läpi vielä kerran mielessään.

Neljä lasta on enemmän kuin kolme lasta. Tarvitsen 7-paikkaisen auton. Tarvitsen äitiysvaatteet ja vauvanvaatteet ja vaunut ja kaukalot, jotka jo kierrätin surutyön kera. Mulla ainakin oli surutyötä luopua "viimeisestä vauvasta". Ja nyt olenkin asennoitunut uudelleen, että palaankin vielä sinne.

Oliko täällä muita, jotka jo tekivät "viimeisen" joka ei sitten ollutkaan viimeinen?
Lisäksi kiinnostaa, minkä pituisia suhteita teillä on ennen kuin lapsenhankinta on tullut ajankohtaiseksi? Mulla ensimmäinen lapsi saatettiin alulle kun suhdetta oli takana 6 vuotta, ja nyt toisen kumppanin kanssa kanssa suhdetta on vuoden verran. Alunperin olen ajatellut että suhde vaatisi useamman vuoden vakiintumista ennen lapsia, mutta ikä ei anna enää myöden sellaiseen 🤷
 
Lisäksi kiinnostaa, minkä pituisia suhteita teillä on ennen kuin lapsenhankinta on tullut ajankohtaiseksi? Mulla ensimmäinen lapsi saatettiin alulle kun suhdetta oli takana 6 vuotta, ja nyt toisen kumppanin kanssa kanssa suhdetta on vuoden verran. Alunperin olen ajatellut että suhde vaatisi useamman vuoden vakiintumista ennen lapsia, mutta ikä ei anna enää myöden sellaiseen
Mulla piti kolmannen jäädä viimeiseksi, mutta löysinkin hyvän miehen, jonka kanssa haluamme yhteisen lapsen. Vuosi oltiin yhdessä ennen ku alettiin yrittämään ❤ Ekan miehen kaa oltiin noin 7kk yhdessä ennen ku alettiin yrittää ja saatiin 6 vuodessa kolme lasta ❤
 
  • Tykkää
Reactions: ykslokki
tänään otin yhteyttä kunnalliseen lapsettomuushoitoon ja saimme ajan jo 14.2. lapsettomuuslääkärille 🙊😍 sitä ennen pitää miehen käydä antamassa spermanäyte ja minun käydä verikokeessa jotta saadaan prolaktiini ja keliakin vasta-aineista tulokset. Niin jännää ja ihanaa kun asia etenee!

nyt mietin, että jos tämän seuraavan kierron saisi mentyä ihan ilman mitään oviksen tikutuksia ja dpo:den laskemista. 🙏 jatkaisi sitten seuraavassa kierrossa hoitojen mukaan yrittämistä; mitä ne hoidot sitten meidän kohdalla tuleekin olemaan 🙏
 
vierailija
Kp 6 ja aika matelee... Jouduin jäämään pienelle sairaslomalle ja ihan syystä kyllä, mutta ilman töitä tuntuu olevan vähän liikaa aikaa ajatella.

Kun on kerran jo tehnyt päätöksen että lapsiluku on täynnä ja nyt seuraillaan vain heidän kasvuaan isommiksi ja otetaan vastaan isompien lasten iloja ja murheita, ja sitten pyörtänytkin päätöksensä, niin onhan siinä aivoilla töitä. Toki tähän "vielä yksi uuden kumppanin kanssa" -päätökseen pääsemiseen meni vuoden verran, eli ajatustyötä on tehty huolella aiemminkin. Nyt kun yrityksen ja toteutuksen aika alkaa olla päivien päässä eikä kuukausien tai kokonaisten vuodenaikojen, tulee tarpeelliseksi käydä asia läpi vielä kerran mielessään.

Neljä lasta on enemmän kuin kolme lasta. Tarvitsen 7-paikkaisen auton. Tarvitsen äitiysvaatteet ja vauvanvaatteet ja vaunut ja kaukalot, jotka jo kierrätin surutyön kera. Mulla ainakin oli surutyötä luopua "viimeisestä vauvasta". Ja nyt olenkin asennoitunut uudelleen, että palaankin vielä sinne.

Oliko täällä muita, jotka jo tekivät "viimeisen" joka ei sitten ollutkaan viimeinen?
Lisäksi kiinnostaa, minkä pituisia suhteita teillä on ennen kuin lapsenhankinta on tullut ajankohtaiseksi? Mulla ensimmäinen lapsi saatettiin alulle kun suhdetta oli takana 6 vuotta, ja nyt toisen kumppanin kanssa kanssa suhdetta on vuoden verran. Alunperin olen ajatellut että suhde vaatisi useamman vuoden vakiintumista ennen lapsia, mutta ikä ei anna enää myöden sellaiseen 🤷
Vastaan tuohon lapsiluku asiaan että missään vaiheessa ei olla lyöty lukkoon lapsilukua mutta neljännen jälkeen mentiin monen monta vuotta tyytyväisenä tilanteeseen ❤Ollaan toivottu viidettä monta vuotta ja nyt pitäisi tehdä surutyö ettei luultavasti enää tulla saamaan lapsia, ikä tulee vastaan ja muitakin ongelmia on ilmaantunut😥😔
 
  • Surullinen
Reactions: aida91 ja ykslokki
Täällä tänään kp4 ja on tehnyt super hyvää kun jättänyt hetkeksi palstojen lukemisen. Kp1 hirvee masis päällä, mutta sen jälkeen olo ollut aika onnellinenkin vaikka yk24/24 lähti käyntiin. Ajattelin, että tässä kierrossa yritän olla kuulostelematta ovis oireita tai muitakaan (yeahright🤣) ja keskittyä kaikkeen muuhun.☺

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja tsemppiä piinailijoille🥰🥰
 
Dpo10. Ei oo lähipäivinä ollut muuta kuin herkkä fiilis ja aamuisin sellanen jännä olo, vähän kuumeinen?

Apteekin testi antoi kyllä räikeän viivan paikan??

Muoks. Siis vasta kuivuttua tuli tuo.

https://aijaa.com/gJ8nGv
Itse sain ihan samanmoisen viivan tuossa taannoin kun testasin ja sen jälkeen tein muutaman päivän päästä toisen paketissa olleen testin ja silloin viiva oli yhtä tumma jo kun kontrolliviiva:) tosin tein kaupan halppistesteillä molemmat testit. Eli eiköhän tuo ihan selvä peli ole sinullakin☺
 
Näettekö te ovulaation lähestyessä kaikenlaisia seksiunia tai muuten vaan mukavia unia jotka yleensä liittyvät mieheen? 😅 Oon nyt vasta alkanut kiinnittää tähänkin huomiota, kuinka nää toistuu aina tähän tiettyyn aikaan kierrosta. Viime yönä oli taas villi meno mulla unissa 🙈😂 Sitten toi on jännä kun unissa voi seksin lisäksi olla myös muuta positiivista mieheen liittyvää tapahtumaa (esim hän auttaa minua jotenkin jne) ja kun herään on heti lämpimät ajatukset miestä
kohtaan yhä mielessä 😄 Sellainen erityinen läheisyyden ja yhteyden tunne. Onkohan näilläkin joku tarkoitus, kun aivot näyttävät tällaisia unia. Tuntuu että unetkin oikein kannustavat lisääntymään 😆
 
vierailija
Tiputteluvuodosta kysymys.
Monta päivää tiputteluvuotoa on vielä normaalia ennen menkkoja?
Mulla alkoi viime kierrossa tiputtelu keskiviikkona ja vasta sunnuntaina menkat eli 4 päivää tiputteluvuotoa. Todella rasittavaa. Keltarauhasen toiminnassa jotain häiriötä..?
Minulla on tämä sama kysymys pyörinyt päässä. Yritämme ensimmäistämme ja kiertoni on 26-28 päivää. Kuitenkin jo kp 22-24 tiedän kuukautisteni alkavan. Ensin alkaa ”ruskeahko” valkovuoto, sitten yhtenä päivänä todella vähän verta. Tämän jälkeen about 2 päivää ”normaalia” ja sitten menkat. Ajattelin tämän olevan ihan normaalia, mutta nyt kun yk5 alkamassa on tämä alkanut mietityttämään.
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 3/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2.
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23
@sarlei ★ 10/23 ★3.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23
@EvAnnu ★ 12/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Mmohini ★ 01/24 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★

15.1.2024 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@heltsuli kp 41/28-36
@Heinis2017 kp 36/27-29
@Frija kp 30/28-30
@Noups kp 30/26-28
@Päivänsäde84 kp 29/25-31
@Liilja kp 29/30-34
@rimpsukka84 kp 27/30
@muumimamma__ kp 23/28-30
@haaveillen kp 19/25-28
@marik91 kp 18/27-33
@Cherrymint kp 13/26
@aida91 kp 12/25-28
@EvAnnu kp 11/28-34
@Min204 kp 9/22-30
@Masunen kp 5/24-28
@syksynsävel_ kp 5/28
@S0nj4 kp 5/27
@Dinaas kp 4/27-33

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Noups DPO 11
@Liilja DPO 10
@muumimamma__ DPO 9

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@idapieni ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
 
Minulla on tämä sama kysymys pyörinyt päässä. Yritämme ensimmäistämme ja kiertoni on 26-28 päivää. Kuitenkin jo kp 22-24 tiedän kuukautisteni alkavan. Ensin alkaa ”ruskeahko” valkovuoto, sitten yhtenä päivänä todella vähän verta. Tämän jälkeen about 2 päivää ”normaalia” ja sitten menkat. Ajattelin tämän olevan ihan normaalia, mutta nyt kun yk5 alkamassa on tämä alkanut mietityttämään.
Minulla oli ennen esikoiseni odotusta tuota tiputtelua. Olin silloin samalla tavalla huolissani, ajattelin että jokin on vialla ja estää raskautumisen, kun tiputtelua oli aina useampi päivä ennen vuotoa. Lopulta kuitenkin 5. yrityskerralla raskauduin. Plussakierrossa tiputtelua ei ollut. Eli en olisi välttämättä kovin huolissani vielä, vaikka ymmärrän hyvin huolen 🙂
 
Tiputteluvuodosta.

Mulla oli ekalla yritystaipaleella tiputtelua ennen menkkoja, en nyt muista kuinka monta päivää mut varmaan jotain 3-4pvää ennen menkkoja. Onnistuin kuitenkin raskautumaan kolme kertaa. Ekassa raskaudessa tiputtelu jatkui plussan jälkeen ja se meni varhaisessa vaiheessa kesken. Tokassa ja kolmannessa tiputtelua ei tullut ollenkaan, toka oli keskeytynyt keskenmeno rv10 ja ei siis liittynyt tiputteluun mitenkään. Ja kolmas sitten onnistunut raskaus.

Nyt tässä tokan yrityksessä on taas tiputtelua lisääntyen päivä päivältä ja 5-6päivää ennen menkkoja alkaa. Tulee välillä jopa kirkasta verta vähän ja muutoin sit aaltoillen rusehtavaa tuhrua pyyhkiessä. Oon nyt stressannut, että jos toi tiputtelu on liian aikaisin alkavaa ja estää alkion kiinnittymisen. Mutta toisaalta oon lopettanut ehkäisyn 8/23 ja kropalla ymmärtääkseni voi mennä joku 6kk palautua, joten josko se siitä alkais tasaantumaan.
Ja ymmärtääkseni toi tiputtelu voi kertoa just huonosta keltarauhasen toiminnasta. Mulla on mennyt pari kiertoa Terolut ja tiputtelu ei oo siltikään alkanut myöhemmin 😔

Mutta aattelin antaa pari kuukautta aikaa vielä kropalle palautua ja koitan luonnollisin keinoin saada hormonitoimintaa balanssiin. Sit jos tos keväämmällä ei tilanne tasoitu niin varaan kyllä ajan gynelle juttelee asiasta. Nyt siis yk5 menossa, kohta pitäs startata yk6.
 
Dpo10. Ei oo lähipäivinä ollut muuta kuin herkkä fiilis ja aamuisin sellanen jännä olo, vähän kuumeinen?

Apteekin testi antoi kyllä räikeän viivan paikan??

Muoks. Siis vasta kuivuttua tuli tuo.

https://aijaa.com/gJ8nGv
Minusta tämä on kyllä myös plussa. En oo toki itse koskaan nähnyt tai saanut mitään viivanpaikkoja, vaan aina kun on mitään ilmaantunut, on kyseessä ollut plussa. Ja negatiiviset taas ihan vitivalkoisia ja selkeitä negoja.

Mutta ihan selkeä jälki tuossa minusta on 🥰
 
Onko teillä oviksen aikaan millaisia oireita? Ja onko ennen ovista, sen aikana tai jälkeen. Mulla ollut nyt muutamassa kierrossa oletetun oviksen aikaan kauheat mahakivut, ensin polttaa ylävatsan ja myöhemmin alavatsan ja alaselän alueelta, kestää koki päivän. Tänään taas, nyt kp 18.
 
tänään otin yhteyttä kunnalliseen lapsettomuushoitoon ja saimme ajan jo 14.2. lapsettomuuslääkärille 🙊😍 sitä ennen pitää miehen käydä antamassa spermanäyte ja minun käydä verikokeessa jotta saadaan prolaktiini ja keliakin vasta-aineista tulokset. Niin jännää ja ihanaa kun asia etenee!

nyt mietin, että jos tämän seuraavan kierron saisi mentyä ihan ilman mitään oviksen tikutuksia ja dpo:den laskemista. 🙏 jatkaisi sitten seuraavassa kierrossa hoitojen mukaan yrittämistä; mitä ne hoidot sitten meidän kohdalla tuleekin olemaan 🙏
Hienoa, että asiat etenee! 👍
Kiinnostaa siis mihin otit yhteyttä ja saitteko lähetteen suoraan käymättä tk lääkärillä? Kuka sen lähetteen teki?
 
  • Tykkää
Reactions: marik91
Kp 6 ja aika matelee... Jouduin jäämään pienelle sairaslomalle ja ihan syystä kyllä, mutta ilman töitä tuntuu olevan vähän liikaa aikaa ajatella.

Kun on kerran jo tehnyt päätöksen että lapsiluku on täynnä ja nyt seuraillaan vain heidän kasvuaan isommiksi ja otetaan vastaan isompien lasten iloja ja murheita, ja sitten pyörtänytkin päätöksensä, niin onhan siinä aivoilla töitä. Toki tähän "vielä yksi uuden kumppanin kanssa" -päätökseen pääsemiseen meni vuoden verran, eli ajatustyötä on tehty huolella aiemminkin. Nyt kun yrityksen ja toteutuksen aika alkaa olla päivien päässä eikä kuukausien tai kokonaisten vuodenaikojen, tulee tarpeelliseksi käydä asia läpi vielä kerran mielessään.

Neljä lasta on enemmän kuin kolme lasta. Tarvitsen 7-paikkaisen auton. Tarvitsen äitiysvaatteet ja vauvanvaatteet ja vaunut ja kaukalot, jotka jo kierrätin surutyön kera. Mulla ainakin oli surutyötä luopua "viimeisestä vauvasta". Ja nyt olenkin asennoitunut uudelleen, että palaankin vielä sinne.

Oliko täällä muita, jotka jo tekivät "viimeisen" joka ei sitten ollutkaan viimeinen?
Lisäksi kiinnostaa, minkä pituisia suhteita teillä on ennen kuin lapsenhankinta on tullut ajankohtaiseksi? Mulla ensimmäinen lapsi saatettiin alulle kun suhdetta oli takana 6 vuotta, ja nyt toisen kumppanin kanssa kanssa suhdetta on vuoden verran. Alunperin olen ajatellut että suhde vaatisi useamman vuoden vakiintumista ennen lapsia, mutta ikä ei anna enää myöden sellaiseen
Täällä yksi, tiedän tunteen. Mulla entisen kumppanin kanssa 18 ja 19 vuotiaat ja olin jo ajatellut että ei enää, olin niin nuorena äiti että aika on jollekin muulle ja jos vauvakuume iskee niin odottelen sitten lapsenlapsia. No, erottiin ja löysin uuden kumppanin jolla ei lapsia ole mutta aina toivonut... Oltiin yhdessä 4,5 vuotta ennen kun alettiin yrittämään, osin olosuhteet vaikutti siihen ennen kun voitiin aloittaa, mutta isolta osalta se etten tosiaankaan ollut varma haluanko ja jaksanko enää aloittaa alusta.... Mietin pitkään jabhartaasti, kipuilin tosi paljon asian kanssa. Päätöksen kuitenkin tein että yritetään ja se oli sellainen 2 vuoden, 3 keskenmenon ja lapsettomuushoitojen taival lopulta.
Nyt on laskettu aika 2 viikon päässä, nyt alkaa taas enemmän jännittää mihin on tullut ryhdyttyä mutta olen tilanteeseen silti onnellinen. Toivon että iän ja kokemuksen kanssa pääsisin edes pikkuisen helpommalla tällä kertaa, jää nähtäväksi sitten lopulta. Mutta en usko että enää toista yritämme, en jaksa enää niitä pettymyksiä ja jos apua hoidoista tarvitsisimme, mulla tulee ikä liian pian vastaan 😕
 
Miten laskisitte jos tänään menkat alko kunnolla mut eilen oli koko päivän ajan vähän verta.. jos eilen kp 1 niin kierto 30pv mut jos tänään kp1 niin 31 päivänen kierto.

Mul on hyvä fiilis, nimittäin tilasin just ovistestejä. Toivon et tulee yhtä hyvät plussat kuin marraskuussa. Sen lisäksi alotin tänään fitfarmin valmennuksen jonka läpi käyneenä tiedän et parin viikon kuluessä eli just oviksen aikoihin on jo nesteet lähteny liikkeelle. Sen lisäksi mulla on tässä kahen viikon aikana varattu 4 hammaslääkäriä kun saadaan vihdoin iso hammasremppa päätökeen joka myös itsessään antaa lisäboostia tähän projektiin ja kaikkeen. Nyt kun vielä sais lasten synttärit vietettyä samaan syssyyn niin jes!

Odotan innolla että miten tän kierron kanssa käy!
 
Yhteistyössä