Haaveena vauva 2024

no ultrassa nyt käyty ja siellä näkyi raskausmateriaali ihan oikeassa paikassa. lääkäri teki mittauksia ja niiden mukaan mentäisiin viikolla 6+2. eli se osaltaan selittäisi tuota matalaa hormonia. sykettä ei vielä nähty tai ei ainakaan osunut silmään.

toki voi olla, että raskaus ei etene mutta onpa ainakin oikeassa paikassa ja tulee ulos ku tulee. huomenna uusi hcg-mittaus ja se kertoo paljon sitten. 🙏
 
Täällä meneillään dpo6. Eilen dpo5 tuli vaaleanpunertava vuotoa, oiskohan kiinnittyminen? Lämmöt ovat nousseet 37 ja kohdunnapukka on kutistunut rusinaksi.
Innolla odotan joko se + tulisi tässä kierrossa.

Siispä, mikä paras ja herkin raskaustesti? Milloin kannattaa testata?
 
Täälläkin menkat alkoi viimein, 4 päivää myöhässä. Mutta ihan tyytyväinen olo nyt tähän, tuli pidempi luteaalikin pitkästä aikaa. Synnytyksen jälkeen se on ollut jotain 10-11 päivää, mutta nyt oli 14. 🙂 Ja oon iloinen, että ei oo ainakaan kierto seonnut, kun ehdin jo sitäkin pelätä, kun menkat ei alkaneet silloin kun odotin 😅
 
Kp 24 ja vähän kuitenkin jänskättää tää kierto kun kipeyteltäni ehdin tarkastella. Tosiaan tissikipu, sitä ei ole joka kierrossa ollut pms oireena mutta jonkin verran, harvemmin ne kipeytyy näin paljon mutta on näitäkin kertoja ollut pari aiemmin. Yleensä mulla kipeytyy rinnat jostain syystä lyhyemmisssä kierroissa. Mä veikkaan että tää saattaa olla 27 päivänen kierto. Jännää, että mun ovistestit on aina näyttäneet plussaa kp 14-15, yhdessä oli tumma jo kp 13 ja jatkui sen jälkeen pari päivää. Eli riippumatta kierron pituudesta ovis on siis aika samas kohti aina. Ekassa raskaudessa alkoikin juuri kiertopäivistä 14-16 se lapsonen ja toisessa oli se kummallinen kp 10 ja kp 19 :D Mitä voimme päätellä, heh ei mitään..
 
vierailija
Ajattelin täältä kysyä. Kun sanotaan ettei ovulaation aikaan kannata syödä Buranaa. Voiko Burana siirtää ovista tai menkkoja? Oviksen aikaan mulla oli järkyttävä nielutulehdus söin Buranaa maximi annoksen päivässä. Nyt on kp 25 ja normaalisti oon tiputellut jo 2-3 pvä. Mulla on kierrot 25-26 pvä. Nyt en tiputtele. On outoa vihlontaa vaan alavatsalla ja rinnat arat. Lisäksi paineen tunnetta kohdun alueella. Buranan takia en millään jaksa uskoa raskauteen mutta jos se siirsi ovista niin sitten on. Koska seksiä harrastettiin kp 15 kohdalla. Kun normi ovis on mulla kp 11-12. Tikuttanut sen niin monta kertaa.
Tulehduskipulääkeet voi siirtää tai estää ovulaation. Joka siis myös myöhästyttää kuukautisia.

Se vaikuttaa myös limakalvon kasvuun joka taas voi vaikuttaa kiinnittymiseen.
 
Toi ibuprofeeiinin vaikutus ovulaation on mulle hankala juttu. Mulle tulee aina kauhea päänsärky just ovulaation aikaan. Särkee muutamana päivänä juuri siinä parhaimpien tärppipäivien aikaan. Oon koittanut pärjätä panadolilla, mutta ei se särky mee millään ohi ellei ota tota Buranaa ja siltikin usein palaa vielä seuraavanakin päivänä :( Ja särky siis tosi pahaa ilman lääkettä, pitänyt ihan oksentaa sen takia. Ihan vuodepotilaana en voi olla, kun 1v5kk kotona. Pakko siis on ollut aina lääkkeen voimalla mennä noi päivät. Tässäkin kuussa oli taas sama juttu ja ovulaatio oli viikon myöhässä, voisko olla noista lääkkeistä kiinni 😕 Onko kellään vastaavaa tosi sitkeetä päänsärkyä ovulaation aikaan?
 
  • Surullinen
Reactions: Frija ja tamuli
Mulle tänään kp 1. Eikös jos menkat alkoi eilen illalla kunnolla, niin vasta sitten tänään lasketa? On kyllä kivuliaimmat menkat ikinä! Yleensä minulla ei ole juuri mitään tuntoja, mutta tänään ei oikein pystynyt edes istueltaan töitä tekemään. Huomenna sitten ottamaan verikokeet aamulla hoitoja varten.

On jotenkin tosi positiivinen olo tästä kierrosta! :) Vielä olisi mahikset jouluvauvaan tälle vuodelle! Katsoin jo kalenterista, että meillä olisi juuri eka hääpäivä luvassa tämän kierron lopussa, olisikin ihanaa kun saisi silloin kertoa miehelle plussasta :) (ja nyt varmaan jinxasin sen 😅)
 
Toi ibuprofeeiinin vaikutus ovulaation on mulle hankala juttu. Mulle tulee aina kauhea päänsärky just ovulaation aikaan. Särkee muutamana päivänä juuri siinä parhaimpien tärppipäivien aikaan. Oon koittanut pärjätä panadolilla, mutta ei se särky mee millään ohi ellei ota tota Buranaa ja siltikin usein palaa vielä seuraavanakin päivänä Ja särky siis tosi pahaa ilman lääkettä, pitänyt ihan oksentaa sen takia. Ihan vuodepotilaana en voi olla, kun 1v5kk kotona. Pakko siis on ollut aina lääkkeen voimalla mennä noi päivät. Tässäkin kuussa oli taas sama juttu ja ovulaatio oli viikon myöhässä, voisko olla noista lääkkeistä kiinni Onko kellään vastaavaa tosi sitkeetä päänsärkyä ovulaation aikaan?
Mulla ei ole tätä ongelmaa, mutta oli oikein hoitojen papereihin kirjoitettu, että ibuprofeeni kielletty oviksen aikaan. Eli ei selvästikään ole mikään myytti, vaan sillä voi oikeasti olla paljon vaikutusta
 
Toi ibuprofeeiinin vaikutus ovulaation on mulle hankala juttu. Mulle tulee aina kauhea päänsärky just ovulaation aikaan. Särkee muutamana päivänä juuri siinä parhaimpien tärppipäivien aikaan. Oon koittanut pärjätä panadolilla, mutta ei se särky mee millään ohi ellei ota tota Buranaa ja siltikin usein palaa vielä seuraavanakin päivänä :( Ja särky siis tosi pahaa ilman lääkettä, pitänyt ihan oksentaa sen takia. Ihan vuodepotilaana en voi olla, kun 1v5kk kotona. Pakko siis on ollut aina lääkkeen voimalla mennä noi päivät. Tässäkin kuussa oli taas sama juttu ja ovulaatio oli viikon myöhässä, voisko olla noista lääkkeistä kiinni 😕 Onko kellään vastaavaa tosi sitkeetä päänsärkyä ovulaation aikaan?
Mulla on itellä migreeniä ja hormonaaliset vaihtelut vaikuttaa siihen todella paljon. Voiskohan olla sullakin jotain sen suuntaista 🤔. Onkohan yleisesti kaikki tulehduskipulääkkeet haitallisia ocista ajatellen, voisko kokeilla jotain muuta pienissä määrin.

Mulla itellä migreenisärky pysynyt toki hyvin pois ihan parasetamolin nopeasti vaikuttavalla (panadol pore / panadol zapp) kun ottaa riittävän suuren kerta -annoksen ja kofeiinia plus lepoa.

Harmillista kyllä ku joillekin se parasetamol yksistään ei toisaan kyllä auta mut eipä se oo kiva kivustakaan kärsiä.
 
Täällä tänään kp26 ja fiilikset odottavaiset. Kp17 ovistesti näytti ihan himppua vaille plussaa, nyt sen jälkeen olen jatkanut testailua kun luin teidän kokemuksia siitä, että lh-taso voi nousta pariinkin otteeseen. Toisesta piikistä ei mitään merkkejä tähän mennessä.

Jos tuo reilun viikon takainen lh-piikki olikin vain tosi nopea ja ovis on tapahtunut enkä ehtinyt testillä bongata, niin nyt olisi siis dpo8. Saatiin päivät myös hyvin hyödynnettyä, joten elättelen toiveita. 😅

Tai sitten ovista ei ole ollutkaan tai on vasta tulossa. Ärsyttävä epätietoisuus.

Noh, oli miten oli niin aika näyttää! Sopivan kiirettä pitänyt töiden ja muidenkin asioiden parissa, niin ei ole ehtinyt ihan liikaa asiaan keskittymään ja ajatuksia vaivaamaan, mikä sinänsä ihan positiivista. 😁
 
Mulla on itellä migreeniä ja hormonaaliset vaihtelut vaikuttaa siihen todella paljon. Voiskohan olla sullakin jotain sen suuntaista 🤔. Onkohan yleisesti kaikki tulehduskipulääkkeet haitallisia ocista ajatellen, voisko kokeilla jotain muuta pienissä määrin.

Mulla itellä migreenisärky pysynyt toki hyvin pois ihan parasetamolin nopeasti vaikuttavalla (panadol pore / panadol zapp) kun ottaa riittävän suuren kerta -annoksen ja kofeiinia plus lepoa.

Harmillista kyllä ku joillekin se parasetamol yksistään ei toisaan kyllä auta mut eipä se oo kiva kivustakaan kärsiä.
Joo oon myös miettinyt, että taitaa olla noi hormonaaliset vaihtelut syynä usein noihin päänsärkyihin mullakin. Kun usein säryt toistuu juuri kierrossa niissä kohdissa, kun joku muutos hormoneissa tapahtuu 😕 Vois katsella tietoa noista muista mahdollisista lääkkeistä. Ja kiitos myös tosta kofeiini-vinkistä, testaan sitäkin.
 
  • Tykkää
Reactions: tähkä94
Mua ihan pelottaa tulla kertomaan viimeiset kuulumiset. Täällä on niitä vierailijoita jotka aina huutelevat negatiivisia kommentteja ja ne satuttavat, tuntuu tosi pahalle. Olisivat fiksuja ja jättäisivät kommenttinsa pois…

Punktio, kokemuksena hyvä. Ei ollenkaan kivulias ja pelottava. Kieltäydyin rauhoittavasta napista, suonen sisäisesti meni kipulääkitys ja emätin puudutus. Toisen puolen puudutuksen aikana mietin mihin tarvitsen toisen annoksen kipulääkettä kun ei missään mitään tuntunut. Lepäämössä vähän aikaa pötkötellen ja hotellille palaaminen. Hämmentää miksi punktio tehtiin kun oli vain kaksi palleroa ja toinen hävisi punktion aikana ja vain yksi saatiin talteen. Miksipä ei kokeiltu uudestaan inseminaatiota? Sain hetki sitten lääkäriltä puhelun ja tiedon ettei meillä ole enään mitään mitä odottaa. En aloita huomenna cyclogest kuuria yms. Mikä ikävintä, meille tulee ainankin kierron verran taukoa. Luonnollisesti ei tulla saamaan raskautta alulle, se on jo selvä. Vika on minussa, ikää vain 32 vuotta. Harmittaa että en ehkä koskaa saa täysin biologista lasta. Eilen lääkäri jo puhui lahjamunasoluista, mutta hankala asia käsiteltäväksi. Tuntuu myös pahalta puolison puolesta, en voi tuottaa jälkeläistä meidän molempien soluilla. Tiedän miten kovasti hän haluaa lapsia ja minä olen nyt sitten se kompastus kivi. Parisuhdetta koetellaan ja rajusti.
Seuraavaksi pitäisi olla yhteydessä naistenpolille ja pyytää AMK mittaukset. Jos arvot on jollain tavalla hyvissä luvuissa niin voimme kuulema kokeilla vielä kerran pistoshoitoa, mutta muuten ei ole mitään tehtävissä. Muuten se tarkoittaa meille lahjasoluja, en tiedä itsekään olenko niihin valmis. Entäpä jos lapsi ei tunnu mitenkään omalta vaan vieraalta ettei siihen kiinny niin kuin omaansa. Isojen asioiden edessä ollaan. En ikinä olisi osannut arvata et minussa on vikaa ettei luomuna saada raskautta alkamaan.
Aion toistaiseksi siirtyä keskustelu palstalta sivuun. Pyydänkin poistoa kiertopäiviltä sekä koska yritys on aloitettu. Vetäydyn tässä vaiheessa sivuun. Hämmentävää on et joka kierrossa olen ovulaation löytänyt ja kierto on suht säännöllinen ollut koko aika, ei tämmöinen ole tullut mitenkään mieleen. 💔 Toivottavasti teillä muilla ei olisi näin kivistä polkua äitiyteen.
 
Kuulumisia omasta kierrosta. Tänään kp20/dpo1, ehkä.
Olen tikutellut kuin hullu nyt ja sain lh-huipun kiinni kp18 illalla, uskon. Olen tikuttanut kahdesti päivässä, mutta lh-huipun päivänä tikutin kolmesti, muuten olisi mennyt ohitse multa! Varmaan PCOS aiheuttaa sen, että mulla on lh-tasot suht korkeat, mikä tekee nousujen tulkitsemisesta haastavaa. Mut sain testiajalla tasavahvat tikkuun kp18 klo 22:00. (Vähän harmittaa, et tein kp14 vain yhden testin, kun silloin on saattanut olla ensimmäinen, tosin matalampi lh-huippu.)
Ollaan hyödynnetty ahkerasti päivät ja tällä viikolla olo on ollut kostea, mut limoja en ole huomannut, eikä oletetun oviksen aikaan eilen illasta ollut kipuja. Ehkä hiukan huonoa oloa oli. Aion mielenkiinnosta testata lh koko kierron ajalta.

Toivottavasti latasin kuvan oikein...

Testit tehty pc tikuilla paitsi ylin tehty onestepillä (eivät toimi mulla)
 
Olenkin täällä odottanut kuulumisia, miten teidän punktion kävi. Onpa kurja tilanne. Sanattomaksi vetää. En osaa muuta sanoa kuin valtavan paljon voimia asian käsittelyyn.♥ 🤗
 
Aion toistaiseksi siirtyä keskustelu palstalta sivuun. Pyydänkin poistoa kiertopäiviltä sekä koska yritys on aloitettu. Vetäydyn tässä vaiheessa sivuun. Hämmentävää on et joka kierrossa olen ovulaation löytänyt ja kierto on suht säännöllinen ollut koko aika, ei tämmöinen ole tullut mitenkään mieleen. Toivottavasti teillä muilla ei olisi näin kivistä polkua äitiyteen.
Superpaljon voimia ja tsemppiä <3 Poistin sinut jo tuolta eilisen listalta, niin kuka sitten tämän päivän osalta tämän tekeekin, niin et ole enää siinä mukana.
 
Kuulumisia omasta kierrosta. Tänään kp20/dpo1, ehkä.
Olen tikutellut kuin hullu nyt ja sain lh-huipun kiinni kp18 illalla, uskon. Olen tikuttanut kahdesti päivässä, mutta lh-huipun päivänä tikutin kolmesti, muuten olisi mennyt ohitse multa! Varmaan PCOS aiheuttaa sen, että mulla on lh-tasot suht korkeat, mikä tekee nousujen tulkitsemisesta haastavaa. Mut sain testiajalla tasavahvat tikkuun kp18 klo 22:00. (Vähän harmittaa, et tein kp14 vain yhden testin, kun silloin on saattanut olla ensimmäinen, tosin matalampi lh-huippu.)
Ollaan hyödynnetty ahkerasti päivät ja tällä viikolla olo on ollut kostea, mut limoja en ole huomannut, eikä oletetun oviksen aikaan eilen illasta ollut kipuja. Ehkä hiukan huonoa oloa oli. Aion mielenkiinnosta testata lh koko kierron ajalta.

Toivottavasti latasin kuvan oikein...

Testit tehty pc tikuilla paitsi ylin tehty onestepillä (eivät toimi mulla)
Mie tulkitsisin oviksen olleen kp 18 jälkeen koska tuossa kp 15 viiva heikentyi noin selkeästi.

Itse päätin myös testata tämän kierron kokonaan 1krt/pvä (tarvittaessa digillä) digin plussa osoittautui itselläni helpoiten tulkittavaksi ja oikeaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: EvAnnu
Mua ihan pelottaa tulla kertomaan viimeiset kuulumiset. Täällä on niitä vierailijoita jotka aina huutelevat negatiivisia kommentteja ja ne satuttavat, tuntuu tosi pahalle. Olisivat fiksuja ja jättäisivät kommenttinsa pois…

Punktio, kokemuksena hyvä. Ei ollenkaan kivulias ja pelottava. Kieltäydyin rauhoittavasta napista, suonen sisäisesti meni kipulääkitys ja emätin puudutus. Toisen puolen puudutuksen aikana mietin mihin tarvitsen toisen annoksen kipulääkettä kun ei missään mitään tuntunut. Lepäämössä vähän aikaa pötkötellen ja hotellille palaaminen. Hämmentää miksi punktio tehtiin kun oli vain kaksi palleroa ja toinen hävisi punktion aikana ja vain yksi saatiin talteen. Miksipä ei kokeiltu uudestaan inseminaatiota? Sain hetki sitten lääkäriltä puhelun ja tiedon ettei meillä ole enään mitään mitä odottaa. En aloita huomenna cyclogest kuuria yms. Mikä ikävintä, meille tulee ainankin kierron verran taukoa. Luonnollisesti ei tulla saamaan raskautta alulle, se on jo selvä. Vika on minussa, ikää vain 32 vuotta. Harmittaa että en ehkä koskaa saa täysin biologista lasta. Eilen lääkäri jo puhui lahjamunasoluista, mutta hankala asia käsiteltäväksi. Tuntuu myös pahalta puolison puolesta, en voi tuottaa jälkeläistä meidän molempien soluilla. Tiedän miten kovasti hän haluaa lapsia ja minä olen nyt sitten se kompastus kivi. Parisuhdetta koetellaan ja rajusti.
Seuraavaksi pitäisi olla yhteydessä naistenpolille ja pyytää AMK mittaukset. Jos arvot on jollain tavalla hyvissä luvuissa niin voimme kuulema kokeilla vielä kerran pistoshoitoa, mutta muuten ei ole mitään tehtävissä. Muuten se tarkoittaa meille lahjasoluja, en tiedä itsekään olenko niihin valmis. Entäpä jos lapsi ei tunnu mitenkään omalta vaan vieraalta ettei siihen kiinny niin kuin omaansa. Isojen asioiden edessä ollaan. En ikinä olisi osannut arvata et minussa on vikaa ettei luomuna saada raskautta alkamaan.
Aion toistaiseksi siirtyä keskustelu palstalta sivuun. Pyydänkin poistoa kiertopäiviltä sekä koska yritys on aloitettu. Vetäydyn tässä vaiheessa sivuun. Hämmentävää on et joka kierrossa olen ovulaation löytänyt ja kierto on suht säännöllinen ollut koko aika, ei tämmöinen ole tullut mitenkään mieleen. 💔 Toivottavasti teillä muilla ei olisi näin kivistä polkua äitiyteen.
Paljon voimia sinne! ♥ Suosittelen lukemaan lahjasoluhoidoissa olleiden blogeja.
 
  • Tykkää
Reactions: Min204
Täällä on halut alkaneet nousemaan tasaisesti joka kertoo lh noususta, ovista alan tänään testata. Lähden maanantaina itse reissuun joten jos ovis sattuisikin viikolle niin harakoille menee. Toisaalta en tiedä haluanko jouluvauvaa kun itse olen syntynyt viikkoa ennen 😅 Ajattelin jo että ei aktiivisesti yritettäisi parin kierron ajan mutta omat halut oviksen aikoihin ja miun tuuri tuntien en usko onnistuvan. Mies on myös huono kieltäytymään viikon reissun jälkeen 😁

Mutta hyvää naistenpäivää kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: esme94 ja tamuli
Saatiin vihdoin lähete lapsettomuuslääkärille. 😊 Nyt odotellaan vaan aikaa. Labratulokset oli normaalit, paitsi prolaktiini oli hiukan koholla, mikä voi johtua stressistä. Ferritiini oli 38 eli ihan ok. Viisi vuotta sitten olin seurannassa ja sain 6 kk rautakuurilla nousemaan 70:een eli siitä on tullut alas aika paljon. Nyt syön 100 mg rautaa joka toinen päivä.
Simppanäyte oli myös normaali eli tähän asti kaikki hyvin. ♥
 
Täällä on halut alkaneet nousemaan tasaisesti joka kertoo lh noususta, ovista alan tänään testata. Lähden maanantaina itse reissuun joten jos ovis sattuisikin viikolle niin harakoille menee. Toisaalta en tiedä haluanko jouluvauvaa kun itse olen syntynyt viikkoa ennen Ajattelin jo että ei aktiivisesti yritettäisi parin kierron ajan mutta omat halut oviksen aikoihin ja miun tuuri tuntien en usko onnistuvan. Mies on myös huono kieltäytymään viikon reissun jälkeen

Mutta hyvää naistenpäivää kaikille!
Minä olen itse syntynyt jouluaattona, ja kyllä lapsena jos olisi saanut valita niin olisin ottanut jonkun muun syntymäpäivän :D :D Eli tiedän tunteen!

Kyllähän esim. tammikuun vauva olisi huomattavasti kivempi, mutta pakko silti yrittää joka kierto, että tulisi edes jollekkin kuulle! :ROFLMAO:
 
sain tämän päiväisen hcg-mittauksen tuloksen eikä se kovin hyvä ollut; oli siis keskiviikkona 914 ja nyt 934. 😒 olihan se noussut mutta eihän tuo mitään normaalia ole. Neuvolasta en tietenkään saanut ketään kiinni. Huoh. Samat oireet jatkuu kuin ennenkin eli pientä nippailua alamahalla, lievää oloa ja nännit välillä arat. Mitään kipua tai vuotoa ei ole. Ehkä nyt vaan odotellaan alkaako esim vuoto ja kivut tms 🤷‍♀️

enpä ois koskaan uskonut, että lapsen saaminen voi olla näinkin vaikeaa. Mutta eipä tätä iän tuomaa epäsuotuisaa vaikutusta voi vähätellä😒.
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@esme94 ★ 09/23 ★ 1. ★ km 12/23
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Mmohini ★ 01/24 ★ 3.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@andune ★ 02/24 ★ 2.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1 yhteinen)

★★★★★★★★★★★★★★★

8.3.2024 perjantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@S0nj4 kp 30/27
@esme94 kp 27/28-32
@Cara-mel kp 26/24-27
@Noups kp 26/26-28
@Frija kp 24/28-30
@Dinaas kp 23/27-33
@marik91 kp 18/27-33
@Liilja kp 17/30-34
@haaveillen kp 13/25-28
@Min204 kp 8/22-30
@jauhopeukalo kp 7/?
@Päivänsäde84 kp 6/25-31
@andune kp 2/28-30
@tamuli kp 2/24-27

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Noups DPO 14
@Cara-mel DPO 13
@Dinaas DPO 8
@Frija DPO 7

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/23 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@idapieni ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23 ★ 01/24
@viivaviivi ★ 07/23 ★ 7. ★ km 11/23★ 01/24
@aida91 ★ 09/21 ★ 1. ★ 01/24
@sarlei ★ 10/23 ★ 3. ★ 02/24
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23 ★ 02/24
@mamarski ★ 11/23 ★ 2. ★ 02/24
 
Hah. Täällä kun oli jouluvauvoista puhetta, niin mehän viimevuonna pidettiin välikierto yrityksestä sen vuoksi, että haluttaisiin lapsi mieluummin syntyvän jonain toisena kuukautena kuin joulukuussa 😃Surkuhupaisaa ajatella nyt tuota asiaa. Nyt ei todellakaan olla pitämässä mitään välikiertoja 🤭 Jokainen kierto yritetään hyödyntää, ja se on tuon taivaallisen sama syntyisikö lapsi jouluna 💗 kunhan plussa vain tulisi 💗 Näin sitä ihminen muuttuu ajatuksissaan 🤭
 
Mua ihan pelottaa tulla kertomaan viimeiset kuulumiset. Täällä on niitä vierailijoita jotka aina huutelevat negatiivisia kommentteja ja ne satuttavat, tuntuu tosi pahalle. Olisivat fiksuja ja jättäisivät kommenttinsa pois…

Punktio, kokemuksena hyvä. Ei ollenkaan kivulias ja pelottava. Kieltäydyin rauhoittavasta napista, suonen sisäisesti meni kipulääkitys ja emätin puudutus. Toisen puolen puudutuksen aikana mietin mihin tarvitsen toisen annoksen kipulääkettä kun ei missään mitään tuntunut. Lepäämössä vähän aikaa pötkötellen ja hotellille palaaminen. Hämmentää miksi punktio tehtiin kun oli vain kaksi palleroa ja toinen hävisi punktion aikana ja vain yksi saatiin talteen. Miksipä ei kokeiltu uudestaan inseminaatiota? Sain hetki sitten lääkäriltä puhelun ja tiedon ettei meillä ole enään mitään mitä odottaa. En aloita huomenna cyclogest kuuria yms. Mikä ikävintä, meille tulee ainankin kierron verran taukoa. Luonnollisesti ei tulla saamaan raskautta alulle, se on jo selvä. Vika on minussa, ikää vain 32 vuotta. Harmittaa että en ehkä koskaa saa täysin biologista lasta. Eilen lääkäri jo puhui lahjamunasoluista, mutta hankala asia käsiteltäväksi. Tuntuu myös pahalta puolison puolesta, en voi tuottaa jälkeläistä meidän molempien soluilla. Tiedän miten kovasti hän haluaa lapsia ja minä olen nyt sitten se kompastus kivi. Parisuhdetta koetellaan ja rajusti.
Seuraavaksi pitäisi olla yhteydessä naistenpolille ja pyytää AMK mittaukset. Jos arvot on jollain tavalla hyvissä luvuissa niin voimme kuulema kokeilla vielä kerran pistoshoitoa, mutta muuten ei ole mitään tehtävissä. Muuten se tarkoittaa meille lahjasoluja, en tiedä itsekään olenko niihin valmis. Entäpä jos lapsi ei tunnu mitenkään omalta vaan vieraalta ettei siihen kiinny niin kuin omaansa. Isojen asioiden edessä ollaan. En ikinä olisi osannut arvata et minussa on vikaa ettei luomuna saada raskautta alkamaan.
Aion toistaiseksi siirtyä keskustelu palstalta sivuun. Pyydänkin poistoa kiertopäiviltä sekä koska yritys on aloitettu. Vetäydyn tässä vaiheessa sivuun. Hämmentävää on et joka kierrossa olen ovulaation löytänyt ja kierto on suht säännöllinen ollut koko aika, ei tämmöinen ole tullut mitenkään mieleen. Toivottavasti teillä muilla ei olisi näin kivistä polkua äitiyteen.
Todella ikävä tilanne. Paljon voimia ja halauksia sinne 🙁❤ suosittelen samaa mitä @jauhopeukalo. Voihan olla, että muiden tarinaa tai kirjoituksia kuuntelemalla/lukemalla mieli muuttuukin noista lahjasoluista.
 
Saathan käsittelyyn keskusteluapua? Ihan kauhea tilanne. :(
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24

Yhteistyössä