Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol. 2

Anteeksi Keiju123 > nyt korjattu.
Tota päivitettävää on yleensä aika paljon (tää on aikas vilkas ketju :LOL: ) ja sitten koittaa tuolta tekstin seasta tietoja poimia niin virheitä välillä tulee..

Tarkistelkaa siis muutkin aina välillä tietojanne etten ole muutellut ominpäin mitään tai jättänyt jotakuta lisäämättä ym ym B)
 
Itse aloitin terveydenhoitaja/sairaanhoitaja opinnot 2007, niin puolet meidän ryhmästä pääsi varasijoilta opiskelemaan. (yksi jopa varasijalta 49, siinä on moni perunut paikan). Siksi ei kannata tuijottaa pisteisiin millä pääsee sisään, sillä todellisuudessa ne ei pidä paikkaansa :) Aina kannattaa mennä yrittämään, eihän siinä mitään menetä.
 
Tottahan se on, että varasijoilta saattaa joskus pari päästä. Mutta tosiaan isommissa kaupungeissa ainakin on niin, että varasijalta 2kin voi olla jo aika tiukkaa. Ja sekin vielä, että alkutilanne monissa on aika kova, eli muillakin on hyvät lähtöpisteet. Joten täytyy siis onnistua myös pääsykokeessa tai missä muodossa se hakukoe onkaan sitten.

Mulla itellä on toisiksi parhaassa pisteluokassa papereista tulleet pisteet ja siltikin olin vasta 15sta sisään päässyt. 25 otettiin sisään muistaakseni. Joten jos vaikkapa haastattelussa joku osio menee mönkään, niin hyvillä lähtöpisteillä voi sitä vähän korjailla. Ja sitten toisin päin. Mulla onnistu tosi hyvin haastattelut, olin saanu niistä hyvät pisteet. Mutta kilpailu on siis kova. Kannattaa silti hakea, just senkin tähden että vaikka vielä ei ole tarkoitus aloittaa opintoja niin sitten on tavallaan aikaa hankkia se opiskelupaikka. Meillä pääsi varasijoilta vaan yksi.

Mutta vaikka onkin varasijoilla ja pääsee sisään, niin ei kyllä tarkota että ois yhtään sen huonompi kuin muutkaan :LOL: Nuohan on vaan hakukokeet, tarkoituksena että pääsee sisään eikä sen kummemmin muuhun.

Eikös ne jostain näe, että millä varasijoilla on päästy viimeksi sisään? Jos haet keväällä, niin kannattaa verrata kevään. Syksyllä voi joskus päästä helpommin sisään, mutta ei kyllä välttämättä. Muistaakseni joskus kattlein niitä. Sitten laskee omat pisteet ja laskeskelee vähän, kuinka hyvin pitäis pärjätä =)
 
Itse opiskelenkin kohtuu pienessä amk:ssa. Totta on, että isompiin kaupunkeihin on vaikeampi päästä. Itse pääsin suoraan (9:nä) sisään, enkä olisi ikinä sitä uskonut :) Voi olla, että tiedot näkyy jossain.
 
Totta, että hyvillä lähtöpisteillä voi jotain huonompaa pääsykoemenestystä paikkailla, mutta monissa kouluissa on käytäntönä se, että lähtöpisteet merkitsee vain siinä hakuvaiheessa. Lopulliseen valintaan lasketaan vain pääsykokeiden pisteet.

Mä saan kans mun papereillani parhaat mahdolliset lähtöpisteet, mutta valitettavasti se ei paljon auta siinä vaiheessa kun pitäis kouluun sisälle päästä. Oon siis hakenut metropoliaan tähän saakka, jossa vain pääsykokeilla on merkitys lopulta. Tosin, en ole kyllä paljon töitä pääsykokeiden eteen tehnytkään, kun ei oo ollu "pakko". Nyt sit ajattelin hakea Laureaan, jossa tuo lähtöpisteidenkin osuus lasketaan loppu vaiheessa :) Eli paremmat mahdollisuudet päästä sisälle.. Uskoisin. Eikä pääsykokeetkaan ole niin vaativat, kun ei oo pänttäämistä. Mä oon vahvoilla, jos tulee ryhmätilanne tai haastattelu tai muu, kun oon aika avoin ja sosiaalinen ihminen. Ainakin edellisen koulun pääsykokeissa sain aika hyvät pisteet, kun oli juurikin tollaset "vapaammat" pääsykokeet, psykologin haastattelut yms. Mun mielestä on kivakin, että enemmänkin katsotaan sitä ihmistä ihmisenä, joka kouluun hakee. Eikä tehdä valintaa kirjakuulustelun perusteella. Koska monesti ne, jotka tietää paljon asioista, ei välttämättä olekaan sit niin hyviä siinä käytännön työssä.. Kaikkea kun ei voi kirjasta oppia.
Mutta joo, toivotaan että nyt pääsen opiskelemaan. Toiveet on ainakin korkeella, mutta toisaalta, ei maailma siihen kaadu jos en pääsekään :) aina voi hakea uudestaan...

Nyt kun luin ton mun tekstin uudestaan mitä tohon kirjotin, niin annan kyllä aika itsekeskeisen kuvan itsestäni :LOL: Enkä sitä kyllä mielestäni ole.. =)
 
Vellavanilla, tarkistin omat tiedot etusivulta, ja mulla ainakin oli tiedot oikein. :)

En nyt ehdikkään enempiä kirjoittelemaan, meni aika tekstien lukemiseen. Pitää alkaa silittämään esikoisen vaatteita, vielä kun hän nukkuu. Noita pieniä vaatteita on aivan ihanaa silittää! :heart:
 
Jaahas minun enon vaimon pitäis lauantaina saada poikalapsi.. tääl olen kauhean innoissani odottamas et pääsisin katsomaan sitä.. menispä tuo aika nopeasti et itsekin sais ruveta yrittämään. hmmm.. mites meikäläinen aamupahoinvoinnit kestää kun on kestämist kun kissa oksentaa..mut kaiken varmaan kestää... mitäs tänne muille kuuluu?
 
Hei pitkästä aikaa!
Kävin täällä aiemmin kommentoimassa, että aloittelemme toukokuussa yrityksen. Näin oli tarkoitus. Nyt sitten huhtikuussa kuitenkin kävi sellainen puolivahinko.. Sanoin poikaystävälleni että nyt ei enää pitäisi olla raskausvaaraa, ovulaatio oli toissapäivänä, ja harrastettiin seksiä ilman ehkäisyä. Samana päivänä tein sitten ovulaatiotestin ja se oli positiivinen. Kerroin tämän ja poikaystävä ei tässä kohtaa sanonut, että katumuspillereita tarvitsisi hankkia tai mitään. Väitti jälkeenpäin ettei edes tiedä mitään katumuspillereistä. No sitten tulin raskaaksi heti, tästä yhdestä kerrasta. Tavallaan tämä meni nyt väärin eli ennen sitä sovittua aikaa ja juuri pahimmiten ennen meidän lomareissua. On ollut vähän oudot fiilikset sen jälkeen. Poikaystävä oli järkyttynyt.. "häkki heilahti". Ja minä myös. Nyt siis viikolla 7. Minulle iski sellainen vauvakuume huhtikussa ja koko ajan olen pelännyt tulenko ollenkaan raskaaksi, siksi halusin että pitää mahdollisimman nopeasti alkaa yrittää. Ja tässä tulos. Pelkäsin aivan turhaan ja tein siinä kohtalokkaan virheen. Saa nähdä miten tässä sitten sopeudutaan.
 

Yhteistyössä