Häihini on aikaa enää 1kk ja 3vk!! Järjestelyt edelleen pahasti kesken!!

Mieheni kosi minua jouluaattona, ja uutenavuotena sovimme että menemme naimisiin maaliskuussa. Moni pitää varmaan kiirehtimisenä, mutta halusimme viettää talvihäät ja päästä jo pian avioliittoon. Nyt olen pari yötä tässä istuskellut ja miettinyt, että mitenköhän ehdin järjestää kaiken! Kaikki on pahasti puolitiessä..

Kirkko on varattu, ja juhlapaikka varattu, siinä onkin sitten ne kaksi tärkeintä. Samoin esteettömyystodistukset ja pappi on myöskin varattuna. Bändi/äänentoistolaitteet on varattuna, joten musiikkikin on kunnossa.

Mutta mitä puuttuu! Hääpukua olen menossa aamulla testaamaan, joten senkin asian pitäisi kyllä huomisen aikana selvitä. Mutta sulhasen, kaason, ja bestmanin puvut puuttuvat edelleen. Kukat on varaamatta, samoin pitopalvelu, ja koristukset hääpaikalle ostamatta. Bestman ja Kaaso suunnittelevat ohjelmiston suurimmaksi osaksi. Hääauto on hommattuna.. SORMUS puuttuu edelleen, kun ei ole löytynyt sopivaa.

Huhhuh kylläpäs on vielä tekemistä.. Miten ihmeessä ehdin järjestämään kaiken.. Ainiin, ja kutsutkin ovat jo menneet.
 
nakupelle
Olen aina ihmetellyt että miksi pitää mennä naimisiin jos se on tuollaista?! Hermot menee ja kaikkee ihme paskaa pitää järjestää niin että saa hermoromahduksen..?
Olemme mieheni kanssa puhuneet, että jos joskus menemme naimisiin teemme sen yksinkertaisesti ja mahd. vähällä panostuksella. Miksi? Siksi, koska tärkeimpää on se itse naimisiin meneminen eikä mikään sirkushuvien järjestäminen. Minua ei sitä paitsi kiinnosta mikää prinsessana oleminen ja prinsessa asenne "Minun häihin pitää tulla kaikki! Näkemään että ME menemme naimisiin!"
Muutama perhetuttu riittäisi meille ja se olisi siinä. Ei turhaa hermoilua eikä järjestämistä koska kyse olisi vaan meistä kahdesta.
 
"poikia3"
Mä olen järjestänyt kesähäät itselleni aikoinaan kahdessa kuukaudessa. Tärkeimmät teillä on jo jos on kirkko ja juhlapaikka. Ne kun saatiin varattua, niin meillä koko homma starttasi siitä.

Meillä juhlat olivat vielä sellaiset, että suuri osa asioita tehtiin itse. Esim. äitini ompelipukuni. Hääkakku haettiin itse leipomosta edellisenä päivänä, kukat vielä hääpäivän aamuna.

Listaa kaikki asiat joita pitää hoitaa / tehdä, aikatauluta ne realistisesti ja varaa tekemiselle myös aikaa. Hyvin te ehditte.
 
"CIS"
sä teet listan mitä pitää tehdä, sovit kaason jne kanssa että hommaa ihan itse puvun, jos ootte luvannu maksaa, niin maksakaa.
pitopalvelu on nyt ykköshoidettava.
onhan noita hääkonsulentteja, ei muuta kun semmoseen yhteyttä, säästyy hermot mutta rahat menee. et jos rahalla ei väliä, niin pääset helpoiten.
 
"vieras"
Varaa nyr heti se pitopalvelu!

Meillä oli sama aikataulu ja kaikki saatiin kahta päivää ennen valmiiksi :) :D ja nukutiinn ihan hyvin ennen häitä, älä ala öitäsi valvomaan ja murehtimaan, muuten joudut vielä keksimään miten kaunistat silmänalusesi!
 
Häiden järjestäminen on leppoisampaa kun sallii miehenkin osallistua :) Ehdota vaikka että hän hoitaa pitopalvelun ja päättää menun (siellähän on sit liuta ammattilaisia auttamassa sopivan kokonaisuuden koostamisessa jos miehes on yhtään epävarma).
 
"vieras"
Mieheni kosi minua jouluaattona, ja uutenavuotena sovimme että menemme naimisiin maaliskuussa. Moni pitää varmaan kiirehtimisenä, mutta halusimme viettää talvihäät ja päästä jo pian avioliittoon. Nyt olen pari yötä tässä istuskellut ja miettinyt, että mitenköhän ehdin järjestää kaiken! Kaikki on pahasti puolitiessä..

Kirkko on varattu, ja juhlapaikka varattu, siinä onkin sitten ne kaksi tärkeintä. Samoin esteettömyystodistukset ja pappi on myöskin varattuna. Bändi/äänentoistolaitteet on varattuna, joten musiikkikin on kunnossa.

Mutta mitä puuttuu! Hääpukua olen menossa aamulla testaamaan, joten senkin asian pitäisi kyllä huomisen aikana selvitä. Mutta sulhasen, kaason, ja bestmanin puvut puuttuvat edelleen. Kukat on varaamatta, samoin pitopalvelu, ja koristukset hääpaikalle ostamatta. Bestman ja Kaaso suunnittelevat ohjelmiston suurimmaksi osaksi. Hääauto on hommattuna.. SORMUS puuttuu edelleen, kun ei ole löytynyt sopivaa.

Huhhuh kylläpäs on vielä tekemistä.. Miten ihmeessä ehdin järjestämään kaiken.. Ainiin, ja kutsutkin ovat jo menneet.
Tärkeintä on nyt hoitaa pitopalvelun varaus heti tällä viikolla, samoin tuo hääpuku ja sormus varmaankin löytyy tällä viikolla. Sulhasen, Kaason ja bestmanin puvut ehtii ensi viikolla ja sitten jää aikaa niille koristuksille. Hyvinhän teillä on asiat.
 
"Tille"
Jos lista on laadittu ja asiat etenevät sen mukaan ei ole mitään hätää. Maaliskuu on tapahtumien kannalta vielä kuollutta aikaa ja pitopalvelun ehdit aivan hyvin sopimaan, koska todennäköisesti heillä ei ole muuta kuin aikaa odotella jotakin tuottoissaa tilausta.

Tunteesi kuuluu asiaan. Olen aika monta juhlakalua elämässäni nähnyt ja juhlia järkännyt, että pahinta on juhlaa edeltävä viikko. Järkevintä on silloin istua alas ja katsella, miten kiire juoksee ohitse.

Mitä suosittelen, niin vältä syyllistäviä ja hösääviä lähelläsi. He synnyttävät yleensä paniikin tunteen ja muistuttavat epäolennaisista asioista. On myös yleinen käsitys, että mitä enemmän juoksee helmat hampaissa ympäriinsä sen tehokkaampi olisi. Ei pidä paikkaansa. Kirjoituksesi perusteella tilanne on nyt hallinnassasi, joten jatka samaan malliin.
 
..
Riippuu varmaan häiden koosta, mutta itse järjestin kevyesti 3 kuukaudessa häät noin 50 hengelle. Meillä ei tosin ollut mitään karkkipussukoiden näpertelyä tms. Ja oli hääpaikka josta hoitui niin tarjoilut kuin hääpaikan koristelukin (näkyi sitten kyllä hinnassakin).

Luulen että häistä saa juuri niin ison stressin kuin itse haluaa. Eihän eilisessä Iholla-jaksossakaan se yksi voinut aloittaa opiskelua kun häät oli seuraavassa kesäkuussa...Camoon naiset!
 
"Tikruemo"
Joskus mietin tätä nykyajan häähössötystä seuratessani, että mitenkähän meiltä onnistui järjestää parikymmentä vuotta sitten häät kahdeksallekymmennelle ihmiselle oikeastaan ilman mitään stressiä. Ei näperrelty hääkarkkeja eikä paljon muutakaan :D Budjetti oli nykyrahassa n.2000 euroa. Puolenkymmentä tuttavaa järjesti häät kymmenkertaisella bujetilla, jollei ylikin ja kaikki oli viimeisen päälle...kaikki he ovat eronneet...sinnepä meni rahat, vaan olipa komiat juhlat :D :D
 
hippura
kuule mitä sun pitää oikeen järjestää? me käytiin miehen kanssa sovittaa yhden päivän ajan hääpukuja, samalla reissulla käytiin ostaa kukkatukusta kukat. edellisenä iltana vietiin kukat seurakuntatalon juhlatilaan(tätä ennen mä tein hääkimpun ja mies muut kimput) :)

musiikkia ei ollut kuin yksi valssi, muuten vaan kahviteltiin ja pusuteltiin.

eli varasimme juhlatilan papin ja kirkon,tilasimme halvimman pitopalvelun, käytimme yhden päivän ostoksiin,pari tuntia kimppujen tekoon,30min juhlapaikan koristeluun ja avot!

mitä vielä olis pitänyt olla?
 

Yhteistyössä