Hämmentävä PCO

Olen käsittänyt että pco:sta kärsivien lapsettomuus johtuu useimmiten ovuloimattomuudesta tai muista siihen liittyvistä ongelmista. Usein myös kierrot ovat ilmeisesti epäsäännöllisiä (liittyen ilmeisesti myös tuohon ovuloimattomuuteen?).

Omalla kohdallani on diagnosoitu Pco v. 2006 ja 06/2014 (lopetin e-pillerit+) kävin gyneltä tiedustelemassa raskauden todennäköisyyttä pco:ni takia. Gyne totesi pco:ni olevan lievää ja raskautumisen erittäin todennäköistä vuoden sisällä. Aloitimme kuitenkin lapsettomuustutkimukset todenteolla 04/14 koska raskautta ei kuulunut ja hormonipolin mukaan pco:ni on keskivaikeaa sorttia.
ovuloin kuitenkin todistetusti (?) Sillä niissä kierroissa (x2) kun olen ovulaatiota bongannut (clear blue digi) olen myös hymynaaman saanut näytölle. Myös folliultrassa löytyi hyvän kokoinen johtofolli toisesta munasarjasta. Myös kiertoni on suht säännöllinen 32-35pvää eikä hormonitoiminnassa suurempia häikkiä (ainoastaan testosteroini arvot aavistuksen koholla).

Ihmetykseni koskeekin siis sitä kuinka minulla voi olla keskivaikea pco jos kiertoni on säännöllinen ja ovuloin ainakin useimmissa kierroissa eikä hormoneissakaan häikkää :eek:? Lääkäriltä yritin asiaa tiedustella kun sain tuon "keskivaikea"-kommentin mutten saanut oikein mitään selvennystä asiaan.

Vaikka aika paljon olen näitä keskustelupalstoja selaillut toivossa että edes joku olisi suurinpiirtein samanlaisia asioita pähkäillyt/ jotain vastauksia ihmetykseeni niin yhtäkään viestiä aiheen tiimoilta en ole löytänyt :(

Osaisiko joku vielä sanoa liittyykö pco:hon muita raskautumista hidastavia tekijöitä kuin tuo ovuloimattomuus? Sillä ihmetyttäähän tämä lapsettomuus lähes vuoden yrityksen jälkeen..

Pitkä sepustus tuli mutta jos saisin edes jonkinlaisia kokemuksia/ tietoa aiheen ympäriltäni niin olisin erittäin kiitollinen :)
 
Vastaan tähän, vaikka en asiasta kauheasti tiedä :)

Onkohan sulla sitten munasarjoissa paljon niitä follikkeleita silleen helminauhamaisesti? Jos lääkäri on sen perusteella diagnosoinut keskivaikean PCO:n?

Miten sulla muuten PCO todettiin? Riittääkö diagnoosiksi juuri tuo helminauhamuodostelma munasarjassa sekä koholla olevan testosteroni? Mihin aikaan kierrosta tuo testosteroni mitataan? Kuuluuko se alkukierron verikokeisiin? Onko sulla jotain vuotohäiriötä PCO:sta johtuen?

Mulla on itsellä näkynyt toisessa munasarjassa helminauhamaisesti follikkeleita, mutta mistään PCO:sta ei lääkäri ole maininnut. Mulla on pahat vuotohäiriöt ja niiden syy ei vain tunnu selviävän.
 
Hei!

PCO on pelkästään se monirakkulainen munasarja, mutta ei oireyhtymä (PCOS). Tällöin PCO:n vaikeutta arvioidaan ainoastaan rakkuloiden määrän suhteen. Näin minulle joskus gynekologi valaisi. Minulla ei ole hormonaalisesti mitään ongelmaa, ainoastaan hiukan epäsäännöllinen kierto. Tosin joskus gynekologini on sanonutkin että "sinulla on keskivaikeat PCO-tyyppiset munasarjat". Eli siinäkin on ehkä PCO-tyyppinen eikä suoraan PCO. Ota näistä sitten selvää :D Mutta itselläni on noin 20 pikkurakkulaa molemmissa munasarjoissa jatkuvasti ja siitä keskivaikea PCO-"diagnoosi".

Terveyskirjaston sivuilla kuitenkin lukee: "Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on tavallisin naisten hormonihäiriö. Sitä esiintyy 5–10 %:lla naisista. Gynekologisessa kaikututkimuksessa voidaan nähdä monirakkulainen munasarjarakenne (PCO, polykystiset munasarjat) ns. sattumalöydöksenä, naisella jolla ei ole mitään gynekologisia oireita."

PCO aiheuttaa käsittääkseni lapsettomuutta lähinnä ovuloimattomuuden kautta. Ongelma on itselläni se, että kun hormonitoiminta on normaali niin LH-piikki tulee ja ClearBluen ovulaatiotesti hymyilee, mutta todelisuudessa rakkula ei puhkea oikein ja munasolu ei vapaudu. Eli oikeastaan silloin kohdallani on kyse ovuloimattomuudesta, vaikka follikkeliultrassa on komea follikkeli ja ovulaatiotesti kovasti hymyilee. Ovulaation tapahtumisen (ja sen että se oikeasti tapahtuu) niin voi tarkistaa n. 7 päivää ovulaation jälkeen progesteronikokeella tai ultrassa pari päivää ovulaation jälkeen niin että näkyy selkeä keltarauhanen. Onko sinulta otettu koskaan tuota progesteroniarvoa? Itselläni PCO:n tyyppisen munasarjarakenteen ja ovuloimattomuuden vuoksi on käytetty irrotuspiikkiä varmistamaan, se että ovulaatio tapahtuu. Kuitenkin joskushan munarakkula saattaa puhjeta ihan omallakin LH-piikillä.

Itselläni mitattiin myös AMH-arvo joka oli 20 (normaali kai alle 10). Tämä kertoi monirakkulaisuudesta ilman ultraakin.

Toivottavasti vastauksesta oli jotain apua :)
 
Samaa olen itsekkin joskus miettinyt miten tuo vaikeusaste määritellään. Mullakin diagnosoitiin pco kun e-pillereiden jälkeen ei kierto lähtenyt käyntiin. Mulla ovulaatiota ei ole kertaakaan sen jälkeen tapahtunut.

Julkiselle, kun nyt siirryttiin niin katsottiin nuo alkukierron hormonikokeet. Kaikki lääkärin sanojen mukaan ihanteelliset, ei mies hormonitkaan koholla. Ainoastaan estrogeeni oli matala, mutta koska teroluteilla menkat ainakin viimeksi käynnisty niin tuskin siinäkään on enää mitään häikkää. Joten mullakin ainakin papereissa lukee pco-tyyppiset munasarjat ja lääkärin sanojen mukaan hyvin aktiiviset. Pieniä rakkuloita kymmeniä molemmilla puolilla. Lääkäri oli kuitenkin toiveikas, että kierto voisi lähteä itsestäänkin vielä käyntiin ja ei luomuraskauskaan ole mahdoton vaikka lapsettomuushoitoja jatketaan.

PCO voimakkuus voi vaihdella. Joten jos sulla on diagnoosin saatuasi se ollut lievää voi hyvinkin ajan kanssa voimakkuus vaihtua tuohon keskivaikeaan. Samalla tavalla se voi välillä olla parempikin. Kuitenkin ovuloit ilmeisesti niin toki voi olla jossain muussakin häikkää kuin ovuloinnissa ettei raskaus ole alkanut.
 
Oho, kiitos vastauksistanne, sain jo näistä teksteistä paljon mietittävää ja jopa joitakin vastauksia mieltäi vaivaaviin seikkoihin :)

Ensinnäkään. En tosiaan ole varma siitä onko itselläni diagnosoitu PCO, PCOS vai "ainoastaan" PCO- tyyppiset munasarjat. Käsitykseni mukaan kuitrnkin PCO sillä ilmeisesti tuohon PCOS diagnoosin tarvitaan myös sokeriaineenvaihdunnanhäiriö ja itselläni sokerit ovat aina olleet kohdillaan. Tosin eipä tuolla virallisella diagnoosilla ole itselleni ainakaan juurikaan merkitystä :)

Luis; Itselläni tuo PCO(?) sillon 2006 diagnosoitiin ultran+ labrojen+ hirsutismin perusteella. Follien määrästä munasarjoissa tuolloin ei itselläni mitään käsitystä. Nyt kun sain tämän "keskivaikea" määritelmän oli toisessa munasarjassa ehkä n. parikymmentä follia ja toisessa huomattavasti vähemmän. Käsittääkseni testosteroiinikokeet voidaan ottaa missä vaiheessa tahansa kiertoa. Korjatkaa toki jos olen väärässä :) Vuotohäiriöitä ei itselläni ole koskaan ollut.
Ei Luis noista lääkäreistä aina oikein ota selvää.. Ehkä sinulla on PCO tai PCO- tyyppiset munasarjat mutta osaako lääkäritkään aina tuota määritellä niin sitä olen alkanut epäilemään.. :D

Viiva84: Vastauksestasi saattoi olla hyvinkiin paljoa apua :) en ollut oikein kunnolal käsittänytkään että vaikka ovulaatiotestin mukaan ovulaatio tapahtuu niin silti sitä ei välttämättä tapahdukaan.. Kävin viime kierrossa juurikin tuossa S-Prog kokeessa. Ensi viikolla tarkoituksena mennä kuulemaan yhteenvetoa kaikista tuloksista polille. Mielenkiinnolla odotan etenkin juuri tuon progesteroiinilabran tuloksia. Onneksi hakeuduimme suht ajoissa tutkimuksiin sillä olisihan se aika surullista kuvitella ovuloivansa vaikkei munasolu vapaudukaan :(
Tuosta AMH-arvosta en ole ollenkaan varma onko sitä kohdallani tsekattu mutta eipä kai tuolla väliäkään jos ultrauksella on asia todettu?
 
mymosa
ovulaatiotestithän tosiaan kertoo vain lh-huipusta ei siitä, että munasolu irtoisi. Mutta tuo verikoehan sen kertaa sitten :)

Itelläni on pco, oikealla pahempi.. eli rakkulat on suurimmaksi osaksi sivuilla kun niitä pitäs olla keskellä. Vasemmalla puolella tilanne parempi.
Kuopusta yrittäessä auttoi vasta eka clomikierto, enkä saanut luomumenkkoja.
Nyt lopetin pillerit marraskuussa ja kierto pysyi, jopa raskauduin mutta sain keskenmenon.. Nyt mennään clomeilla eteenpäin ja teroilla käynnistellään kiertoa.. tässä kierrossa ei ollut ovista ja keltarauhaskoe vaan 1,8.
 
Tintsi, tuon hirutismin perusteella sulla varmaan on PCOS ja jos labroissakin oli jotain. Toki lääkäri tekee diagnoosin, mutta jos kaksi kolmesta oireesta täyttyy, epäsäännöllinen kierto/ ovuloimattomuus, monirakkuliaset munasarjat, testo koholla (hirutismi, akne esim) niin on PCOS.

Muoks. Sulla taitaa olla kuitenkin aika säännöllinen kierto niin mitenköhä se sitten luokitellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Caro: Juurikin toi säännöllinen kierto mielestäni sotkee määritelmää :/ ja se että polilääkärin mielestä kohdallani ei olisi kyse hirsutismista vaikka itse koen karvankasvun lisääntyneen pillerien lopettamisen jälkeen. Onneksi meillä ylihuomenna aika yhteenvetokäynnille jolloin aion saada edes joitakin vastuksia. Sillä vaikkei diagnoosilla varsinaisesti merkitystä niin antaisihan se itselle mielenrauhaa :)

Mymosa: taitaa olla noi clomit ensiapu lähes jokaiselle pco-/pcos potilaille. Ihmettelen jossen itsekin niihin reseptiä saa :D sinänsä en ole oikein varma mitä mieltä noista clomeista olen jos ovuloin kuitenkin luomusti. Mutta mitäpä sitä ei olisi valmis kokeilemaan päästäkseen haluttuun lopputulokseen..;D
 

Yhteistyössä