Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta

  • Viestiketjun aloittaja Että näin
  • Ensimmäinen viesti
No tähän asti ollaan harjoitettu rajoittamatonta subjektiivista päivähoito-oikeutta, eivätkä naiset vaikuta palanneen perhevapailtaan mitenkään merkittävästi koulutetumpina, puhumattakaan siitä että heidän työllistymismahdollisuutensa olisivat siellä hoitovapaalla perhekerhon, yliopiston ja työelämän välimaastossa sukkuloidessa jotenkin erityisesti kirkastuneet. Tietenkin tähän ketjuun ilmoittautuu nyt pinoittain keskustelijoita, jotka ovat säännön vahvistavia poikkeuksia.
Eikö se kuitenkin ole ihan todettua, että suurin osa kaksivuotiatten lasten äideistä on jo töissä? Ja en minäkään täältä sivusta seuranneena ihan ymmärrä, miksi juuri nämä äidit ovat nyt sinun hampaissasi?

Entäs kouluttamattomat, pitkään kotihoidontuen turvin lapsiaan hoitavat äidit? He eivät ole ongelma?
 
"hmm"
Kyllähän jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että jonkun on hoidettava lapsia, jos vanhempi toipuu isosta leikkauksesta. Ja minun mielestäni se joku on yhteiskunta silloin, kun lähipiiri ei pysty auttamaan. Varmasti löytyy lapsille ympärivuorokautinenkin hoito, jos vaikka totaaliyksinhuoltaja joutuu sairaalaan.

Toinen juttu on, että voiko näiden erityistilanteiden perusteella vaatia kaikille rajoittamatonta subjektiivista päivähoito-oikeutta. Mikään rautalanka ei riitä vakuuttamaan minua siitä, että näin pitäisi olla.
Voisitko näyttää minulle sen kohdan, jossa väitän, että pitäisi olla rajoittamaton päivähoito-oikeus? Olen jopa ehdotusta ankarampien rajoitusten puolella mutta tietyt asiat tulisi olla kirjattuina jo sääntöihin itseensä.

Tiesitkö, että miehellä ei ole oikeutta olla palkallisesti pois töistä lasten sairastuttua, jos äiti on toipumassa leikkauksesta kotona? Mielestäni tämäkin on hankala epäkohta, sillä miehen on sitten oltava pois töistä palkatta tai äidin ja lasten terveys on vaarannettava.
 
kerron
Mulla ei varsinaisesti ole mielipidettä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamiseen, mutta haluan puolustaa sitä tosiasiaa, miksi toiset tuovat lapsensa päiväkotiin, vaikka olisivat itse kotona.

Omat lapseni ovat olleet alusta asti ns puolipäiväisiä, eli ovat sen 11-13 päivää kuussa päiväkodissa. Aluksi olivat täysin työvuorojen mukaan, mutta päiväkodin henkilökunta itse teki havainnon vielä vähän aroista lapsista, joiden puheenkehitys ja vuorovaikutus muiden ikäistensä kanssa ei ollut samalla tasolla, kuin keskimäärin. He saivat ns varhaista tukea sekä puheen kehityksessä että motoriikan harjoittelussa.

Todennäiköisesti tämä varhainen tuki lapsillani tarkoittaa sitä, että eivät tule tarvitsemaan puheterapiaa eivätkä jää ns eristyksiin koulun alkaessa.

Tällä hetkellä olen kotona pienemmän sisaruksen kanssa, mutta isommat käyvät päiväkodissa n. 6h/päivässä sen 11 tai 13 päivää kuukaudessa.
 
Voi ei
Voitaisiinhan me toki noinkin tehdä, että isä jää kotiin ja minä lähden täysipäiväiseksi opiskelijaksi. En yhä ymmärrä miten se olisi järkevin ratkaisu varsinkaan yhteiskunnan kannalta, että KUMPIKAAN vanhemmista ei käy töissä ja maksa veroja vaan nostaa pelkkiä yhteiskunnan tukia? Tuohan olisi meidän kannaltamme paljon rennompi ja helpompi ratkaisu (toki taloudellisti paljon tiukempi), mutta en näe järkeväksi, että miehen pitää olla kokonaan tekemättä töitä, jotta minä voisin opiskella osa-aikaisesti, jos se onnistuisi myös miehen käydessä työssä.

Miksi näet järkeväksi, että yhteiskunnan kannattaisi kannustaa tuollaiseen ratkaisuun?
Perhevapaiden tasapuolinen jakaminen lisää noin yleisesti tasa-arvoa perheissä, mikä mahdollistaa naisen paremman urakehityksen. Ei niissä helpoissa ratkaisuissa mitään pahaa ole, jos ne ovat väliaikaisia ja tuovat perheelle yhteistä aikaa. Mieheltäsi jäisi toki jokunen veroeuro maksamatta, mutta maksaahan se päivähoitokin yhteiskunnalle, jos yhteiskunnan parasta mietitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29749210:
Ja minua muuten edelleen kiinnostaisi, kumman vanhemman mukaan lapsen päivähoito-oikeus määräytyy tilanteessa, jossa vanhemmat ovat eronneet, lapsi asuu vuoroviikoin kummankin luona ja sitten toiselle vanhemmalle (vaikka äidille) syntyy uusi lapsi, mutta toinen vanhempi on tahollaan kokopäivätyössä.
Eiköhän se kokopäiväpaikka säily kun kerran sille isän luona on tarvetta. Jos se äiti taas on ihan terve normi-ihminen eikä vauva vakavasti sairas jne niin käytännössä sille äidille varmasti kuitenkin riittäisi se osapäivähoitopaikka niiksi ajoiksi kun lapsi on hänen luonaan. Jos hän ylipäätään kokee että lapsella on tuolloin tarvetta päivähoidolle.

Mutta, mutta... Tokihan voidaan ajatella että ainakin kaikilla yksinhuoltajien lapsilla sekä niillä lapsilla joiden vanhemmista toinen tai molemmat tekevät vuorotyötä pitäisi olla subjektiivinen oikeus myös vuoropäivähoitoon. Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu ja vanhempi voi vaikka yllättäin sairastua tai joutua leikkaukseen tms ja lapsella onkin tarvetta hoidolle yli tuon normaalin päivähoitoajan.

Yhäkin näin kokemuksesta voin väittää että vaikka se perhevapailla olevien päivähoitoaika olisi rajattu on mahdollista että siitä joustetaan kun sille on oikeita syitä. Näin ainakin meillä ja meidän tutuilla, eikä ole edes ollut vaikeaa. Itseasiassa mitä noihin leikkauksiin tulee niin silloin kun olen ollut sektiossa tilanteessa jossa isommat lapset ovat olleet päiväkodissa ja/tai koulussa jossa nuo hoitoajat on rajattu, kummistakin paikoista on ihan tiedusteltu että olisiko meillä ehkä tarvetta pidemmille hoitopäiville tulevan leikkauksen ja siitä toipumisen ajaksi. Niinkin hassusti voi käydä jos erehtyy vähän avautumaan elämästään henkilökunnalle. :D
 
vierasss
Perhevapaiden tasapuolinen jakaminen lisää noin yleisesti tasa-arvoa perheissä, mikä mahdollistaa naisen paremman urakehityksen. Ei niissä helpoissa ratkaisuissa mitään pahaa ole, jos ne ovat väliaikaisia ja tuovat perheelle yhteistä aikaa. Mieheltäsi jäisi toki jokunen veroeuro maksamatta, mutta maksaahan se päivähoitokin yhteiskunnalle, jos yhteiskunnan parasta mietitään.
Edellisen viestini jälkeen aloin miettimään tarkemmin, että ehkä ehdotuksessasi olisi sittenkin ideaa. Koska pystyn opiskelemaan ansiosidonnaisella tutkintoni loppuun ja mies saisi hyvät vanhempainpäivärahat, meillä ei edes paljoa tipu tulot vaikka mies jäisi kotiin. Yhteiskunta maksaisi meille tukia nettona n. 3500 €/kk vaikka kumpikaan ei käytäisi töissä. Joka on rutosti enemmän kuin lapsen päivähoitopaikka, ja mies maksaa töissä käydessä veroja reippaasti enemmän kuin mitä yhteiskunta maksaa päivähoidosta.

Ei hullumpi ajatus, ei tosiaankaan. Ehkä tätä sittenkin pitää harkita, jos ei onnistu enää joustavasti opiskella vanhempainvapaalla. Yhteiskunnan kannalta en näe tässä vieläkään järkeä, mutta minkäs minä sille voin, jos yhteiskunta näin haluaa.
 
Voi ei
Eikö se kuitenkin ole ihan todettua, että suurin osa kaksivuotiatten lasten äideistä on jo töissä? Ja en minäkään täältä sivusta seuranneena ihan ymmärrä, miksi juuri nämä äidit ovat nyt sinun hampaissasi?

Entäs kouluttamattomat, pitkään kotihoidontuen turvin lapsiaan hoitavat äidit? He eivät ole ongelma?
Joo, näin on. Ja pitkään kotihoidontukeen ei tulevaisuudessa taida enää kenelläkään olla mahdollisuutta.

Jos joku on hampaissani, niin ne, jotka eivät ymmärrä, että suomalainen nykysysteemi tarjoaa vielä uudistuksienkin jälkeen hyvät mahdollisuudet tehdä perheille sopivia ja joustavia ratkaisuja. Aivan naurettavan halpa kokopäivähoito on tulevaisuudessakin tarjolla työssäkäyville, opiskelijoille ja erityisistä syistä sitä tarvitseville. Ja osapäivähoito ihan kaikille.
 
"hmm"
Eiköhän se kokopäiväpaikka säily kun kerran sille isän luona on tarvetta. Jos se äiti taas on ihan terve normi-ihminen eikä vauva vakavasti sairas jne niin käytännössä sille äidille varmasti kuitenkin riittäisi se osapäivähoitopaikka niiksi ajoiksi kun lapsi on hänen luonaan. Jos hän ylipäätään kokee että lapsella on tuolloin tarvetta päivähoidolle.

Mutta, mutta... Tokihan voidaan ajatella että ainakin kaikilla yksinhuoltajien lapsilla sekä niillä lapsilla joiden vanhemmista toinen tai molemmat tekevät vuorotyötä pitäisi olla subjektiivinen oikeus myös vuoropäivähoitoon. Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu ja vanhempi voi vaikka yllättäin sairastua tai joutua leikkaukseen tms ja lapsella onkin tarvetta hoidolle yli tuon normaalin päivähoitoajan.

Yhäkin näin kokemuksesta voin väittää että vaikka se perhevapailla olevien päivähoitoaika olisi rajattu on mahdollista että siitä joustetaan kun sille on oikeita syitä. Näin ainakin meillä ja meidän tutuilla, eikä ole edes ollut vaikeaa. Itseasiassa mitä noihin leikkauksiin tulee niin silloin kun olen ollut sektiossa tilanteessa jossa isommat lapset ovat olleet päiväkodissa ja/tai koulussa jossa nuo hoitoajat on rajattu, kummistakin paikoista on ihan tiedusteltu että olisiko meillä ehkä tarvetta pidemmille hoitopäiville tulevan leikkauksen ja siitä toipumisen ajaksi. Niinkin hassusti voi käydä jos erehtyy vähän avautumaan elämästään henkilökunnalle. :D
Näinhän sen pitäisi mennä mutta...

Pahoin pelkään, että ilman kirjallista ohjetta asetuksessa/laissa juurikin leikkaushoidon tms tilanteen vuoksi sallittavasta kokopäivähoidosta, tulee kunta kieltämään sen tarvittaessa.

Hyvänä esimerkkinä tuo sairaan lapsen hoidon järjestämiseen tuleva yleensä palkallinen vapaa, joka on max 3 vrk. Leikkauksesta toipumista ei ole mainittu yhtenä hyväksyttävänä syynä toisen vanhemman kotona ololle, joten toinen vanhempi ei siten ole oikeutettu olemaan palkallisella vapaalla lapsen hoidon järjestämistä varten. Hyväksyttäviä syitä on kyllä toisen vanhemman matkustelu toisella paikkakunnalla mutta ei viitsisi tuollaisen takia valehdella.

Mikä siis estäisi kuntia/päiväkoteja kieltäytymään kokopäivähoidosta äidin toipuessa sektiosta, jos sitä ei ole minnekään kirjattu ylös? Jos on kirjattu vain, että "äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaan aikana on oikeus vain osapäivähoitoon", niin siihen on kuntien/päiväkotien helppo vedota.
 
Puolivuotiasta voi hoitaa vaikkapa tämän toinen vanhempi, ja ehkä tämän arkeen sopii myös isompien lasten osapäivähoito. Paitsi että anna kun arvaan: ei käy teille, koska...
Meillä on kyllä vuoroteltu lasten hoidossa, siis isä käyttää osansa vanhempainvapaista. Mutta kuvitellaanpa, että vaikka siinä opiskelijaesimerkissä molemmat ovat opiskelijoita tai sitten äiti on yksinhuoltaja, tällöinhän tätä mahdollisuutta ei ole.
 
Voi ei
[QUOTE="hmm";29749456]Voisitko näyttää minulle sen kohdan, jossa väitän, että pitäisi olla rajoittamaton päivähoito-oikeus? Olen jopa ehdotusta ankarampien rajoitusten puolella mutta tietyt asiat tulisi olla kirjattuina jo sääntöihin itseensä.

Tiesitkö, että miehellä ei ole oikeutta olla palkallisesti pois töistä lasten sairastuttua, jos äiti on toipumassa leikkauksesta kotona? Mielestäni tämäkin on hankala epäkohta, sillä miehen on sitten oltava pois töistä palkatta tai äidin ja lasten terveys on vaarannettava.[/QUOTE]

No sittenhän olemme ihan samaa mieltä päivähoito-oikeudesta ylipäätään.

Ja tiedän toki nuo sairastumiskuviot, olenhan itsekin perhevapailla ollut. Onneksi on ollut mahdollisuus saada palkatonta, muuten olisi ollut ilman turvaverkkoja aika kiperää.
 
Voi ei
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29749568:
Meillä on kyllä vuoroteltu lasten hoidossa, siis isä käyttää osansa vanhempainvapaista. Mutta kuvitellaanpa, että vaikka siinä opiskelijaesimerkissä molemmat ovat opiskelijoita tai sitten äiti on yksinhuoltaja, tällöinhän tätä mahdollisuutta ei ole.
Kai opiskelija voi olla vanhempainvapaalla, vaikka puolisokin olisi opiskelija.

Yksinhuoltajat toki ovat asia erikseen, suurin osa heistä palaakin työelämään tai opintoihin aika pian.
 
"Jenis"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29749568:
Meillä on kyllä vuoroteltu lasten hoidossa, siis isä käyttää osansa vanhempainvapaista. Mutta kuvitellaanpa, että vaikka siinä opiskelijaesimerkissä molemmat ovat opiskelijoita tai sitten äiti on yksinhuoltaja, tällöinhän tätä mahdollisuutta ei ole.
No mikä sulla on tässä rajoituksessa nyt sitten se ongelma? Jos olet täysipäiväinen opiskelija, lapset hoitoon. Jos olet osapäiväinen opiskelija tai osapäiväyrittäjä, isompi lapsi puolipäivähoitoon. Jos puolipäivähoito ei riitä, luovut kotihoidontuesta ja toimit kuten muutkin vanhemmat, joilla on päivisin muuta tekemistä kuin hoitaa omia lapsiaan kotona.
 
[QUOTE="Jenis";29749688]No mikä sulla on tässä rajoituksessa nyt sitten se ongelma? Jos olet täysipäiväinen opiskelija, lapset hoitoon. Jos olet osapäiväinen opiskelija tai osapäiväyrittäjä, isompi lapsi puolipäivähoitoon. Jos puolipäivähoito ei riitä, luovut kotihoidontuesta ja toimit kuten muutkin vanhemmat, joilla on päivisin muuta tekemistä kuin hoitaa omia lapsiaan kotona.[/QUOTE]

Ei mulla ole oma lehmä - tai lapsi - ojassa tässä ollenkaan. Sitten kun tuo tulee voimaan, on oma lapsi jo lähempänäkolmea vuotta. Enkä edelleenkään (huoh!) ole opiskelija. Minua kiinnostaa nämä kysymykset laajemminkin kuin vain oman elämän kannalta. Ja pidän huonona sitä, jos opiskelija ei voi yhdistää hoitovapaata ja opiskeluaan - tai esim. joku muu hoitovapaata ja osa-aikaista työskentelyään. Nykyisinhän se on mahdollista. Eikä tälläkään hetkellä kotihoidontuki ole sidoksissa siihen, ovatko vanhemmat lapsen kanssa. Sitähän saa, vaikka kumpikin olisi kokoaikatöissä ja joku muu hoitaisi lasta, vaikka mummo.
 

Yhteistyössä