haluan vain että kaikki...

tuntuu vaan niin tyhjälle. olemme vaan oltu ja surtu. kohta puhelletaan kynttilä ja vilkutetaan pojalle. suututtaa vaan niin kovasti että miks juuri meille käy näin. kaikki muuttu niin äkkiä.. ei oltais ikinä uskottu että ilo ja odotus muuttuu suruksi. yritetään jaksaa päivä kerrallaan. saatiin tänää katsella poikaa, kun vietiin arkku..oli niin suloinen ja viaton.. teki ihan hyvää katsella ja muistella kuinka kovasti se jaksoi potkia. vilkuttaa pojellemme pilvenreunalle.

 

:hug: :hug: :'(

Millä raskausviikoilla jouduit luopumaan vauvastasi? :hug:
VOIMIA!

 

Voin jollain tapaa tietää miltä sinusta tuntuu, kaikkihan me suremme eri tavalla ja toiset pitempäää ja toiset selviää vähemmällä, vain aika sen näyttää. Voimia :hug:

 

rv39 ihan loppu vaiihees. siis synnytksen. :'(

 

Voimia teille :'( :hug:

 

voih :'( voimia teille todella paljon :hug:

 

:hug: Voimia suruunne!

 

Voimia :hug:

 

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

:hug:

 

Mä olen todella pahoillani sun puolesta...Olen kokenut keskenmenoja itse,mutta en todellakaan joutunut synnyttämään vauvaani kuolleena,eli en voi kuin kuvitella tuskasi määrää.Enkä sitäkään.jotkut sanovat että kaikella on tarkoituksensa,mut mä olen sitä mieltä että lapsen kuolemalla ei ole yhtään mitään tarkoitusta,se on vaan yksinkertaisesti törkeän väärin!Mut sen tiedän että aika helpottaa hiukan,joskus sitten vuosien päästä.koskaan ei suru tietenkään väisty,mut sen kanssa pystyy ajan myötä elämään.Niin uskomattomalta ja kliseiseltä kuin tuntuukin.Jossakin vaiheessa se on "enää"pisto sydämessä,ei painava möykky joka pusertaa lähes elämän rippeetkin ulos itsestä.en voi minäkään muuta kuin toivoa sulle kestämistä,puhu ja puhu surua ulos itsestäsi.Heti kun siihen kykenet vaan.Lämmöllä, Anne.

 

Kiitos kaikille osan otosta! olen puhunut paljon ja se on auttanut mua eteenpäin. kaikista jäi hyvä mieli vaikka loppu olikin surullinen. mieheni on maassa. käy aina sillon tällöin kattelemassa vaunuja ja hyssyttelemässä niitä. vauvan vaatteita käy näpräilemässä. tuntuu nii pahalle kun toinen kärsii vieressä. olemme käyneet puhumassa, mutta mieheni ei osallistu keskusteluun juuri lainkaan. ootan sitä et saan taas odottaa vauvaa, kunhan mieheni "kuntoituisi" eka. olen mieheltäni kyselly ja sanonut et kyllä sä mulle voit puhua mistä vain, mut hän ajattelee ettei hän voi mulle surra, kun mulla olisi ihan tarpeeksi. haluaisin viettää aikaa hänen kanssa ja hän vain pitkii päivii töissä ja käy kotona syömässä ja nukkumassa. tuntuu tosi pahalle. nyt jo pystyn miettimään muutakin ja pikkasen nauramaan, viikko taaksepäin jos oli joku aisa joka nauratti, niin tuntu niin syntiseltä nauraa. poltan joka ilta kynttilää ja siinä on poikani kuva ja ystävältä saatu posliini enkelipoika- kun meen nukkumaan puhallan kynttilän ja toivotan pojalle hyvää yötä. mieheni sanoi eilen illalla näreesti ettei hän jaksa joka ilta hyvästellä poikaansa. asiat pikku hiljaa eteenpäin ja kaikille paljon kiitoksia suuren surun purkaamisen kuuntelusta. voimia kaikille. :hug:

 

voimia sinulle tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu itse menetin poikani viime elokuussa ja rv oli 41 hän kuoli synnytykseen jotenkin kamalaa ajatellakkin vieläkin et näin nykypäivänä vieläkin käy. Välillä helpompaa ja välillä itkettää koko ajan. vastaile jos haluut

 

olen huomannut et sitä pitemmälle menee ajassa, sattuu enemmän. alussa oli ihan jees asian kanssa. mut nyt on alkanu kateus ja katkeruus. miettinyt paljon miksi meille/muille. mulle vielä sanottiin sairaalassa pojan synnytyksen jälkeen reilu 3 tuntii et äläkää annatko niitten vauvatavroiden olla kuukautta kauaa pyöriä nurkissa. tosi loukkaavasti sanoi. pojan haudalla oon käyny lähes joka ilta. sinne on ihana mennä pieneks hetkeks. ihanaa kun illat on niin lämpimii et pystyy olemaan senkin jälkeen ulkona ja mennä satamaan. mut missä tahansa mä oon niin ne muistuttaa mua. Kuukaus sitten viel poika jaksoi mun mahassa potkii ja mä jäin ainoastaan ison mahani kanssa yksin mieheni kanssa. tyhjä syli ja kylmä syli olisi tarvinnut pientä lämmittämään. olen niin surullinen etten mä enään jaksa. tuntuu tosi pahalla. ahdistaa.- mikään ei tunnu auttavan. :'( :'( :'(

 

Teidän enkelipojallanne on seuraa meidän enkelipojastamme. Syntyi 25.5. Yritetään jaksaa, vaikka arki onkin yhtä harmaata massaa ja pää täynnä kysymyksiä, joihin kenelläkään ei ole vastauksia. Saisipa vastauksen kysymykseen MIKSI??? :\|

Vilkutukset pojillemme :wave:

 

voimia teille kaikille :hug:

:'( :'(
mä en voi itkemättä lukea näitä juttuja...ja mun ei pitäs lukea ollenkaan...koska mun pelko vaan kasvaa.
odotan nyt kolmatta 34rv.ja pelkään ainoastaan sitä et menetän lapsen jo ennen syntymää.
tämä raskaus oli todella yllätys. ja aluksi toivoin et tulis ulos, kun en jaksanu millään hyväksyä tätä vauvvaa...mutta nyt pelkään et se mun toive toteutuu.en jaksa, enkä uskalla kellekkään kertoa näistä asioista,joten olen asian kans ihan yksin.

 

sinä piipari harmaa...


samana päivänä minunkin enkeli pääsi taivaaseen. voimia kaikille. :hug: :'( ikävä on kova ja suuri suru sisällä. häntä kaipaan yhä enemmän luokseni. tuntuu pahalle mutta jaksen huomiseen. saan vielä syliini oman lapseni vaikka ei ole ensimmäinen. toinen se on mutta silti rakastan häntä yhtä yhtä paljon kun ensimmäistä

 

:'( Otan osaa ja iso voima :hug: kummallekkin.