Hei, suositelkaa etelän matkakohdetta talvilomalle !!!

  • Viestiketjun aloittaja "iita"
  • Ensimmäinen viesti
"iita"
Ei ole tuohon aikaan koskaan tullut käytyä etelän lämmössä, joten suositelkaa mukavaa kohdetta ja vaikka hotelliakin perheelle jossa kaksi aikuista ja kaksi kouluikäistä lasta. Viikon mittaiselle matkalle olemme lähdössä eli unohdetaan heti alkuun Thaimaat ja sun muut kaukomatkat =)
 
"iita"
[QUOTE="minttu";25444762]Kanarialla on lämmintä, ja viikon loma juuri sopiva. Ei muissa Euroopan kohteissa ole tuohon aikaan lämpöistä.

t.toissapäivänä Puerto Ricosta palannut[/QUOTE]

Kerro hieman tarkemmin kokemuksia ?
 
"minttu"
[QUOTE="iita";25444799]Kerro hieman tarkemmin kokemuksia ?[/QUOTE]

Lämpötila vaihteli +20 ja +24 välillä. Loppuviikosta alkoi tuulla, joten oli hyvä, että teimme Maspalomaksen dyyneille retken jo alkuviikosta. Voisi kuvitella, että kovalla tuulella ei olisi kiva olla hiekkadyyneillä. Aurinko paistoi joka päivä, joskin joinakin päivinä taivaalla näkyi myös pilviä jonkin verran. Shortseissa ja t-paidoissa mentiin koko viikko. Illat olivat viileitä, silloin piti olla lämmintä päällä.

Puerto Ricossa on isohko ostoskeskus, josta löytyy vaatetta, laukkuja jne. Ja lukuisia ravintoloita. Sisäänheittäjät olivat todella rasittavia ja yli-innokkaita, joten ruokailimme mieluummin rannan ja sataman ravintoloissa, joissa kaupanpäällisinä tuli kaunis maisemakin. Viimeisenä iltana menimme tosin ostokeskukseen syömään: voin suositella lämpimästi ravintola Christinaa, jonka omistaja oli ystävällinen ja ruoka todella laadukasta (ja myös keskivertoa kalliimpaa, mutta viimeisen illan kunniaksi kannatti käydä).

Korkeuserot ovat suuret, ja portaita on joka paikassa, joten kuntoilua tulee harrastettua huomaamattakin.

Suosittelen retkiä dyyneille, Arguineguinin markkinoille, luolakyliin ja Bandaman kraattereille.

Niin ja ostoksilla kannattaa tinkiä, jos myyjä alkaa ehdottelemaan "very good pricea only for you". Esim. laukun hinnan sai äkkiä tiputettua 85 eurosta 10-20 euroon.
 
"alma"
Kanarialla on sen verran kylmä talvella, että uiminen ei ole mitään herkkua. Vaikka altaat on lämmitettyjä, niin ei ne silt ole kun jonkun 20-22 asteisia.
Itse lähtisin Dubaihin. En ole käynyt vielä, mutta kuullut paljon kehuja. Jos olet yhtään kiinnostunut shoppailusta, niin suuntaa sinne. Kanarialta en ole löytänyt mitään ostettavaa, joka paikka vaan täynnä muovisia "luivuttoneja" ja muuta krääsää.
 
"vieras"
[QUOTE="leila";25445062]dubaita kanssa suosittelen.[/QUOTE]

Mitä rajoituksia dubaissa aiheuttaa se että on muslimimaa?
Saako siellä juoda alkoholia?
Jossain lehdessä luki että olisi rannatkin erikseen naisille ja miehille?
 
[QUOTE="vieras";25445082]Mitä rajoituksia dubaissa aiheuttaa se että on muslimimaa?
Saako siellä juoda alkoholia?
Jossain lehdessä luki että olisi rannatkin erikseen naisille ja miehille?[/QUOTE]

Alkoholia myydään joissakin hotelleissa. Rannat ovat yhteisiä, mutta kerran viikossa on rannoilla perhepäivä, jolloin yksittäiset miehet eivät pääse rannalle elleivät tule naisen/lasten kanssa. Joillakin rannoilla on myös naisten ja lasten päivä, jolloin miehet eivät pääse ollenkaan rannalle. Paras ranta Dubaissa on Al Mamzar.

Dubain huonona puolena täytyy todeta, että on kovin muovinen ja myyty tunnelmaltaan. Lisäksi joka puolelle nousee tylsän näköisiä tornitaloja.
 

Yhteistyössä