Hei, Vanhanainen!

Luin kommenttejasi parisuhteesta ja miehen ja naisen tavoista selvitellä asioitaan omalla tavallaan ja ymmärryksesi ja viisutesi teki vaikutuksen. Olen itsekin kysellyt tällä palstalla neuvoja suhteeseeni, mutta suurin osa vastaajista on kaikkitietäviä moukkia, joiden sanoista ei ole ollut mitään apua. Lähinnä vaan hämmästyttää ihmisten kapeakatseisuus ja suuret luulot omasta "viisudestaan"..

Olen kolmekymppinen nainen ja seurustelen muutamaa vuotta vanhemman miehen kanssa, vasta toinen puoli ensimmäisestä yhteisestä vuodesta on alkanut. Meillä on hyvä olla yhdessä ja lähekkäin. Halailemme ja silittelemme paljon ja seksiä on myös usein. Nukumme lähekkäin ja muutenkin suhteessamme on paljon lämpöä ja läheisyyttä. Mutta kaksi asiaa minua häiritsee; Toinen on se, että miehen kanssa on joskus vaikea keksustella henkilökohtaisista ja tunnetason asioista. Politiikasta, musiikista tai mistä hyvänsä itsensä ulkopuolista asioista on helppo keskustella, mutta jos alan puhua jostain henkilökohtaisemmasta, esim. vaikeasta äitisuhteestani, hän ei lähde mukaan keskusteluun ja silloin minulle tulee olo, ettei hän välitä murheistani. Tai jos yritän kysellä hänen tuntemuksiaan ja ajatuksiaan elämästä, onnesta ja unelmista, hänellä ei ole oikein mitään sanottavaa ja se turhauttaa minua. Toinen asia liittyy myös tähän puhumiseen.. Hän ei koskaan sanallisesti ilmaise tunteitaan minua kohtaan. Joskus saatan itse kertoa hänelle, kuinka kovasti tykkään, mutta hän ei vastaa. Jos haluan, että hän kertoisi pitävänsä minusta, minun täytyy kysyä sitä häneltä ja se tuntuu tyhmältä... Tämmöisissä asioissa mies tuntuu joskus vähän viileältä ja en ole varma, onko tässä nyt kyseessä mies, joka ei pidä minusta yhtä paljon, kuin minä hänestä, vai onko kyse vain miehen ja naisen erilaisesta tavasta ilmaista itseään ja tunteitaan?

 

Niin siis unohdin mainita, että minä haluaisin kuulla sinun mielipiteesi kertomastani suhteen tilasta! Saavat toki muutkin kommentoida..

 

En ole "vanhanainen", mutta kuitenkin nelikymppinen nainen. Olen avoliitossa miehen kanssa, jolla on vaikeuksia myös ilmaista tunteitaan. Mies on sanonut, että hänen lapsuudenkodissaan ei ole tunteista puhuttu. Ei ole kehuttu, ei kerrottu että rakastetaan, ei kerrottu positiivisia tunteita. Vain negatiivisista asioista on sanottu. Mies on sanonut minulle, että hän kokee olonsa todella tukalaksi, jos minä tivaan häneltä, että rakastatko mua tai tykkäätkö musta. Mies sitten teoilla ja kosketuksella ilmaisee tunteitaan.

Joskus tunteitten ilmaisemisen taustalla voi olla myös sellainen syy, että on joskus jollekulle kertonut tunteistaan ja uskottu henkilö on käyttänyt tietoa väärin hyväksi (esim. nauranut tai juoruillut). Sellainen satuttaa ja tekee varovaiseksi.

Olemme olleet yhdessä jo muutaman vuoden eli ihan uudesta asiasta ei meillä ole kyse. Olen myös osoittanut käytökselläni, että minuun voi luottaa. Alussa otin kovasti itseeni sen, että mies ei kerro tunteitaan, mutta tajusin, että en voi miestä väkisin muuksi muuttaa. Eli minä siis odotan rakkaudentunnustusta yhä...:/

 

Voi että sentään.. Eikö hän siis koskaan ole kertonut sinulle rakastavansa sinua? Mitä hän vastaa, kun kerrot rakastavasi häntä?

 

>>>"miehen kanssa on joskus vaikea keksustella henkilökohtaisista ja tunnetason asioista. Politiikasta, musiikista tai mistä hyvänsä itsensä ulkopuolista asioista on helppo keskustella, mutta jos alan puhua jostain henkilökohtaisemmasta, esim. vaikeasta äitisuhteestani, hän ei lähde mukaan keskusteluun ja silloin minulle tulee olo, ettei hän välitä murheistani.">>>

No. Olisiko niin, että miestä nolottaa? Tai jos hän pelkää ettei osaa vastata mitään sopivaa, niin päättää sitten olla kokonaan hiljaa, ettei tule mitään vahinkoa.
Olen silti monesti hämmästynyt siitä, kuinka tarkat korvat miehillä on. Hän kääntää pään sivuun ja tuijottaa televisioa tai ikkunasta ulos, minä papatan siinä. Kesken kaiken kysäisen, että onko hän kuunnellut sanaakaan. On on. Ei vaikuta siltä.
Yhtäkkiä hän viikkojen päästä siteeraa tarkasti, mitä sanoin silloin uuden eteisen maton hankkimisesta ja pohtii kuinka asiassa edettäisiin. Joskus on pelottavaa, että kaikki sanomiseni tallentuvat miehen päähän..ikuisiksi ajoiksi...

Olen huomannut että miehet miettivät tarkkaan etukäteen mitä sanovat. Jos seuraat miesten jutteluita, ja varsinkin oman miehesi jutteluita seurassa, niin alat huomaamaan että suurin osa miehistä on opetellut ulkoa oman puheensa. He toistavat samoja valmiiksi sanoittamiaan tarinoita yhä uudelleen. Moni vaimo osaa ulkoa miehensä puheet. Kun mennään kylään, vaimon voi nähdä liikuttavan suutaan ihan kuin arvaisi mitä mies seuraavaksi aikoo sanoa...hän on nimittäin kuullut kaiken ennenkin. Kun puhutaan urheilusta ja politiikasta, mies on selvillä vesillä: Hänellä on valmiit puheet opeteltuna näihin kysymyksiin. Mutta kun vaimolla on jokin sydämellään, siihenpä mies ei ole kerennyt varautumaan.

Jotkut miehet ovat parempia puhumaan ikään kuin tarina olisi improvisoitu, mutta ne huonommat näyttelijät paljastavat kömpelyydellään mistä on kyse. Joku kömpelömpi mies voi itsepintaisesti kertoa tarinaa, joka ei liity vähäisimmässäkään määrin puheenaiheeseen, hän vaihtaa puheen omaan juttuunsa niin surkean aasinsillan avulla että sen huomaa heti. Muut miehet eivät ole moksiskaan. he tietävät, että Erkin on pakko kertoa virolaisvitsi, ja vaikka afrikkalaisten asioilla ei ole viron kanssa mitään tekemistä, se annetaan anteeksi. Afrikasta tuli mieleen virolaiset, koska virokin on maa, ikään kuin afrikkakaan ei ole maa vaan manner...jahas. Naiset taas matelevat polkua pitkin, puheenaiheita vaihdetaan mutta keskustelua eletään, sitä myötäillään, kukaan ei ainakaan normaalisti pidä mitään tylsiä monologeja. Naiset ajattelevat puhuessaan, jossain määrin myös tarvitsevat puhetta ajattelemiseen. Mies ajattelee yksin, synkissä varjoissa, eikä kerro kenellekään mitä ajattelee ennenkuin on siihen valmis.

Kun mies sitten kotona istuu, katsoo televisiota tai lukee sanomalehteä, mitä hänen päässään tapahtuu? Hän istuu vain eikä mitään tapahdu, eikä metsässä liikahda lehtikään.

Veikkanpa että istuessaan miehet laativat puheitaan.

Heidän päässään pyörii vaimon vaikea äitisuhde...kuka on maclaren-tallin uusi kuski...pitäisikö suomen liittyä natoon...onko martti ahtisaari täysin väärässä...vaimo kysyi eilen onko hänen uusi tukka hyvin kiharalla, mitä vastaisi siihen...
Kaikki yleiset asiat koskien politiikkaa ja säätä, ovat miehille luonteva keskusteluiden aihe.
Jaksan hämmästellä usein sitä, kuinka kova puhumaan minunkin mieheni on, ja kuinka vähän hän todella sanoo mitään millä on merkitystä tässä ja nyt. Hän on opetellut yleisiä asioita, mutta ei hänellä ole puhetta minun asioitani varten. Minun asiani ovat arvaamattomia ja hankalia, minun pitää selittää ne hänelle, päästää hänet sitten laatimaan puhettaan ja kysyä mielipidettä sitten kun se on miehelle muodostuntut. Jos unohdan kysyä, mies saattaa unohtaa jakaa puheensa kanssani, koska ajattelee että kun en ota asiaa esille, siitä ei tarvitse hänenkään puhua.

Veikkaanpa että moni mies jää jumiin itsensä kanssa miettiessään, mitä vaimolle kannattaisi sanoa hänen murheisiinsa. Hän odottaa itseltään ehkä liikaa, haluaisi ojentaa vaimoparalle kultalautasella vastauksen kaikkiin hänen retorisiin kysymyksiinsä. Siksi mies vain onnistuu näyttämään siltä ettei hän edes kuuntele. Hän odottaa jo ensimmäisen lauseen jälkeen pääsyä sohvalle laatimaan vastaustaan. Vaimohan ei kuitenkaan halua neuvoja eikä vastauksia, vaan toisen älyllisen olennon vastakaikua ja kuuntelua.

Ehkä miehiä pitäisi rauhoittaa sanomalla, että "NYT tulee jymypaukku, olen riidoissa äitini kanssa ja haluan kertoa siitä: Pyydän että et vastaa minulle nyt mitään, vaan kuuntelet nyt kun minä puhun." Ainakin siten mieheltä lähtee välitön paine reagoida naisen kertomuskeen "oikein" , kun hän tietää että ei tarvitse reagoida mitenkään. Josko hän silloin katsoisi edes kerran silmiin.

Sitäkin voisi muuten pyytää, mutta kannattaa varoa , moni mies on erittäin herkkä kritiikille: jos sanot että hän ei kuuntele, mies saattaa ärähtää että kuuntelee kyllä.. MIes ei käsitä, että nainen tarkoittaa että miehen pitäisi kuunnella niin sanotusti silmillään. Parempi aina pyytää miestä tekemään jotain, mieluummin kuin mainita jostain mitä hän ei tee. Casanoovat ja donhuanit ovat opetelleet kaiken naisen miellyttämisestä..se kertoo siitä että mies kyllä oppii jos opetetaan.

 

Kannattaa muuten myös miettiä, että mitä haluaa todellisuudessa mieheltä. Haluaako että hän on mies, vai että hän on androgyyni. Voihan toki olla että mies ei rakasta kun ei puhu, mutta siihen pitää naisen etsiä omassa suhteessaan konstit selvittää rakkaus,...voi jopa olla että yksikään mies ei tule koskaan rakastamaan naista niin kuin nainen rakastaa..ehkä mies ei varsinaisesti rakasta ollenkaan, haluaa vain. Joskus oikein vihaisena ja katkeroituneena olen miettinyt sitäkin.
Joten haluammeko me naiset todella kuulla, mitä miehet sanoisivat jos osaisivat puhua.

 

Olipa hyvä "puhe" edllisellä (vanhanainen). Tuntuu siltä, että tiedät ja tunnet miehet paremmin kuin mitä moni mies itse tuntee itsensä.

 

Vanhanainen, kyllä minä jo eilen hämmästyin sitä miten hyvin olet sisäistänyt miehisen tavan ajatella; olet tainnut käydä pidemmän oppimäärän Kyllä minä muistan joskus aikoja sitten, kun minulta vaadittiin selvitystä ja asioita, kyllä minä siinä menin lukkoon ja varmasti minulla oli ensimmäisenä mielessä se vaatimus, josta en osannut niillä sanoilla puhua. Siis vaatimus oli se joka jäi mieleen, että joko se taas alkaa ja minä en osaa sanoa tuohon yhtään mitään. Nyt olen kyllä oppinut ja oikeastaan on aika helppo puhua naisten kieltä ja saada kosketus...
Mutta olen hämmästynyt toisia miehiä, että miten hienoja ajatuksia heillä on, kun oikein aletaan miesporukassa asioista puhumaan, ei naiset ikinä usko, miten tarkkaan miehet arvioi tilanteita keskenään, kun ei ole painetta mokata ja ei tule möläytettyä sellaista mitä tarvitsisi katua, kun nainen osaa sitten ristikuulustella ja tehdä johtopäätöksiä, joten kai sitten on viisainta olla hiljaa, jos ei aihe tunnu ihan hallinnassa olevan.
Esim. kaverini möläytti yllättävään kysymykseeni eilen sanan jota toivottavasti hänen uusi tyttöystävänsä ei vieressä kuullut.

Ap:lle sanoisin, että ihan kaikkea ei kannata alkaa vaatimaan, jos kerran ei ole kiinnostava puheenaihe.

 

AP:lle: Kun kerron miehelleni rakastavani häntä, niin hän ei sano mitään. Hän kuitenkin halaa ja suukottelee (ihan oma-aloitteisestikin), hän hieroo päivittäin hartioitani ja jalkapohjiani, hän tekee viikonloppuisin hyvää ruokaa ihan oma-aloitteisesti, osallistuu kotitöihin ja muihin ns. naisten hommiin. Hän saattaa ostaa jotakin tavaraa, jossa on sydämen kuva (esim. jääkaappimagneetti, koru, paita).

Olen tyytyväinen. Tiedän, että hän rakastaa minua, muttei vain jostakin syystä saa sitä sanottua. Moni mies saattaa sanoa rakastavansa, muttei eleillään eikä teoillaan tee mitään. Mieluummin siis nautin päivittäin hänen vaivannäöstään kuin että saisin pelkkiä "joo, joo, tottakai mä rakastan sua" -kommentteja.

Naiset ovat perinteisesti sosiaalisilta taidoiltaan (myös puhetaito) parempia kuin miehet. Naiset myös keskenään pohtivat ihmissuhdeasioita paljon syvällisemmin kuin miehet. Naisilla on myös se paha tapa, että he takertuvat pikkuseikkoihin ja yksittäisiin sanamuotoihin. Jos mies ei osaa purkaa tunteita sanoiksi ja väkisin joutuu sitä tekemään, hän saattaa sanoa asioita, jotka nainen käsittää totaalisen väärin.

 

Veikkanpa että istuessaan miehet laativat puheitaan.
[/quote]

Haha ! :-D Tuo olisikin ainoa kelpo selitys sille hiljaiselle istumiselle!

Samoilla linjoilla olen vaikka tuota^ en ole oivaltanut. Ihmisille myös täytyy antaa mahdollisuus ilmaista tunteita myös eri lailla, kaikkea ei tarvitse sanoa.

Mutta on se kyllä kumma vuosia tätä enemmän ja vähemmän miettiessäni, että jos asiat ovat todella noin kun olemme ymmärtäneet, niin onhan mies tällöin todella tyhmä eläin! Kaikella ymmärtäväisyydellä ja lämmöllä, ei minun aivoista mikään osa ole noin pahasti jumissa. Vaikkei mies olisikaan täten ilkeä, vaan huono ulos anniltaan, niin haluanko lopulta jatkaa tätä yhteiseloa saati sitten naida ja lisääntyä miehen kanssa joka tavallansa on kehitysvammainen.

 

Veikkanpa että istuessaan miehet laativat puheitaan.

Haha ! :-D Tuo olisikin ainoa kelpo selitys sille hiljaiselle istumiselle!

Samoilla linjoilla olen vaikka tuota^ en ole oivaltanut. Ihmisille myös täytyy antaa mahdollisuus ilmaista tunteita myös eri lailla, kaikkea ei tarvitse sanoa.

Mutta on se kyllä kumma vuosia tätä enemmän ja vähemmän miettiessäni, että jos asiat ovat todella noin kun olemme ymmärtäneet, niin onhan mies tällöin todella tyhmä eläin! Kaikella ymmärtäväisyydellä ja lämmöllä, ei minun aivoista mikään osa ole noin pahasti jumissa. Vaikkei mies olisikaan täten ilkeä, vaan huono ulos anniltaan, niin haluanko lopulta jatkaa tätä yhteiseloa saati sitten naida ja lisääntyä miehen kanssa joka tavallansa on kehitysvammainen.[/quote]

No sinä olet kyllä ihan elävä esimerkki naisesta, jonka kanssa mies ei varmasti ala keskustelemaan, kuin korkeintaan ärsyynnyksissään.

 

Siinäpä se edellinen ..Pidä jalat ristissä.. karmeeta
sanoa mutta sama pelko minuunkin iskenyt .. mutta kun näitä henkisesti kehitysvammaisia vaan tuppaa olemaan niin naisissa kuin miehissäkin..

Eräskin viisas naikkonen kyseli että onko hänen miesystävänsä kehitysvammainen kun se ei puhu R- kunnolla ja änkyttää..??

Kovin kehitysvammaiselta ei esim. presidenttimme kuitenkaan ole,,eikä muutama muukaan..
Melkein näin lyhyellä diagnoosilla pitäisin sitä kysyjää joltain osin kehittymättömämpänä kuin tätä miesystävää..

Mutta minähän vastailenkin vain provoihin ??

 

Haluaisin, että minusta pidettäisiin huolta ja välillä hemmoteltaisiin.

Rakkautta ja kiintymystä täytyy suhteessa olla, mutta ei sitä joka päivä tarvitse sanoa. Rakkautta voi osoittaa muutenkin kuin puhua siitä.

Jos minulla on huolia, haluaisin jutella niistä ja saada joskus vaikka kommentin "kyllä kaikki varmaan järjestyy, älä huolehti"

Olisi kiva joskus kuulla sanat " voinko auttaa"?


Tuntuu välillä että olen äiti miehelleni.

Vaikeista asioista ei saa puhua ja riidellä ei saa. Joskus kuulee kommentin " ei puhuta siitä" kun asia on miehelle vaikea.

Voi olla, että minua saisi joku jopa kadulla lyödä, eikä mieheni puolustaisi minua vaikka pystyisi, koska ei halua sekaantua (kokemusta lievemmästä tapauksesta on)

Minulla oli ihana huolehtiva isä ja ensimmäinen mieheni oli huolehtiva ja turvallinen MIES, huonoista puolistaan huolimatta.

Olen tyytymätön nykyiseen suhteeseeni, mutta tässä sitä vaan ollaan ja valitetaan.

 

"kyllä kaikki varmaan järjestyy, älä huolehti"

" voinko auttaa"

))

 

Pidä itse itsesi rakkaudentunnustuksissa vaikka puolihuumorilla ,mut silti oikeasti. Kun hän tekee jotain, sano ääneen, että sinähän rakastat minua, tai sinä tykkäät minusta ja minä sinusta. Puhu hänen puolestaan vaikka ääneen itsellesi kuinka hän sinusta tykkää tai välittää. Helppoa se on silloin kun hän on huomaavainen. Kyllä kai hän pistää hanttiin myös jos asia ei ole niin. Jos hän ei pidä siitä, sano, että pidät itse itsesi rakkaudentunnustuksissa, ettei pääse paha vaje yllättämään. Ja jos hän haluaa vaihtelua, voi sitten itse siitä kesyyntyä pikkuhiljaa.

 

Pidä itse itsesi rakkaudentunnustuksissa vaikka puolihuumorilla ,mut silti oikeasti. Kun hän tekee jotain, sano ääneen, että sinähän rakastat minua, tai sinä tykkäät minusta ja minä sinusta. Puhu hänen puolestaan vaikka ääneen itsellesi kuinka hän sinusta tykkää tai välittää. Helppoa se on silloin kun hän on huomaavainen. Kyllä kai hän pistää hanttiin myös jos asia ei ole niin. Jos hän ei pidä siitä, sano, että pidät itse itsesi rakkaudentunnustuksissa, ettei pääse paha vaje yllättämään. Ja jos hän haluaa vaihtelua, voi sitten itse siitä kesyyntyä pikkuhiljaa.

 

"kyllä kaikki varmaan järjestyy, älä huolehti"

" voinko auttaa"

))

Kiitos! Tuli heti parempi mieli ja naurattikin pikkaisen

 

>>>
Veikkaanpa että moni mies jää jumiin itsensä kanssa miettiessään, mitä vaimolle kannattaisi sanoa hänen murheisiinsa. Hän odottaa itseltään ehkä liikaa, haluaisi ojentaa vaimoparalle kultalautasella vastauksen kaikkiin hänen retorisiin kysymyksiinsä. Siksi mies vain onnistuu näyttämään siltä ettei hän edes kuuntele. Hän odottaa jo ensimmäisen lauseen jälkeen pääsyä sohvalle laatimaan vastaustaan. Vaimohan ei kuitenkaan halua neuvoja eikä vastauksia, vaan toisen älyllisen olennon vastakaikua ja kuuntelua.

Aivan näin.

Se on ero miehen ja naisen välillä hyvinkin usein. Naiset haluavat jakaa murheensa, se riittää. Mies olettaa, että nainen kaipaa siihen vastausta ja ratkaisua, ja juuri häneltä. Näinollen miehet tuntevat itsensä voimattomiksi ja vaivaantuneiksi, kun eivät osaakaan antaa ratkaisua juuri tähän oman rakkaansa ongelmaan. Voimattomuus on ikäänkuin heikkoutta (heidän mielessään), kyllähän se hiljaiseksi vetää. Olla nyt heikko sen ihmisen silmissä, jolle haluaisi olla Leijona.

Olenkin huomannut, että asia kannattaa sanoa joka kerta erikseen, se, että ei tarvita vastauksia, korvaa vaan. Mä esim. kysyn usein yksinkertasesti, että: "Saako valittaa?" Ja purkauksen jälkeen tuumaan, että "Kiitos, johan helpotti. Syötäiskö jotain?" Meille onkin muodostunut ihan vapautunut avautumis/valitussuhde ja saan kommenttejakin jo, juuri siihen tapaan kun kaipaankin, eli sitä myötätuntoa ja kuuntelemista, en sekalaisia asian "parannus"-keksintöjä.

Mutta kuten kaikki muutkin, myös tämä kannattaa selvittää perinpohjin sen oman ihmisen kanssa. Ehkä nyt kuitenkin on helpompi lähestyä aihetta, jos ajattelet sen johtuvan asioista, joita tässä ketjussa nyt on ilmennyt.

 

Meidän naisten pitää oppia lukemaan noita miehiämme paremmin. Hehän kertovat lähes joka päivä, että "rakastan sinua".

Miehen kieli on tekojen kieli, ei sanojen. Se on meidän naisten ja miesten suurin ero. Kyl' maar meilläkin olisi puheet vähissä, jos niitä olisi väkisellä yritetty tivata. Vaan kun niinkuin heruttamalla puhutaan joskus isoistakin asioista ja luen rivien välit hyvin tarkkaan, sillä siellä se asia on piilossa. Kuten esimerkiksi: "Ota sinä tuo isompi auto. Ajelen tuolla kauppakassilla työmatkat sen aikaa." Auto on miehelle työväline, työmatka pitkä ja minä menin viikoksi 350 km:n päähän, keli hyvä ja kauppakassikin ihan kunnossa. Luin siis tämän näin: "Olet minulle tärkeä ja rakas. Iso auto turvaa sinut paremmin. Aja rauhallisesti ja tule terveenä takaisin."

Näitä vastaavia tulkintoja olisi pitkä liuta, mutta ymmärtänet, mitä tarkoitan. Eivät miehet ujouttaankaan tunteitaan kerro, nimittän nämä kunnon miehet. Kuten tuo erinomaisen verbaali Vanhanainen kirjoittaa, casanovat ovat opetelleet, mistä narusta naista vedetään!

 

Veikkanpa että istuessaan miehet laativat puheitaan.

Haha ! :-D Tuo olisikin ainoa kelpo selitys sille hiljaiselle istumiselle!

Samoilla linjoilla olen vaikka tuota^ en ole oivaltanut. Ihmisille myös täytyy antaa mahdollisuus ilmaista tunteita myös eri lailla, kaikkea ei tarvitse sanoa.

Mutta on se kyllä kumma vuosia tätä enemmän ja vähemmän miettiessäni, että jos asiat ovat todella noin kun olemme ymmärtäneet, niin onhan mies tällöin todella tyhmä eläin! Kaikella ymmärtäväisyydellä ja lämmöllä, ei minun aivoista mikään osa ole noin pahasti jumissa. Vaikkei mies olisikaan täten ilkeä, vaan huono ulos anniltaan, niin haluanko lopulta jatkaa tätä yhteiseloa saati sitten naida ja lisääntyä miehen kanssa joka tavallansa on kehitysvammainen.[/quote]

Ei kai ne miehet kuitenkaan ole kehitysvammaisia. Se on kyllä arvoitus että mitä ne sitten oikein on. Naisten pahin ongelma taas on iankaiken ollut malttamattomuus.
Olisinpa säästynyt elämässäni paljolta, jos en olisi ottanut aina niin kärkkäästi kantaa miehen kanssa riidellessä. Pitää aina muistaa vaieta.
Mieskin suojelee sisintään olemalla hiljaa. Kun et sano mitään, kukaan ei tiedä kuinka tyhmä olet. Kukaan ei voi takertua sanoihin joita et ole sanonut. Joku voi toki arvella että olet tyhmä, joku voi arvella että olet vain hyvin syvällinen ja viisas- mutta kukaan ei voi väittää tietävänsä koska et ole sanonut mitään. Siksi mm. mökötys on niin tehokas kostokeino. Kysymysmerkki on, että miksi mies haluaisi sanoa oikein. Miksi hän ei vain halua sanoa sitä mitä ajattelee. Ajatteleeko hän jotain "väärin" kun hänen pitää erikseen etsiä oikeat vastaukset, joihin minä olisin sitten tyytyväinen. Onko niin, että mies joka osaa sanoa oikeat sanat, on vain tavalliseta suurempi valehtelija?
Vuosien varrella sitä alkaa tuntea itsensä hölmöksi: Ihan kuin eläisi sellaisen kulissihahmon kanssa...ihan niin kuin jokainen mies pohjimmiltaan eläisi kaksoiselämää. Miesten kannattaa nyt puolustautua..tämä oli ainoastaan naisen näkökulma enkä yritäkään nyt olla molempien puolella.

 

Minun mielestä suomalaisessa kulttuurisssa on vieläkin vahvasti tämmöinen polarisaatiomalli missä on naisten työt ja miesten työt eli naiset verkostoituvat omiin kuvioihinsa ja miehet omiinsa. Näin varsinkin maaseudulla, jossa naisilla on omat juttunsa ja miehillä hirviporukkansa. Ei opita puhumaan toistemme kanssa. Ei tästä ole kuin 60 vuotta kun Suomessakin elettiin argraariyhteisöissä, jossa tuo polarisoituminen oli vähän niinkuin elinehto. Ei semmoista pureta noin vaan. Sen takia monet tämmöiset vanhat äijät ovat kaupungeissa vieläkin vähän hukassa, ellei löydy jotain ukkojumppaa tms. Jos vertaamme esim Ruotsiin, on heidän yhteisöllisyytensä, joka perustuu kommunikointikykyyn ihan toisella tasolla kuin meidän, joiden haaveena on omakotitalo mettän keskeltä niin ettei vahingossakaan naapuria näy.
Siis väittäisin että toi puhumattomuus ja tunteiden ilmaisukyvyn puute on ollut meillä niin pitkään hyve, varsinkin miesten keskuudessa, että vaatinee vielä pari sukupolvea, ennekuin tuo malli 'syö itsensä'. On vaan niin paljon helpompi :
-tehdä jotain kuin sanoa jotain
-sanoa prkl kuin joo, rakastan

 

Nyt en ehdi lukea koko litaniaa, mutta palaan myöhemmin. Tulin vain kiittämään vastauksista.

 

-sanoa prkl kuin joo, rakastan

:-D No todellakin on. Ja ajatella että tämäkin oma "kehityskelpoinen" vasta kolmenkymmenen. Eli sitkeässä kasvaa isien synnit, että appeakin kun katsoo niin sietää sitä miettiä minkälaiseen sukuun itseänsä on hirttämässä..

Kyllä me naiset syvälle näemme, mitä siitä muuten tulisikaan. Näkee hyvät ja näkee huonot ja kaiken siitä valiltä, -se on harmi kun niin vaarallisen tarkkanäköinen on että helpommalla pääsisi kun vähemmän ymmärtäisi. Ei sitä kuitenkaan tarvitse kenenkään aivan ajatustenlukijaksi alkaa toiselle että laiskimmat sitten vain ilmaisevat pelkästään ne negatiiviset ajatukset, positiivisia kun ei osaa.

Tottahan ne on, kaikki nuo yllä, mutta sitä ei toinen mies etenkään ymmärrä niitä arkitilanteita mitä on vetäytyvän miehen kanssa elää. Joskus kaikessa kärsivällisyydessään sitä päättää antaa miehelle sitä vastausaikaa ja jättää keskustelun kesken. Silloin se on mielessä kohta et juma*uta, tässähän saa vääntää niinku vähemmän aikuisen tai terveen kanssa konsanaan. Entäpä sitten jos niitä "muitakin" lapsia tässä vielä olisi kun et aikuiselta ihmiseltä prkl vastausta saa. Eli itse joustat vain huomatakseen että ei se näin vain homma toimi. Kyllä sitä valmista kapasitettiä soisi jo perussetin verran olemassa olevan.

Kyllähän se oikeasti ja oikeasti tässä hieman vammaisen ja terveen erokin hälvenee x miehen kanssa eläessä ja älykkäitä vammaisia tavatessa. .Että voisipa juurikin tiivistää noin että kehareita oomme kaikki..Ymmärrän ihmismieltä hyvinkin pitkälle ja jos joku ei nyt ymmärrä tuota "vamma kehityksessä" -juttua niin omapa on typeryytenne. Pointti oli kuitenkin se että kyllä niitä toisenkinlaisia miehiä on (kellä tunnevamma kellä läheisyys, - kellä mikäkin) että kun riittävästi valaistuu siitä mitenkä sitä haluaa elää, niin sitä nopeasti saattaa lopettaa sen vastauksen nyhtämisen.