Heinäkuun Hellemasut -15 *kesäkuussa*

Winny: siihen painoon lasketaan kaikki eli vauva, lapsivesi, istukka, lisääntynyt verimäärä + nestemäärä kehossa, kohdun paino...Normaaliksi raskauden aikaiseksi painonnousuksi lasketaan 8–15 kg, tuosta määrästä osa on jo sitä itseään mikä on luonnollista, koska keho valmistautuu imetykseen keräämällä hieman läskiä...Itse onnistuin varsinkin toisessa raskaudessani lihottamaan itseäni ihan riittävästi huonolla ruokavaliolla (tuli 22kg) ja kyllä ärsytti, kun imetys ei tiputtanutkaan painoa...Nytkin ollaan jo 13kg eli liikaa taitaa tulla tässäkin raskaudessa, vaikka radi ruokavalio onkin käytössä...Mutta ei näistä kannata liian huonoa omaatuntoa potea, jos ei ole tosiaan tätä radia mikä mulla on eli vaaraksi sikiölle runsas painonnousu. Itse aion vaunulenkkeillä ja kotijumppata ahkerasti, kun vauva on maailmassa + täytyy edelleen vahtia mitä syö.
 
Painosta, mun paino on lähtenyt laskuun. Niin on käynyt aikaisemmissa raskauksissa että loppuvaiheessa paino alkaa laskea kun mua närästää ja mitään ei tee mieli syödä ja nyt tämän radin takia pitäis kuitenkin syödä suht tasaisesti. Sitten ihan lopussa saattaa tulla vähän lisää mutta se on sitten turvotusta....

Mulle on tullut about 6-7kg mutta ole lievästi ylipainoinen niin ei paljoa pitäisi tulla. Monella hoikalla olen kuullut että painoa kymmeniä kiloja.

Tänään oli paljon parempi päivä kun eilen ja ihanaa kun alkoi viikonloppu niin mieskin on kotona.

Sektio ajatukseen olen alkanut jo tottua. 12 päivää että vauva on sylissä ja aikaa tottua siihen ajatukseen että meillä on vauva taas ja vielä poika näi kahden tytön jälkeen. Iiks!
 
Mun paino on myös varmaan laskenut, toi kaikki 800g+ on turvotusta. Mullei mene enää edes varvassandaalit jalkaan.. 600m tms kävelin kauppaan ja takas, ja tunnin näkyi niiden painaumat jaloissa. Kämmennissä mulla on punaiset/violetit jäljet kun turvottaa..
Ot kysymys, stiksasin ja tulos oli #hieman# ja kulmat selkeästi sinertävät. Miten mä tuon tulkitsen, neuvolakaan ei ole auki :D

37+0 POKS :whistle:
 
Painoa tänne on tullut yhteensä 14kg, mihin oon oikeastaan tyytyväinen kun ennen raskautta olin hieman alipainoinen.

Tänään terkan suosituksesta tuli käveltyä sellaiset 6km, voi luoja että jalat voi olla hajalla ja takapuoltakin särkee. Muutamat kivuttomat supistukset tuli kävelyn aikana ja kohdunsuuta alkoi taas vihlomaan. Ehkäpä nuo valmistelisi hiukka paikkoja :rolleyes: Onneksi pistäydyin matkan varrella kauppatorille niin sain palkinnoksi itelleni litran suomalaisia mansikoita, omnomnom :p
 
  • Tykkää
Reactions: Pajunkissa-85
Mulla putosi paino tuolla keskiraskauden paikkeilla ja nyt ruvetaan kolkuttelemaan lähtölukemia. Vielä ollaan siis jokunen 100 grammaa miinuksella. Ihan päättömästi on takaraivossa takonut, että painon olis pitänyt jatkaa putoamista ja tää nousu tässä lopussa on ollut hirvee peikko itselle. Voi kun mieli vois joskus antaa vaan asioiden olla :/

Tää päivä on mennyt aamun jälkeen kivuttomia suppareita kärsiessä ja nyt illalla taas selkää jomottanut. Päivä vierähti hieman yllättäen autokaupoilla ja autonostohommissa, mutta nyt on hyvä pirssi meidän perheelle ja vanha auto saa jatkaa matkaa jonkun muun mukana. Jahka saadaan se puunattua myyntikuntoon.

Saas nähdä mitä ens yö tuo tullessaan. Toivon todella, että nää aamuöiset suppariherätykset ei oo mukana menossa seuraavaa kahta-neljää viikkoa....

Anskutin ja M
 
Huomenta. Olen ihan stressaantunut ja ikuinen koska vauva huutaa kokoajan. Aivan kokoajan. Kun vauva otetaan hoitajille että saan nukuttua niin se nukkuu tyytyväisenä 3h siellä lisämaidolla koska multa ei tuu maitoa vielä. Kun vauva tulee huoneeseen kanssani alkaa huuto... Tein mitä vaan ja mitenpäin. :cry: Sanovat että kun vauva aistii mun mielialat ja haistaa mun maidon kokoajan... ja muut hajut. No miten ihmeessä voin olla kotona hänen kanssaan jos hän hermostuu maidon hajusta?? En tajua... nukunko parvekkeella vai ?? Olen ihan loppu jo enkä oo ees päässy kotiin asti viel... kai tää joku koliikkivauva sit on.. :(
 
Huomenta. Mulla todettiin paha kohtu tulehdus ja johtuu vissiin niistä käynnistys lääkkeistä mitä mulle annettiin.. plus kaikki muu moska ... nyt koitetaan antibiotilla saada kuntoon. Vauva tosiaan parku 24/7 kokoajan... Olen jo ihan loppu. Hoitajien kans nukkuu mun kans ei...
 
Huomenta

Ensiksi iso onnittelu Zenille, Marielle, Piiperille ja kaalimaankakaralle pienistä ihmeistä <3. Kaalimaankakara: Erityisjaksaminen ja halitus. Kuullostaa taipaleesi kohtuuttoman raskaalta. Muista nyt, että sinussa ei ole vikaa ja vauva tarvitsee sinua.

Nyt vihdoin tulin synnytyskertomusta väsäämään. Eli maanantaina mentiin likehälyn takia käyrälle kolmen jälkeen synnärille. Vauvalla oli kaikki hyvin ja minulla piirsi supistuksia tasaisesti 6min välein mutta ne ei kyllä kauheesti sattuneet vaikka käyrä mittasi 100-130 lukemia joksisesta. Lääkäri sanoi että ultrata ei tarvitse ja koitti kohdunsuun tilanteen ja olin 3cm auki ja kanava hävinnyt. teki todella rajun sisätutkimuksen ja yritti kalvoja puhakista sormin kun ne nätisti siinä pullotti mut ei saanj. Irrotteli reunoja yms sit ronskimmin. Supistelut alkoi samantein mutta epäsäännöllisesti. Lähdettiin kotiin. Mentiin kaupan kautta että ostellaan ruokaa kotiin varastoon.klo19 siinä prisman parkissa miestä odotellessa alkoi säännölliset supistukset 10min välein. Kasilta menin kotona suihkuun ja väli oli jo 5min ja kipu koveni. Puol kymmeneen mennessä sattui jo niin paljon että soitettiin anoppi meille. Kympiltä lähdettiin takas Kuopioon. Oltiin synnärillä vaille 23 ja päästiin suoraan saliin. Kätilö totesi tilanteen epäkypsäksi klska edistystä ei ollut päiväsestä tapahtunut. Pyysin peräruiskeen. Sain sen ja välittömösti klo 23.30 alkoi säännölliset 4min välein tulevat todella kipeät supistukset. Ilokaasulla pärjäilin . Klo 1.25 sain epiduraalin koska kivut oli maximaaliset mutta auki vasta 4cm. Supistukset jatkui kipeinä mutta terävimmän huipun epi vei. Paine kasvoi mutta öonnistustarve puuttui vielä. Olin 6cm auki ja kätilö puhkaisi kalvot kll 3.30. Vesi vihreää. Vartissa paine ja kivut kasvaa todells kovaksi mutta ilokaasulla ja epin lisäannoksells pärjäsin hyvin. Sitten alkli ponnistuttaa ja muutamalls työnnöllä poikavauva syntyi 4.30, ponnistus 5min. Synnytys oli minusta ihanteellinen koska eteni rauhallisesti mutta varmasti. Kipu olk helppo ottaa vastaan ja hengittämällö oikein ilokaasua pärjäsin hienosti ja sain lantion rentoutumaan läpi synnytyksen. epi ennen kalvojen puhakaisua oli todells fiksu järjestys vaikka aluksi ite vaadin toisin päin. Mutta vesien menon tiedettiin antavan hommaan lopullisen vauhdi niin kätilö oli todella fiksu ku epi tuli etukäteen ja oli siinä alla apuna. Ponnistus oli todella helppo. En käsittänyt että olin jo ponnistanut vauvan pois. Se vaan tuli. Ei sattunut, en huutanut vaan olin todella rauhallinen ja maltillisesti ohjeiden mukaan työnsin ja sit se oli ohi. Muistan ihmetelleeni asiaa kauan jo vauvan synnyttyä. Kaikinpuolin oli todella hyhä synnytys. Ja viimeinen sellainen. Että kiva kun jäi hyvä mieli. Ja lähti itelleen käyntiin. Ja todella se on totta että homma eteni jälleen samalla tavalla kuin neljä aiempaa.. alku hidas ja sit loppu nopea.

Sairaalassa oltii se reilu 2vrk. Torstai aamuna päästiin pois. Kaikki hyvin molemmilla. Ainut uusi asia mitä koskaa mulla ollu ni mulle pamahti tiistaina järkyttävä turvotus jalkoihin. Jotain sellasta mitä en ole edes kuvitellut että mulla vois olla. Syytä ei osata sanoa eikä kyllö kukaa ole ollu huolissaankaan. Jalkapöytä-ja pohja pyöreenä, polveen asti jalat turpeessa kireenä. Pikkasen alkaa nyt helpottamaan. Vauva on aivan superihana, täydellinen. Olen saanut raskaushormonien tilalle sen tutun seesteisyyden ja onnellisuudentunteen. Olen niin onnellinen että vauva on pihalla, terve ja minulta loppui kivut. Imetys lähti täysillä käyntiin kun päästiin kotiin. Lisämaitoa en ole tarvinnut silti edes sairaalassa. Nyt maitoa tulee liikaa ja vauvan vaikea saada ote liian täydestä rinnasta. Mutta onnistuu se lopulta.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille körvistelijöille. Kyllö niitä vauvoja alkaa pian satelee :). Kaikille toivon hyvää synnytystä. Kivun kestää kun palkinto on paras!

Nelli ja Timpsu kulta 4vrk

(Anteeksi kirjoitusvirheet.. puhelimella olen)
 
Kaalimaaankakara, paljon onnea terveestä pojasta! Toivottavasti antibiootit auttaisivat nopeasti kohtutulehdukseen ja vauvan ruokailukin alkaisi sujua... Mahdottomasti tsemppiä vaikeaan tilanteeseen!

Painosta, mulle on tainnut tulla tähän mennessä painoa suunnilleen 9 kiloa. En ole sitä hirveästi miettinyt enkä stressannut, koska tuntuu että suurin osa painosta on tuossa masun kohdilla eikä turvotustakaan ole onneksi viellä tullut. Mutta eikähän sitäkin viellä ehdi viimeisten viikkojen iloksi tulla :D

Anskutin, suurin osa täällä asuvista Suomalaisäideistä joita tunnen on muuttanut tänne puolisonsa työn takia (ja ovat siis kotona) ja suurin osa heistä myös tuntuu viihtyvän täällä tosi hyvin. Me muutettiin tänne mun työni takia ja minä olen näin ollen myös meidän perheen viisumin haltija. Mieheni on myös täällä töissä, joten me katsellaan tätä jenkkielämää kahden työssäkäyvän vanhemman näkökulmasta ja meitä myös sitovat amerikkalaiset työaikalait ja käytännöt. Kahden vanhemman työssäkäyntiä ja pikkulapsiperheen arkea on TODELLA vaikeaa yhdistää täällä verrattuna Suomeen, monestakin syystä. Esim päiväkotipaikkoihin (preschool) voi olla yli vuoden jonot ja ne maksavat 6 kertaa niin paljon kuin Suomessa, verotuksessa tuetaan sitä, että toinen vanhemmista jää kotiin ns. dependentiksi, puhumattakaan olemattomasta äitiysvapaasta (josta olenkin jo kommentoinut täällä monesti). Lisäksi kouluissa/päiväkodeissa tuntuu olevan oletuksena, että toinen vanhemmista on kotona ja pystyy tekemään vapaaehtoistyötä koulussa. Esikoinen aloittaa julkisen koulun eskarissa (kindergarten) ensi syksynä ja heti ensimmäisiä kysymyksiä lomakkeissa oli, että kuinka monta tuntia viikossa voitte tehdä vapaaehtoistyötä. Hieman haastavaa työssäkäyville vanhemmille mutta varmaan tosi mukavaa, jos on kotona. On täällä olossa siis kyllä paljon hyviäkin puolia (kuten sää), mutta se että jokapäiväinen arki on hankalaa on todella iso miinus tekijä. Onneksi me ollaan täällä vain väliaikaisesti :)

AnMaaria
 
keskimmäinen syntyi 02:41, oltiin pari tuntia salissa ja sen ekan päivän jne jaksoin ihan hyvin.
siinäkin oli samanlainen raskaus kun nyt (ja aina), supisteluineen lepoineen jne.
mä nukahdin ja jossain vaiheessa ihmettelin että kenen vauva huutaa (oli 2 huonekaveria), että miksei ne tee sille mitään kun se vaan jatkuu ja jatkuu.. no omahan se oli, joka oli siinä kopassa sängyn vieressä. jotenkin se väsymys ja kaikki vaan iski päälle kun sai vihdoin moneen kuukauteen nukuttua kivutta ja heräämättä, joten tsempit kaalimaankakara.
jotkut huutaa vähän enemmän ja jotkut vähemmän, varsinkin jos kerran saat AB nyt, niin se voi ottaa vauvan vatsaan kun imetät.

ja vielä edit.. ootteko käyttäneet jotain belly binderiä tms tukivyötä synnytyksen jälkeen? muistan ainakin että selkä on kerta kerralta ollut kipeämpi synnytyksen jälkeen, että olisiko jostain tuollaisesta apua.
 
Juu poika saa lisämaitoa koska mulla ei oo maito vielä noussut. .. sektio vaikuttaa siihen jonkunverran. Vauvan imuotetta hukassa ja sitä harjoitellaan täällä... kielellä työntää nänniä pois niin ettei imuotetta ole oikea. Muutamia tippoja heru mutta kyllä se tästä nousee.
 
Tsemppiä kaalimaankakaralle! Minkälainen olo sulla on sektion jälkeen? Oletko kovin kipeä?

Tänää on harkka supistellut vähän enemmän mutta siihen on varmaan syynsä kun käy ikeassa ;)

Nelli hienoa että kaikki meni noin hienosti!

Ipna 37+6
 
mä tässä virittelen hoitopöytää, tai siis laittaisin mutta pieni mutta. mihin mä tungen tuon kissanhiekkiksen, voiko sen laittaa saunaan? on siis umpinainen iso laatikko, missä on ovi. se ei mahdu yläkerran pieneen vessaan, ja sen laatikon paikka on ainoa mihin hoitopöydän (ja vauvan vaatteet) saa laitettua..
 
Ipna; monella kaverilla ja tutulla on hyvät kokemukset sektiosta. He eivät ole olleet erityisen kipeitä ja eräs halusi sektion toisellekin lapselle.

Itselläni oli lääkärin mukaan erityisen vuotava kohtu ja tuli pieni sisäinen verenvuoto ja menetin leikkauksessakin paljon verta, siksi olin huonossa kunnossa.

Täällä yritetään kypsyttää paikkoja;) saa nähdä auttaako peiton heilutus..

Minnie 37+3
 
Tsemppiä kaalimaankakaralle! Minkälainen olo sulla on sektion jälkeen? Oletko kovin kipeä?

Tänää on harkka supistellut vähän enemmän mutta siihen on varmaan syynsä kun käy ikeassa ;)

Nelli hienoa että kaikki meni noin hienosti!

Ipna 37+6
Ihan tosi hyvin olen parantunut sektiosta. Verenvuoto vähäistä haava normaali.mulle tehtiin samalla sterilisaatio niin siitä vielä lisäkipua munajohtimiin. :LOL: Kipupumppu poistettiin eilen jo. En tiedä koska päästään kotiin... sitten kun antibiotit alkaa tehota tulehdukseen ja näin ei ole vielä käynyt. :unsure: Tää oli toinen sektio joten tiedän että paraneminen kestää.
 
Noin se eilen poksui 35s viikko. :geek: Against all odds.. tyyppi on sissi (y)

Mies lähti illasta keikalle ja tottakai mua alkoi vihlomaan ja nipistelemään, jouduin tekemään vielä liikelaskennankin. Enkä aluksi ollut niistä liikkeistä varma mutta kun lopetin ja touhusin muuta niin sitten tyyppi alkoi liikkumaan paremmin, tais sit vain nukkua just mulle huonoon aikaan ja säikäytti. Mutta nyt on sairaalakassi tehtynä ja vauvalle petasin sen äippälaatikon kun pinnasänky on edelleen välikatolla maalaamatta ja kehto vaiheessa serkun takana. Ehkä ne saadaan taloon ennen kuin unto lähtee kävelemään.

Tänään pariksi päiväksi mökille. Mies on flunssas, kuten tytötkin, täytyy toivoa ettei mulle iske koska ens viikolla on neuvolalääkäri enkä haluaisi perua sitä. Uutta aikaa kun tuskin saan lomien takia.

Kaunista sunnuntaita!!

A&u 35+1
 
Aurinkoista sunnuntaita.... kukaan synnyttämässä? Oma olo ennallaan, liitoskivut on palanneet varsinkin kun yrittää kääntää sängyssä kylkeä niin jopas on vaikeeta. Vauva tykkää majailla väärinpäin ja tuskin kääntyy ... 10 päivää vielä pitää jaksaa tätä raskaus oloa (ellei itekseen lähde syntymään mutta tuskin, mikään ei viittaa sellaiseen).

imetyspaitoja ja toppeja pitäisi vielä ehtiä tehdä muutamat....

Ipna 38+0
 
Onnea hurjasti vauvautuneille! On ollu ihana lukea synnytyskertomuksianne. Toivon kaikkee hyvää vauva-arkeenne

Pitkään aikaan en oo käyny kirjottelemassa kun on tuntunu ylivoimasen vaikeelta tää kirjautuminen tänne salasanan ollessa hukassa ja muutenki puhelimella kirjottelu tympii . Lukemassa kuitenkin käyn päivittäin.

Täällä raskaus menny hyvin helposti ja nyt sit pähkäillään lähtiskö sairaalaan nyt vai kohta . Koko päivän on supistanu. Liikkeellä ollessa 4min välein ja levossa 10min välein. Aika kipeetä jo tekee mut tuntuu et viel pärjää.. Jänskättää

Viliina 39+1
 
Tulehdusarvot olivat laskeneet 50:llä mikä hyvin. Nyt ne on 170 kun normaalit tulehdusarvot on n20 tai alle. Mulla joka paha tulehdus.. ja sitkeä. Antibiootti jatkuu suoneen huomiseen ja katsotaan sit kun laskee alle sadan niin saan suunkautta otettavat antibiotit ni pitäs kotiin päästä. Viikon oon ollut nyt sit yhtäsoittoo. Vauva voi hyvin mitä nyt maha kivut silläkin. Korviketta ja rintamaitoa saa... ja hienosti jakelee. Kyllä tää tästä iloksi vielä muuttuu.
 
limatulppaa bongattu tällä kertaa pöntöstä :LOL::ninja: en kyllä jaksa uskoa että mitään tapahtuu, edellisestä on kohta jo varmaan 2kk ja tässä sitä edelleen istutaan yhdessä kasassa.
koska pieni kipu on hyväksi, käytiin juuri aika reippaalla lenkillä lapsen pyöräillessä. tuntuu että alapää hajoaa tuhanteen palaseen ja nivusista jalat lähtee irti, koko päivän ollut sellainen tunne.
turvotukset on kadonneet lähes, kengätkin on menneet jalkaan tänään ja eilen ihan ok (n)
 
EX4
Moips

Yhdessä koossa edelleen :mad:

Saisi poika jo putkahtaa ulos, supistaa useasti ja kivuliaasti sekä alapää polttaa ja häpyluun kivut :mad:
Supistukset saisivat nyt vaan ruveta kunnolla ja säännöllisesti. Tänään aamulla supisti säännöllisesti mutta loppuivat ja muuttuivat epäsäännölliseksi.

Painosta nyt on tullut sellaiset 8-9 kiloa johon olen todella tyytyväinen. Viidestä raskaudesta vain yhdessä on tullut 14kg mutta muuten alle.

Hohhoijaa jaahas kai pian tästä nukkumaan ja toivotaan että yöllä supistukset voimistuu ja säännöllistyy (n)

Hyvää alkavaa viikkoa!

EX4 ja Eppu 39+4
 
Sitkeässä tuntuu Kaalimaaankakaralla olevan tulehdus!! Toivottavasti alkaa antibiootit puremaan kunnolla!

Auttakaas nyt taas enskertalaista... onko ihan normaalia että 35+ viikolla alkaa alavatsassa tuntumaan vihlomisia niin levossa kuin liikkeessä? Osa tuntuu ihan vain vatsan alueella, osa menee alapäähän. Ei ne sinänsä liian kipeiltä tunnu mutta inhottavasti juilii. Tarkoitan siis että onko olo normaali (viikkoihin kuuluvaa), ettei se tarkoita liian aikaista synnytystä? Välillä menee monta tuntia ettei tunnu missään ja sitten niitä taas tuntuu. Tätä on nyt ollut parina päivänä. Hiukan oon asias pihavireä kun lekurit povas ettei päästä edes 30+ viikolle. Sais tää nyt vielä pari viikkoa vähintään tuolla pysyä...

Astrea 35+2
 
Mahan vihlonnasta sama täällä! Mulla vihloo myös alavatsaa, tai pikemminkin aluetta alavatsan ja kyljen välissä, mutta vaan liikkeessä esim. sillon jos on kävellyt jonkun kilometrin verran ilman pysähdyksiä. Mistäköhän johtuu? :cautious:

(.) Eilen illalla yhden maissa alkoi tulla lupaavia olotiloja, makoilin sohvalla ja kohdunsuulle ja alavatsan tienoille alkoi aaltoilevasti särkemään ja vihlomaan, tuli kovaa painetta alapäähän ja tosi tukala olo. Tuntemukset tuli n. 5min välein ja kesti jonkun minuutin kunnes loppui kuin seinään kun kävin vessassa. Valkovuotoa tuli myös ihan hurja määrä n. tuntia ennen, ajattelin jo että onko lapsivettä. Mies oli pari tuntia ennen hieronut jalkapohjiani, ehkäpä se jotenkin avitti näitä tuntemuksia lähtemään liikkeelle. Nyt taas normaaliolo. Täytyy varmaan lähteä taas könyämään tuonne ulos jos vaikka kevyt kävelylenkki aloittaisi olot uudestaan :)

Varasin torstaille ajan vyöhyketerapiaan, saas nähdä jos se vaikka antaisi potkua oloille ja Mölli syntyisi. Mä olisin jo aivan valmis tapaamaan tän pikkukaverin :love:

Minnimys ja Mölli 38+0
 

Yhteistyössä