Heinäkuun hellemasut -15 *maaliskuussa*

Ellistiina Jaksamista tilanteeseesi. Ja älä tuosta painonnoususta huoli. Minulla noussu enemmän, jos lohduttaa :D .. ahdistavaa mutta väistämätöntä mulle aina. Ja ihan sellanen hoikka/normaalivartaloinen olen mutta aina käy näin.

Salla Hyvähän se on tarkistaa noi labrat. Mulla turvotti esikoisesta ihan kamalasti. Polvesta alaspäin. . Ei nilkkoja ei jalkapöytää jne. Synnytyksen jälkeen hävis. Ei ollut r.myrkytystä kuitenkaan. Rr oli kyllä normi. No toivottavasti kaikki on kunnossa. Ja voihan se reissaaminen tehdä tuon turvotuksen.

Oma napa Ei hyvä päivä. Napakkaa supistelua aamupäivällä. Sit ottanut aika iisisti mutta silti kova paine ja kiristys mahalla ja supistuksia myös pitkin iltaa tullu. Huomiseks oli pakko hommata hoitajaa tolle kuopukselle että voin vaan levätä. Jospa tää sillä menis.. saikkuahan tässä lävähtäs jos sellaseen mahkut ois. Kuopuksesta oli helppoa kun oikeesti sai huilata kun käskettiin. Jospa ois vaan tilapäistä oloo tää.

Ehtoon jatkoja! =)
 
Supisteluista piti tulla ihan kirjoittelee, että täälläki oli yksi ilta/yö kipeitä selästä lähteviä supistuksia, jotka kovetti vatsanki etupuolelta. Sit aamusella synnärille soitettua loppuivat:) Nyt sit päivittäin vatsa kyllä harjoitus supistellut jos vähäki liikaa rehkin enkä muista lepäillä välissä. Selkä kipeytyy helposti, varmaan toi etupaino rasittaa alaselkää.
Tsempit kivuista/ supistuksista kärsiville!
R 25+2
 
Suppareita alkaa olemaan näköjään jo aika monella. Itse en vielä niistä tietoisesti ainakaan kärsi. Tsemppiä niiden kanssa kärvisteleville. Itse näköjään ainakin vielä toistaiseksi pääsen suhteellisen helpolla tämänkin raskauden suhteen, mitä nyt maha on iso (huomattavasti isompi kuin edellisistä). Mutta pahemmin mitään vaivoja ei onneksi ole, ahdistava olo (maha painaa keuhkoja) on välillä ja närästää jonkin verran.

Painoa tähän mennessä tullut n. 5 kg oman puntarin mukaan (neuvolan puntari näyttää vaatteet päällä enemmän). Tosin tuota ylimääräistäkin on vähäsen, pitää yrittää pitää tuo paino kurissa ettei ihan hirveästi nousisi, tässä kuitenkin noita viikkoja on vielä jäljellä vaikka kuinka.

Turvotusta ei ihan hirveästi ole, etelän lämmössä ja matkustaessa sitä oli vähän mutta ei merkittävästi. Saa nähdä miten turvonnut sitä on jos tänne tulee ennätyshelteet.... pitää hommata valasteluallas missä voi lillua :).

Tsempit kaikille!

ipna 24+2
 
Huomenta.

Täällä suht hyvin nukuttu yö takana. Olot vaan jatkuu :( . Tuo maha jotenkin painaa uudella tavalla todella alas ja on kireä, pinkeä ja supistusherkkä. Pelkkä kävely sattuu tai tuntuu vähintään hyvin ikävälle ja käy supistelee, tosin supistaa levossakin. En tiiä taas.. postilaatikolla kävin ja ei, ei kiitos minkäänlaista liikuntaa nyt mulle. Sain tuon kuopuksenkin muutamaksi tunniksi nyt aamupäivällä hoitoon. Tässäpä vaan maha pitkällä maannu.

Tuosta ahdistuksesta mikä johtuu siitä kun kohtu nousee ylös painamaan keuhkoja, ei mulla ole tietoa ku kolmessa ekassa raskaudessa. Viimeksikin maha kasvoi vaa alas ja eteen.. sama nyt mut minusta vielä enemmän. . Eilen laitoin kuvan tonne masupinoon niin siitä hyvin erottaa mikä riippumaha taas tulossa :D .

Täytyy tässä katella tätä oloa nyt... Mutta mitäänhän tästä ei tule jos en pysty kotoa liikkumaan. Mulla kun tuota pakollista liikkumista ja ramppuuta koko aamupäivän ajan kun eskariin vientiä ja hakua ja siinä välissä pienen ulkoilutusta.. ja aina puen ton neidin mukaan ja raahan tietysti mukana, eikä siinä, tykkään menosta ja meiningistä ku muute ois tylsää, mutta nyt: deep in shit tässä ollaan jos alan nyt näin vaivaseks menee :O

Tsemppiä minulta kanssasiarille supistusten kanssa! Ja myös muista vaivoista kärsijöille <3

Nelli & Timpsu 25+1
 
Mulla jatkettii saikkua ens kuun loppuun ja sovittiin jo uusimisaika et toukokuuki on sit varmaan saikkua. Ei tää kyl ihmisen elämää oo mut jospa se palkinto korvais sit kärvistelyn.
Lääkäriki vitsaili et onko se nyt varma et vaan yks vauva tulossa ku on nii iso maha jo näillä viikoilla. Nice. Ihan ku en tietäs et se iso on. No ei oikeesti ketuttanu se mut on se kyl mun mielestä iso.

Huhtikuun alussa on sit äippäpolikäynti diabeteksen takia nii näkee kui isoksi poitsu on kasvanu. Sf mitta kiinnostaa myös ku se oli viimeks jo 2 pykälää yläkäyrän yläpuolella. Kysyn samalla sit olisko mahdollista tehä sterilisaatio samalla jos (suunniteltuun)sektioon päädytään.

Hakemukset pistin kelaan ja rahana avustus otettiin nyt sit. On tota tavaraa kertyny jo niin paljon. Turvakaukalo pitää vielä ostaa ja sitteri (haluun tinyloven 3 in 1) mut muuten ei paljoo enää hankittavaa :)

HappyFeet 25+0
 
Aika moni näyttää kärsivän jo supistuksista, tsemppiä niiden kanssa! Itsellä ei edelleenkään ainakaan tietoisesti ole tuntunut mitään kiristyksiä yms. missään eli ei supistuksia? Alamahalla kyllä välillä vihloo tai sillein hienoisesti juilii, en osaa selittää paremmin ja reisissä tuntuu vihlontaa välillä. Mut ei mitään kovaa tai pahempaa.
Ainiin, no, semmonen oli toissayönä kun yritin kääntyä sängyssä ja nousta vessareissulle niin oikeesta nivusesta vihlas ja sit siitä vähän ylempääkin, oli kivuliasta hetken. Ajattelin etten pääse sängystä ylös mut pääsin kun hivuttauduin rauhallisesti. Mitäköhän toi oli?
Mulle soitti neuvolantäti ja periaatteessa pakotti huomenna olevaan synnytysvalmennukseen. Sanoin ettei välttämättä päästä sinne kun on toisella paikkakunnalla eikä ole tällä hetkellä omaa autoa niin sanoi et jos ei päästä niin pitää meille neuvolassa jonkun yksityistunnin :O Eihän nää oo pakollisia? Näin annettiin ymmärtää et olis.. Onko muut menossa/puhuttu valmennuksesta? Yhtään tekis tuonne mieli mennä, ei oo just nyt semmonen olo et jaksasin bondata kenenkään kanssa siellä :D Kaippa se on käytävä kuuntelemassa ainakin ton ekan kerran mitä niillä on sanottavaa..
Eipä tänne muuta ihmeempiä. Maha on kasvanut paljon ja kuvankin pistin tältä aamulta tuonne masuketjuun.. Rinnat syyhyää edelleen, ei auta oikein antihistamiinit, öljyt eikä rasvaukset.. silti herään yöllä ja raavin kuin mielipuoli.. Plääh.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

StaRR 25+6
 
Viimeksi muokattu:
Hei naiset!

Hui kun kaikilla alkaa olemaan jos jonkinlaista vaivaa! Alkaa jännittämään mitä itelle ilmestyy kun pääsen samoille viikoille. Tähän asti kun kaikki on mennyt niin hienosti.

Viikonloppuna alkoi sellainen lamaantunut olo, en meinannut saada mitään aikaiseksi ja olotila jatkuu. Kävin koiran kans pitkällä lenkillä, eikä siellä tuntunut mitään muuta kuin hengästymistä (kuten odotinkin) mutta vessassa käydessä lenkin jälkeen pikkuhousuissa oli vähän rusehtavaa valkovuotoa. Missä vaiheessa oikeasti pitäisi tuollaisesta huolestua? Kuinka paljon tai punaista sen pitää olla kun kannattaa soittaa eteenpäin? Tällainen kun on ihan uutta mulle, tavallista valkovuotoa on ollut mutta ei edes kiinnittymisvuotoa. Neuvolan soittoaika meni jo. :-\
 
"StaRR"
astrea : voithan soittaa äitipolille tai sit ihan omaan terveyskeskukseen ja kysyä. Tai sattuisko sulla olemaan terkkarin puh.nroa mihin voi soittaa muutenkin kuin soittoaikana? Rusehtava valkkari saattaa kieliä tulehduksestakin niin ois varmaan hyvä tarkistaa.. Mä oon kans valkovuodon kans tullut hyvin tutuksi viime viikkoina mut mulla on aina ollu keltasta tai valkosta. Nlassa sanottiin et jos ruskeeta niin pitää tulehduksen poissulkemiseksi tarkastaa tilannetta..
 
HappyFeet Voin kyllä samaistua täysin noihin turhautumisen yms tunteisiin saikkuilusta ja olosta. Viimeks tosiaan jäin rv22 enkä palannut kun viikoksi töihin enää. Jokainen neljä raskautta ollu hankala puolen välin jälkeen ja liikuntakieltoa ja lepokäskyä kaikista ssupistelun vuoksi. Mitä useempi raskaus, sen aiemmin alkanut vaan vaivat ja levot. Se on piiiitkä aika olla. Mutta kyllähän sitä sitten sen vaan on ja öhöttää että vauva pysys mahassa sinne 37 viikolle asti! Sit alkaa kauhee yritys saada se pihalle :D

StaRR Eihän ne valmennukset pakollisia voi olla. Jännä asennoituminen terkalla.

Astrea Minä olen noista vuodoista itse sitä mieltä että jos niitä ei ole kuulunut raskauteen muutenkaan niin kaikki vuodot paitsi tietty valkovuoto ois hyvä tarkistuttaa.. just tulehdusriskin tai jonkun muun syyn poissulkemiseksi. Mulla ei ole yhdessäkään normaalirasksudessa ollut mitään värillisiä vuotoja ennen limatulpan irtoamista mikä sekin menny vasta just ennen synnytystä, sen vrk:n sisällä. Soittasin itekin jonnekin.. ja varsinkin jos liittyy mitään maha tuntemuksia. Välttämättä ole yhtään mitään hätää, mutta tarkistaisin kyllä ite asian.
 
Huomenta!

Tsemppiä kaikille kipujen ja supistusten kanssa kärvisteleville! Itsekin taidan nyt liittyä siihen joukkoon jolla kremppaa on jos jonkun laista. Viikonloppuna jumahdin keskelle olohuonetta seisomaan yhdellä jalalla kun toiselle jalalle ei pystynyt lainkaan varaamaan painoa. Joko issias tai Si-nivel siellä kenkkuilee. Ja tekee sitä vähän väliä. Oon yrittänyt nyt vähän jumppailla ja välttää niitä tilanteita joissa se kipeytyy (istuminen melkein missä vaan ja nukkuminen vasemmalla kyljellä...) mutta hankalahan se on olla ympäri vuorokauden istumatta tai makaamatta :D Oikein lämmöllä odotan kun päästään siihen vaiheeseen että liitoskivut kunnolla pamahtaa tähän settiin mukaan... Voisko sulla StaRR olla nuo nivusalueen kivut juurikin liitoskipuja? Vai tuntuuko ne siinä häpykummun huudeilla?

Aijuu, Kela-neuvola oli viime viikolla ja ei kyllä natsannut yhtään terkan kanssa. Paino oli pudonnut, niin kuin odotettavissa oli tällä radidieetillä ja niin kuin kaikki jopa suositteli. Siitä huolimatta terkka koki tarpeelliseksi tivata "ethän nyt varmasti panttaa syömistä?". Siis eikö sillä naisella ole mitään käsitystä a) verensokerien toiminnasta ja b) ihmisten kanssa kommunikoinnista. Sen lisäksi pyysin lähetteen fyssarille, niin terkan vastaus oli että ei pysty kun pitäis käydä neuvolan lääkärillä ja sinne ei kyllä millään pääse. No on se hyvä, ettei mulla tän kriittisempää asiaa ole....Käynnin parasta antia oli, että pääsin kertomaan kätilöopiskelijalle, millainen radini on ollut ja miten erilainen se on ollut edelliseen radiin nähden ja mitkä on MINUSTA parhaat tavat sen kanssa elämiseen. Ja kun hän kertoi miten kelan tuet haetaan, niin kävi hyvin HYVIN selväksi, että kyllä se pakkaus melkein kannattaa ottaa ettei ota vaan rahana sitä. Että sellainen hyötyreissu! Onneksi tulimme yhdessätuumin siihen lopputulokseen, että koska käyn äpolilla, mun ei tarvitse käydä neuvolassa ennen synnytystä. Ja voipi olla, että koitan vaihtaa terveydenhoitajaa ennen kuin vauva syntyy. Edellisen kanssa synkkasi niin hyvin, että mieluummin otan hänet takaisin.

Mutta nyt lähdetään taas äpolille siihen rakenneultran kakkososaan. Vauva on taas väärässä asennossa, mutta ehkä se kääntyy vielä matkan aikana :) Ja sokeriseurannat tietty mukaan kans.

Iloa ja aurinkoa viikkoon!

Anskutin ja Muikku 22+6
 
Ellistiinaalle sun muille painonnoususta; mulle on tullut jo melkein 12 kg..:)(normaalisti normaalipainoinen)
Joten elähän huoli.

Näin viimeyönä ensimäisen synnytysunen. Ihan tarkkaan en muista yksityiskohtia, mutta synnytys oli ihan helppo ja nopea ja seuraavanana päivänä oltiin jo mökkeilemässä vauvan kanssa. Olin jostain syystä vaan unohtanut kaikki vauvan tarvikkeet ja vaatteet matkasta :) Unesta jäi sellainen muistikuva et vauva oli tyttö. Ihanan hyvää tuulta aiheuttava ja jotenkin vapautuneen olon jättänyt uni. Liekkö sitten enne :)

Eilen oli "kela" -neuvola. Verenpaineet ok. Painoa tullut. Hemppaa ei otettu vieläkään kun eka neuvolassa oli 150. Pissa puhdas. Kohdunpohjan korkeus 20. Sykkeet kuuluivat, olisiko ollut 130.

Sain myös eilen tehtyä hakemukset kelaan, liitteet pitäisi vielä muistaa nakata sinne kans. Synnytyssairaalakin päätetty. Alkaa todentua tämä odotus kyllä nyt viimeistäänkin.

Vaivoista: mullakin närästelee pitkin päivää, ei onneksi vielä ihan jatkuvasti yötäpäivää niinkuin esikoisesta. Supistelee myöskin useasti päivän aikana, mutta ainoastaan paristi kipeämmin. Harjoitussuppareita siis vaan. Issias vihoittelee myös edelleen. Kasvava kohtu myös alkaa painaa muita sisäelimiä ja se tuntuu ahdistavalta välillä( lyhyt kun olen). Koko aikaa ei onneksi vaivoja ole ja tästä pystyy ihan nauttimaan myös.

Toivottavasti viikkoja 24 ja jotain
 
{Anskutin} Tuntui sekä nivusesssa ja sit vähän ylempänä just siinä häpykummun alaosassa. Onkohan ne liitoskipuja? Vai mitä? Miten meillä niin useella onkin ihan tollot terkkarit? :D

Toivottavasti Mullakin ekassa neuvolassa hb 150 mut silti otettu neuvolassa joka kerta ja olikin viime viikolla jo laskenut 120.. se kyllä tuntuu olossakin et välillä tuntuu ettei happea saa ollenkaan, varsinkin liikkuessa ja kotonakin läähätän välillä :D Rautalisää en oo vieläkään saanu ostettua..

Mulla vauva liikuskelee nyt enempi tosiaan ja eilen illalla nukkumaankäydessä oikein muljautti kunnolla tuohon kyljen tietämille. Auts. Alamahalla vähän sellasta ärsyttävää tuntemusta välillä, pikkusen tuntuu kuin olis painetta ja sit välillä vihloo. Ei yhtä paha kuin menkkakivut mutta vähän sen tyyliset. Ei periaatteessa kivuliasta mutta ärsyttävää kuitenkin. Onko muilla? Mietin vaan et voiko tuon tuntemuksen mieltää normaaliksi.. Mut tuo menee aina ohi. Kävely tuntuu vaikeelta kun kaupassakin käytiin äsken niin tuntui jo kotiintullessa et onneks ei ollu pidempi matka.
Semmosta tänne, ei kummempia. Taidan mennä leipomaan jotain =)

StaRR 26+0
 
Soitin neuvolaan tänään ihan varmuuden vuoksi tuosta eilisestä. Täti oli sitä mieltä, että kun vuoto oli ollut hyvin vähäinen, ei ollut selkeästi verta, eikä sen jälkeen ole mitään tullut niin ei tarvi hermostua. Epäili, että jos limakalvot on kovin kuivat niin olisi siitä johtuvaa (ja nehän on kuin sahara). Oon kuitenkin ottanut eilisen rennosti, enkä tänäänkään ole mitään hötkyillyt.

Aika jännä Toivottavasti että sulta ei ole otettu hemppaa. Mulla oli kans yli 150 ekalla kerralla mutta het toisella kerralla oli laskenut 112 ja sen kyllä huomaskin.

StaRR Ei ne valmennukset täällä ainakaan ole pakolliset mutta suositellaanhan niitä. Eka oli kohtuu turha, kun 90% asioista oli jo netin kautta tiedossa. Toiseen ei päästy mutta se tulee uusintana huhtikuussa. Sitä odotan mielenkiinnolla kun se on psykologin luento. Kolmas on joskus kesällä, sen aihetta en tiedä mutta oletan sen liittyvän vauvan syntymään ja hoitoon.
 
Heips =)

Hb:stä. Minulla kun se oli rv9 141 niin ei se eukko ala sitä ottaa. Kerran kävin pyytää ihan paikanpäällä että katotaan se ja oli helmikuun alussakin sen 142. Että varmasti ei ala sitä minulta ottamaan iha just. Tosin kun se voi laskea ja vaiva sen ottamisesta on hyvin pieni.

Soitin neuvolaan 12sta ja kerroin olosta. Laitto lääkärille viestiä ja pääsinki jo het kohta käymään. Ei ole aukonut paikkoja, huh! Ultralla kahto ja samalla todettiin että toveri Timpsu siellä rt:ssä ja pää on alhaalla. Joten se selittää nyt tuon paineen mikä ilmaantunut ihan tässä lähiaikoina. Mutta jesh!! Jospa poraa perinteiseen mun vauvan tapaan sen päänsä tonne alas jo nyt ni ei kännykkään enää :D. Saikkulapun sain siksi koska tuon pojan eskarista ei heru ip-hoitopaikkaa siksi kun olen kotiäiti. Kirjotti jos tuolla liikenis. Helpottas mun arkea iha kauheesti kun sais pienen ajallaan Päiväunille ja samalla se soisi minulle hetken huilia päivä aikaan.
Sf mitta oli 26cm :D. Mikähän rantapallo tästä vielä kasvaa?! Yks tuttu ei tienny että olen raskaana ja näki mun mahan ni kysy onko lasketu ihan nyt vai jo yliajalla. Hahhaa.. kiva oli vastata että heinäkuussa ois :D. Mutta pääasia että paikat on pysyny kiinni ja lepoa nyt käskystä vähän enemmän. Labroja laitto kun olen kuulemma kalpea ja väsyneen olonen.

Menipä omanapaseks.. sori.

Nelli & Timpsu 25+2
 
Töttöröö... täällä eilen kanssa supisteli todella paljon. Jotenkin autolla ajo saa aikaan noita. Supisteli ajon jälkeen koko illan. Kuitenkin kyseessä oli vain 40km x2. Kiva, kun pääsiäisenä on tiedossa 10h:n automatka :/

Painoa on täälläkin kertynyt sellaset 11kg (viimeviikolla mitattu ja silloin oli rv22). Eli aika huimasti noussut.

Selkä pamahti taas tänään. Todella huonoon aikaan, koska pe olisi synttärijuhlat ja olisi pitänyt siivota. Mietinkin nyt et siirretään taas viikolla eteenpäin tytön synttäreitä, kun ei saa nyt edes miehestä siivousapua, kun on reissussa. Tukivyön laitoin ja särky nappia naamariin. Nyt vaan makaan ja lepään.

Pari päivää sitten tuli laitettua kela paprut eteenpäin. Nyt vaan odotellaan päätöksiä. Päädyin ottamaan pakkauksen vaikka vaatetta on jo kertynyt runsainmitoin kaappeihin. Se vaan on niin ihanaa, kun pakkaus saapuu ja pääsee penkomaan.

Tänään 23+1, ihan mieletöntä et mulla on jo sellanen puolen kilon palleroinen masussa <3
 
Viimeksi muokattu:
StaRR vois hyvinkin olla liitoskipuja kun siellä alueella tuntuu. Tai sit olla jotain muuta, kun ei näistä raskausvaivoista aina ota selvää :)

Painonnoususta Ei kannata suotta ressata siitä kenenkään :) Mulla jäi edellisessä raskaudessa laitokselle melkein kymmenen kiloa vaikka paino ei noussut kuin 4 kiloa enkä ollut edes kummoisesti turvoksissa. Kyllä ne siellä synnytyksessä katoaa ja loput sitten myöhemmin :)

Kolotuksista en tosiaan saanut nyt sitä lähetettä neuvolan enkä äpolin (ku erikoissairaanahoito ei pysty avosairaanhoitoon kirjoittamaan) kautta fyssarille joten omalääkäri pitäis metsästää jostain. Sitä odotellessa oon tässä yrittänyt aktivoida noita keskivartalon lihaksia jotta sieltä saisi vähän paremmin tukea selällekin ja josko toi lantion seutu ei niin kipeilis. Olin niin tehokas aktivoinnissani, että yhden työpäivän jälkeen oli vatsalihakset kipeenä :D Mutta eipä se ihan autuaaksi tee tuokaan homma. Eilinen ultrauksessa makoilu sai taas alaselän jumiin ja siitä asti onkin kolottanut enemmän tai vähemmän.

(.) Eilinen polikäynti meni hyvin. Arvot oli suht ok, MUTTA, olin saanut edellisellä kerralla metformiiniin väärän annosteluohjeen reseptin mukana. Erillinen ohje oli ihan oikein, mutta mun lääketablettien vahvuus vaan oli tuplat siihen ohjeeseen nähden. Ja reseptiinkin oli jostain syystä laitettu annosohje sen pienemmän vahvuuden mukaan. Hyvin meni ketju kun virhettä ei huomannut lääkäri, kaksi kätilöä eikä vielä apteekkikaan. Ne ei kuulemma muutenkaan meinaa antaa metformiinia raskaana oleville. En onneksi ehtinyt nostaa annosta tappiinsa ja käskivät tiputtaa sitä loppuajaksi vähän. Onneksi pohdin sitä jo kotona, että tässä on nyt jotain hämärää ja tulin kysyneeksi asiaa. Nyt sit katsotaan, että miten arvot muuttuu tuolla oikealla annoksella....Ultrassakin näkyi tällä kertaa melkein kaikki mitä piti :) Vähän oli taas vauva huonossa asennossa ja aortan kaari jäi vähän piiloon, mutta huulet on kunnossa ja kaikki muu sydämessä on kunnossa. Jalkojen väli jäi edelleen mysteeriksi ja oon vähän sitä mieltä, että kun hän ei sitä näillä kahdella kerralla suostu näyttämään, niin olkoon sitten yllätys :)

Aurinkoa päivään kaikille! Ainakin täällä meillä päin paistaa porottaa ihan kunnolla :)

Anskutin ja Muikku rv23 POKSPOKS
 
Heips

Onpas täällä hiljaista. Nostelen pinoa.. Minä myös toivotan jaksamista kaikista ikävistä tuntemuksista kärsiville :hug:. Mulla fyysiset vaivat syö henkistä jaksamista ja psyykettä.

Tänään ollutkin matalapainetta ilmassa. On vaan paljon noita ikäviä asioita ja kun siihen yhdistää oman fyysisen olotilan, niin vetää välillä siivet maahan. Kait tää tästä kun jaksaa ajatella niitä hyviä asioita.

Mukavaa aurinkopäivää kaikille =)

Nelli&Timpsu 25+3 :heart:
 
"viliina84"
Moi kaikille pitkästä aikaa :)! Lukemassa oon käynyt lähes päivittäin, mut tää kirjoittaminen ei oikee näköjää oo mun homma :D. Ihana lueskella teidän neuvola- ja ultrakuulumisia :). Omista neuvolakuulumisista tai oikeastaan niiden olemattomuudesta piti tulla tänne kiukkuamaan :/. Viimeks oon neuvolassa käyny tammikuun puolessa välissä!! Kaks edellistä aikaa on peruuntunut, toinen oman yrjötaudin takia ja toinen neuvolan toimesta.. Ja ensviikollekin varattu aika näyttää nyt peruuntuvan työkuvioiden vuoksi! Vähä meinaa siepata ???? !! Eipä tässä suurempaa hätää oo ollu, mut oisha tuo kiva päästä jo juttelee kipuiluista ja tarkastelee et kaikki ok.. Nii ja kelaanki paperit ja työnantajalle pitäis jo pikkuhiljaa saada eteenpäin! Ja tuntus et eikö tuo pian ala olla jo neuvolalääkärinki tarkastuksen aika..? Tuskinpa tuollekkaan aikaa saa ku nii tiukassa terveydenhoitajanki ajat. Huoh..

että semmonen kiukunpurkaus. Parempi purkaa tänne ku kilahella lapsille syyttäsuotta ????

viliina84 25+5
 
Kukkuluuruu täältäkin.

Kolotukset ja muut vaivat on tännekkin jo pikkuhiljaa alkanut eksymään. Kun työpäivän aikana kertyy kävelyä se 10km niin ai että on jalat aivan hajalla päivän päätteeksi. Oikea takareisi lopettaa yhteistyönsä myös täysin työpäivän jälkeen ja sitten liikkuminen on kyllä tosi hidasta. Oikea jalka ei oikeastaan kestä painoa illalla enään ollenkaan. Mikä lie kyseessä.

Suppareista tuntuu että ne on myös tullut mukaan kuvioihin, tai oletan et ne on suppareita kun ei mitään aiempaa kokemusta ole :D Maha kovettuu silloin tällöin mutta onneksi ei kipuile samaan aikaan. Eilen illalla Mölliltä tuli kyllä semmoinen potku mahaan että ihan säikähdin :D

Painosta lisää on tullut tännekkin joku 5kg. Terkan mukaan kuulemma enimmäkseen turvotusta ja nestettä. Ja tulkoon vaan, ei haittaa yhtään. Niistä kerkiää sitten raskauden jälkeen hankkiutumaan eroon. Nilkat on iltaisin melkein yhtä paksut kuin halot :LOL:

Hulluilta päiviltä tuli ostettu Bio Oil, jos sitä jaksaisi alkaa läiskimään suihkun jälkeen iholle. Äitiysavustus tuli anottua, eli ei otettu äitiyspakkausta. Enään kuukausi ja kaksi viikkoa töitä!! Jee!! Olipas taas paljon omaa napaa, pahoittelut! Tilattiin miehen kanssa pizzaa, täytyy hyökätä pizzan kimppuun ennen kuin se katoaa parempiin suihin :D

Minnimys & Mölli 24+3 (mihin tää aika menee?? :heart: )
 
Moikka pitkästä aikaa!

Oon kans käny lukemassa joka päivä, mutta tuntuu ettei oo ehtiny mitään kirjotella.

Painoa on varmaan se kymppi tullu, varma en oo kun ei oo kotona vaakaa ja neuvolassa ei turhan usein tuu käytyä. Tää on asia, mikä inhottaa joka raskaudessa, kun se vaan nousee vaikka mitä tekis. No, tähän asti onneks palautunut aina nopeesti omiin mittoihin synnytyksen jälkeen =) Sokerirasituksessa kävin ja arvot ok.

Supistuksia on päivittäin, mutta ku hiukan himmaa tahtia, niin ovat hellittäneet. Välillä kyllä jo ihan napakoitakin ovat. Liitoskivut on täällä myös. Rajottaa kovasti tota lenkkeilyn määrää ja tahtia. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia, särkylääkettä joutunu välillä ottamaan.

Muuta: siirrettiin kuopus nukkumaan omaan sänkyynsä ja omaan huoneeseen, ihanaa kun on tilaa sängyssä. Unet oon mulla yöllä kyllä katkonaiset, kun pariin kertaan saa vessassa käydä ja lonkat särkee. Vartalotyynyä oon miettiny että vois olla aika kiva. Hankinnat hyvällä mallilla, oikeestaan auto on se suurin juttu vielä mikä puuttuu :D Aiemminkin kyselin vastauksia saamatta, mutta kertokaa millasia autoja teillä, joilla 4 tai useampi lapsi?

Tänään ollaan noustu kuudelta ja psty lakanapyykkiä, tehty ruoka ja yksin pääsin koirien kanssa lenkille. Nyt lähetään pojan kanssa pihalle leikkimään, ajatuksissa siintää jo lounas ja päiväunet (en nykyään tuu toimeen ilman päikkäreitä :heart:).

Hyvää viikonloppua!

KeepGoing 27+0 poks :heart:
 
KeepGoing vaikka tämä meillä 3 lapsi vaihdettiin auto Fordin S-Maxiin ihan sen takia että kaikille takapenkkiläisille saadaan kaikille omat isofix istuimet. Tämän jälkeen jää vielä tilaa oikeasti 2:lle ylimääräiselle (7 paikkainen auto kun on) ja silti vielä saadaan tarvittaessa tavaroita ja koira mukaan. Mä en suostu tinkimään tilasta ja turvallisuudesta vaikka tiedän että tyhmää/kallista on vaihtaa auto tällaisen takia kun varmasti pienempääkin menisi. Toinen vaihtoehto mitä kartoitettiin oli VW Caddy Maxi ja VW Touran mutta ne oli vähän jotenkin kolhoja omaan makuun. Aikaisemmin meillä oli Nissanin qashqai +2 (7paikkanen auto, joka oli lähinnä vitsi 7 paikan suhteen kun lastenistuimet kiinni).

Itse olen vielä välttynyt supistuksilta, muutenkin olo on suhteellisen hyvä. Pienia kolotuksia on ollut mutta ne kuuluu asiaan ja mulla on ollut jo pitkään käytössä vartalotyyny, helpottaa öitä :). Maha on kasvannut siihen pisteeseen että ahdistaa keuhkoja joten olo on aika ajoin ahdistava...

Meidän pitäisi saada myös tuo kuopus nukkumaan omaan sänkyynsä läpi yöt ja ehkä omaan huoneeseen, no aikanaan :). Toisaalta onhan se tietyllä tavalla ihanaa kun on pieni (tosin ei niin pieni enää) tuhisee siinä vieressä, vaikka toisaalta se välillä melkoisesti ärsyttääkin.

Hyvää viikonloppua!

ipna 24+5 (kohta enää 15 viikkoa jäljellä :))
 
"Salla07"
mä oon lahjonut 4v kuopusta, jokaisesta omassa sängyssä nukutusta yöstä saa tarroja/petsin tms. ja nyt ollaan tilanteessa että 2 yöstä saa jotain, tästä harvennetaan että oppii nukkumaan siellä ;D ei se isompien kohdilla ollut niin hankalaa kuin nyt, pelkää siis nukkua alasängyssä kun luulee että isosisko tippuu päälle yöllä.
turvotukset on laskeneet onneksi, samoin supparit rauhoittuneet. iltaisin niitä aina tulee ja aina ne sattuu selkään, mutta päivisin on ihan hyvä olla =)
meillä ei ole edes puntaria, mutta koon 40 mammahousut on justjust sopivat reisistä-en usko että menee loppuun saakka, onneksi on kesävauva tulossa niin voi loppuajan sitten hiihdellä hameessa ja mekossa..
 
Oon käynyt kans päivittäin lukemassa eli "ajan hermolla" ollaan kirjoitusten suhteen vaikken ole jaksanut sillai kirjautua ja kirjotella.. :ashamed:
Me ei menty perhevalmennukseen kun ei vaan jaksanut ja kyyti olis ollut suht vaikea saada just siihen kellon aikaan mut pitäkööt terkkari sit oman valmennuksensa meille jos kerran pakosti haluaa.. samat jutut mitä tuossa lapussa on niin olen kyllä useaan otteeseen netistä lukenut..
Mulla on muutaman päivän ollut alamahassa ja tuolla muutenkin sellasta paineentunnetta ja vihlontaa jos liikkuu kauheesti. Esim. keittiön alakaapilla kun yritin kaivaa jotain kaappia niin alkoi vihloa niin et piti huutaa mies tekemään homma loppuun. Sit jos satun istumaan liikaa (kuten teen) niin armoton paineentunne ja vihlonta tuolla alakerrassa. Mitäköhän on? Ja kun painelen mahaa niin ei tunnu kivalta, siis ihan tuosta ylhäältäkin..
Kauhee valkovuoto (?) myös päällä, alushousuihin tulee päivittäin keltaista. MIetin jo onko se pissaa mut en usko. Onkohan toi keltanen vuoto normaalia? Ei kai se pissaa voi olla? :O Pyyhkiessä ei paperiin kuiteskaan tule mitään värikästä tai värintöntäkään.. Tuntuu vaan et tollasta lirahtaa housuun välillä. Oon neuvolassakin ja äippäpolillä puhunu siellä käydessä mut kuulemma normaalia? Vaikea uskoo mut pitää kysyy taas ens viikolla äitipolilla. Plääh.
Tekee suklaata mieli, tänään taidan sortua. Jotenkin mieli ollu eilen ja vähän tänäänkin matalalla. Ei pahasti mut semmonen tuskanen olo välillä vaikkei mikään oo oikeesti vialla vaan kaikki hyvin :rolleyes:

StaRR 26+2
 
"salla07"
Raskaana nyt aina valuu jotain, tai ainakin tuntuu siltä :D

Autoista.. Meillä on transporter, eli mahtuu rattaat kyytiin kasaamattakin . Lähinnä mies ajaa töihin sillä, muuten saattaa mennä viikkoja että ei autoilla. Me asutaan liki kaikkea, niin ei tarvitse autoilla turhia :)

Mulla on ollut 2 neuvolaa tähän mennessä, nyt siis öö 23 kai viikkoja. Että aika harvaan..
 
Mulla on ollu pari päivää tosi raihnanen olo ja sama sen kun jatkuu. Istuminen ja liikkuminen aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta, varsinkin just kun istuu tai kumartuu. Tuntuu et lantio ja alamaha on tosi herkkiä sillein. Mut ei mitenkään erityisesti esim. painellessa. Kaippa tää sit on normaalia.
Tänäänkin ollu vähän kiukkupäivä ja samalla tunteet tosi pinnassa. Esim. tänään varmistui et mies lähtee ens viikolla n. 500km päähän vanhempiensa luo (isä sairaana yms. ikävää) niin aloin sitä vollottamaan miten pärjään yksin ilman omaa rakastani :whistle: Vaikka tiedän et hyvin pärjään. Aikamoisia heittelyitä.

Rentouttavaa lauantaita kaikille! :heart:

StaRR 26+3
 

Yhteistyössä