Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

Lilianille tsempit! Toivottavasti on vaan varmuuden vuoksi tarkastus. :)

Huomasin muuten että SalVe ja meikäläinen saatetaan olla samaan aikaan samassa paikassa ja samalla bat-kanavalla, sillä helsinkiläisenä synnytän kaiketi myös Kätilöopistolla. Vaikka neuvolantäti hilpeästi sanoikin että jos on täyttä niin voi päätyä Jorviin tai Hyvinkäälle. Örk...

Mä jätin nyt kaikki sokerit pois kun tuntuu että siitä tulee paha olo. Näkkileipä on maistunut ja tuoreet hedelmät. Nytkin on töissä mukana tuoretta ananasta, njam! Muuten mä olen siis aivan älytön sokerihiiri ja tämä on todella poikkeuksellista, mutta varmasti hyväksi.

Mä olen jo nähnyt unia joissa mun ja miehen lisäksi seikkailee meidän lapsi. Mulla on yleensä unissa aina mies mukana jos jossain seikkailen, mutta nyt siihen on liittynyt mukaan noin 4-5v lapsi, joka on hyvä tyyppi. :D Vauvaunia en ole nähnyt.

Terhitär 11+3
 
Naistenklinikalla vissiin edelleen remontti,et sinne ottavat vain riskisynnyttäjät. Toivottavasti sitä ei ainakaan Hyvinkäälle asti joutuis lähtee! Hui. Korviin meiltä ei onneks autol oo kuin noin 20min ja sama Kättärille. Mut kättärille helpompi mennä julkisilla ultraan ym. Sieltä jäi hyvät muistot,toisin kuin 2008 Naistenklinikalta.:( Jouduin sillon odottelee raskaanaolevien osastolla,kun en ollu auennu vielä tarpeeks...samaan huoneeseen oli sit kärrätty MRSA-potilas!!! Ei ollu kiva synnytyksen jälkeen kuulla,et on altistus tapahtunut! Onneks ei tarttunut,minusta ja vauvasta otettiin näytteet heti salissa ja myöhemmin vielä tk:saa. Et tästä syystä en Naistenklinikkaa edes harkitsis!

Niin tekis mieli jo hankkia kaikkea vauvaa varten!:) Ultran jälkeen oli pakko käydä ostaa vaatteita! Kaikkia ihania bodeja löytyi Lindexiltä ja H&M:ltä ihana turkoosi huppari johon kuului harmaat housut,mis oli pieniä tähtiä! :) Nyt yritän vähän malttaa rakenneultraan asti,jos sit vois hommata tytölle tai pojalle nuttuja.:)

Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa taas tyttöä. Molemmilla kerroilla tais pitää paikkansa. Saa nyt sit nähdä. Vois sormustestin viel tehdä!:D Ja sut niit näyttää olevan jotain virtsasta tehtäviä testejä!:D Hulluks täs tulee varmaan kohta,kun ei millään malttais odottaa kesää!:)

SalVe ja Lahja rv 11+4
 
Näin viime yönä unta että mulla oli tyttövauva sylissä ja imetin vauvaa :D Tää on eka vauva meille tulossa joten en ole imetystä kokenut koskaan mut jotenkin unessa osasin sen hyvin.. Sit pidin vauvaa mahani päällä ja hyssyttelin häntä uneen kun itse makasin unessa sohvalla ja katseltiin miehen kanssa samalla siinä telkkaria. Tää oli oikeestaan ihan eka vauvauni mitä oon nyt nähnyt ja tosi selkeä.. alitajunta alkaa selvästi valmistautumaan tulevaan =)

Mäkin tein ton kiinalaisen jutun ja näyttäs olevan poika tulossa sen mukaan. Mulla taas on tosi vahva tunne siitä et vauva on tyttö. Ei tuo ole pitänyt paikkaansa ainakaan mun siskon lasten kohdalla mut saapi nähdä.
Tänään soitin ajan uuden asuinpaikan äitiysneuvolaan ja ens viikolla olis sekä sokerirasitus että samalle päivälle neuvolakäynti. Saan myös sit lähetteen keskussairaalaan rakenneultraan joka tehdään joskus viikkojen päästä vasta.
StaRR 14+2 :heart:
 
Heips

Kiinalainen kalenteri ei mulla ole pitänyt paikkansa.

Täällä mahatauti selätti minut. Oksensin 12h putkeen eikä mikään pysyny sisällä.m vesitilkkakaan. Luulin että kuolen siihen kun tyhjääkin välillä yökköytti ja toisesta päästä lens myös samalla. Mahakipu oli järkyttävää ja itkeskelin koko yön ne ajat kun en yrjönny. Välillä tuntu että vauvakin tulee pois kun pahasti kramppas aina oksentaessa. Oon juonu yhden lasin limpparia ja alakautta tulee läpi.. Yleensä mulla menee nää ohi nopeasti mutta nyt on kamala tauti.

Palaan ku oon paremmin voimissani.

Nelli&Timpsu 13+4/14+0
 
Oi miten ihania ultrakuulumisia monella, onneksi olkoon :heart:

Täällä täytyy vielä pari päivää odotella kunnes koittaa oma ultrauspäivä maanantai. Jännittää tietysti mutta yritän ottaa rennosti ja olla ajattelematta koko asiaa (jep jep...). Onneksi viikonlopulle on puuhaa ja ylläri Tallinnan reissukin työkavereiden kanssa sunnuntaina niin ei ehdi paljoa asiaa murehtia.

Huonojakin uutisia on tullut, paljon voimia :'( Pahoitteluni ja kovasti tsemppiä myös Lilianille, jospa kohdallasi olisi väärä hälyytys niinkuin kyseessä useimmiten kai onkin. Odottaminen on varmasti aivan kamalaa :hug:

Onko muillakin tosi omituisia unia? Mulla meinaa mennä ihan mahdottomaksi.. Välillä saa aamulla hihitellä että jaa tämmöstä :D Tosin yksi pahempi painajainenkin joukkoon mahtui, nimittäin np-ultraan liittyvä. Unessa kätilö totesi kohtuni olevan täynnä verimössöä ja hajonneita sikiön palasia. Totesi asian vielä jotenkin naureskellen. Huh, se oli kamala uni.

Kiinalaisen kalenterin mukaan olis tulossa tyttö. Oloja tai toiveita ei suuntaan tai toiseen itsellä tai ukolla ole.

Masu alkaa jo vähän pyöristymään, pitääkin alkaa vähän perkaamaan tuota vaatevarastoa että löytyykö sieltä sopivaa päälle kohta ensinkään. No, sitten joutuu shoppailemaan, voi ei :)

Joulun aikaan oli mukava jutella äidin kanssa raskausasioita, aiemmin kun ei olla moista tehty. Kovasti tuntui pohtivan että missäs vaiheessa kesävauva villapukuja tarvitsee, että minkä kokosia pitäis kutoa. Ukon veljen perheeltä saadaan paljon vaatetta, turvakaukalo ja sitteri ainakin käytettynä. Muuten en oo noita vauvahankintoja paljon vielä uskaltanu miettiä.

Paha olo kiusaa edelleen, eilenkin oksensin kaksi kertaa. Syöminen on vähän närppimistä kun yököttää vaan. Muuten esim. hiukset on älyttömän hyvässä kunnossa ja normaalisti lievään rasvaisuuteen taipuva naama myös. Väsymys alkaa västymään, osuutensa on varmaan myös pian kaksi viikkoa kestäneellä lomallakin mutta jotenkin tuntuu että paremmin jaksaa touhuta. Kohta meinaan pistää olohuoneen järjestystä uusiksi :)

Ihanaa uutta vuotta kaikille!

samour 12+3
 
Heips

Kiinalainen kalenteri ei mulla ole pitänyt paikkansa.

Täällä mahatauti selätti minut. Oksensin 12h putkeen eikä mikään pysyny sisällä.m vesitilkkakaan. Luulin että kuolen siihen kun tyhjääkin välillä yökköytti ja toisesta päästä lens myös samalla. Mahakipu oli järkyttävää ja itkeskelin koko yön ne ajat kun en yrjönny. Välillä tuntu että vauvakin tulee pois kun pahasti kramppas aina oksentaessa. Oon juonu yhden lasin limpparia ja alakautta tulee läpi.. Yleensä mulla menee nää ohi nopeasti mutta nyt on kamala tauti.

Palaan ku oon paremmin voimissani.

Nelli&Timpsu 13+4/14+0
Parantumisia :hug: Tuo on ilkeetä kun on noin paha olo ja kramppaa :(
 
sain ultra-ajan muutettua, olisi ollut ekana koulupäivänä kymmenen jälkeen :D noh, nyt pääsen maanantaina. en oo muistanut käydä muuten niissä labroissa, pitikö ne olla ennen ultraa käyty? oli niin kiire ja huono olo koko joulukuun..
kysymyslistalla sairaalaan on pari kohta, ekana haluaisin että vauvan kokoa tarkkaillaan, en enää haluaisi synnyttää 4.45kg kokoista vauaa. toisena haluaisin kysellä sterilisaatiosta jos esim tulee hätäsektio/sektio, että voiko sen tehdä siinä samalla. vai merkkaako se ikä niin paljon, että vaikka on neljä lasta sitten niin mulla on ikää vasta 28v..
jännittää mitä viikot näyttää, kun en muista viimeisiä kuukautisia =)

Ja listalle saa päivittää sairaalaksi KSKS, neljäs lapsi ja ikää kohta 28v
 
Olen seurannut ketjua melkein alusta asti, nyt uskallan itsekin jo liittyä mukaan. Tänään oli nt-ultra ja kaikki kunnossa. Yksi pieni siellä köllötteli :) alkuraskaudessa oli aika voimakasta väsymystä ja pajoinvointia. Ne on nyt aika hyvin selätetty. Ihan kuin tuntisin jo vähän liikkeitä. Voi olla kyllä toiveajatteluakin :D olisin myös kiinnostunut facebook-ryhmästä.

Listalle voi päivittää Utuinen, toinen, 25, JS
LA 11.7

Utuinen ja pieni 12+6
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä vatsataudista kärsiville, kuvotuksen kanssa taisteleville ja Lilianille :flower:
Täällä huono olo ei hellitä, viikkoja on nyt 14+1. Edellisissä raskauksissa loppui tämä aiemmin. Liittyy myös väsymykseen.

Lisäksi on tullut syötyä liikaa ja liikuttua liian vähän. Onneksi loma loppuu kohta ja työmatkaliikunta korjaa vähän tilannetta. Paino on varmasti mukavasti noussut, en omista puntaria, joten neuvolassa sitten saa lukemia kauhistella. Varasin tänään lääkärineuvolan, ei millään saanut järkevää aikaa ja joudun taas käymään neuvolassa kesken työpäivän. Eli seuraava neuvola on minulla muistaakseni 19.1. Ja rakenneultra oli helmikuun puolen välin paikkeilla, eli siihenkään ei enää niin pitkä aika ole :)

Töihin paluu siis kahden ja puolen viikon lomailun jälkeen ensi viikolla edessä ja vatsa on kasvanut hurjasti. Jotenkin tämä raskausasia on minulle sellainen asia, jota ei tee edes kauheasti mieli jakaa tai siitä ainakaan vielä puhua, enemmän se on sellainen mikä saa kääntymään sisäänpäin. Olen lyhyt, 160 cm ja ruumiinrakenteeni on sellainen, että vatsa alkaa samantien kasvaa ulospäin. Peittely alkaa siis olla haastavaa jo tässä vaiheessa. Mites teidän muiden suhde kasvavaan vatsaan?

Tänään tuli postista Lindexiltä kesäisiä mammavaatteita, kivat shortsit ym (oli oiva ale) ja huomenna lähden shoppailemaan äitiysvaatteita ja peittäviä yläosia :whistle:

Esimiehelle ajattelin kertoa mahdollisimman pian töihin paluun jälkeen, muille kerron kun huomaavat :) Samallapa tulee testattua esimiehen luotettavuus :LOL: No ei sentään, mutta en kyllä ihmettelisi vaikka lavertelisikin asiaa eteenpäin.

Minulla on määräaikainen työsopimus heinäkuun loppuun saakka, en ole ennen ollut raskaana työsuhteen aikana. Tietääkö joku miten palkka-asiat oikein menevät jos työsuhde ja äitiysloma menevät "päällekkäin"?

Hauskaa viikonloppua kaikille!
 
Heippahei!

Suuret pahoittelut surun kohdanneille!
Täälläkin pikku hiljaa uskalletaan mukaan remmiin, ketjua alusta saakka seuranneina :)
Esikoinen tosiaan tulossa ja alkuraskaus sujunut ihmeen hyvin. Alussa vähän (paljon :D) pelottikin kun pahoinvointia ei oikeastaan ollut, ainoastaan väsymystä. Tein sen virheen että kävin googlen ihmeellisessä maailmassa ja avot, siitä se panikointi sitten alkoi! Nyt jo uskaltaa hieman vapaammin hengittää. Ja kyllähän se äklötys sieltä tuli viikolla seitsemän, tosiaan vain iltaisin ja onneksi ei kovin kummoisena.

Tänään meillä oli nt-ultra ja turvotusta oli vain 1,1 joka on kuulemma normaali. Kaveri vaan oli super vilkas, ei meinannut malttaa paikollaan pysyä! Ihana pikku pallero <3 Jännityksellä odotetaan mölliä!

13.7, Minnimys, Esikoinen, 25, KOS
 
Tänään selvisin salille monen viikon jälkeen. Ihan hyvin jaksoi rehkiä,mut vähän tuli äklö olo lopuks. Jotenki tärinä saa voimaan pahoin ja lopuksi kävelin vielä juoksumatolla. Mut pakko nyt jatkaa ja yrittää käydä ainakin kaks kertaa viikossa. Miten muut ootte jaksaneet käydä salilla tms? Mul oli alkuun niin kauhea olo,et ei ollu sellasta aikaa,et ois pystyny menee.

SalVe ja Lahja rv 11+5
 
Ehtoota

Lisää uusia, kiva ja tervetuloa =)! Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Mahan muodosta/kasvusta pohdiskeltiin. Itsenolen myös lyhyt 160cm ja maha kasvaa kans eteenpäin. Viime raskaudessa oli todella kaunis iso pallomaha. Saas nähdä millanen nyt. Uskosin ruumiinrakenteen vaikuttavan mahan kasvuun ja muotoon.

Marialma: Työkuvioista. Kuopusta odottaessa mulla oli määräaikainen työsuhde toukokuulle (laskettuaika tuolloin 11.6). Jouduin pysyvälle saikulle jo maaliskuussa. Silti minun työsopimusta jatkettiin elokuun loppuun, koska töitä ois ollu. Työnantaja maksoi siitä alusta jotain korkeempaa rahaa ennen kuin siirty ansiosidonnaiseen äitiyspäivärahaan.. eikös siinä alussa ollu joku määrä päiviä mistä saa korkeemman rahan kun on palkansaajana? Oisko ollu ihan normipalkka minkä sain, ei voi muistaa.. Mut ei määräaikaisuus vaikuta noihin rahajuttuihin, työsuhde se on sekin. En tiedä auttoko mun sepostus yhtään?

Täällä elon puolelle käännytty, mutta ei kovin hääppönen olo vieläkään. Kaikki kuusi meistä sairastui.. oispa tän vuoden ykätaudit nyt tässä. Iso myötätuntohali niille ketkä oksentanut raskauden vuoksi paljon.. en tiiä miten sen jaksais! Toisaalta kun ei ole vaihtoehtoja.

Alamaha tuntemuksia ollu tässä taudin yhteydessä.. vihlonut vähän ja valkovuotoa alkanut tulla.. oon ollu täysin sahara koko raskauden ajan tähän asti.. lienee iha normia? Maanantaina ois se laaja terveystarkastus- nimikkeellä kulkeva neuvola miehen kanssa. Sitä seuraa lääkärin tarkastus rv15-17. Sit seuraava neuvola onkin kait se kelalappu käynti joskus rv22 tienoilla. Välissä rakenneultra.

Ja ainiin. Kahdesti sänkyyn käydessä oikealle kyljelle, olen tuntenut vauvan liikkeitä <3

Nelli&Timpsu 13+5/14+1
 
Viimeksi muokattu:
Hei pitkästä aikaa!
Oon seuraillu teidän kirjoituksia päivittäin mutta laiskana en oo jaksanu kirjotella mittää :)
Olo on ollu ihmeenki hyvä ja tietysti se saanu pelot valtaamaan mielen! No tänään kyllä yrjö lensi ku hampaita pesin..että liekö se kuvotus taas tekee tuloaan.

Ostin sen angelsound dopplerin ja LUULEN kuulleeni eilen ihan pikkuhetken nopeaa sykettä ja tänään hiukan pitempään. Ja se VIUHVIUH ääni kuuluu kyllä aina. Mää vaan oon niin skeptinen että nyt ajattelen että kuvittelin sen sykkeen. Kauheeta pelkoa noiden keskenmenojen jälkeen...Vielä ois useampi viikko ultraan. Eli mulla on se vasta 19.1, miten maltan oottaa sinne asti :D

ihanaa vielä tämä ja huominen päivä vapaata. On niin ihana nukkua pitkään!

Hyviä vointeja kaikille!
-Milla ja papu 10+3
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa taas palstalla. En meinannut edes muistaa tunnuksia :D Täällä kaikki hyvin. Syke saatu kuuluviin dopplerilla jo viikon ajan. Helpottavaa tietää, että siellä on elämää. Joulu toi kiloja vähän liikaakin ja pitäs nyt kiinnittää huomiota vähän syömisen enempi.

Anteeksi omanapainen kirjoitus, mutta en vielä kerinnyt lukemaan kenenkään kuulumisia.
 
darkprincess
Löysin nyt tän palstan ja tulisin mukaan jos tänne vain sopii :)

Olen 25 v. Toista odotan, laskettuaika olisi 2.7 ja OYS
Nyt siis rv14+3.

Ite en vielä uskalla nauttia pienokaisesta, luulin että stressaaminen loppuisi ennen joulua olleessa nt-ultrassa, mutta viime maanantaina olimme menossa istukkabiopsiaan "muuten vain varalta" ( esikoisella perinnöllinen sairaus) ja samalla selvisi, että olisimme muutenkin saanut kutsun sinne, koska nt ja veriseula hälytti down-riskiä!!?. Tässä nyt pelon sekaisin mielin odotellaan huomista puhelua että löytykö jotain poikkeamaa vai joko tässä uskaltaa hengittää ja alkaa "elämään"... Lisäksi esikoinen (02/11) tipahti nukkuessa meidän sängyltä torstaina ja meni solisluupoikki! :( hyvinpä on vuosi lähtenyt rullaamaan, toivottavasti onni olisi jatkossa myötä meillä :)

Nyt luen aiemmat viestit mitä tänne olette kirjottanu :)
 
Hupsis, väärällä nimellä kirjotin äsken, olin unohtanut tämän palstan nimen. Eli oon tuo äskönen "darkprincess"

nt-ultrassa niskaturvotusta oli siis 2,3mm

VaniljaRose, 25 v. Toista odotan, laskettuaika olisi 2.7 ja OYS
 
Tervetuloa Minnimys mukaan! :) Ja tsemppiä kaikille pelon kanssa eleleville.

Marya kiinalaista syntymäkalenteria kokeilin ja poikaa lupaili, en tosin halua uskoa siihen kun itselläni on niin vahva tunne tytöstä, samoin "etiäisiä" saavalla sukulaisella. Ja mieskin uskoo että tyttö tulee, vaikka poikaa toivoo..

Marialma palkka-asiat menee varmaan ihan oman alasi tessin mukaan, olipa määräaikainen tai vakituinen. Näin voisin ainakin kuvitella? Eli jos tessissä lukee että kolme ensimmäistä äitiyslomakuukautta on palkallisia, niin näin pitäisi kai olla myös sinulla - toki siis vain työsopimuksen loppuun saakka, ei sen pidemmälle. Jos äitiysloma alkaisi vaikka 15.6, työsuhde päättyisi 31.7, niin toki saisit määräaikaisessa suhteessa täyden palkan vain tuonne 31.7 saakka (jos siis alallasi saa täyden palkan kolmelta kuukaudelta) vaikka kolmas äitiyslomakuukausi päättyisi vasta 15.9. Mutta kelasta saa ainakin normaalisti ansiosidonnaisen äitiysrahan joka tapauksessa :) Ja Nellillä siis on mitä ilmeisemmin ollut kolme ensimmäistä äitiyslomakuukautta palkallisia, jonka jälkeen neljäs kuukausi "normaalia" ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa.

Aiemmin kirjoittelin että lieneekö lantion löystyminen minulla jo alkanut kun on lonkat/pakarat/alaselkä niin kipeät, mutta kyllä se taitaakin olla ihan vain iskias mikä tänne iski.. Kerta se on ensimmäinenkin. Salilla käyntiä en ole koskaan harrastanut, mutta lenkkeilyä kyllä, tosin sekin on nyt raskausaikana jäänyt pahoinvoinnin ja väsymyksen takia aika minimiin.. Nyt täytyy yrittää taas jaksaa sinnitellä lenkille paremmin ja vaikka uimaankin joskus, jos se helpottaisi kipuja, vaikka väsyttää edelleen. Kilpirauhasissa ei ollut mitään, uniongelmiin ei siis ole selitystä.. stressikö vain lienee? Edelleen herään 3-5 tuntia nukahtamisen jälkeen, joinain öinä toisenkin kerran, ja valveilla menee 1-4 tuntia ennen kuin tulee taas uni..

Seulojen tuloksia odottelen, verikokeet otettu jo 15.12 ja nt-ultra oli 22.12 eikä vieläkään ole kuulunut mitään :O Onhan tässä ollut toki joulun pyhät välissä ym, mutta eikö pitäisi jo alkaa kuulua? Huoli on ylipäätään kova, mietin koko ajan onko kaikki hyvin ja entä jos jokin on pielessä.. reilun viikon päästä maanantaina seuraava ultra, sinne asti täytyy odotella että näkee onko pikkuisella kaikki hyvin. Tosin doppleria odotan alkuviikosta saatavaksi, josko sillä saisi sydänäänet kuuluviin :heart: Kun kasvaisi vatsa vauvavatsan näköiseksi ja alkaisi tuntea liikkeet, nyt tuntuu että pelkkää läskiä on kertynyt liikkumattomuudesta ja miten sattuu syömisestä ja aika kuluu niin hitaasti! Raskausvaatteita tilasin pari päivää sitten H&M:ltä, pakko saada jotain housujen tapaista jalkaan kun ei jaksa enää joka päivä sukkahousuissa ja mekoissa kulkea.. Muutamat housut siis, pari paitaa, legginssit ja sukkahousut sekä pari imetystoppia jo lähti tilaukseen.

Tunnetteko te vatsan päältä tunnustelemalla kohdun? Itse olen yrittänyt tunnustella mutta en ole yhtään varma.. Miten ylhäällä sen ylipäätään pitäisi olla, vai onko se vielä kovin alhaalla piilossa? Ja onko se selkeästi kova, erottaako pehmeästä, ei kuitenkaan kovin paksusta läskimassakerroksesta?

Päivittää voisi 10.7 Annimiina89--Esikoinen--25--KAKS

Annimiina 13+2
 
Annimiina Kiitos tosta palkka-asian selvityksestä. Just noin se lienee minulla menyt =). Ja meinasin sulle jo aiemmin kirjoittaa että kuullostaa vaivat issias vaivoilta. On veemäinen riesa. Saan sen joka raskaudessa jossain vaiheessa. Pahimmillaan olen jäänyt jumiin jonnekin kun en ole päässyt ylös. Enpä usko että säästys nytkään.

Kohdusta.. luin siitä neuvolasta saadusta vau kirjasta että rv 14-14+6, eli 15 rv:llä kohtu on jo lonkkaluita korkeammalla, n. 8-10cm navan alapuolella. Itse tunnen kohdun laidan kyllä.

Seuloista.. meille sanottiin että KYS laskee seuloja maanantaisin ja torstaisin.. joten nää pyhät hidastanut ainakin mun laskuja. Oisko muissakin sairaaloissa tietyt laskupäivät sit? Huomenna vois olla ip:ään mennessä laskettuna se riskiluku, kun neuvola klo 14.30. Pelottaa sekin vielä miten käy kun ollut täällä joillakin noita hälytyksiä, vaikka nt normi.

VaniljaRose Meille sanottiin että nt on normaali kun on alle 3mm. Muistatko mikä riskiluku tuli? Voimia hurjasti tilanteeseesi. Ja toipumisia pikkuiselle kotiin!

Omaanapandeerusta Tänään olen syönyt! Aamupäivällä huimasi jo niin paljon että piti ilmotella missä päi ttaloa liikun jos ei ala äitiä ala näkyä.. silti aika huono olo edelleen. Huomaa kuinka vauva vie omansa ja kun on nii monta päivää ollu aivan liian vähällä ravinnolla, ite on ihan kuukahtamispisteessä. Jospa huomenna jo parempi päivä ja jaksais ulkoilla vaikka. Tympii tää paskan haju ja sisällä kökkiminen. Jep, ripuli jatkuu yllättävän kauan osalla porukkaa :x

Nelli&Timpsu 13+6/14+2
 
Kaikkea tulee mietittyä kun ekaa odottaa. Mulla on nyt ollut jonkin aikaa aina välillä sellaisia ihme vihlaisuja alapäässä, vähän niinkuin häpyhuulissa mutta syvemmällä. Olipas hyvin selitetty :D Ja kans takapuolessa tuntuu välillä. Ja jos olen esim. päiväunilla niin pitää kylkee vaihtaa aika ajoin kun alkaa lonkkia oikein kirvelemään.. Nyt on muutaman päivän tuntunut taas alavatsalla vihlaisuja ja muuta pientä mut kaippa tää on normaalia :confused:
Kaikki tämä on niin uutta että jokaista vihlaisua yms. ihmettelee ja jännittää..

StaRR 14+4
 
"viliina84"
Meille laskettiin ne riskiluvut kyssillä samalla kertaa ku siellä oltiin nt-ultrassa. Aika jännä et systeemit, vaikka samana päivänä Nelli ollaan käyty! Vai vieläks jotai jääny sit laskematta..?! Ei ne ainakaa maininnu et jotai tuloksii saatais viel myöhemmin..

viliina ja käpy 14+1
 
StaRR Varmasti kaikki huolettomia vihlasuja mutta ymmärrän täysin että kaikki mietityttää. Uskosin että ne on kohdunkasvukipuja. Vauva kasvaa hurjaa vauhtia, samoin sinä venyt =). Sit kun paikat ekakertalaisena tiukat, kohdun kannatinliitoksey yms., niin ei ole ihme jos vähän tuntuu. Minullakin tulee välillä alakertaan samanlaisia vihlasuja.. välillä iha peräpäähän asti. Liitoskivut erottaa kyllä muista vihlasuista.. mutta ne taitaa yleisimmin olla uudelleen synnyttäjän riesa. Mulla pahentuneet joka kerta lähes helvetiksi asti.. reilusti ennen loppuraskautta jo. Sen sijaan alun juilinnat ainakin nyt ollu tosi vähän. Mutta hei, tyhmiä kysymyksiä ei ole, jos jotain tulee mikä saa mietityttää niin soita neuvolaan. Siks ne siellä on =).
 
  • Tykkää
Reactions: StaRR
NelHM: Down-riskisuhdeluku oli 1:238 (raja 1:250), että ei kait hirveesti kuitenkaa rajan alle ole, mutta silti on vaan kauhean "ikäviin" uutisiin vain varautunut.:'(
Toivotaan parasta! :)
Potilas kiittää. Huomenna pitäisi yrittää saada jotain vaatetta hänelle päälle kun menee mummolle hoitoon, kolme päivää hillunut vain pikkareilla kotosalla :DD

Seulasta sen verran että meillä verikokeet otettiin 10.12.
nt-ultra oli 16.12. ja tulokset saatiin 29.12.

VaniljaRose
 
Mites olette suhtautuneet hiusten värjäämiseen raskaus aikana? Jos oikein oon ymmärtäny niin ensimmäisen kolmanneksen aikana sitä suositellaan välttämään ja siitä eteenpäin vähissä määrin. Itteäni alkaa pikku hiljaa nyppimään tuo 10cm tyvikasvu :)

Onko kenelläkään tietoa mitä toisella neuvolakäynnillä tehdään? Saako siellä kuunnella sydänääniä? Meillä on toinen käynti tulossa 17.1 ja toivottavasti kaikki on hyvin. Kovasti ultrannut lääkäri rauhoitteli että kaikki on juuri sillä tavalla kuin kuuluukin, ja kun vauva oli vielä niin vikkelä ja riehakkaalla päällä niin se kuulemma myös lupaili hyvää :) Silti huolettaa, voisi aika kulua nopeammin että voisi lopettaa murehtimisen. Täällä on masu tullut jo selkeästi esiin! :heart:

Minnimys & Mölli 12+6
 
Minnimys Täällä meillä neuvolakäynnit muuttunu jonki verran. Olin viimeksi raskaana 09/12-05/13 ja tuon jälkeen kuulemma tullu jotkut uudet säädökset. Jos on normiraskaus eikä vaadi erityistä seurantaa ni meillä on eka n.rv8-10, toka rv14-15, mikä on osa sitä laajaa terveystarkastusta johon myös mies osallistuu (käynnille täytetään lappusia), rv16-17 on tuohon liittyvä lääkärin tarkastus. Kolmas neuvola on siinä rv22 paikkeilla kun ne kelalaput annetaan. Sit taitaa neljäs käynti mennä rv30 tienoille. Lääkäri oli vielä rv35. Ja lopussa ei ole enää viikottaisia käyntejä. Painotti tosin että ihan asiakaskohtaisia on käytännöt, ts. jos itse kokee että tarvitsee enemmän käyntejä, niitä saa. Tosi harvalle noi kuullosti. 12 vuotta sitten pirkanmaalla oli ihan eri meininki, kun esikoista odotin :D

Muoks. Vastaisinko kysymykseenki peräti :D. Minulta on aina kuunneltu jo eka käynnillä sydänäänet. Ja joka kerta ne täällä kuunnellaan, perussettiähän se on että varmasti kuunteleevat sullakin. Plus pissa katotaan joka kerralla, RR, hb tarvittaessa, paino.. sf mitta sit 20 viikosta eteenpäin. Ja siis meillä toka neukku se laaja terveystarkastus th-osio kera miehen. Ja jos on joku valtakunnallinen tämä systeemi ni luulis muillakin olevan..?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä