Heinäkuun Hellemasut 2012 **HEINÄKUUSSA** Meidän kuu!! **

40+0 eli THE Päivä. Mitään tuntemuksia ei vielä ole, joten odotellaan odotellaan. Ilma on vaan nyt ihan järkky, sisällä tuuletin pauhaa ja hiki lentää ja ulkona ei edes voi kuvitella olevansa.
Toivottavasti Tayssin ruuhkat hellittää pian ettei Hämeenlinnaan tarvis ajella :-S

En ookkaan tänne pitkään aikaan kirjoitellut, lähinnä rustaillut facebookin puolelle. Tayssiin pitäis tulla ens viikolle aika, torstain neuvolassa tuli perätilaepäily! Toivottavasti on väärä hälytys.

Mentiin naimisiin vihdoista viimein 16.6., eli nimimerkki ei enään sukunimen kohdalta pidä paikkaansa. Häät oli mahtavat ja jaksoin loistavasti tanssia myöhään yöhön :heart:
 
Onnitelut vauvan saaneille!! Täällä lähdetään huomenna aamulla osastolle käynnistykseen. Alkaa kyllä jännittää. Kaikki niin uutta eikä yhtään tiedä mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti vauva syntyy! :LOL: Kunhan ei tarviis pitkään kärvistellä osastolla..apua. Noh palailen varmaan sitten kun nyytti kainalossa. Hellepäiviä kaikille! :)

PikkuHyypiö ja Pötkis 40+4
 
Onnea kaikille oman pienokaisen saaneille!!!

Tytöt on 3vko1pv
Kasvavat hyvin ja itkua,nälkää ja vaipan vaihtoa on riittännyt.
Yöllä toinen tytöistä on "lepposampi" ja itkee pari kertas mutta toinen sitte oikein valvomalla valvoo. Nukuttua saan semmoset 2-4h yöllä.
Olen joutunut välillä turvautumaan korvikkeeseen kun ei vain riitä kahdelle.
Perhe-elämä on muuten sujunut hyvin vanhin tyttö osaa jo hyvin käsitellä pikkusia ikää toisaalta on jo sen verran. Kakkonenkin alottaa koulun kohta :heart:Vaunutkin on tullut testattua lastilla ja on kyllä hyvät.

Nyt oli sopiva sauma kirjottaa mies ja lapset on tulossa rippijuhlista mä en lähteny tyttöjen kanssa kun olivat vähän kauempana ja käyvät vielä miehen vanhemmilla ja tytötkin nukahti just.


Janssu ja Tytöt
 
Todella tuskainen on olo.. pötkötän soffalla tuulettimen edessä ja käyn vessassa pissimässä sen teelusikallisen joka 10 minuutin välein. Typy muljaa masussa ihan urakalla, joten katotaan tuleeko nukkumisesta tänä yönä mitään :/ synnärille tuskin päästään vielä kuitenkaan..

Juuli-Luuli & Typy 40+1
 
mä kävin kans ostamassa cuplatonia lauantaina apteekista,ja oon antanut sitä aina iltapäivästä/alkuillasta,ja meillä ei ainakaan vielä ole tullut suurempia puklailuja,ja mielestäniu on tuo auttanut iltakähinään/masuvaivaan.
Ja d-vitamiinit vaihdoin myös,tytöt käyttivät kans jekovit tippoja vauvana,joten otin ne,ja nyt kun vaihdoin niihin,aloitus oli 1 tippa/p,ja sit lisätään.
Tänään saa 3 tippaa.

Niin ja ristiäiset oli lauantaina,ja kuuma oli!!!! meillä on kattotuuletin olkkarissa,mutta eihän sitä voinut päällä pitää,kun oli kynttilä kastepöydässä.
No kaste sujui tosi hyvin.poika nukkui kummin sylissä kokoajan,ja sen jälkeen otettiin valokuvia,ja poika siirtyi kastemekossaan nukkumaan pinnikseen,josta heräsi 20.30:D et tais olla rankat juhlat hälläkin.

Tänään on ohjelmassa keskimmäisen 4v neuvola...hän on alkanut osoittaan mustasukkaisuuttaan,itkulla,siis itkee tooosi herkästi,vähänkin jos kieltää jtn.tyhmääkin.
ja väliin puristaa ja vääntelee vauvan jalkaa tai kättä,ei onneksi kait kovaa!!
 
Heippa,

Nyt vasta ehdin ilmoittelemaan.. Meille syntyi tyttövauva 20.7.2012 klo.00.44, mitoiltaan 3430g ja 49cm, rv 39+6. Kaiken kärvistelyn ja odottelun jälkeen kaikki meni helposti ja nopeasti. Supistelut alkoi illalla kahdeksan jälkeen (niitä oli jo kovia edellisyönä, mutta loppuivat päiväksi)ja sairaalaan lähdettiin niin et oltiin kympiltä siellä. Käyrillä olin jonki aikaa ja joskus klo23 jälkeen pääsin synnytyssaliin.Kerkesin saada epiduraalin (joka vei mut melkein uneen!!) ja puol yhden pintaan iski tarve ponnistaa. Sain heti luvan siihen ja muutamien minuuttien ja muutaman ponnistuksen jälkeen neiti oli maailmassa 10 pisteen tyttönä. Kotiutuslupakin saatiin sit jo seuraavana päivänä.

Kotona kaikki on menny hyvin. Tyttö on rauhallinen ku mikä, jaksaa jo olla pidempiä aikoja hereilläkin ja silloin lähinnä katselee ympärilleen. Tissimaitoa riittää ja aika paljon sitä joudun pumppailemaankin. Ainoa vastoinkäyminen on pienen saama silmätulehdus,johon eilen haimme tipat. Silmä alko rähmimään tosi paljon, punoitti ja turvotti. Sitä nyt hoidellaan kovasti.

Aurinkoista kesäpäivää kaikille heinämammoille!!!
 
Päivä 40+2... Tais tulla elokuun lapsi tästä lapsesta.

Eilinen oli järkyttävä päivä.. paineet oli koholla, ja la-iltana oli jotain ihmeellistä vatsakipuakin. Nyt on kuitenki oireet pois ja paineetkin ok. Eli johtu kai sit kuitenki siitä kamalan tukalasta helteestä. Muuten kaikki hyvin. Nyt vaan mietin, että eilisen vauva oli tosi tosi rauhallinen.. ja näin päivällä yksin noiden 3- ja 4-vuotiaiden kans ei oikein liikelaskennan teko onnistu. Se vähän huolettaa, mutta pitää katsoa jos vaavilla ois tänään vähän vilkkaampi päivä.

Onnittelut jälleen kaikille niille onnellisille, jotka ovat pienokaisensa jo saaneet :flower:

Terkuin Ruususuu ja pikkuinen 40+2
 
Huomenta päivää hellemasut.

Rankan viikonlopun jälkeen laitettava välistä hyviäkin kuulumisia, poitsu nukkui viime yönä aivan upeasti! Kävi nukkumaan n. klo 22, heräsi 02.30 syömään ja nukkui taas n. klo 03.15-07. :heart:
Mies vahti eilen muksua joten sain nukuttua päikkäritkin niin nyt taas jaksaa. Aamu on mennyt kotihommia touhutessa ja nyt tässä odottelen mihinkä aikaan poika heräilee taas syömään. Siskot kävi myös viikonloppuna vähän harjoittelemassa vauvan hoitoa, vaippaa ei vielä päästy vaihtamaan mutta jos ensi kerralla!
Meillä olis viikon päästä minun serkun rippijuhlat, saas nähdä miten poitsu viihtyy. Toisaalta hää on kyllä yleensä melko vieraskorea tapaus... :D

Cuplatonia en ole antanut vauvalla eilis aamun jälkeen ja pulauttelu vähentynyt huomattavasti. Pitänee harkita jotain muun merkkistä tuotetta jos nuo vatsavaivat jatkuu. Rela-tippojakaan en ole antanut tänään kun ainakin Minisun D-tipat jotka on öljypohjaisia ei käyneet pojalle, ehkä noissa Rela-tipoissa sama kun ovat öljypohjaisia... Seuraillaan. D-tipan annoin, saas nähdä miten käy. Ihan hanurista tämä tippojen kanssa leikkiminen sanon minä.

Huomenna ois poitsun lääkäri. Vähän jänskättää miten on painoa tullut. Ainakin pojalla alkaa olla sellaiset vauvan pullaposket. :heart: Eli kyllä kait sitä on sitten täytynyt tulla. ;)

Kovasti onnea vauvan saaneille!

Ja hirmuisesti tsemppiä mahan kanssa jaksaville!

Omena ja Pikku-ukko 4vkoa 2vrk
 
Jep, täälläkin poksuu 40+0 eli päivä jona ei ainakaan tapahdu mitään :stick: Kahden viikon odotteluunko tässä pitää vielä varautua, huhhahhei! Mutta vielä ehtiis heinäkuulle :D

Ja onnea vauvan saaneille ja JenniAa:lle naimisiinmenon johdosta :flower:
 
Heipä hei kaikille!

Täällä poika huomenna jo kaksi viikkoa vanha ja neuvolaankin menemme ensimmäistä kertaa huomenna. Terveysdenhoitaja kävi kotikäynnillä viime keskiviikkona, ja Hipulle oli tullut painoa hienosti yli 200 grammaa ja syntymäpainokin ylitettiin. =) Masuvaivaa on täälläkin ja välillä Hipulla kääntää ja vääntää niin, että itellä ihan pahaa tekee. Sitten yleensä menee hetki ja kuuluu kauhea pörähdys takaapäin ja olo helpottaa. =)

Huomenna pitäis aloittaa ne d-tipat. Vähän jännittää, että meneekö kaverilla maha ihan sekaisin. Ostin niitä maitohapollisia d-tippoja ja sitten on noi Jekovit-tipat, jotka saatiin terkalta. Sisko sai, että kannattaa aloittaa niillä rela-tipoilla ja katsoa miten käy, kun mahavaivaa jo entisestään. Mutta kun täältä olen lukenut, niin ei nekään taida kaikille sopia. En nyt sit tiedä mitä teen. Mietin, että voisko aloittaa sillai tosi varovasti, että nostain sitä annosta joka toinen päivä eikä joka päivä?

Imetyksestä: Meillä käytössä rintakumi, ollut siitä asti kun kotiin tultiin. Mulla niin valtavat nännit ja Hipulla niin pieni suu, että ei oikein onnistunut ennen kumia. Ja muutenkin nännin päät tosi arat, niin helpottaa siinäkin mielessä. Aion käyttää sitä niin kauan kuin tarpeellista, vaikka tiedän ettei sitä suositellakaan pitkäaikaiseen käyttöön. Mikä siihen muuten on syy? Muuten imetys sujuu ihan hyvin ja maitoa tulee kivasti. Pakkaseenkin olen jo saanut aika hyvin tavaraa. =)

Muuten arki kuluu pyykkiä pesten, tutteja ja pulloja keitellen, vaippoja vaihdellen, imettäen ja Hippua ihaillen. :heart:

Jahhaas, vaunuista kuului kutsu. =)

Tsemppiä vielä odottaville, viimeisiä viedään! =) Ja onnea taas vauvansa saaneille!

MiNi87 ja Hippu 1 vko 6 pv
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Omena85
MiNi87: Meillä terkka antoi nimen omaan ohjeeksi D-tippojen kanssa että ensin yhtä tippaa pari päivää, jos vatsa kestää niin sitten nosto kahteen ja taas pari päivää, sitten kolmeen, jne.
Tosin meillä ei ne ensin kokeillut Minisun tipat toimineet, joten nyt käytössä Jekovit tipat joita olen nyt viikon antanut yhden päivässä. Pojalla vatsaa vääntää, en tiedä johtuuko näistä vai ei. Aion silti pysyä vielä vain yhdessä tipassa koska testaan miten käy kun lopetettiin Cuplaton (aiheuttaa hillitöntä pulauttelua meillä) ja Rela-tipat (voi öljypohjaisena ärsyttää vatsaa kuten Minisun D-tipat) niin en vielä uskalla noita D-tippojen määrää nostaa kun sitten ei tiedä mikä tekee mitäkin jos kaiken muuttaa kerralla :D
Olen myös kuullut että jotkut jättää D-tipat joksikin aikaa kokonaan pois jos vauvalle niistä kovia tuskia tulee mikä on minusta ihan ymmärrettävää kun pahallehan se tuntuu toiselle ehdoin tahdoin kipua aiheuttaa. Mutta kokeilemallahan se selviää!

Täällä poitsu heräsi tavalleen uskollisenä 3h unien jälkeen syömään. Sen jälkeen kerkesin itse hoitaa pyykit, tehdä ruokaa ja syödä. Vielä saattaa poika tunninkin nukkua joten jäi luppoaikaakin. Sitten taas tissitellään.

Omena ja Pikku-ukko
 
  • Tykkää
Reactions: MiNi87
No johan on eroja noissa d-tippojen aloitusohjeissa. Meille nimenomaan sanottiin, että 1 tippa 1. päivänä, 2 tippaa 2. päivänä jne. kunnes 5 tippaa 5. päivänä ja sillä 5 tipalla sitten jatketaan. Eikä terkka tosiaan maininnut mitään että voisi aloittaa vähän varovaisemmin, vaikka olin juuri valittanut hänelle masuvaivoista pitkän tovin. Otan siis oman maalaisjärkeni käyttöön, ja Omenan hyvän neuvon ;) , eli rauhallisesti liikkeelle tippa kerrallaan turhaa hoppuilematta.

Meillä Hippu nukkuu 1-3 h päivisin ja yöllä saattaa mennä se 4 h:kin. Paljon riippuu kuinka masu vaivaa ja saa siltä nukuttua. Hippu kaipaa välillä jo selkeästi seuraa valveilla ollessaan, pieni kun on mutta sitäkin pippurisempi. Hänellä on usein paljon asiaa ja välillä oikein komentaa kovalla lyhyellä huudolla. Varsinkin jos tissibaarin aukeaminen kestää liian kauan tai vaipanvaihto pitkittyy. Hippu saattaa olla välillä 2 h hereillä ja kertoo paljon tarinoita äidille. =)

Ristiäispäiväkin on varattu, 9.9. Ihanaa, saa alkaa suunnitella!!! :heart: Nimivaihtoehtoja on kaksi. Toinen nimi on päätetty, tulee miehen nimestä, mutta ensimmäinen nimi on vielä päättämättä. Mutta onneksi on aikaa vielä miettiä. =)
 
Mä en ole vielä aloittanut koko tippoja (poika 3vk tiistaina), ollut yöt katkonaisia muutoinkin ja vauvalla nyt kakkajumi. Kesä ja aurinko paistaa, vauva saanut välillä korviketta (siinä on dvitamiinia) joten päätin, että vasta kun vatsa alkaa toimia, toivon mukaan viim. tämän viikonaikana, aloitellaan hissun kissun ne tipat, vedetään vaikka yhdellä tipalla kuukausi. Tärkeä vitamiini on, ja tärkeää saada, mutta en meinaa nyt itseäni tämän enempää vatsavaivaisella vauvalla väsyttää, koska nytkin jo vedän äärirajoillani. Esikoinen kipeä, itse en saa nukuttua, vauva maha vaivoineen ja mies aloitti työt, joten odottakoon hetken vielä ne tipat apeteekiisa :)

Vauva parka on kuin rupisammakko. Ihanat ihonpuhdistus näppylät:$

Esikoinen tosiaan kuumeessa toista päivää, itsellä kurkkukipeä ja tää helle.. Helle ei haittaa, mutta voi hitto kun kipeää porukkaa niin onpa mukavata.
 
Huomenia,

mie hipsin jo sängystä ylös vaikka molemmat lapsetkin nukkuu vielä. Hetki omaa aikaa heti aamusta, ihanaa. Alkaisin kahvinkeittoon mutta jospa heräävät sitten kolinoihin. Vietän siis hiljaiseloa villasukat jalassa täällä =)

Pakko kehua tuota pientä poikaa, miten hyvin hän nukkuu. Nyt muutamana yönä ollut ihan sama rytmi: klo 22 maate, 04.30 tankkaus, unta klo 07.30 asti jolloin taas tankataan ja siitä vielä unta muutama tunti. Eli yöaikaan osuu tuollainen pitkä unipätkä. Mäkin menin eilen iltana vasta klo 24 nukkumaan mutta oon ihan pirteä vielä. Kamalan nälkäinen tosin!!!

Pieni mies kävi eilen eka kertaa kylvyssä. Helteet on tehneet sen, että vaippa-alue on aika täynnä hikinäppyä. Eilen pidinkin sisällä paljon ilman vaippaa ja vaatteita, kietaisin yhden sideharsorätin vaipaksi. Kylpyhetki meni kyllä huutaessa =)

Ristiäisiä pitäisi todenteolla alkaa järjestää. Suunniteltiin pidettäväksi elokuun puolivälissä. Nimi on ehkä vähän hakusessa vielä. Kutsumanimi on nyt Jaakko, mutta tuskin hänestä oikeasti Jaakkoa tulee.

Ullis ja "Ruttu-Jaakko" 2 vk 1 pv
 
Onnea taas vauvan saaneille :flower:

Hohhoijaa mitä touhua tää oikein on. Koko yön supisteli melko kipeesti 6-10 min välein mut ei ne sitten äityneet pahemmiksi joten kotona ollaan yhdessä koossa edelleen. Satunnaisia suppareita tullut nyt aamupäivänkin mutta en tiiä mitä lie kiusantekoa ihmismielelle :headwall:

Sori vali vali mutta alkaa pikkuhiljaa turhauttamaan tää touhu...

penni+ leppis 40+3
 
onnea vauvaantuneille!!!

rintatulehdus iski tänne sitten salakavalasti ja sunnuntaina hain antibiootit. kuume nousi melkein 40c ja kunnon horkkatärinät päällä. Tissit tulikuumat ja paakkuiset.
Olo onneks nyt parempi jo, antibiootit alkaneet purra.

bilirubiinit pojalla korkealla ja olimmekin yhden yön valohoidossa osastolla. Johtuu kuulema veriryhmästä tuo bilien nousu ja sitkeempää srttia sitten tasottumaan. Poitsu kuitenkin on nyt virkeä ja syö hyvin.

synnytyskertomusta voisin nyt raapustella:

elikkäs soittelin 23.7. äitipolille siitä että luulen vauva olevan perätilassa. noh kätilö sieltä sitten soittelikin minulle takaisin päin ja sain käskyn mennä synnytysvastaanotolle. Läksin samontein. sinne päästyäni kätilö ultrasi ja sielähän sitä taas istuttiin :) lääkäri käänsi vauvan taas oikeinpäin (4. kerta) ja teki sisätutkimuksen että josko kalvot vois puhkasta. no ei ollu paikat kypsyny niin paljoa. :/ harjottelija lääkäri kysy että mites ballongikäynnistys olis..ja siihen päädyttiin. lähdin käyrien jälkeen ballongin laittoon ja osastolle. Oliskohan ollu 14-14:30 kun ballongi laitettiin ja sitten odoteltiin että se tulee pois.. silloin olisin 3cm auki ja saadaan kalvot puhkastua. 10 aikaan illalla sanoin kätilölle että mä luulen että toi lähtee pois mutt en tohdi nykiä niinkuin lääkäri käski. menin sitte kätlön kera vessaan ja hän nykäs niin se lopsahti ulos. pääsin sitten samnatien lääkärille ja jep,nyt saadaan kalvot puhkastua. lääkäri sanoi et tähän aikaan ei kyllä yleensä puhkota kalvoja mutta salit on aivan tyhjät, että lähetäänkö synnyttämään? minä siihen tietenkin että todellakin lähdetään!
synnytyssaliin menin 22:30 ja miehen soitin silloin sinne myös. lääkäri asensi vauvalle pinniä ja samalla napsahtivat kalvot ja sitä vettä sitten riitti :O huh huh...sitä lorisi ja lorisi..
oksitosiinin sain siihen sitten lisäämään supisteluja ja päädyimme tilaamaan epiduraalin sillä vauva poukkoili melko ylhäällä eikä meinannut laskeentua ollenkaan alaspäin..en saanut liikua sängystä kun kun vauva niin korkeella ja pissasin siinä sitten pariinkin otteeseen jonnekin alusastiaan ja lopuksi katetroitiin kun en saanut enää pissattua..rakon tyhjennyksen jälkeen toinen asettui ja alkoi laskeentua hyvin alaspäin. hiukan aikaa epiduraalin jälkeen koitin torkahdella ja sitten ykskaks alkoikin supparit tuntua lujempia taas..sain epiduraalia lisää ja ilokasua imeskelin myös. se sekoitti ihan hyvin päätä että kesti ne kovat kivut sen aikaa että epi vaikutti uusiksi.
yks kaks sitten aamuyöstä alkoi tuntua painetta ja käänsin itseäni et sanon miehelle et soittaa kätilöä..mutta miespä nukkuikin ja sikeesti..ei heränny vaikka huutelin monesti. vihdoin sain itteäni nostettua sen verran et soitin seinässä olevaa hälyytystäö ja kätilö tuli. huusin miehelle uuddestaan että nyt se tulee että herrää! mies säpsähti hereille,onneks, kätilö tuli paikalle ja tarkisti paikat ja sanoi et pää näkyy jo tässä et meeppä kyljelleen ja nosta jalkaa..mies piti mun jalkaa ylhäällä ja ponnistin 7minuutissa 10 pisteen pojan <3 ei tikkejä, ei repeämiä, ei kipuja. What a feeling <3

toivottavasti ei ollut kovin sekava sepustus :)

onona ja poju 7 vrk <3
 
Onnea kaikille vauvautuneille ja jaksuja vielä yhtenä kappaleena oleville.

Täällä kotiuduttiin jo eilen sairaalasta ja ensimmäinen yö kotona takana. Neljään saakka vaavi itkeskeli ja nukkui sitten neljä tuntia putkeen joka tuntuikin ihan luksukselta viimeaikaisiin valvomisiin. Tyttö on kova pulauttelemaan ja se sitten valvotti häntä kun vatsassa väänsi. Rinnanpäät täällä meni rikki sairaalassa, kun hoitaja toi lansinohin vasta illalla, vaikka sitä heti pyysin osastolle aamulla päästessäni ja tyttö viihtyi rinnalla pitkiä aikoja koko päivän ajan. Nyt olen rauhoittanut rintaruokinnan, että saisin rinnat kuntoon, eikä vauva saisi lisää vatsanväänteitä verisestä maidosta ja annan Nannia. TAYS:n kätilön kotikäynti oli tänään. Bilirubiiniarvopuhelua odotellaan vielä, muuten tytöllä kaikki ok =)

Synnytys oli siis suunniteltu käynnistettävän maanantaina. Lauantaina klo 23 kuitenkin meni vedet. Supistukset tulivat harvakseltaan ja niiden kanssa kyllä pärjäsi. Supistelut olivat jo monta viikkoa olleet kipeämpiäkin. Soitin 24 sairaalaan ja sanoivat, että supistuksia saa odotella kotosalla, kunhan on viimeistään klo 9 aamulla siellä, kunnes ovat napakoita eikä niiden kanssa enää pärjää kotona tai tulevat säännöllisesti kymmenisen minuutin välein. Yritin siinä nukkua, mutta ukkosmyräkkä valvotti ja tuntui, että supistukset tulivat kivuliaimmiksi, olin Panadolia ottanut ennen vesien menoa juuri 1 g. Noustiin sitten ihaileen miehen kanssa salamointia, mies siis ihaili ja mä pelkäsin kainalossa. Ennen kahta mentiin syömään ja ajateltiin sitten mennä vielä yrittämään nukkumista, kunnes syödessä mies totesi mua ja supistuksia katsellessaan, että nyt hän soittaa äidilleen, että tulee lapsia katsomaan ja lähdetään, itse olisin ollut valmis vielä yrittämään kotona. Supistukset tulivat 9 minuutin välein ja alkoivat olemaan kipeämpiä ja niin me 2.30 lähdettiin kauhessa salamasaattueessa ja kaatosateessa ajeleen sairaalaan. Perillä olimme 3.45. Supistukset olivat sairaalaan päästyämme kipeitä eivätkä millään meinanneet lakata, kestivät viitisen minuuttia kerrallaan, jota kätilökin ihmetteli. Kohdunsuun tilanne kuitenkin oli sama kuin pe oli ollut tutkimuksessa eli mitään ei ollut taaskaan tapahtunut. Ajattelinkin, että ei tää kyllä synny täältä ikinä. Lähdimme kaikkien vatsantoimittamisien ym. tutkimusten jälkeen hakemaan juoma automaatista juotavaa. Totesin kuitenkin miehelle samantien juoman saatuani, että lähdetään takaisin synnytysvastaanottoon. Kävely ei onnistunut ja supistukset olivat todella kipeitä. Kätilö tutki kohdunsuuntilanteen ja totesi, että on nyt 4 cm auki ja saattoi meidät saliin klo 5.30 jolloin kivut alkoivat olemaan jo todella sietämättömiä. Epiduraalin sain 6.15 joka oli aivan taivas, mutta sitten, supistukset alkoivat yllättäen hiipumaan TAAS. Väli piteni ja teho hävisi... Kätilö laittoi oksitosiinitippaan ja epiduraalia lisättiin vielä klo 8.15 jolloin kohdunsuu oli auki 6 cm. Vauva painoi kovasti alaspäin itseään ja oli kokoajan olo että tarvitsisi ponnistaa. Klo 9.22 olin sen 10 cm auki ja ponnistaminen alkoi, mutta yllättäen tipasta huolimatta, supistukset harvenivat todella paljon ja niitä jouduttiin odottelemaan ja teho laski ja kesto oli hyvin minimaalinen, joka haittasi ponnistusvaihetta rankasti. Olin jo aivan väsynyt, kun oli viime viikkojen nukkuminen ollut mitä sattuu ja olin jo luovuttaa, mutta mies ja kätilöt tsemppas kyllä tosi hienosti ja 11 minuutin rankan ponnistamisen jälkeen klo 9.33 meidän pikku prinsessa oli maailmassa. Aivan ihana :heart:
En olisi ikään uskonut, että tämä viimeinen neljäs synnytys voi olla kestoltaan pisin 7 h 42 min ja rankin, mutta niin oli kyllä odotusaikakin. Mutta täytyy sanoa, että nyt sai TAYS kyllä pisteet kotiin, oli todella ihan henkilökunta koko synnytyksenajan ja sen jälkeen osastolla. Viimeksi 5 v sitten kun mikään ei oikein mennyt synnytyksessä putkeen eikä myöskään osastolla.
Mutta nyt pitää jatkaa tätä vauva-arkeen totuttelua.

Pikku-Emma ja muru 2 vrk
 
Yöllä klo 01 heräsin kipeään suppariin ja kerkesin jo ääneti itsekseni tuuulettaa että vihdoin päästään synnärille.. no ei päästy, sen yhden supparin jälkeen ei tuntunut taas mitään.. masu veti pari kertaa kovaksi mut se oli siinä sitten :/ neuvolassa kävin tänään ja tytön pää kuulemma vielä heiluu tuolla (miten pitkään siinä kiinnittymisessä menee?) Joten jatkamme odottelua.. plääääääh!!
 
Pikaiset lääkärikuulumiset.

Poitsun paino noussut rapiat 600g kahdessa viikossa, painoa nyt 3600g ja risat.
Pituutta tullut 2,2cm eli nyt ollaan 52,2cm pitkiä ja pipokin oli kasvanut, nyt en sitä ulkoamuista. :)

Kovasti taas kehuivat poitsua jänteväksi ja rauhalliseksi. Äitiä tuo muksu vaan on koko päivän "riivannut" kun ilmeisesti maha oireilee. Poitsu nukahtaa tissille tai raivoaa kipristävää vatsaa, sänkyyn ei rauhoitu kuin pieniksi hetkiksi. Se pisin pätkä jonka nukkui oli 1h ennen lääkäriä ja sinnekin piti poitsu herätellä. Argh.
Noh nyt hää oli hetken tissillä, raivosi taas ensin mahaa ja parin pierun jälkeen rauhoittui syömään. Nukahti kuitenkin heti ja tuntuisi nyt asettuneen ainakin hetkeksi sänkyyn. Täytyy sanoa että aika rankkoja omalla tavallaan nämä päivät kun olet periaatteessa 24/7 kiinni lapsessa. Niin kuin ihan kirjaimellisesti. Pienet hengähdystauot on kyllä tervetulleita. Onneksi sain kuitenkin pienet päikkärit nukuttua tuossa aiemmin. Eilen jätin Cuplatonit ja Rela-tipat pois. Jekovit D-tipan annoin aamulla joskin harkitsin jättäväni senkin huomenna pois, katottais ihan ilman tippoja että vieläkö se kipristää.

Omena ja Pikku-ukko 4vkoa 3vrk
 

Yhteistyössä