Heinäkuun hellemasut 2012 -HELMIKUU

Minunkaan ei ollut tarkoitus moralisoida muita, kirjoitin töksäyttäen ja sain ononankin kuulostamaan tuomitsijalta... Jokainen tietää itse parhaiten :) oon edelleenkin kade reissusta, mutta helpottaa kuulla etten ole hysteerinen ja ylivarovainen, vaan joku muukin jättää reissaamatta :) Ihanaa ja turvallista matkaa Pepi!
 
Bom
kati-81, olen tosi pahoillani sinun pikkuveljen ja hänen puolison puolesta. Surullista...

Ihanaa, kun tänne tulee uusia mammoja. Tervetuloa! :flower:

Kiitokset, Maanu ja Hertta_g.
Viime viikolla käytiin ultrassa ja sen perusteella oli kaikki normaalia. Lapsivesipunktiota en ottanut. Geenitutkimus tehtiin vielä varmuuden vuoksi. Sekin on kunnossa. 2 vk päästä pitäisi rakenneultrassa nähdä vähän tarkemmin. Viikolla 30 mennään lisäultraan kasvukontrolliin. Yritän nyt ajatella, että kaikki on hyvin.

Äitiyspakkauksen koin ekalla kerralla todella kivaksi, vaikka niistä vaatteista ei käytetty paljon mitään. Toisen lapsen kohdalla ei otettu pakkausta. Toppahaalari, puolipotkarit, kaksi bodya ja yhdet resorihousut on ollut käytössä.

Painosta - lähtöpaino on ollut 55 kg ja bmi 18,2. Nyt on tullut 1,5-2 kg ja tiedän, että kyllä tulee lisää. Kahden edellisen kerran saldot ovat olleet 14 kg.

Hiuksia en ole värjännyt ja viim. kerrasta on 3 v. Halusin vain kasvattaa oman värin esille.

Nyt on ollut niin paljon töitä ja muita hommia, että väsyttää kamalasti. Hyvää yötä!

Bom ja "pikkuvarpaat" 18+0
 
  • Tykkää
Reactions: Maanu ja Hertta_g
Mäkki Myös meillä havaittiin rakenneultrassa plexus kystat. Tosin pienet, tuskin enää havaittavissa olevat. Ultraaja sanoi, että ovat aika yleisiä eivätkä vaadi seurantaa. Häviävät itsekseen pois. Kuulemma jos kaikki, joilla näitä on, pistettäisiin uusintaultraan, eivät ehtisi muuta tehdä kun ultrailla näitä kystia. En siis itse huolestunut löydöstä.
Harjoitussupistuksia on siis täälläkin. Osa tuntuu kiristyksenä mutta osan tuntee vain, jos sattuu kohtua tunnustelemaan. Esim. telkkaria katsoessa selällään maatessa saattaa yhtäkkiä vaan huomata, että kohtu on ihan kovana, mutta ei tunne sitä kuitenkaan. Kohtu vaan ikäänkuin nousee enemmän esille ja menee kovaksi.
Linea negraa ei ole ainakaan vielä tullut. Esikoisesta (poika) tuli napaan asti kohtuu tumma viiva, joka säilyi monta kuukautta synnytyksen jälkeenkin. Ajattelin jo että siihen se jää, mutta hälveni pikkuhiljaa pois.

puppa 22+6
 
U2
POKS rv 23

Tervetuloa uusille!

Ihania uä-uutisia olette saaneet :)

Harkkasuppareita on täälläkin, suurin osa kivuttomia onneksi. Ensi viikolla neuvola, aion mainita asiasta.

Jakselkaahan taas ja höpötelkää masuillenne ;)

U2 & Köpsy 23 Jei!

Ai niin hyvin hailakka linea negra näkyy, yli navan... Tytöstä en muista oliko.. Pojista ollut tosi vahva ja tumma.. Saapi nähdä ;)
 
Viimeksi muokattu:
Sukupuolesta, me emme myöskään halua tietää etukäteen vauvan sukupuolta, emme ole halunneet aiemminkaan, emmekä halunneet nytkään!

Rakenneultra oli viime viikolla ja vaaveli vastasi kooltaan 2 päivää nuorempaa kuin LA:n mukaan eli täysin saman kokoinen, kuin np-ultrassa :) Painoarvio oli 362g ja viikot 20+5. Kaikki siis hyvin sen suhteen, nyt vain sitten odotellaan heinäkuuta ja kasvatellaan massua :)

Painoa on tullut mielestäni liikaa ja se kyllä näkyy, tähän mennessä n. 7 kg ja painoa oli jo lähtötilanteessa liikaa... Nyt onneksi vihdoin tuntuu, että tuo turvotus alkaa vähän hellittää. Tähän mennessä paino on ollut aamuisin ok, mutta iltaisin 2 kg enemmän eli heittelee 2 kiloa päivän aikana...

Liikunnan jälkeen olen usein iltaisin ihan "rampa", milloin on lantio niin kipeä ettei saa vaatteita riisuttua, milloin taas reisilihakset jumissa tai takapuoli :) Ihan uskomatonta miten paljon tuo 7 lisäkiloa tekee ihmisen elämän vaikeammaksi, olen myös huomannut saman kuin jotkin muutkin täällä eli esim. koirien kanssa lenkit hoituvat huomattavasti hitaammin kuin aiemmin, ei vain pysty kävelemään niin lujaa kun on tottunut, kun lantiota alkaa pakottaa tms.... Ja vielä tässä olisi heinäkuulle aikaa...
Niin, ja miten paljon tuo pieni vatsa vaikeuttaa esim kengännauhojen sitomista tai laskettelumonojen jalkaan saamista ;)

SweetDream ja vaaveli 21+2,
 
Viimeksi muokattu:
En todellakaan ottanut mitenkään pahalla. Me käydään pari kertaa vuodessa Aasiassa ja välillä tuntuu, kuin kotiin menisi. Itse en ole mitenkään ylihysteerinen asioista, olen vähän sellainen "maalaisjärjellä" menevä. Mun pää ei vain kestäisi sitä, että miettisin ja pohtisin koko ajan asioita ja ajattelisin "mitä jos" tai "voinkohan sittenkään tehdä näin". Mutta siis, en ole kovinkaan herkkänahkainen :)

Tuli mieleen noista lääkäreiden töksähtelevistä tai epäkorrekteista kommenteista, että kun itse odoteltiin vuoroa rakenneultraan, niin viereisessä huoneessa ravasi koko ajan hoitajaa ja lääkäriä vauhdilla. Tuli itselläkin heti mieleen, että siellä ei varmasti ole kaikki kunnossa. Sitten useampi lääkäri ja hoitaja tulivat siihen käytävälle keskustelemaan huoneessa olevan potilaan vauvasta, jolla valitettavasti ennuste ei sitten ollut kovin hyvä. Tuntui jotenkin " kylmältä" odottaa omaa vuoroaan, kun keskustelivat siinä vieressä pahoista asioista :( ehkä senkin olisi voinut hoitaa jossain muualla, kun muiden odottavien äitien läheisyydessä..
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut kaikille hienoista ultrakuulumisista!!!
Täältä tullaan toivottavasti sit perässä ens viikolla. :)
Ja meinataan kysyä sukupuoli, mies ennemminkin tästä innostunut mut kyllähän se kiinnostaa.

Johanna26&patu 20+2 <3
 
Näin viime yönä unta että minulla oli tyttövauva. Opiskelin myös samaanaikaan ja olin vain jättänyt vauvan yksin kotiin kun selvittelin koululla että voinko ottaa vauvan sinne luennoille. Kaikenlaista. Siinä unessa oli myös Esko Aho pyyhe päällä. Kaipa tuon voi luokitella painajaiseksi :LOL:

Selkä on vähän parempi, kaipa sitä vois yrittää taas huomenna töitä. Mietin eilen, et millähän vkolla mulla mahtaa olla neuvolalääkäri?! Siis oliko meitä helsingissä asustavia täällä, jotka osaisivat ehkä sanoa? Voisi lääkäri sitten neuvolassa ottaa tuohon selkäasiaan kantaa, kun työterveyslääkäri oli niin kujalla.

Sokerirasitus kauhistuttaa mua jo valmiiksi. Mä oksentelen muutenkin herkästi ja tuun sitten syömättömyydestä tosi huonovointiseksi ja ennenkaikkea todella kiukkuiseksi:p Tuon on edessä parin vkon kuluttua. Kuinka paljon sitä litkua pitää juoda?

pepi mulla on takissa nepparitaskut sivuissa. Sitkeästi laitan niitä kokoajan kiinni, mutta kun istun, ne paukahtavat auki :D En anna periksi. Tämä talvi mennään tuolla takilla! On muuten kummallista että paino on noussut 8kg, niin kuitenkin käytän samoja paitoja kun ennen raskautumista. Housut jouduin vaihtamaan kyllä isompiin, samoin rintaliivit.

onona ja kattina puheli niistä Emmaljungan vaunuista. Jos ne on hyvässä kunnossa ja ehjät niin mun mielestä kohtuullinen hinta. Tuo merkkihän on aika kallis, mutta hintansa arvoinen(niin mulle on kokeneemmat sanoneet:)) Me käytiin silloin testaamassa Emmaljungat, Briot sekä Teutoniat ja Emmaljungat voittivat siinä vaunukopan mallissa/ suojaavuudessa. Oma äitini jo kyseli että vaihtuuko vaunujen väri kun nyt on poikalupaus annettu :) Mutta ei siis. Ilman vanhempieni tukea, ei oltaisi ostettu uutena vaunuja. Turvakaukalo olis joka tapauksessa hankittu uutena. Meillä on niin ihania ystäviä, että saadaan pikkupoikien vaatteita ihan kauheasti! Ja sitten noita muitakin tavaroita saadaan paljon käytettyinä, tosi kiva että saadaan kierrätettyä. Mun vanhemmat; mummu ja pappa kyllä haluavat ostaa uutenakin pikku ukkelille juttuja. Mä oon jo lapsena saanut lähes kaiken mitä oon halunnut, ja nyt tuleva pappa on sitä mieltä että hänen ensimmäiset lapsenlapsensa saavat kanssa. Mulla onkin iskän (omani) puhelinnumero ekana suosikeissa. Pitänee opettaa sitten pikkuinen soittamaan iPhonella :kieh: Ja muuten, ei musta ole tullut pilalle hemmoteltua aikuista :p

Ainiin, pokspoks 22+0 :heart:

 
Sokerirasituksesta. Minähän jouduin käymään vahvan sukurasitteeni ja liika kilojenikin vuoksi siinä jo viikolla 14. Litkua pitää juoda viiden minuutin sisään 3 dl,periaatteessa vettä johon on sekoitettu 75g sokeria. Hyvin se litku lopulta meni alas kun ei miettinyt makua ja kulautteli hädissään menemään. ensimmäinen tuntikin sujui ihan ok, kunnes vieressäni ollut kohtalotoveri alkoi menettää tajuntaansa. Hänelle tuli niin paha olo, että koe jouduttiin hänen kohdallaan keskeyttämään. Itselleni tuli paha olo varmaan vaan sympatiasta, mutta pääsin viimein loppuun saakka ja kahden tunnin jälkeen ei oikeastaan tuntunut pahalta, normaalin nälkäiseltä vain. Kannattaa muistaa ottaa jotain puuhaa (kirja, ristikoita ym.) mukaan, koska muuten tulee olemaan todella pitkäveteistä... hienoahan tässä on se, että "pääsen" kokemaan ihanuuden uudestaan siinä "normaalissa" ajassa. Mutta kohtaan sen mielelläni, itselläni on niin kammottava neulakammo, että ihan kaikista kauheinta olisi jos joutuisin sokereita seurailemaan kotona saatika piikittämään muuten itseäni. kaikki piikit mitkä on vältettävissä, vältän.

Miten muuten, ootteko ottanu kauden influenssa rokotetta? mulle on ihmetelty, että sähän olet riskiryhmässä, että kyllähän sun olisi se kuulunut ottaa. No, enpä ottanut ja aion selvitä ihan pelkällä vastustuskyvylläni nää pahimmat viikot.

Kovasti jo omaa rakenneultraa odottelen, enää tämä viikko loppuun ja maanantaina koittaa meidän aika. Ihana lukea teidän muiden hyviä uutisia ja toivoa itselleen samaa!

Huppi ja rääpäle 19+2
 
Mäkki no panic, mä mieitn jo aiemmin et pakko tulla kattoon etten mä nyt loukannu tolla kirjotuksella :) kun niin suoraan paukautin kaikki...

pepi no hyvä homma...mulla kun on välillä (lue:aina) sanoa tai kirjoittaa ennen kun ajattelen mitä teen :/ sitte vasta jälkeen päin mietin et voi nenä.. mutta kiva jos et tykänny huonoa. Mutta aurinkoista lomaa teille! ihanaa päästä sinne lämpöseen kyllä varmasti... :)

Mulle ittelle tuli vaan niin karmee fiilis siellä lekurissa :( minä yleensä kans meen sen maalaisjärjen kanssa eteenpäin mutta ton lekurin sanat ja jutut pysäytti miettimään.

kaamea yö mä en taas nukkunu viimeyönä kunnolla :/ pienimmäinen sai kauhean "haukkuva" yskän eilen ja kuputti koko yön niin nukuppa siinä. Sitten kun jännittää nuo tulokset sokerirasituksesta ja verikokeista ja salmonellatesteistä... niin jaiks. pitänee muuten varmaan alkaa soitella ja kysästä... aamun sokeri oli eilen siisn 4.1 et muistaakseni se on ihan hyvä...kai...

nyt kaffelle...tuun kertoo tuloksista myöhemmin!

onona ja nelonen 19+1
 
tulokset tittididii!!!! sokereissa ei mitään häikkää :D :D jeee! takana siis kaksi raskausdiabetestä ja nyt puhtaat!!!! mää halkean onnesta <3<3<3<3<3 teksi mieli heti hyppiä ja huutaa!!!! kilpirauhastestit kans okei mutta sano et joitain arvoja heittäs mutta onko sulla nesteytys kunnossa...voi johtua nestehukasta :O että nyt vai kovasti juot nesteitä! luulen kyllä että oon juonu aika huonosti sillä töissäkin pitää juoda hirveesti ja oon huomannu sieläkin et en juo tarpeeksi...pissa on sellasta tummaa joka siis viittaa nestehukkaan...
eli nyt nesteit nesteitä ja nesteitä :) nam!

laittoi lääkärille ja terkalle vielä katottavaks ja soittelevat jos tarvii...

ooh, mä oon niiiin happyyyyy!! nyt vielä peukut tuolle salmonellalle että ei ois mitää bakteereja siellä... :)

hjuva päivä, ainakin toistaiseksi !wuhuuuuu!!!!

ylionnellinen onona ja nelkkukelkku 19+1
 
Onnea onona hyvistä tuloksista!

Ja influenssarikitteen otin kun kuulun kolmeen riskiryhmään:D Mutta juuri maanantaina käytiin influenssaraporttia läpi niin jotkut rokotetut ovat sairastuneet influenssaan. Että olisko ennusteet menneet vähän pieleen:/
 
Bom, hienoa kuulla, että kaikki vaikuttaisi olevan hyvin :) Mekään emme menneet istukkabiobsiaan, vaan olemme käyneet omalla kustannuksella ylimääräisissä ultrissa, joissa kaikki näyttänyt hyvältä. Toki se on mielessä, mitä sikiöntutkimusyksikössä kovasti painotettiin, että kaikkea ei ultrissa näe, mutta koetan myös ajatella positiivisesti :). Tarkoitus olisi mennä vielä 24+0 ultraan ja sitten sain kinuttua julkiselle puolella kontrolliultran, joka tosin on vasta 37+0.

Unista, vähänkö naurattaa tuo katin Esko Aho :LOL: Itse näin jälleen kerran unta siitä, että olin ryyppäämässä ja kovasti vakuuttelin itselleni, ettei tää yksi kerta mitään haittaa! Hyi. Noita olen nähnyt useamman ja sitten aamulla joutuu miettimään, että enhän nyt varmasti ole juonut. :D Kummallista, kun ei ole edes mitään mielitekoa alkoholiin.

Influenssaroksua en ole ottanut, eikä siitä esim. neuvolassa ole edes puhuttu mitään.

Tänään sit poksutaan 22+0! Aamulla tuli odottajan uutiskirje sähköpostiin ja siinä todettiin, että olet nyt raskausviikolla 23, 18 jäljellä.. Rupesi jännittämään! Noin vähän enää =)

Maanu ja Kepsu 22+0
 
  • Tykkää
Reactions: Bom ja handed
Olen kuukausia lueskellu teidän kuulumisia ja vointeja ja nyt vihdoin liittyisin mukaan :).
Eli manteli83/29v/ensimmäinen/TYKS.

Odotusaika on mennyt hyvin. Ensi maanantaina on rakenneultra, jonka jälkeen lähdetään myös lomalle Thaimaaseen. Kaukolomalla raskaana olleet: mitä kaikkea uskalsitte syödä siellä? Tietty täytyy ottaa maalaisjärki käyttöön ja syödä vaan hygienisissä paikoissa yms, mut onko esim. aamiaisen jogurtit syötäviä? Söittekö aamiaisella tarjolla olevia hedelmiä? Tavallaan vähän jännittää matka mahassa olevan vauvan takia, mutta ollaan niin kauan haaveiltu thaimaan lomasta ja nyt on viimeiset hetket tehdä loma ilman lasta :).

Liikkeistä: en tunne vielä selkeästi liikkeitä. Välillä tuntuu jonkinlaista kuplintaa, myllerrystä, mutta en ole tuntenu vielä mitään selvempiä potkuja... en kyllä tiedä, miten selkeitä niiden pitäisi edes olla...!? Np-ultraaja sanoi istukan olevan edessä, joten sekin ilmeisesti heikentää liikkeiden tuntemista. Mut ainaki maha kasvaa, et eiköhän siellä mahassa vielä joku ole elossa ;).

Manteli83 ja pikkuinen 19+5
 
manteli83 tervetuloa!!!

Syömisistä kyselit...meillä oli hotellissa all inclusive ja söin mitä "tohdin" ja mikä näytti syötävälle :p aamupalalla söin niitä hedelmiä ja ne onkin sielä aivan ihania :p varsinkin vesimeloni ja ananas :p
Jugurtteja en syöny kun ei vaan maistunut...lapset söi ja myös muroja ja maitoa ...

Mä en ois pystyny syömään niissä katukeittiöissä kun ne hajut oli aivan kammottavia :X mä jouduin juoksulla mennä niistä ohi etten oksentanut :X ihan noloa mut minkäs teet... Mä puhuin lääkärin kans ennen matkaa ja hän sanoi että meren elävät kannattaa jättää syömättä sekä esim lehtisalaatti... ja käsiä pestä todella hyvin ja usein.


mutta kyllä sielä varmasti ruokaa löytyy mitä syödä :) nautinnollista matkaa myös teille! :)
 
Ihana taas lukea kaikista hyvistä ultrauutisista. Meillä on huomenna illalla yksityinen ultra. Jännittää tosi paljon....
Aamulla käyn ensin omalla gynekologilla näytillä kun kiristää vatsaa niin usein :( Kyllä tiaisi kiristellä silloin ekassakin raskaudessa, mutta en muista miten paljon, joten käyn ihan oman mielenrauhan takia siellä. Mulla tuntuu myös nämä harjoitussupistukset siltä kuin alkkarit alkaisivat yhtä äkkiä kiristää ja henkikin vähän salpautuu...Neuvolan täti sanoi suoraan, että jos vaan on mahdollista, kannattaa käydä omalla lääkärillä, koska t-keskus lääkärit eivät ole mitään varsinaisia asiantuntijoita :)

Esikoinen on toista päivää oksennustaudissa, toivon todella, että selviän itse terveenä. Olin ennen joulua vatsataudissa ja kylläpä vei huonoon jamaan...

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille, S-S ja 18+4
 
Pikapäivitys:

Eilen käyty ultrassa ja kaikki hyvin!! :heart: Aivot, keuhkot, sydän, aortta, huulihalkio, kädet, jalat, molemmat munuaiset ja napanuora kaikki paikoillaan ja niinkuin pitääkin! Mikä helpotus!

Pituus 20cm, painoa ei sanonut mutta koko vastasi ikää. Kuten arvasin, on istukka kohdun etuseinässä, jonka vuoksi en vieläkään tunne potkuja, kätilö sanoi että pari viikkoa voi vielä mennä.

Ja poikahan se siellä oli!! Mamman kulta se siellä haukotteli ja jouduttiin hytkyttämään kauan aikaa kun ei millään meinannut näyttää sukukalleuksiaan vaan oli kiltisti jalat ristissä :D

Oli pakko heti tilata hennesiltä poikavauvan vaatteita!!
 
Aurinkoista huomenta,

Onnea täältäkin myös kaikille hyvistä ja ihanista uutisista =)

Juuri eilen pääsin sanomaan ettei mitään oo tuntunut niin sitten illalla neiti päätti ilmoittaa itsestään kun olin käymässä nukkumaan. Muutama hento koskestus tuli, ihan kun olis paijannut äitiä ja sanonut MOIIIII ,hih hih

Heti kun eilen sain tyttölupauksen sen kunniaks tänä aamuna heti kymmeneltä hurautin lastentarvike liikkeesseen ja muutaman kassillisen kanssa tulin just kotiin =) mutta kaikki oli tarpeellista. Lakanat ja oleskelumatto lattialle jne jne...noh, piti käydä kyl vaatekaupast hakemas yks potkupukukin,vaikka tiedän et mummi varmaan ostaa kaikki neidin vaatteet kun on niin onnensa kukkuloilla =)

Ihanaa päiväjatkoa kaikille <3

Handed ja masuasukki 18+6 ja huomenna poksuu =))
 
Täytyypä tulla kanssa hehkuttamaan rakenneultran kuulumiset:)

Meillä oli jo maanantaina rakenneultra, mutta koska napero ei suostunut muuttamaan asentoaan ratkaisevasti, sydämen suuret verisuonet eivät näkyneet kunnolla. Sen takia kävin uudelleen ultrassa tänään ja nyt onneksi suonetkin näkyivät selkeästi :) Kaikki muukin tarkastettiin uudemman kerran ja onneksi kaikki oli kunnossa, napero oli kasvanut 2 kahdessa päivässä huimat 30 grammaa :heart:

Kiitos Huppi tuosta sokerirasituskokemuksen jakamisesta! Vahvistaa mun suunnitelmaa jättää se väliin :) Täytyy nyt vielä seuraavalla neuvolakerralla asiasta keskustella, mutta jätän väliin jos terkka on edelleen sitä mieltä, ettei siihen mun ole pakko osallistua..
 
Onnea ihanista ultrakuulumisista ja muistakin ihanista tuntemuksista :flower:

Mä kävin tuossa äsken yhellä lastentarvikekirppiksellä ja melkein 30euroahan sinne taas meni : / Mutta kun pitäähän pikku ukkelilla olla pikku ukkelin vaatteita, eiks niin?! :D Meillä on tässä ihan lähellä kaksi lastenkirppistä, vaihtelevasti tosi hyviä löytöjä edullisesti. Siis tuohonkin kolmeenkymppiin sain hirveän pinon hyviä vaatteita, mm. mahdollisesti nimiäisiin vaatteet :heart: Voi sitten mummu ja pappa hankkia muuta tarpeellista.
Selkä on kohtuullinen kun pysyy kävelemässä. Ja nyt tää nojatuolissa istuminen on ok. Mutta en kyllä voi suorassa seistä. Soitin neuvolaan ja onneks siellä on mahtava terkkari. Huomenna sitten akuuttiaikaa taas terveysasemalta hankkimaan, työterveyslääkärille mua ei enää saa! Th alkoi jo miettiä et oonko mä enää ollenkaan työkykyinen. Kuitenkin sydänpotilaita hoidan, vaikka ei pääsääntöisesti mitään raskasta tarvikaan tehdä(oon tutkimusosastolla) mutta mitä jos esim. potilas tippuu sängystä tai yhtäkkiä menee tosi huonoksi...: / No katsellaan miten tää tästä...
Onneks paistaa aurinko!
 
Hyi hitto tuota sokerirasitusta :x ,mutta kiitos vaan kun kerroitte kokemuksestanne..
Taidanpa jättää menemättä huomenna sinne.. Neuvolalääkäri on perjantaina. Pitääköhän vielä koittaa saada neuvolan täti kiinni ja sanoo etten ole menossa. Mulle tulee todella huono olo tyhjällä vatsalla ja alkaa huimata. Ei onnistu.



Tipetsu ja Ykä 22+4
 
Viimeksi muokattu:
Hipshei hellemasuille.


Mä en oikein tiedä onkohan mulla ollut jotain harjoitussupistuksia, kun välillä tulee töissä sellainen tunne että alavatsa kiristää napaa kohti. Ne on ollut kivuttomia, mutta lisäks on ollut sellaista, että yhtäkkiä tulee törkee kipu/vihlonta tmv alaselkään, oikeen henki salpautuu. Kestää noin minuutin ja sit menee ohi.
Soitin noista tänään neuvolaan ja neuvolantäti oli sitä mieltä että yleensä esikoista odottavilla ei harjoitussupistuksia tule. Määräs mut loppuviikoks sairaslomalle ja huomenna pitää viedä pissanäyte labraan niin tutkitaan johtuisko supistelu jostain tulehduksesta.
Jos ei tulehdusta ole, niin sitten neuvolalääkärille.

Työnjohtaja esitti taas pelkonsa mun työn fyysisestä luonteesta ja kaikista vaaroista mitä on, ja pyysi puhumaan neuvolalääkärille uudelleen että tarvitseeko sairaslomalle jo jäädä :$
On se toki ihanaa kun mun jaksamisesta jne huolehditaan, mutta silti jopa vähän turhauttaa :D

JenniAa ja pienokainen 18+3
 

Yhteistyössä