.~ Heinäkuun Hellemasut 2012~. MARRASKUU

Mami2010, tiedän tunteen! Mulla pitäis olla 6+3 kun ultrattiin ja pelkkä ruskuaispussi oli tyhjillään vaikka mitä olen lukenut niin monella on näkynyt niillä viikoilla jo sykekkin ja ovat saaneet mitattua alkion. Itsellä ei näkynyt alkiota. Eroja on ultrissakin. Minä kävin julkisella jossa sama laite mikä oli jo esikoisen aikaan 04 vuonna!

Olen jostain syystä melko luottavaisin mielin nyt, koska mulla on edelleen todella voimakasta pahoinvointia, pelkkä ajatus kahvista oksettaa, maha jumii ja tissit kipuilee ja jomottelee jopa vaikkei niihin edes koske! Jotenkin tuntuu että oireet alkais hävitä jo jos sikiö ei ole kehittynyt viikkoon-kahteen ollenkaan.. Mitään vuotoa ei ole tullut ja kivutkin on nippailuja ja menkka jomotusta lukuunottamatta poissa.

Yritin ostaa sen digitaalisen testin, mutta eihän niitä tietenkään ollut vieläkään. Ajattelin perjantaina hakea sen kaupungista niin saa viikonlopuksi mielen rauhan. Jos se näyttää 3+ niin hormoonia luulisi olevan tarpeeksi ollakseen raskaana.
 
PTT tietysti tarkoitin itsekin neuvolaa mutta kirjoitin ultrasta. Tämän siitä saa kun yrittää kirjoitella kun on lapsen kanssa kaksin kotona. Ei voi oikein keskittyä mihinkään silloin. :)

Alkoholista ja tupakoinnista on ollut puhetta. Minulle ei tuota vaikeuksia olla raskausaikana ilman alkoholia. Silloin tällöin on ollut tapana käydä juhlimassa mutta onnistuuhan se ilman viinaakin. Tupakoinnin lopetin silloin kun esikoista alettiin yrittämään. Nykyään tupakoin kun juon. Eli näin raskaana ollessa kun en alkoholiakaan käytä, ei tee mieli tupakkiakaan poltella.
 
Heippa! Vihdoinkin saan tänne kirjoitettua...! Ensinnäkin Britalle, ensimmäinen lapsi on kyseessä.

Varhaisraskauden ultrasta: Jollekin täällä lääkäri ei ollut antanut paljonkaan toivoa. Luulen sen johtuvan siitä, että yleensä lääkärit haluavat olla mahdollisimman varovaisia arvioissaan, koska olisihan sekin inhottavaa, jos lääkäri vakuuttelisi kaiken olevan kunnossa ja sitten ei olekaan. Älkää vielä masentuko, vaikka inhottavaahan tuollainen epätietoisuus on! :heart:

Varasin ensimmäisen neuvola-ajan, ja se on 1.12. Oli tosi sydämellisen kuuloinen terkkari, joka jopa onnitteli. Tuli tosi mukava olo, ei jännitä niin kovasti mennä neuvolaan. Oireina minulla on ollut vain tissien arkuus ja oksettavat kohdun vihlaisut silloin tällöin. Iltaisin olen melko väsynyt, ja syke on melko korkea, mutta pahoinvointia ei vielä onneksi ole ollut. Tämä tuntuu vieläkin tosi epätodelliselta, mutta ihanalta :)
 
Kaikkea sitä kuulee! me plussattiin samana päivänän, käytiin ultrassa samana päivänä ja viikot piti olla samat, joten tässä sinne pientä lohdutusta. Meilläkään ei näkynyt kuin munapussi, kävin hcg.ssä joka oli 3000 ja tänään uudessa ultrassa joka näytti että oli kehittynyt myös ruskuaispussi. perjantaina uuteen ultraan ja se hoitsu uskoi silloin jo näkevän enemmän ja toivoi jo sykettäkin joten toivoa meillä on vielä =)
 
Hei vaan!

Vieläkin on väsymystä riittänyt. Loppuneekohan tää koskaan raskauden aikana? Ei ole ollut oikein jaksamista täällä kirjoitella. Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti ja niin siinä kävi, että olen saanut laskettua itse vääriä lukemia tähän raskauteen. Laskettu aika mulla sitten aikaistuisi tässä vaiheessa päivällä eli uusi LA tällä hetkellä on 1.7. Samalla päivää aiemmin vaihtuu raskausviikot. Synnytyssairaalaksi voi päivittää JS.

Onnittelut kaikille, jotka ovat hyvä uutisia saaneet ja voimia heille, ketkä tällä hetkellä painii epätietoisuuden kanssa!

Silly 8+2
 
Brooke On menkkamaisia kipuja jotka tulevat kun "rauhoitun" esim päivänpäätteeksi menen istumaan sohvalle, ja yleensä illalla ennen nukkumaan menoa. Sen takia kävin siellä ultrassa jossa epäilivät että kasvuloppunut ja kohtu yrittää supistella alkiota pois. Sain kyllä eilen valoa tunnelin päähän, perjantaita odotellessa :whistle:
 
rontti1: Googletin nuita juttuja varhaisultrasta ja melkeinpä se menee niin että toisilla näkyy syke ja toisilla ei 6+ viikoilla. Joillakin ei näy vielä mitään. Toisilla se alkio on jopa 15mm pitkä ja toisilla vain vajaa 3mm. NO, osalla pienet alkiot meni kesken ja osalla ei, vaan ottivat kasvuspurtin lähempänä 10 viikkoa. Osalla oli mennyt kesken jos ruskuaispussi oli tyhjä ja osalla sinne alkoi alkio kehittyä myöhemmin..

kaikki riippuu milloin hedelmöitys on tapahtunut ja kuinka pikä aika alkiolla on mennyt kiinnittyessä kohtuun...Vaikka ois säännöllinen kierto, voi kiinnittymiseen mennä aikaa joskus niin, että viikot heittää usealla päivällä-viikolla jopa!

Joltain palstalta luin (ku muistas mikä se oli), että monesti ei näy mitään ja osa ottanut keskeytyksen siihen kun luullut ettei mikään kasva siellä kohdussa.. Osa on odotellut ja myöhemmillä viikoilla on havaittu pieni alkio, joka on ottanut sitä kasvua vasta lähempänä nt-ultraa..

Siinä mielessä on tyhmää mennä varhaisultraan kun sieltä voi saada suuren huolen jos alkio onkin vähän hitaampi kaveri.. Kyse voi olla keskenmenostakin tietysti mutta monesti ei ole. Ainoa asia miksi siellä nyt kannattaa käydä on, jos epäilee kohdun ulkoista..

Ens maanantaina on mulla se ultra ja jos siellä ei kehitystä tapahtunut, niin antaa keskeytysnapit, mutta päätin etten niitä ota.. Odottelen luonnollista vuotoa sitten viikolle 10 ja menen yksityiselle ultraan jos vuoto ei ala. Mikäili viikolla 10 ei ole tapahtunut muutosta otan keskeytyksen, mutta odotan sinne asti kun kerran on mahdollista etä alkio voi piilotella kaikenmaailman poimuissakin ja pussukan takana!!

Mielestäni on turvallista odottaa vaikka se alkio olisikin kuollut jos ei tule kipuja tai nosta kuumetta (=kohtu tulehdus). Sen takia kuntakaan ei ultraa ennen 12 viikkoa, koska alkion kasvu ja kehitys tasaantuu vasta siellä ja kaikki ennen sitä on todella yksilöllistä..

En tiedä paasaanko nyt teille, vai lohdutan itseäni, mutta näin minä olen lukenut :LOL:
 
Vielä tarina tuttavani pienestä ihmeestä kaikille lohduksi! Tuttuni meni varhaisultraan 6-7 viikolla jossa lääkäri totesi ettei pussukan sisällä ole alkiota ja raskaus on parasta keskeyttää ennen kuin kohtu tulehtuu. Pettyneenä tuttuni otti keskeytys pillerit. Raskausoireet hällä kuitenkin jatkuivat ja vuoto ei jostain syystä alkanut kunnolla vaan tiputteli päivän-kaksi. Tuttuni meni uudelleen ultraan vain vajaan viikon edellisen ultraamisen jälkeen ja kas vain, keskeytyksestä huolimatta kohdussa olikin alkio ja pussukat ja syke ja kaikki ihan mallillaan!!! Nytten hänellä terve pieni tyttö!!

Kaikki on mahdollista niin kauan kuin uskoa riittää!!! Ja pettymys on kova kun en suostu uskomaan keskeytyneen, mutta turha on vielä itkeä kun toivoakin on:D
 
Kaikkea sitä kuulee Puhut ihan asiaa. Ei se raskaus kaikilla mene oppikirjojen mukaan ja on turha panikoitua vielä näin varhaisessa vaiheessa. En aio itsekkään ottaa niitä keskeytys lääkkeitä, ennen kuin olen varma, ettei siellä ketään ole.

Ja piristyksenä: Kun odotin esikoista en käynyt varhaisultrissa ja menin vasta npultraan, jossa todettiin alkion olevan huomattavasti pienempi ja laskettu aika siirtyi melkein 2 viikkoa, vaikka kierto oli ihan normaali ja pari päivää menkkojen puuttumisen jälkeen plussasin. Jos olisin silloin käynyt varhaisultrassa, se olisi varmasti tiennyt harmaita hiuksia... Ja ihan terve 4,4kg poika syntyi!

ja PuppaTotta puhuit, ettei sinne varhaisultraan kannata mennä liian varhain. Mutta jos on vuotoja ja ongelmia, tai äidin sairauksia, jotka vaikuttaa raskauteen, silloin ultrataan usein liian varhain, mikä aiheuttaa vain huolia.

Heinäkuun hellemasut Oletteko onnistuneet salaamaan raskauden vielä, vai joko ilouutiset on kerrottu muille? Itse yritän pantata jouluun...:whistle:
 
mami2010 : Me ei olla kerrottu kellekkään ja aion kyllä venyttää niiin pitkään kun mahdollista :) eikä siihen mitään erityistä syytä oo, vaan en tunne tarvetta kertoa kenellekkään vasta kun ollaan ns. turvallisilla vkoilla :) näin menetelty aina!

Nyt oli melko kankea aamu. Huomas että olin illan duunissa. Selkä oireilee mulla muutenkin, niin tuntuu jotenkin nyt superoireilevan... :/
Mies oli onneks hakenu mulle panadolia :)
 
kaikkea sitä kuulee ihan totta,hyvin kirjoitit! munkin mielestä voi ihan hyvin odottaa 10rv asti,jos ei ole vuotoa eikä kipuja,mutta jos näitä ilmaantuu niin sit tarkistuttaisin asian!

Täällä olo vallan mahtava,naama ei enään kuki,ei yökötä,eikä pahemmin väsytä ja kylmäkään ei o enään niin paha kuin viikko takaperin..outoa tai ei..mutaa oireita ei juurikaan ole.ainut "tunne" on tuolla mahassa,ja nälkä kyllä vaivaa,sekä nyt on yöpissailut alkanu!
mami2010 mekään ei olla kerrottu kenellekään,paitsi mies on ehkä muutamalle maininnut töissään,mut siis kukaan ei tiedä..
Ehkä kerron itsenäisyyspäivänä:whistle:

Mutta arvatkaapa mitä! Toissapäivänä kun mulla oli se gyne aika ja kun äiteni tuli tänne kotio vahtimaan muksuja,niin se sanoi,näin aika erikoista unta viime yönä,kysyin että no mitä,niin äite sano et olin siinä unessa raskaana kauhee maha pystyssä! Siis voiko olla todellista,se näki unta siitä mitä toiv.tulee tapahtumaan,vaikka en oo yhtään mitään puhunut!
PTT 6+5
 
Hei! Täällä yksi uusi heinäkuun hellemasu :) Plussa tuli testiin 8.11. ja LA olis menkkojen mukaan 6.7 mut varmistuu sit ekas ultras. Neuvolan sain viime viikol varattua ja eka käynti olis 2.12 ja eka lääkärineuvola olis sitten vuorossa 20.12. Ennestään löytyypi jo kaksi poikaa 3v9kk ja 1v11kk joten vauhtia riittää ja minä oon 23v ja mies 26v.Tää plussa tuli ihan täytenä yllätyksenä,mutta ilosena semmosena. Oltiin puhuttu et jos kolmannen lapsukaisen aika olis joskus kahen kolmen vuoden päästä,että kerkeisin hetken aikaa olla töissä,oon kuitenki ollu jo n.4vuotta kotona lapsukaisten kanssa mut kohtalo päättiki sit toisin.

Mä oon kertonu mun hyvälle ystävälle asiasta ja mies kertonu myös hyvälle ystävälleen mut muille kerrotaan sit joulun aikaan ku oon käyny sekä ekas neuvolassa että lääkärineuvolassa ku ollaan jo nähty et asusteleeko masussa oikeasti joku ku tääl ekas neuvolassa terkka kattoo et masuasukki on oikeessa paikassa ja lääkäriki kattoo ultral myös. niskapoimu-ulta on sit äitiyspolilla toisella paikkakunnalla.
 
Ehkä uskaltaudun nyt liittymään joukkoon. Alkuraskaus oli kipua, tiputteluvuotoa ja varhaisultrissa (jep, useissa) ravaamista. Onneksi kaikki lopulta kääntyi hyväksi, raskaus varmistui kohdunsisäiseksi ja löytyi jopa sikiökaiku. Nyt odottelen np-ultraa.

Helteinen Masu / 35 / 2 / TAYS / (tyttöolo?)

Raskausviikkoja tällä hetkellä 7 + 4.

Raskausoireita? Hhhmmm... mitähän ei olisi? Pahoinvointi, arat rinnat, alavatsan & nilkkojen turvotus, hajuherkkyys, non-stop väsymys, itkuisuus. Pahinta ehkä itkuisuus, joka alkoi muutama päivä sitten. Kaikki asiat ärsyttävät, herkistävät ja itkettävät. Yritäpä sitten pitää perhe selväjärkisenä : / kun mieliala heittelee.

Btw. 31.10. aamulla kotitesti näytti negatiivista. Illalla hcg polilla taas n. 200 eli heikosti positiivinen. Siitä alkoi myllerrys elämässämme... iloinen, toivottu ja odotettu sellainen :heart:


muoks: la 7.7.2012
 
Viimeksi muokattu:
Mä en nyt tiedä enään mitä teen. Oon ihan huolesta sekasin ja mitä enemmän luen teidän muiden juttuja sitä hullummaks tuun :D Mietin tässä että menenkö sinne varhaisultraan,mulla luultavasti viikkoja 6+?..
Kun iltaisin on ollu parina iltana alavatsalla outoa tuntemusta,tuntuu niin kun menkat alkais vähä niin ku,mitään särkylääkettä tms en oo ottanu.. Mutta nyt mieltä vaivaa et mikä on vai onko mitään,onko normaalia "kasvukipua" ja panikoin nyt liikaa??

Kuitenkin ihan normaalit raskausoireet on,pahoinvointi yms..Suututtaa oma itteni kun oon tällänen! Eilen kun menin nukkuun tuli semmonen tunne myräkkä et ensin vaan juttelin normaalisti mieheni kanssa ja yhtäkkiä itkin ja sit taas olin ihan normaali :D Jäätävää menoa jos tätä jatkuu viä kauan.
Onko ketään kuka kokee samoja asoita vai olenko oikeasti sekoamis pisteessä?? :headwall:
 
Brooke: Itselläni oli todella pahoja kipuja sekä vuotoa n. viikolla 4-5. Vuoto lakkasi, onneksi. Kuitenkin kipuja on edelleen ollut... inhottavaa, mutta ilmeisesti hyvin(kin) normaalia. Tälläkin hetkellä oikeanpuoleinen kipu on jäytävää ja säteilee selän puolelle.

Muistathan, että jos päädyt varaamaan varhaisultran, siellä ei ehkä näy mitään. Kuinka hyvin kestät sen? Itselläni se oli vaikeaa. Rehellisesti sanottuna Hyvin Vaikeaa. Epäilys kalvaa mieltä vähän joka asian kanssa. Ja yhden asian helpotettua, toinen asia nousee mieleen.

Et ole sekoamispisteessä tai sitten sekoamme tahoillamme molemmat :LOL:

Ehkä tyhmä kysymys, mutta kysyn kuitenkin: Minkä kokoinen olet? Itse odottaessani esikoista alkupaino oli 10 kg nykyistä enemmän. Epäilen, että kovat alavatsakivut johtuvat suht alhaisesta painostani. Kohdun kasvaminen aiheuttaa repivää tunnetta ja pakkohan sen on tuntua.
 
No sitä juuri mietin että onko järkeä mennä sinne jos välttämättä mitään ei edes näy..Jos kesken menee niin eiköhän se vuoto sitten jossain kohtaa ala ja kun kivut ei tosiaan ole mitään sietämättömiä. Koitan nyt pysyä rauhallisena ja odotella vaikka ens alkuun ens viikon tiistaihin jolloin on eka neuvola.

Olen mielestäni ihan normaali painoinen ja vartaloni sopusuhtainen,ehkä muutam(i)a kiloja liikaa mutta kuitenkin :D

Kiitos vastauksesta,kiva tietää että meitä huolehtijoita on muitakin :flower:
 
PTT,minulla on myös ultra (ensimmäinen) 28.12.! Tosin mulla on silloin jo 15. viikko menossa.Mulla se ei ilmeisesti ole np-ultra,kun en osallistu seulontoihin...vai tutkitaanko siellä silti niskaturvotus? No,ainaski saa yleistä tietoa sikiön voinnista..ylihuomenna menen kuuntelemaan sydänääniä! Jänskättää...:eek: -MB ja "Sakari" 9+4
 
tiitulainen,onko sulla kuumeinen olo? Ts. paleltaako koko ajan? Luin just jostain että jos kuume nousee kesken raskauden,niin se on huono merkki.Mutta sulla ei sentään kuumeesta taida olla kysymys? Aika huomattava lämmönnousu kuitenkin.Mittaapa huomennakin sun lämpö ja tarkkaile tilannetta.Hm,ei kai siinä mitään ole jos olosi on kuitenkin normaali..
 
Moi! Täällä myös uusi heinäkuun hellemasu, raskaana 3+ sano clear blue digital 15.11., ensimmäinen neuvola ens maanantaina. La menkoista laskettuna heinäkuun puolvälin paikkeilla. Ja kyllä huomaa olevansa raskaana, väsyttää ja paleltaa jatkuvasti, eilen meinas tulla itku salkkareita kattoessa ja tänään oksu ku oli potilaille maksalaatikkoa ruokana:x

Hiiha / 25v / eka / Tays / La 14.7.?
 
Huoh tätä väsymystä..

Kertomisesta Varhaisultran jälkeen kerrotiin omille vanhemmillemme. He ottivat uutisen suurella ilolla vastaan. Meidän esikoisella on tosi läheiset välit kaikkiin isovanhempiinsa ja ovat paljon tekemisissä. Poika mullisti vanhustenkin elämän kertaheitolla. Osasin odottaa että iloitsevat varmasti uudestakin tulokkaasta.
Lisäksi olen kertonut parille ystävälle ja lähimmälle työkaverille. Mieskin lienee kertonut parhaalle kaverillensa. Osalle kerrotaan sitten kun 12 viikkoa on täynnä ja muut saavat huomata mahan kasvusta.

puppa 7+6
 

Yhteistyössä